Lue keskustelun säännöt.
Miten toimia ystävän kanssa, joka ei koskaan ehdota tapaamista?
27.03.2021 |
Kerran kun tietoisesti odotin, kuuluuko hänestä mitään, niin hän ihme kyllä soitti minulle ja sanoi vielä puhelun alkuun, että hän päätti soittaa, jotta se en ole aina minä joka soittaa.
Viimeksi kun tapasimme, niin minähän sitä ehdotin.
Ajattelin kokeilla nyt, että odotan hänen ehdottavan tapaamista. Jos ei ehdota, niin sitten lienee pakko unohtaa... Ystävyys kestänyt vuosia, hänellä tosin on mies nykyään.
Hänellä yksi ystävyyssuhde hiipui, ja hän vielä sanoi minulle että eihän hän voi sitä toista siitä syyttää. Mietin vain, että kävisiköhän minun ja hänen kohdalla samalla tavalla, jos en enää ottaisi yhteyttää...
Ystävyyden kuuluu olla vastavuoroista, en vain toisen varassa. En voi aina olla se, joka ehdottaa että nähdään.
Kommentit (33)
Ystävyyssuhteet solmitaan yleensä johonkin elämän tilanteeseen ja vaiheeseen ja sen motiivit ei auttamatta täyty sinne hautaan asti. Ethän sitä parisuhdettakaan väkisin ylläpidä, jos se ei toimi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ystävät aina nuorena olivat niitä, jotka ehdottivat tapaamista. Syy tähän oli, että olen itse introvertti, eli en kaivannut tapaamista kuin kerran viikossa. Ystäväni taas ehdottivat tapaamisia pari kertaa viikossa, ja vastasin niihin myönteisesti. En siis nähnyt aihetta kysyä tapaamisia itse.
Nyt taas vanhempana, kun ystävillä on muita menoja, minä olen se joka ehdottaa tapaamista, vaikkakin usein vain kerran kuukaudessa. Monesti ajattelen ystävääni jo viikkoa ennen kysymystä, mutten ole valmis tekemään aloitetta.
Minusta ei ole niin tärkeää kuka tekee aloitteen, vaan se onko tapaamisen halu vastavuoroista. Tärkeää on tuntea ystävänsä. Tiedän, että ystäväni joka ei usein kysele perääni, ajattelee silti minua. Ajatteleeko sinun?
Hyvälle ystävälle voi kertoa murheensa. Aloituksen ajatukset voit jakaa hänen kanssaan.
Hyviä kommentteja! Minulla oli yksi miespuolinen ystävä ja hän kerran sanoi oikein ylpeän ja mielestäni alentuvan oloisesti, että "mä en jaksa pitää kavereihin yhteyttä, mutta aina voi luottaa siihen, että Minna ottaa muhun yhteyttä!" -en sitten ottanut enää tuon kommentin jälkeen. Tiedän että hän on ottanut yhteyttä meidän yhteisiin ystäviin, mutta ei minuun. Ei sitten. En ole tuon jälkeen kuullut hänestä.
Olen tulkinnut asian niin, että tuollaista ystävää ei kiinnosta minun seurani.
Minulla oli yksi ystävä, joka ei koskaan ottanut yhteyttä ensin, ei soittanut, ei laittanut viestejä, ei mitään. Minun viesteihin vastaaminen kesti useita päiviä tai viikkoja. Kuitenkin aina jutteli mielellään ja pitkään kun minä soitin, ja jos ehdotin tapaamista niin hän lähti joka kerta mukaan. Minusta meillä oli yhdessä ihan hauskaa, juttelimme paljon, myös luottamuksellisista asioista.
Minua alkoi kuitenkin muutaman vuoden jälkeen ärsyttää tuollainen passiivisuus ja päätin että en enää ota ensin yhteyttä, tehköön hän kerrankin aloitteen. Hänestä ei enää koskaan kuulunut mitään.
Opin tästä sen, että jos toinen on täysin passiivinen, niin minä en ole hänelle tärkeä. Lopetan siis nykyään tuollaiset ihmissuhteet ihan suosiolla lyhyeen, niihin on aivan turha tuhlata aikaansa.
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävät aina nuorena olivat niitä, jotka ehdottivat tapaamista. Syy tähän oli, että olen itse introvertti, eli en kaivannut tapaamista kuin kerran viikossa. Ystäväni taas ehdottivat tapaamisia pari kertaa viikossa, ja vastasin niihin myönteisesti. En siis nähnyt aihetta kysyä tapaamisia itse.
Nyt taas vanhempana, kun ystävillä on muita menoja, minä olen se joka ehdottaa tapaamista, vaikkakin usein vain kerran kuukaudessa. Monesti ajattelen ystävääni jo viikkoa ennen kysymystä, mutten ole valmis tekemään aloitetta.
