Lue keskustelun säännöt.
Traumojen takia aukkoinen CV, katkeruus
31.03.2021 |
Long story short. Olen elänyt erittäin repaleisen lapsuuden, ollut välillä kotona vakavasti mt-ongelmaisen äitini kanssa, välillä sijoitettuna. On ollut kiireellisiä sijoituksia ja tavallinen huostaanotto, joka purettiin kun äiti sai näennäisesti elämänsä kuntoon. Todellisuudessa hän jatkoi rajua henkistä väkivaltaa, josta en uskaltanut kertoa kenellekään. Äiti heitti ulos kun täytin 18, en ole nähnyt äitiä sen jälkeen. Isä on kuollut.
Olen nyt 30+, elämä sinänsä vakaata, mutta multa puuttuu kokonaan työhistoria, on monta pimeää vuotta. Olen valmistumassa maisteriksi yli-ikäisenä, hakenut töitä, joita en saa koska ei ole mitään työkokemusta. En voi kertoa haastattelussa, että halusin vuosikaudet ta ppaa itseni ja nukuin 20h/vrk. Jäljelle jäävän ajan olen lukenut psykologista kirjallisuutta ja yrittänyt parantaa itseäni. Kävin terapioissa, mutta ne eivät auttaneet.
En voi kertoa työhaastattelussa, että se missä nyt olen, on huippusaavutus. Siis tavallinen maisteri. Olen sukujeni ensimmäinen lukiolainen, ylioppilas, kandi ja maisteri. Ensimmäinen, joka ei ole alkoholisti. Mulla on sisaruksia, joista kaikki ovat enemmän tai vähemmän syrjäytyneitä, työkyvyttömyyseläkkeellä mt-ongelmien takia tai ikuisella toimeentulotukiasiakkuudella. Kaikki syövät lääkkeitä ja ovat huonossa kunnossa, osa ei selvinnyt edes peruskoulusta.
Tiedän että selviäisin työtehtävistä, olen pärjännyt opinnoissani erinomaisesti jopa niihin taviksiin verrattuna. Mutta minulla on hirvittävä katkeruus elämää kohtaan, tunnen selvinneeni maan pinnalle jostain hyvin syvältä, ja nyt minua painetaan takaisin sinne, koska olen "luuseri ilman työhistoriaa". Ehkä he ajattelevat, olen vaikkapa laiska ja sen takia ollut työttömänä. Tai veltto ikuisuusopiskelija. Tuntuu, ettei selviytyminen ja kunnianhimo kannattanut, koska niskaan sataa vain lisää negatiivista arvostelua. Ehkä tein tämän kaiken turhaan. Ehkä olisi ollut helpompaa hakeutua työkyvyttömyyseläkkeelle ja kaljan pariin, ei enää pettymyksiä. Tunnen kuitenkin olevani tällä hetkellä niin terve ja ulkoisesti hyvässä asemassa, etten enää pääse työkyvyttömyyseläkkeelle.
Kommentit (48)
Ap kysyy, eikö maisteri ole vähän turhan korkea koulutus lähihoitajaksi? Jos tekisinkin sitä työtä, eikö se viimeistään herätä epäilykset oman alan työpaikkaa hakiessa? Kuitenkin haluaisin työllistyä alalleni, yhteiskunta on panostanut pitkään koulutukseeni niin paljon rahaa ja osaamista, että tunnen velvollisuudekseni antaa pääomaa takaisin. Ja sitä olisi, jos pääsisin näyttämään. Jos lakkaisin torpedoimasta itse itseäni. Kun äiti tavallaan on luovuttanut, jatkan itse itseni tuhoamista. Ehkä se terapia on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämäntarinasi on koskettava, olet tullut todella pitkälle ja varmasti saanut sinnitellä niin paljon. Onko alasi/tilanteesi sellainen, että voisit harkita ihan pienin askelin etenemistä, tai voitko jatkaa opiskeluja? Onko mahdollista hakeutua jatko-opiskelemaan, perustaa omaa toiminimeä?
Voimia
Periaatteessa voisin jatkaa tutkijaksi, mutten halua. Haluaisin kokeilla 8-16 työelämää ja säännöllistä palkkaa, normaalia elämää jota ei ole koskaan ollut. Se kuulostaa niin turvalliselta ja tavalliselta. En kaipaa enää yhtään lisää epävarmuutta apurahojen saamisesta tms. Stressimittarini on ollu tapissa niin monta vuotta. Yrittäjyys, no, siinäkin on epävarmuustekijä, enkä tunne ketään, joka osaisi neuvoa. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten tmi toimisi.
