Lue keskustelun säännöt.
Miten toimia ystävän kanssa, joka ei koskaan ehdota tapaamista?
27.03.2021 |
Kerran kun tietoisesti odotin, kuuluuko hänestä mitään, niin hän ihme kyllä soitti minulle ja sanoi vielä puhelun alkuun, että hän päätti soittaa, jotta se en ole aina minä joka soittaa.
Viimeksi kun tapasimme, niin minähän sitä ehdotin.
Ajattelin kokeilla nyt, että odotan hänen ehdottavan tapaamista. Jos ei ehdota, niin sitten lienee pakko unohtaa... Ystävyys kestänyt vuosia, hänellä tosin on mies nykyään.
Hänellä yksi ystävyyssuhde hiipui, ja hän vielä sanoi minulle että eihän hän voi sitä toista siitä syyttää. Mietin vain, että kävisiköhän minun ja hänen kohdalla samalla tavalla, jos en enää ottaisi yhteyttää...
Ystävyyden kuuluu olla vastavuoroista, en vain toisen varassa. En voi aina olla se, joka ehdottaa että nähdään.
Kommentit (33)
Jos ei uskalla huonojen kokemusten vuoksi? Itse en enää uskalla ehdottaa kenellekään mitää, kun aina kieltäydytään. Tulee vain paha mieli. Lähteekö kuitenkin mielellään sinun ehdotuksiin mukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. älä pidä yhteyttä
2. pidät yhteyttä
3. kerrot ajatuksistasi ystävällesi
> a) Ystävä tekee asialle jotain ja pidät yhteyttä
> b) Ystävä ei tee asialle mitään ja et pidä yhteyttä
> c) Ystävä ei tee asialle mitään ja hyväksyt asian ja jatkan yhteydenpitoa
Minä todella harvoin ehdotan tapaamisia. Harvoin soitankaan. Jos siitä ystävyys hiipuu, niin sitten hiipuu.
No onpa kauheaa, jos menee muutama vuosi ilman, että näkee. Se ei ole mitään.
Minä lopetin kaiken yhteydenpidon ihmisiin, jotka eivät koskaan soittaneet, lähettäneet korttia ulkomaan matkaltaan tms, vaikka minä tein niin. Muille kyllä soittelivat. Jos olisivat edes yhden kerran tehneet niin, niin olisin jatkanut yhteydenpitoa ja muistamista, mutta eivät tehneet. En kai ollut tarpeeksi tärkeä heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei uskalla huonojen kokemusten vuoksi? Itse en enää uskalla ehdottaa kenellekään mitää, kun aina kieltäydytään. Tulee vain paha mieli. Lähteekö kuitenkin mielellään sinun ehdotuksiin mukaan?
Kyllä hän suostuu tapaamaan, ja nyt viimeksikin sanoin vielä "kiitos kun soitit" puhelun lopuksi. Ja kävin hänen luonaan kylässä.
Jospa pohtisit tätä uudestaan vaikka sitten kun on parempi tilanne maailmalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei uskalla huonojen kokemusten vuoksi? Itse en enää uskalla ehdottaa kenellekään mitää, kun aina kieltäydytään. Tulee vain paha mieli. Lähteekö kuitenkin mielellään sinun ehdotuksiin mukaan?
Kyllä hän suostuu tapaamaan, ja nyt viimeksikin sanoin vielä "kiitos kun soitit" puhelun lopuksi. Ja kävin hänen luonaan kylässä.
Siis korjaan: viimeksikin hän sanoi vielä "kiitos kun soitit". Siis hän sanoin minulle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jospa pohtisit tätä uudestaan vaikka sitten kun on parempi tilanne maailmalla.
Tilanne on ollut tämä jo ennen "korona-aikaa"... Ja kyllä me kahden kesken ollaan tavattu koronan aikanakin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä lopetin kaiken yhteydenpidon ihmisiin, jotka eivät koskaan soittaneet, lähettäneet korttia ulkomaan matkaltaan tms, vaikka minä tein niin. Muille kyllä soittelivat. Jos olisivat edes yhden kerran tehneet niin, niin olisin jatkanut yhteydenpitoa ja muistamista, mutta eivät tehneet. En kai ollut tarpeeksi tärkeä heille.
Näin se on. Kaikki eivät voi olla kaikille tärkeitä. Itsekkin joskus nuorena yritin pitää yhteyttä ihmisiin, joista pidin. Sitten tajusin, että en ole heille tärkeä. Heillä on jo omat ystävät. Ja siihen heillä on oikeus. Ei kaikki voi pitää kaikista.
