Onko normaalia että 1v jo erosta mutta ei vieläkään pysty aloittamaan uusien tapailua?

Esim luulin jo tavanneeni oikein kiinnostavan ja mukavan tyypin treffisivuilla, mutta nyt ihan yhtäkkiä on vaan ruvennut ahdistamaan kun kysyy multa (ihan normaaleja) kysymyksiä ja ehdottaa tapaamista niin ihan järkyttävä ahdistus ja haluan heittää puhelimen mäkeen. 

Mä suosittelen että käyt treffeillä, sä oot ehkä saanut tuosta vaan jonkun oman pakko ajatuksen että kukaan muu ei ole kyllin hyvä sulle...

Kyllä se nakertaa ihmistä kun viimeiset 5 suhdetta on mennyt tavalla tai toisella pieleen ja alkuhuuman jälkeen tyyppi onkin paljastunut todella hankalaksi ja inhottavaksi ihmiseksi. Miten tässä enää jaksaa uskoa mihinkään?

Ei ole mikään pakko tuhlata aikaa treffailuun. Sen kuuluu olla kivaa eikä ahdistavaa. Jos ahdistaa niin ei kannata, mieluummin vaikka joku uusi liikuntaharrastus. Ei nykypäivänä ole yhtään kenenkään pakko pariutua vain siksi koska kaveritkin tekee niin..

Ei ole. Minusta on jopa normaalimpaa olla pidempi aika itsekseen eron jälkeen kuin rynnätä muutaman kuukauden jälkeen edes tapailemaan ketään.

Olisiko se sittenkään huono idea pysytellä vaan loppuelämä sinkkuna?

EI, vaan mitä mainioin idea.

Mitäpä jos sitten ette vastailisi miehille lainkaan ja anna väärää toivoa, minua alkaa tympimään kaltaisenne ghostailijat ja keskustelujen kuivattajat.

Se mitä olen esim. suvun vanhempia pariskuntia katsellut niin ei se avioliitto ole selvästikään ollut mikään avain loppuelämän onneen. Moni selvästi toivoisi saavansa elää rauhassa ilman sitä rasittavaa ukkoa/eukkoa jonka naamaa on nyt vaan pakko tuijottaa ja passata koska ei nyt ole soveliasta erotakaan.

Itsellä vuosi erosta ja elelen vain omaa elämääni siten kuin hyvältä tuntuu. En koe että "pitäisi" olla etsimässä uutta ihmissuhdetta tai "pitäisi" päättää että olen loppu elämän sinkku. Keskityn itseeni ja muu tapahtuu jos on tapahtuakseen. En koe että siinä on mitään epänormaalia että ei vuoden päästä ole valmis uuteen suhteeseen, erot ja entiset parisuhteey ovat kaikki omanlaisiaan ja kukin toipuu niistä sen aikaa kuin toipuu.

Ei kuulosta mitenkään epänormaalilta. Jotkut tarvitsevat pidemmän toipumisajan, kun taas jotkut eivät voi elää yksin vaan heti on uusi kumppani. Mitään laastarisuhdetta nyt ei ainakaan kannata aloittaa. 

Joo nii mä en totanoi koskaan ymmärtänyt tota juttua että eron jälkeen pitäis väkisin alkaa tapailemaan jotain ja kaivamaan netistä ja joka puolelta vaan jotain tyyppiä jota ei välttämättä edes halua tavata kun ehkä kerran ja jo ensimmäisellä tapaamisella ainoa ajatus on miten mä pääsen pois tästä tilanteesta ja miks menin ton kans ollenkaan , sellainen ihminen jonka tapaa livenä ihan missä vaan ja sitte joissa että tähän henkilöön haluaisin tutustua tai että hänen kanssaan haluaisin viettää aikaa enemmän ja tutustua niin sellasen kanssa on kivaa..yleensä...

Varmaan moni näin korona-aikana pitää taukoa treffailusta muutenkin. Etätöissä ei tapaa ketään ja deittiappit ei kiinnosta.

Tämä saattaa kuulostaa oudolta: Tulin 3 vuotta sitten torjutuksi tuntemattoman miehen taholta. Mietin sitä vieläkin. Ei olisi koskaan pitänyt tehdä aloitetta. Olin idiootti kun tein aloitteen. 

Minulla meni edellisen parisuhde-eron jälkeen kaksi ensimmäistä vuotta niin, etten voinut kuvitellakaan haluavani ketään. Etenkään seksiin. Siitä kiinnostus sitten vähitellen taas heräsi ja joskus neljän vuoden jälkeen palasin "seksimarkkinoille". Reilut seitsemän vuotta eron jälkeen tapasin nykyisen kumppanini.

Kaverini joka erosi 15v suhteestaan(ensimmäisestä ja ainoasta siihen asti) kolmekymppisenä suri hartaasti puolisen vuotta, sen jälkeen sisuuntui ja alkoi armoton treffailu. Hänen piti koko homma opetella alusta asti, ja niin me katsottiin vierestä kun hän teki ne kaikki mokat mitkä me oltiin tehty jo kauan sitten :D

Lopputulos oli vuoden ankarasta treffailusta epäusko, ja rikkirevitty fiilis, kun miehet eivät olleetkaan joko tosimielellä, tai sitten olivat näitä "taiteiliijjoita" jotka saivat hänen päänsä huomiollaan pyörälle, mutta eihän niistä mitään tullut. Nyt on nollut jo muutaman vuoden treffaamatta ketään, ja elelee itsekseen tyytyväisenä. Harmi että lapsihaaveet taisivat mennä tuon nuoruudenheilan mukana roskiin, kaveri kun luuli niitä tekevänsä loppuelämänsä miehen kanssa. Mut petturiksi paljastui hän.

Itsellä sama, vuosi erosta ja nautin tästä, olen vapaa kuin taivaan lintu.

Ex hyppäsi ensimmäisen vastaantulevan kelkkaan, heti muuttivat yhteen ja nyt jo lapsi tulossa. Säälittävää.

En ymmärrä mikä kiire olisi, ja mitään hätiköityä ei kannata tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Mä suosittelen että käyt treffeillä, sä oot ehkä saanut tuosta vaan jonkun oman pakko ajatuksen että kukaan muu ei ole kyllin hyvä sulle...

Ei vaan pelko siitä, että seuraavakin paljastuu samanlaiseksi kuin edellinen. Harva lopulta jää ruikuttamaan ja haikailemaan exänsä perään.

Minä en ole syttynyt nettitreffeistä ollenkaan. Kokeilin, mutta jonkin ajan päästä vaan alkoi kaikki ahdistamaan. Siinä on sellainen jännite koko ajan, kun miettii kuka olisi hyvä kumppaniksi. Normaaleissa puheenaiheissakin se näkyy ja analysoi kaikkea aivan liikaa. Olen jo hyväksynyt vanhapiikuuteni ja kumppani löytyy jos on löytyäkseen, mutta nettiin en enää mene.

Kuka noin nopeasti muka aloittaa parittelun uudestaan ellei joku todella helppo ole.

Jaxuhaleja sulle 🤗