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyy, eikö maisteri ole vähän turhan korkea koulutus lähihoitajaksi? Jos tekisinkin sitä työtä, eikö se viimeistään herätä epäilykset oman alan työpaikkaa hakiessa? Kuitenkin haluaisin työllistyä alalleni, yhteiskunta on panostanut pitkään koulutukseeni niin paljon rahaa ja osaamista, että tunnen velvollisuudekseni antaa pääomaa takaisin. Ja sitä olisi, jos pääsisin näyttämään. Jos lakkaisin torpedoimasta itse itseäni. Kun äiti tavallaan on luovuttanut, jatkan itse itseni tuhoamista. Ehkä se terapia on hyvä.
Paljon paremmin sitä antaa pääomaa takaisin lähihoitajana kuin työttömänä maisterina.
Itse olen 28v ilman mitään työkokemusta tai koulutusta peruskoulun jälkeen. Vain ja ainoastaan huono itsetunto ja yksinäisyys ovat tämän tilanteen perimmäiset syyt. Niistä seurasi teini-iässä motivaation ja kiinnostuksen puutetta omaa elämää, aikuisuutta ja tulevaisuutta kohtaan, joka on vuosi vuodelta vain pahentunut, kun on päässyt myös masentumaan pahasti omasta tilanteesta, kaikesta hukatusta ajasta ja pilatusta tulevaisuudesta. Ahdistaa ja stressaa koko loppuelämä.
En todellakaan halua elää koko elämääni näin miten tähän asti olen elänyt, mutta pelkäänpä, että muut ihmiset laittavat minut elämään loppuelämäni näin, vaikka kuinka ylittäisin itseni ja kävisin koulun jos toisenkin. Vaikka mitä tästä päivästä alkaen tekisin.. Olen pahoillani, ettei minulla ole aikakonetta...
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyy, eikö maisteri ole vähän turhan korkea koulutus lähihoitajaksi? Jos tekisinkin sitä työtä, eikö se viimeistään herätä epäilykset oman alan työpaikkaa hakiessa? Kuitenkin haluaisin työllistyä alalleni, yhteiskunta on panostanut pitkään koulutukseeni niin paljon rahaa ja osaamista, että tunnen velvollisuudekseni antaa pääomaa takaisin. Ja sitä olisi, jos pääsisin näyttämään. Jos lakkaisin torpedoimasta itse itseäni. Kun äiti tavallaan on luovuttanut, jatkan itse itseni tuhoamista. Ehkä se terapia on hyvä.
Eiköhän työnantajaa kiinnosta työmoraali. Työkkäri on lähettänyt moniin paikkoihin työnvieroksujia joita ei ole koskaan huvittanut tehdä yhtään mitään. Niitä jotka ei jaksa, viitsi mennä töihin enää toisena päivänä, jos ei ollut kivaa. Sinä olet sentään joskus kyennyt pitkäjänteiseen toimintaan esim gradu. Eli asiaa voi katsoa monella tavalla.
Jos asenne hoitotyöhön on vähättelevä, et sovi sinne. Mutta et voi tietää ellet kokeile.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli tosi surullinen olo viesteistäsi ap. Olet ollut tosi vahva kun olet ponnistanut noista lähtökohdista, saisit olla ylpeä itsestäsi! Sulla on perhe ja koulutus. Tärkeintä on ettet vaivu mielessäsi sinne pohjalle takaisin vaan pysyt "järjissäsi" ja muistat mikä ja kuka olet tällä hetkellä.
Älä lannistu vaikket ole heti saanut töitä. Kuten olen tähän asti nähnyt, sinnikkyys palkitaan, olet sinnitellyt noin pitkälle ja asiat ovat hyvällä mallilla. Uutta hakemusta kehiin vaan.
Kaikkea hyvää sinulle jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan, mutta työnantaja ei ole koskaan velvollinen mitenkään huomioimaan kenenkään sairaskertomusta.
Työnantaja hakee aina parasta mahdollista työntekijää, eikä sitä voida sen takia mitenkään syyllistää.
Jos aukkoja cv:ssa tottahan työntantaja kiinnittää siihen huomiota, se on selvää.
Harvempi työnantaja palkkaa henkilöä, jolla on taustalla sairaus, joka aiheuttaa todella paljon poissaoloja töistä ja pitkiä sairaslomia. Sellainen on työnantajalle kallista, eikä jatkuva sijaisten käyttö ole yrityksen kannalta mielekästä eikä tuottavaa eikä edistä yrityksen menestymistä markkinoilla.