Olen siis tuo, joka harvoin soittelee tai ehdottaa tapaamista. Jos alkaisin kaikille soitella, en ehtisi muuta kuin istua puhelimessa. Ja vanhuuttani olen mennyt sellaiseksi, että viihdyn hyvin yksin. Jos joku soittaa, niin ihan kiva. Mutta ilman niitä soittojakin pärjään.
Varmaan minusrakin joku tänne kirjoittaa, että miksi en soita takaisin. Tai en aina edes vastaa puhelimeen. No en aina jaksa maratonpuheluita, joten jätän vastaamatta, enkä soita takaisin.
Harvoja ihmisiä jaksan tavata.
Eikö heitä pelota, että tulevaisuudessa ei ole ketään ystävää tai kaveria, jos jo suht nuorena on valmis heidät jättämään pois elämästä? Onhan se ymmärrettävää, että ikävuodet noin 30-50 voi olla kiireistä aikaa, jos on työ, perhe, koti hoidettavana. Minä näkisin ystävät kuitenkin siinä määrin tärkeänä, että aikaa löytyy ystävyyssuhteiden ylläpitoonkin. Kaikki eivät toki näin asiaa näe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en aloittajan toimintaa kutsu ystävyydeksi, kaveri ehkä. Oikea ystävä hyväksyy toisen just sellaisena kuin hän on eikä ala kiristämään ystävyyden katkaisulla ja laskemaan kuka teki mitä viimeksi.
Mulla on pari oikeaa ystävää jotka kokee samoin kuin minä, ja muutama kaveri jotka ymmärtää. Pari on katkaissut välit just aloittajan mainitsemista syistä, ja ovat saaneet sitten mennäkin. Alusta asti oon kertonut millainen olen, ei ole tullut yllätyksenä. Yhtään en jaksa tollasia sosiaalisia pelejä, en yhtään.
Onneksi olen samanhenkisiä löytänyt. Ystävänä ja kaverina oon muuten ehdottoman luotettava ja lojaali, en p uukota selkään ja juorua kolmannelle kaverille toi sen asioita, niin kuin nämä nillittäjät tuppaa tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö heitä pelota, että tulevaisuudessa ei ole ketään ystävää tai kaveria, jos jo suht nuorena on valmis heidät jättämään pois elämästä? Onhan se ymmärrettävää, että ikävuodet noin 30-50 voi olla kiireistä aikaa, jos on työ, perhe, koti hoidettavana. Minä näkisin ystävät kuitenkin siinä määrin tärkeänä, että aikaa löytyy ystävyyssuhteiden ylläpitoonkin. Kaikki eivät toki näin asiaa näe.
En minä ainakaan pelkää sitä yksinäisyyttä. Aina viihtynyt enenmän omissa oloissani.
Ärsyynnyn kaikesta aikataulutetusta. Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut lähinnä yksikseni, kun olet saanut lapset omilleen ja olen voinut muuttaa maalle.
Ystävyyshän on kaupankäyntiä, jossa ehdottomasti pitää olla mahdollisimman tasapuolinen. Jutussa ei ole kyse mistään muusta kuin siitä, että molemmat voivat vaatia yhtä paljon toisiltaan.
Mitä hän on sanonut, kun olette tästä keskustelleet? Kumpikaan ei halua loukata toista ja ei puhu ajatuksiaan ääneen?
Vierailija kirjoitti:
Eikö heitä pelota, että tulevaisuudessa ei ole ketään ystävää tai kaveria, jos jo suht nuorena on valmis heidät jättämään pois elämästä? Onhan se ymmärrettävää, että ikävuodet noin 30-50 voi olla kiireistä aikaa, jos on työ, perhe, koti hoidettavana. Minä näkisin ystävät kuitenkin siinä määrin tärkeänä, että aikaa löytyy ystävyyssuhteiden ylläpitoonkin. Kaikki eivät toki näin asiaa näe.
Minulla on ystäviä, jotka eivät laske, että nyt on sinun vuorosi soittaa ja sitten ap:n kaltaisia kavereita, jotka ovat tehneet ihmissuhteestamme kummallisen kiristysloukun. Heillä on tapana soitella ajoittain puheluita, joiden ydin on siinä, että minä en ole ottanut yhteyttä. Heidän kanssaan mietin, että ei pitäisi olla ystävällinen kenellekään, tyhmä luulee sitä ystävyydeksi.
Näin meilläkin menetellään. Ystäväni on vielä työelämässä ja epäsäännöllisissä työvuoroissa. En halua häiritä häntä tärkeässä työssään. Itse ole jo joutilaana, joten on kätevämpää, kun hän soittelee!
Jos et halua ottaa yhteyttä, älä ota. Ei kukaan pakota.