Lue keskustelun säännöt.
Traumojen takia aukkoinen CV, katkeruus
31.03.2021 |
Long story short. Olen elänyt erittäin repaleisen lapsuuden, ollut välillä kotona vakavasti mt-ongelmaisen äitini kanssa, välillä sijoitettuna. On ollut kiireellisiä sijoituksia ja tavallinen huostaanotto, joka purettiin kun äiti sai näennäisesti elämänsä kuntoon. Todellisuudessa hän jatkoi rajua henkistä väkivaltaa, josta en uskaltanut kertoa kenellekään. Äiti heitti ulos kun täytin 18, en ole nähnyt äitiä sen jälkeen. Isä on kuollut.
Olen nyt 30+, elämä sinänsä vakaata, mutta multa puuttuu kokonaan työhistoria, on monta pimeää vuotta. Olen valmistumassa maisteriksi yli-ikäisenä, hakenut töitä, joita en saa koska ei ole mitään työkokemusta. En voi kertoa haastattelussa, että halusin vuosikaudet ta ppaa itseni ja nukuin 20h/vrk. Jäljelle jäävän ajan olen lukenut psykologista kirjallisuutta ja yrittänyt parantaa itseäni. Kävin terapioissa, mutta ne eivät auttaneet.
En voi kertoa työhaastattelussa, että se missä nyt olen, on huippusaavutus. Siis tavallinen maisteri. Olen sukujeni ensimmäinen lukiolainen, ylioppilas, kandi ja maisteri. Ensimmäinen, joka ei ole alkoholisti. Mulla on sisaruksia, joista kaikki ovat enemmän tai vähemmän syrjäytyneitä, työkyvyttömyyseläkkeellä mt-ongelmien takia tai ikuisella toimeentulotukiasiakkuudella. Kaikki syövät lääkkeitä ja ovat huonossa kunnossa, osa ei selvinnyt edes peruskoulusta.
Tiedän että selviäisin työtehtävistä, olen pärjännyt opinnoissani erinomaisesti jopa niihin taviksiin verrattuna. Mutta minulla on hirvittävä katkeruus elämää kohtaan, tunnen selvinneeni maan pinnalle jostain hyvin syvältä, ja nyt minua painetaan takaisin sinne, koska olen "luuseri ilman työhistoriaa". Ehkä he ajattelevat, olen vaikkapa laiska ja sen takia ollut työttömänä. Tai veltto ikuisuusopiskelija. Tuntuu, ettei selviytyminen ja kunnianhimo kannattanut, koska niskaan sataa vain lisää negatiivista arvostelua. Ehkä tein tämän kaiken turhaan. Ehkä olisi ollut helpompaa hakeutua työkyvyttömyyseläkkeelle ja kaljan pariin, ei enää pettymyksiä. Tunnen kuitenkin olevani tällä hetkellä niin terve ja ulkoisesti hyvässä asemassa, etten enää pääse työkyvyttömyyseläkkeelle.
Kommentit (48)
Täytä aukot mielikuvitusmatkoilla. Sanot, että olet kiertänyt maailmaa ja tehnyt samalla sekalaisia töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä vastaava tausta ja haahuilin kahden maisteritutkinnon edestä yliopistossa, työelämään ilman merkittävää oman alan työkokemusta viittä vaille kolmekymppisenä. Viisi vuotta tuli painettua määräaikaisuuksia ennen vakityön löytymistä, mutta sitten löytyikin ns. kultainen oksa.
Perhe jäi kuitenkin perustamatta, kun keneenkään ei pysty luottamaan ja laiminlyöntien jäljet näkyvät paitsi mielessä, myös kropassa. Eikä siinä kohtaa jaksa aina se unelmaduunikaan lohduttaa, kun herää yksin öisin nimettömiin pelkoihin.
Maisterintutkinto ja perhe kolmekymppisellä on nykyään ihan kovaa valuuttaa jo ilman muitakin meriittejä. Ihmiset touhuavat vuosikausia vaikka mitä mystistä, ja vaihtavat alaa myöhemmälläkin iällä. Ap on selvästi lahjakas, fiksu ja motivoitunut, joten ne itsensä anteeksipyytelyt voi jättää seuraavaan elämään.
Pirut takaraivossa voivat kuiskutella vaikka mitä epätoivoista - niitä ei vain pidä kuunnella. Ja omassa tuttavapiirissä työuran aloittaminen 30+-vuotiaana akateemisella alalla ei ole edes harvinaista. Tsemppiä, sinnikkyys palkitaan kyllä!
Hae pienille paikkakunnille tai esimerkiksi Lappiin töihin. Helsingistä voi olla vaikeampi saada töitä, kun on hakijoita enemmän/kilpailua. Kun on työkokemusta, voi palata sinne missä enemmän kilpailua työpaikoista
Sinulla on kyllä perusasiat ihan kunnossa. On maisterin tutkinto suositulta alalta, on perhe ja lienee hyvä terveyskin. Älä vain katkeroidu, sillä se syö sinut, eikä auta yhtikäs mitään!!! TE-toimiston kautta työkokeiluun tai lähtö sijaiseksi vähän kauemmas. Anna näyttö taidoistasi. Pian olet haluttu työntekijä!
Ei kannata luovuttaa. Itselläni raju huume- ym rikostausta vankilareissuineen, CV:ssä vain vankilareissujen välillä lyhyitä pätkiä hanttihommia (vankilaa ja diilaamista ei voi laittaa CV:een) ja opiskelemaan (ensin lukio loppuun ja sitten TKK, josta en tosin vieläkään ole valmistunut) vasta yli kolmekymppisenä. Silti onnistuin lopulta vähän vaille nelikymppisenä saamaan oikein hyvän "ensimmäisen oikean" duunipaikan, sen jälkeen edennyt urallani oikein mainiosti ja elelen nyt perin tavanomaista keskiluokkaista ja keski-ikäistä elämää. Sinnikkyyttä, satoja ja taas satoja hakemuksia ja kymmenittäin haastatteluja se toki vaati, sekä varmasti roppakaupalla onnea - neljänkympin korvilla keikkuva alanvaihtaja jonka aiempi elämä ja työhistoria ei kestä päivänvaloa ei taatusti ole rekrylistan kärjessä mutta toivoa kuitenkin on, sinullakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aukot cv: ssä ovat ihan inhimillistä elämää. Jollakin ne tuli nuorena, joku oli kuusi vuotta kotiäitinä ja joku koki traumoja vasta myöhemmin.
Häntä pystyyn sillä kukas sen hännän nostais jollei kissa itse. Tutkinto jos on kuitenkin plakkarissa.
Vierailija kirjoitti:
Täytä aukot mielikuvitusmatkoilla. Sanot, että olet kiertänyt maailmaa ja tehnyt samalla sekalaisia töitä.
Maailmanympäri matka 😅
Totta kai. Tietysti aktiivisesti sairaan palkkaaminen tulee todella kalliiksi. Mutta entä, jos tilanne ja sairastaminen on jo selätetty? Ja työntekijä olisi yhtä hyvä kuin kuka tahansa muukin, ellei parempikin.