Koska jokainen sijainen on aina erikseen opetettava hommiin ja hän ei väliaikaisena työntekijä juuri koskaan sitoudu yritykseen kunnolla.
Jos jokainen valittava yksilö, asettautuisi itse työnantajan tilalle, ymmärtäsi asian.
Erikseen toki on julkinen sektori, joka kykenee helpommin palkkaamaan määräaikaisiin töihin myös vajaa työkykyisiä, jos muuten kelpoisuus ja osaaminen ovat hyvät. Ja hekin palkkaavat vain määräaikaisiin töihin.
Tässäkin kannattaa huomata se, että julkisella sektorilla palkkakulut eivät juurikaan vaikuta budjettiin pahasti.
Mutta yksityisellä sektorilla kyllä vaikuttaa, koska ykstiyinen työntantaja maksaa kaikki palkat omasta pussistaaan, mutta julkisella sektorilla palkanmaksaja on kasvoton kansa, eli palkka tulee kasvottomalta kansalta. Kaikilta veronmaksajilta.
Mielestäni voit sanoa haastatteluissa suoraan syyt, joiden vuoksi sinulla on aukkoinen CV. Siis ei mitään laajaa elämäntarinaa vaan lyhyesti, ja silleen objektiivisesti eikä voivotellen, ei niin että katkeruutesi paistaisi läpi. Vaan enemmänkin tuoden ilmi sitä, ettet häpeä tapahtuneita asioita (koska ne eivät ole missään määrin oma vikasi) ja korostaen sitä, että olet niistä huolimatta saavuttanut tuon missä olet nyt. Ei nosta se menneisyys tavallaan voimavaraksi, näytä että olet sinut sen kanssa, ja puhu asiasta vain lyhyesti ikäänkuin se ei olisi tärkeä osa identiteettiäsi. Ylipäänsä keskity haastattelutilanteessa vahvuuksiisi ja muihin asioihin kuin tuohon. Jos työnantaja sitä väheksyy, ei kannata sellaiseen työhön mennäkään tai varsinkaan sellaiseen, jossa joudut kiemurtelemaan haastattelussa ja valehtelemaan/peittelemään asioita. Joo, helpommin sanottu kuin tehty ja joku muu saattaa silti saada duunin, mutta rehellisyydellä ja avoimuudella minä lähtisin asiaa ajattelemaan. Mitä useammassa haastattelussa käyt ja asian mainitset, sitä normaalimpaa asian mainitsemisesta tulee sinulle, joten sitä vähemmän asia on sinulle jatkossa ongelma.
Viestisi kuulostaa minusta ainakin siltä, että olet todella sinnikäs ihminen, ja se on hyvä ominaisuus ihan missä tahansa työssä. Jos oisin työnantaja, niin mä ainakin palkkaisin sinut.
Tsemppiä, ansaitset kaikkea parasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyy, eikö maisteri ole vähän turhan korkea koulutus lähihoitajaksi? Jos tekisinkin sitä työtä, eikö se viimeistään herätä epäilykset oman alan työpaikkaa hakiessa? Kuitenkin haluaisin työllistyä alalleni, yhteiskunta on panostanut pitkään koulutukseeni niin paljon rahaa ja osaamista, että tunnen velvollisuudekseni antaa pääomaa takaisin. Ja sitä olisi, jos pääsisin näyttämään. Jos lakkaisin torpedoimasta itse itseäni. Kun äiti tavallaan on luovuttanut, jatkan itse itseni tuhoamista. Ehkä se terapia on hyvä.
Paljon paremmin sitä antaa pääomaa takaisin lähihoitajana kuin työttömänä maisterina.
Okei, no entä kun minulla ei ole lähihoitajan koulutusta, tai mitään muutakaan virallista hoiva-alan osaamista? Työkkäri ei tule lähettämään minua työvoimakoulutukseen näin hyvin työllistävällä tutkinnolla. Mutta ehkä työkkäri voisi olla seuraava osoite... Ap
Musta tuntuu, että työelämään siirtyminen voi olla valtavan iso ponnistus ihmiselle, joka ei ole saanut yhtään kannustusta lapsuudessaan (ja puhumattakaan siitä, mitä ap kerroit lapsuudestasi!). Se itse siirtymä opiskelijasta työntekijäksi on yksi isoimmista askeleista koko elämän aikana, ja se voi herättää valtavasti epävarmuutta ja ahdistusta.
Ja silloin, kun pelottaa, mieli tekee tepposet. Oikeasti ei pysty näkemään niitä pärjääviä, aikuisia puolia itsessään. Tekee mieli ehkä ihan jäätyä ja leikkiä kuollutta, jotta kukaan ei vain pääsisi näkemään, miten pieni, surkea ja mitätön minä olen!
