Lue keskustelun säännöt.
Traumojen takia aukkoinen CV, katkeruus
31.03.2021 |
Long story short. Olen elänyt erittäin repaleisen lapsuuden, ollut välillä kotona vakavasti mt-ongelmaisen äitini kanssa, välillä sijoitettuna. On ollut kiireellisiä sijoituksia ja tavallinen huostaanotto, joka purettiin kun äiti sai näennäisesti elämänsä kuntoon. Todellisuudessa hän jatkoi rajua henkistä väkivaltaa, josta en uskaltanut kertoa kenellekään. Äiti heitti ulos kun täytin 18, en ole nähnyt äitiä sen jälkeen. Isä on kuollut.
Olen nyt 30+, elämä sinänsä vakaata, mutta multa puuttuu kokonaan työhistoria, on monta pimeää vuotta. Olen valmistumassa maisteriksi yli-ikäisenä, hakenut töitä, joita en saa koska ei ole mitään työkokemusta. En voi kertoa haastattelussa, että halusin vuosikaudet ta ppaa itseni ja nukuin 20h/vrk. Jäljelle jäävän ajan olen lukenut psykologista kirjallisuutta ja yrittänyt parantaa itseäni. Kävin terapioissa, mutta ne eivät auttaneet.
En voi kertoa työhaastattelussa, että se missä nyt olen, on huippusaavutus. Siis tavallinen maisteri. Olen sukujeni ensimmäinen lukiolainen, ylioppilas, kandi ja maisteri. Ensimmäinen, joka ei ole alkoholisti. Mulla on sisaruksia, joista kaikki ovat enemmän tai vähemmän syrjäytyneitä, työkyvyttömyyseläkkeellä mt-ongelmien takia tai ikuisella toimeentulotukiasiakkuudella. Kaikki syövät lääkkeitä ja ovat huonossa kunnossa, osa ei selvinnyt edes peruskoulusta.
Tiedän että selviäisin työtehtävistä, olen pärjännyt opinnoissani erinomaisesti jopa niihin taviksiin verrattuna. Mutta minulla on hirvittävä katkeruus elämää kohtaan, tunnen selvinneeni maan pinnalle jostain hyvin syvältä, ja nyt minua painetaan takaisin sinne, koska olen "luuseri ilman työhistoriaa". Ehkä he ajattelevat, olen vaikkapa laiska ja sen takia ollut työttömänä. Tai veltto ikuisuusopiskelija. Tuntuu, ettei selviytyminen ja kunnianhimo kannattanut, koska niskaan sataa vain lisää negatiivista arvostelua. Ehkä tein tämän kaiken turhaan. Ehkä olisi ollut helpompaa hakeutua työkyvyttömyyseläkkeelle ja kaljan pariin, ei enää pettymyksiä. Tunnen kuitenkin olevani tällä hetkellä niin terve ja ulkoisesti hyvässä asemassa, etten enää pääse työkyvyttömyyseläkkeelle.
Kommentit (48)
Kyllä sinulla vielä on mahdollisuus työelämään. Millä alalla olet?
Itsellä vähän samantyylinen tilanne, tosin en ole kandiakaan saanut valmiiksi ja tietenkin erilainen elämänhistoria mutta mutta..
En ole myöskään koskaan ollut parisuhteessa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae ensin työkokeiluun mieleiseen firmaan esim. puoleksi vuodeksi ja kokeile natsaako tämän kautta työsuhde tai sopiiko työ. TE - toimiston kautta voi hakea työkokeilu paikkaa.
Työllistyminen riippuu siitä, että mikä maisteri olet. Jos olet esim. lastentarhanopettaja, niin sinut revitään töihin. Jos taas olet vaikkapa museologian tai heettiläisen filologian maisteri niin jäänet lähes 100% varmuudella työttömäksi.
Näytölle on pompahtanut parikin kertaa mainos, et tarvi CV:tä. Eli lähihoitajia haetaan iskulauseella et tarvi CV:tä.
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://duunitori…
Olet varmaan jonkin harjoittelun tehnyt opintojen aikana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työllistyminen riippuu siitä, että mikä maisteri olet. Jos olet esim. lastentarhanopettaja, niin sinut revitään töihin. Jos taas olet vaikkapa museologian tai heettiläisen filologian maisteri niin jäänet lähes 100% varmuudella työttömäksi.
Typerä, tietämätön kommentti. Jos olet lahjakas heetin kielen tutkija, sinulle löytyy varmasti paikka jostain huippuyliopistosta.
Työkokeilua suosittelen minäkin. Noita voi kokeilla etsiä ko. hakusanalla TE-toimiston sivuilta, varmiten lisätietoa saat olemalla pikimmiten yhteydessä oman alueesi toimistoon. Tsemppiä, ja muista ettet ole vaikeuksinesi yksin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sellainen maisteri, joista sanotaan, että revitään työelämään. Omalla kohdallani näin ei kuitenkaan ole, koska yliopistopaikkakunnalla on meistä jopa ylitarjontaa. Minulla on perhe, minkä takia takia en ole heti valmis muuttamaan työn perässä pitkälle.
