Lue keskustelun säännöt.
Olenko surkea omainen ?
05.08.2009 |
Lähipiirissä on vakavaa sairautta ja minua tarvittaisiin tueksi. Mutta olen itsekin niin rikki, etten kykene ainakaan nyt tukemaan muita, en pysty ottamaan vastaan muiden surua. Olen heikko myönnetään ja saan vain vaivoin pidettyä itseni läjässä. Täysin ulkopuolisen olisi mielestäni helpompi auttaa. Oletteko yhtään samaa mieltä ?
Voin jo kuvitella, miten sairastunut kokee, että hylkään juuri, kun toinen eniten tarvitsisi..Onko muita samanlaisia ja miten saisin itseni vahvemmaksi ?
Kommentit (4)
lapsuudenperheen jäsen on kyseessä eli todella läheinen.
Mutta tuntuu, että omasta itkusta ei tule loppua ja minulla on kuitenkin oma perhe ja lapset hoidettavana. On jotenkin säästettävä itseä, enkä todella aio kokonaan selkää kääntää, mutta voin olla yhteydessä vain pieninä annoksina...en koko ajan, muuten hajoaa pää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei siinä tarvii enempää selvitellä.
En jaksa enää tukea siskoani, vaikka hän tukea tarvitseekin. Oma elämä on sellainen, etten kertakaikkiaan veny siihen. Tuntuu pahalta, mutta täytyy ajatella ensin itseään tällä kertaa.
Onko kyseessä henkisenä tukena oleminen vai ihan fyysinen potilaan ja hänen asioiden ja kodin hoitaminen? Ja miten läheisestä ihmisestä on kyse?
Periaatteessa on ajateltava ensin itseä ja omaa jaksamista. Ihan kokonaan ei tarvitse selkäänsä kääntää, mutta avun antamisellakin on rajansa. Pitää pitää huoli myös omasta jaksamisesta ja elämästä.