Oikeasti sinä jos kuka ap olet selviytyjä. Miten muuten edes olisit siinä! Sinussahan on vahvuutta kuin pienessä kylässä. Kaikki mitä sinulla on ja mitä olet tehnyt, on ihan vain omaa ansiotasi. Mieti. Olet oikeasti vahvempi ihminen kuin useimmat meistä muista, jotka ehkä olemme saaneet tukea vanhemmiltamme.
Tämä nyt ei ehkä auta sinua, mutta ajattelen, että olet selviytyjä ja selviät kyllä työelämäänkin ajan kanssa - löydät kyllä paikkasi varmasti, vaikka nyt juuri ei tunnu siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että työelämään siirtyminen voi olla valtavan iso ponnistus ihmiselle, joka ei ole saanut yhtään kannustusta lapsuudessaan (ja puhumattakaan siitä, mitä ap kerroit lapsuudestasi!). Se itse siirtymä opiskelijasta työntekijäksi on yksi isoimmista askeleista koko elämän aikana, ja se voi herättää valtavasti epävarmuutta ja ahdistusta.
Ja silloin, kun pelottaa, mieli tekee tepposet. Oikeasti ei pysty näkemään niitä pärjääviä, aikuisia puolia itsessään. Tekee mieli ehkä ihan jäätyä ja leikkiä kuollutta, jotta kukaan ei vain pääsisi näkemään, miten pieni, surkea ja mitätön minä olen!
Oikeasti sinä jos kuka ap olet selviytyjä. Miten muuten edes olisit siinä! Sinussahan on vahvuutta kuin pienessä kylässä. Kaikki mitä sinulla on ja mitä olet tehnyt, on ihan vain omaa ansiotasi. Mieti. Olet oikeasti vahvempi ihminen kuin useimmat meistä muista, jotka ehkä olemme saaneet tukea vanhemmiltamme.
Tämä nyt ei ehkä auta sinua, mutta ajattelen, että olet selviytyjä ja selviät kyllä työelämäänkin ajan kanssa - löydät kyllä paikkasi varmasti, vaikka nyt juuri ei tunnu siltä.
Täsmälleen samaa mieltä. Ja hei, täällä toinen, jolla on aukkoja cv:ssä, eikä sillä ole mitään väliä ollut. Se ensimmäinen työpaikka onkin vaikein saada, mutta ihan varmasti jotain löytyy. Mitä jos otat vaikka pääsiäisen lomaa kaikesta ja mietit sitten ensi viikolla uudelleen? Tai kuukauden päästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämäntarinasi on koskettava, olet tullut todella pitkälle ja varmasti saanut sinnitellä niin paljon. Onko alasi/tilanteesi sellainen, että voisit harkita ihan pienin askelin etenemistä, tai voitko jatkaa opiskeluja? Onko mahdollista hakeutua jatko-opiskelemaan, perustaa omaa toiminimeä?
Voimia
Periaatteessa voisin jatkaa tutkijaksi, mutten halua. Haluaisin kokeilla 8-16 työelämää ja säännöllistä palkkaa, normaalia elämää jota ei ole koskaan ollut. Se kuulostaa niin turvalliselta ja tavalliselta. En kaipaa enää yhtään lisää epävarmuutta apurahojen saamisesta tms. Stressimittarini on ollu tapissa niin monta vuotta. Yrittäjyys, no, siinäkin on epävarmuustekijä, enkä tunne ketään, joka osaisi neuvoa. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten tmi toimisi.
Toiminimi on erittäin helppo perustaa ja pyörittää, JOS sinulla on sellaista osaamista, jota saat myytyä eli yritykset, organisaatiot tai yksityiset ovat valmiita maksamaan työstäsi. Tämä jos-sanan jälkeinen osuus on ratkaiseva. Jos näin on, niin yrittäjyys on hyvä vaihtoehto. Tulin lukemaan tätä, kun CV pisti silmään. Itse olen ollut jo pitkään toiminimiyrittäjä ja koskaan ei ole CV:tä tarvittu mihinkään, kuten yleensä jos hakee vieraalle vähänkään vaativampiin töihin. Mutta ap kuulostaa joka tapauksessa sinnikkäältä ihmiseltä ja voi kyllä aivan hyvin napata hyvän työpaikankin. Tsemppiä kovasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin minäkin. En tiedä missä teiniaikainen raiskaajani on opettajana. Minne voin mennä opiskelemaan?