Realiteetti on, että pilaan itse oman elämäni tällä hetkellä. En ole hakenut kovin montaa paikkaa, ja kun niistä tuli hylsy, lopetin kokonaan ja olen vaipunut täydelliseen itsesääliin. Näinhän se äiti aina sanoi, että minua olisi pitänyt vauvana ha kata seinään kunnes jälkellä on paskainen läntti. Tältä pohjalta lähdetään.
Kävin terapioissa, nyt en ole hetkeen kylläkään käynyt. Opiskelijana ei ollut tai ole varaa psykoterapiaan. Muut tarjosivat lääkkeitä ja voivottelivat, että onpa hirveää. Ei se auta, ei se poista hirveyttä. Päätin, että opiskelen ja valmistun, näytän kaikille. Ehkä siten olen hyväksytty ja voin hyväksyä itseni. Nyt kun olen menestyksen kynnyksellä, kaadan itse itseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työllistyminen riippuu siitä, että mikä maisteri olet. Jos olet esim. lastentarhanopettaja, niin sinut revitään töihin. Jos taas olet vaikkapa museologian tai heettiläisen filologian maisteri niin jäänet lähes 100% varmuudella työttömäksi.
Typerä, tietämätön kommentti. Jos olet lahjakas heetin kielen tutkija, sinulle löytyy varmasti paikka jostain huippuyliopistosta.
Pääseekö huippuyliopistoon ilman CV:tä? Jotenkin epäilen, että ei, koska aniharva on niin lahjakas, että on ainoa mahdollinen tarjokas johonkin virkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikoilla arvostetaan työkokemusta. Ketään ei kiinnosta se, että syventävien ja aineopintojen keskiarvo on 5. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Näytölle on pompahtanut parikin kertaa mainos, et tarvi CV:tä. Eli lähihoitajia haetaan iskulauseella et tarvi CV:tä.
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://duunitori…
Niin? Silti tuollaisiin ns. CV-vapaisiiin paikkoihin tarvitaan alalle sopiva koulutus, luonne ja ansiot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sellainen maisteri, joista sanotaan, että revitään työelämään. Omalla kohdallani näin ei kuitenkaan ole, koska yliopistopaikkakunnalla on meistä jopa ylitarjontaa. Minulla on perhe, minkä takia takia en ole heti valmis muuttamaan työn perässä pitkälle.
Realiteetti on, että pilaan itse oman elämäni tällä hetkellä. En ole hakenut kovin montaa paikkaa, ja kun niistä tuli hylsy, lopetin kokonaan ja olen vaipunut täydelliseen itsesääliin. Näinhän se äiti aina sanoi, että minua olisi pitänyt vauvana ha kata seinään kunnes jälkellä on paskainen läntti. Tältä pohjalta lähdetään.
Kävin terapioissa, nyt en ole hetkeen kylläkään käynyt. Opiskelijana ei ollut tai ole varaa psykoterapiaan. Muut tarjosivat lääkkeitä ja voivottelivat, että onpa hirveää. Ei se auta, ei se poista hirveyttä. Päätin, että opiskelen ja valmistun, näytän kaikille. Ehkä siten olen hyväksytty ja voin hyväksyä itseni. Nyt kun olen menestyksen kynnyksellä, kaadan itse itseni.
Pahantekijöille ei tarvikaan antaa anteeksi, ei edes miettiä sitä.
Mutta itselleen täytyy antaa anteeksi. Sitä kohti suunta.
Elämäntarinasi on koskettava, olet tullut todella pitkälle ja varmasti saanut sinnitellä niin paljon. Onko alasi/tilanteesi sellainen, että voisit harkita ihan pienin askelin etenemistä, tai voitko jatkaa opiskeluja? Onko mahdollista hakeutua jatko-opiskelemaan, perustaa omaa toiminimeä?
Voimia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sellainen maisteri, joista sanotaan, että revitään työelämään. Omalla kohdallani näin ei kuitenkaan ole, koska yliopistopaikkakunnalla on meistä jopa ylitarjontaa. Minulla on perhe, minkä takia takia en ole heti valmis muuttamaan työn perässä pitkälle.
Realiteetti on, että pilaan itse oman elämäni tällä hetkellä. En ole hakenut kovin montaa paikkaa, ja kun niistä tuli hylsy, lopetin kokonaan ja olen vaipunut täydelliseen itsesääliin. Näinhän se äiti aina sanoi, että minua olisi pitänyt vauvana ha kata seinään kunnes jälkellä on paskainen läntti. Tältä pohjalta lähdetään.
Kävin terapioissa, nyt en ole hetkeen kylläkään käynyt. Opiskelijana ei ollut tai ole varaa psykoterapiaan. Muut tarjosivat lääkkeitä ja voivottelivat, että onpa hirveää. Ei se auta, ei se poista hirveyttä. Päätin, että opiskelen ja valmistun, näytän kaikille. Ehkä siten olen hyväksytty ja voin hyväksyä itseni. Nyt kun olen menestyksen kynnyksellä, kaadan itse itseni.
💗
Vierailija kirjoitti:
Olet varmaan jonkin harjoittelun tehnyt opintojen aikana?