Et ole yksin, meitä on muitakin.
Välillä olen todella katkera ja myös pettynyt itseeni että en saanut hankittua työkokemusta opiskeluaikana ja valmistuttua tavoiteajassa. Niinä hetkinä yritän miettiä realistisesti olisinko enää pystynyt parempaan ja vastaus on ei. Asiat olivat siinä pisteessä että apua oli pakko hakea ja en usko että olisi mennyt ainakaan paremmin jos en olisi aloittanut terapiaa vaikka se olikin poissa muutenkin vähäisistä opiskeluun tarvittavasta jaksamisesta. Itseni hoitaminen kostautui mutta luulen että hoitamatta jättäminen olisi kostautunut pahemmin.
Minulla sama tausta. Tai siis traumaattinen. Tunnistan tuon että olet romahtanut niin alas hylsyistä. Yritä muistaa ja hokea itsellesi että on normaalia saada monta hylkäystä työnhaussa. Ei se tarkoita että olet huono ihminen etkä kelpaa. Taustasi vain huutelee vielä sinulle...
Moni on kertonut tehneensä satoja työhakemuksia saamatta työtä.
Olen ylpeä sinusta, olet päässyt elämässä todella pitkälle. Ei pitäisi kysyä keneltäkään missä on menossa, vaan kuinka kaukaa on tähän kohtaan tullut.
Vierailija kirjoitti:
Aivan, mutta työnantaja ei ole koskaan velvollinen mitenkään huomioimaan kenenkään sairaskertomusta.
Työnantaja hakee aina parasta mahdollista työntekijää, eikä sitä voida sen takia mitenkään syyllistää.
Jos aukkoja cv:ssa tottahan työntantaja kiinnittää siihen huomiota, se on selvää.
Harvempi työnantaja palkkaa henkilöä, jolla on taustalla sairaus, joka aiheuttaa todella paljon poissaoloja töistä ja pitkiä sairaslomia. Sellainen on työnantajalle kallista, eikä jatkuva sijaisten käyttö ole yrityksen kannalta mielekästä eikä tuottavaa eikä edistä yrityksen menestymistä markkinoilla.
Koska jokainen sijainen on aina erikseen opetettava hommiin ja hän ei väliaikaisena työntekijä juuri koskaan sitoudu yritykseen kunnolla.
Jos jokainen valittava yksilö, asettautuisi itse työnantajan tilalle, ymmärtäsi asian.
Erikseen toki on julkinen sektori, joka kykenee helpommin palkkaamaan määräaikaisiin töihin myös vajaa työkykyisiä, jos muuten kelpoisuus ja osaaminen ovat hyvät. Ja hekin palkkaavat vain määräaikaisiin töihin.
Tässäkin kannattaa huomata se, että julkisella sektorilla palkkakulut eivät juurikaan vaikuta budjettiin pahasti.Mutta yksityisellä sektorilla kyllä vaikuttaa, koska ykstiyinen työntantaja maksaa kaikki palkat omasta pussistaaan, mutta julkisella sektorilla palkanmaksaja on kasvoton kansa, eli palkka tulee kasvottomalta kansalta. Kaikilta veronmaksajilta.
Tässä on ihan asiaa. Mutta mietin usein kuka kohta kelpaa enää työnantajille.
Tiedän muutamankin alan joissa eläkeiässä olevat jatkavat ja jatkavat töissä kun nuoret saman alan tekijät istuvat kotona työttöminä. Kun sitten eläköitymisen myötä aukeaa paikka eivät nämä nuoret kelpaa töihin koska ei kokemusta ja sitten näiden työttömyyttä ihmetellään.
Osatyökykyisten kohdalla nähdään myös ihmeparantuminen. Työssä ollessaan ihminen on liian sairas mutta kun ihminen onkin työtön hän on yhtäkkiä terve jonka työttömyys on epäilyttävää vaikka mikään muu ei muuttuisi kuin työssäoleminen.
Ei se aukoton cv mitään auta, jos työkokemus on "väärältä" alalta. Mulla on maisterin paperit hyvin työllistävältä alalta, mutta korkeakouluharjoittelusta huolimatta en ole työllistynyt koulutustani vastaavaan tehtävään. En siis edes entry levelille. Olen pärjännyt hyvin nykyisessä työssäni, mutta kyllä meni koulutus hukkaan. Olis vaan pitänyt mennä suoraan johonkin amikseen.
Moni kolmekymppinen on haahuillut sinne tänne. Sinä olet hankkinut koulutuksen. Mahtavaa! Kyllä sinä töitä saat.