Tälläkään ei ole ollut merkitystä. Ne hakijat, joilla on kokemusta asiakastietojärjestelmistä y ja z, tai on vähän lisäkoulutusta, menevät ohi. Omassa harjoittelussani opin käyttämään järjestelmää, jota ei muualla ole, eikä tuo paikka työllistä tällä hetkellä ketään ylimääräisiä.
Tuntuu niin paskalta, että selviää hengissä hirveistä olosuhteista, ja sitten elämässä etenemisen kaataa jokin CV:n kaltainen mitättömyys.
Vierailija kirjoitti:
Olen sellainen maisteri, joista sanotaan, että revitään työelämään. Omalla kohdallani näin ei kuitenkaan ole, koska yliopistopaikkakunnalla on meistä jopa ylitarjontaa. Minulla on perhe, minkä takia takia en ole heti valmis muuttamaan työn perässä pitkälle.
Realiteetti on, että pilaan itse oman elämäni tällä hetkellä. En ole hakenut kovin montaa paikkaa, ja kun niistä tuli hylsy, lopetin kokonaan ja olen vaipunut täydelliseen itsesääliin. Näinhän se äiti aina sanoi, että minua olisi pitänyt vauvana ha kata seinään kunnes jälkellä on paskainen läntti. Tältä pohjalta lähdetään.
Kävin terapioissa, nyt en ole hetkeen kylläkään käynyt. Opiskelijana ei ollut tai ole varaa psykoterapiaan. Muut tarjosivat lääkkeitä ja voivottelivat, että onpa hirveää. Ei se auta, ei se poista hirveyttä. Päätin, että opiskelen ja valmistun, näytän kaikille. Ehkä siten olen hyväksytty ja voin hyväksyä itseni. Nyt kun olen menestyksen kynnyksellä, kaadan itse itseni.
Tuo, että olet itsekin huomannut asian, on jo iso muutos. Olet pystynyt hakeutumaan yliopistoon, olet pystynyt opiskelemaan ja nyt olet valmistumassa. Ne ovat tosi hienoja saavutuksia! Musta kuulostaa siltä, että tavallaan ne traumasi puhuvat juuri nyt tai ehkä se äitisi ääni. Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Huomaa, miten pitkälle olet jo mennyt. Sulla on paljon mahdollisuuksia vielä elämässä ja jostain toisesta mielentilasta käsin pystyt niihin ihan varmasti tarttumaan. Sillä olet pystynyt jo tarttumaan niin moneen muuhunkin asiaan.
Eivät CV:n aukot haittaa. Ei kaikkea tarvitse työtä hakiessa selittää. Tuoreet maisterin paperit ovat osoitus kyvyistä ja pitkäjänteisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työllistyminen riippuu siitä, että mikä maisteri olet. Jos olet esim. lastentarhanopettaja, niin sinut revitään töihin. Jos taas olet vaikkapa museologian tai heettiläisen filologian maisteri niin jäänet lähes 100% varmuudella työttömäksi.
Typerä, tietämätön kommentti. Jos olet lahjakas heetin kielen tutkija, sinulle löytyy varmasti paikka jostain huippuyliopistosta.
Pääseekö huippuyliopistoon ilman CV:tä? Jotenkin epäilen, että ei, koska aniharva on niin lahjakas, että on ainoa mahdollinen tarjokas johonkin virkaan.
Kun vaikkapa Oxford tai Harvard rekrytoi heetin kielen tutkijan, voin vakuuttaa, etteivät työharjoittelut ja muut CV:n täytteet vaikuta yhtään mitenkään, vaan pelkästään pätevyys heetin kielessä.
Mulla on vähän vastaava tausta. Pääsin kiinni työelämään lähtemällä töihin paikkakunnalle, jonne juuri kukaan muu ei halunnut. Kymmenen vuotta meni pätkätöissä ja paikkakuunalta toiselle muuttaen jopa 3kk pätkien perässä. Nyt olen 42 ja sain ensimmäisen vakipaikkani. En tiedä osaanko neuvoa... samaa sinnikkyyttä tarvitset edelleen mitä olet tarvinnut tähänkin saakka. Me kaikki vain emme synny kultalusikka suussa. Ehkä on hyvä, jos elämässä on joku ihminen, ystävä,jonka kanssa voi olla oma itsensä rehellisesti. Kun tosiaan siellä työhaastattelussa ei voi sanoa,että "Tuo vuoden aukko johtuu siitä, että en uskaltanut poistua kotoani, makasin vain peiton alla teräase kädessäni". Jos voi jonkun kanssa olla rehellinen, on helpompi niiden muiden kanssa feikata normaalia. Sitten kun se oma hulluus on kaukaista historiaa ja on kiinni työelämässä, voi olla vähän rehellisempi myös muille.
Vaikea asia, osaisinpa auttaa. Oma tarinani on hiukan samankaltainen. Kyllä mielestäni voi kertoa elämänsä haasteista mutta ehkä positiivisella sävyllä, katkeruudella vahingoitat vain itseäsi ja se jättää saavutuksesi varjoonsa. Oletko harkinnut terapiaa?