Minusta ei ole niin tärkeää kuka tekee aloitteen, vaan se onko tapaamisen halu vastavuoroista. Tärkeää on tuntea ystävänsä. Tiedän, että ystäväni joka ei usein kysele perääni, ajattelee silti minua. Ajatteleeko sinun?
Hyvälle ystävälle voi kertoa murheensa. Aloituksen ajatukset voit jakaa hänen kanssaan.
Tämä! Jollekin sopiva aika olisi nähdä kerran parissa viikossa, toinen haluaa kerran viikossa tai useamminkin. Vaikka molemmat välittävät toisistaan yhtä paljon. Se joka haluaa nähdä useammin, joutuu yleensä tekemään aloitteita enemmän kun ei se toinen ehdi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on samankaltainen tilanne. Olemme tunteneet ala-asteelta lähtien ja lähtiessäni muualle opiskelemaan, se olin aina minä joka otti yhteyttä. Sitten meni muutamaksi vuodeksi välit, koska en jaksanut olla se joka ystävyyttä kannatteli. Myöhemmin saimme välimme korjattua. Nyt on tuo tilanne toistunut, kaipasin hänen läsnäoloaan vaikeassa elämäntilanteessa, eikä hänestä ole kuulunut kahteen vuoteen mitään. Kyllähän minä olen surullinen siitä, ettei hän ole edes muistanut minua ja että olen menettänyt hänet, mutta se on hänen valintansa.
Ystäväni teki aina ohareita. Lupasi tulla, ei tullutjne.
Kerran kutsui kylään. Oltiin jäämässä vkonlopuksi. Oltiin suunniteltu mitä tehdään.
Ajettiin 150 km, ei ollut kotona.
Oli mennyt kaverilleen kylään. Samalla kylällä.
Pyysi sinne. Nähtiin siellä, juteltiin hetki ja sanoi heippa. Ajettiin kotiin toiset 150 km.
En ole ottanut sen jälkeen mitään yhteyttä.
Jollekin oli sanonut ei ole musta kuulunut mitään. Miksiköhän.
Mä saan helposti ystäviä. Ei tarvi tekohengittää vanhoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka mitäkin ystävyydestä kaipaa. Itselläni on aika matalat odotukset. Minulla asuu kavereita aika kaukana ja ymmärrän vaivan mikä reissusta tulee. En vaadi sen suhteen mitään enkä tykkää jos toinen alkaa myöskään vaatimaan.En itsekään tykkää puhua puhelimessa mutta kyllä kaverin täytyy jotain elonmerkkejä laittaa. Viesteillä voi kysyä joskus että mitä kuuluu ja osoittaa kiinnostusta.
Itsellä oli yksi etäystävä joka ei tykännyt viestitellä. Vastasi lyhyesti eikä kommentoinut mun viestejä. Ei vaikuttanut kiinnostuneelta. Tavattiin välimatkan takia 1-3 kertaa vuodessa. En lopulta nähnyt siinä mitään järkeä kun muuten hänestä ei kuulunut mitään. Isot kuulumiset halusi vaihtaa kerran, pari vuodessa. Epäilin että hän halusi juoruilla mun asiat yhteisille tutuille ja se oli motiivi välien ylläpidolle.
Ehkäpä sinun tilanteesi on sellainen, että on prempi sinun ehdottaa ja hän voi sovittaa aikatauluaan paremmin siihen? Tavallaan hankalaa ja turhaa ehdottaa ja soittaa sille, jolla voi olla mitä vain menoja milloin vain ja esim. sen luontoinen työ ja harrastukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni teki aina ohareita. Lupasi tulla, ei tullutjne.
Kerran kutsui kylään. Oltiin jäämässä vkonlopuksi. Oltiin suunniteltu mitä tehdään.
Ajettiin 150 km, ei ollut kotona.Oli mennyt kaverilleen kylään. Samalla kylällä.
Pyysi sinne. Nähtiin siellä, juteltiin hetki ja sanoi heippa. Ajettiin kotiin toiset 150 km.En ole ottanut sen jälkeen mitään yhteyttä.
Jollekin oli sanonut ei ole musta kuulunut mitään. Miksiköhän.Mä saan helposti ystäviä. Ei tarvi tekohengittää vanhoja.
Kysyitkö koskaan, miksi niin kävi vai oletatko, että kaikilla muillakin elämä menee kellolleen kuten sinun suunnitelmat?JOskus voi jopa unohtaa. Tosi ystävä ymmärtää senkin.
On kyllä raskaita kokemuksia sinulla. Ei ole samanlaisia mutta voin hyvin kuvitella mitä olet joutunut kohtaamaan ja ymmärrän että nyt alat niitä käsitellä. Toivon kanssakirjoittajilta hienotunteisuutta auttaa tätä hienoa lähimmäistä.
Mikään noista ei ole sinusta johtuvia asioita ainakaan, sen verran voin sanoa. Elämä on niin kummallista joskus että toisille tyrkätään ihan mahdottomia settejä eteen.
Koska tämä kaikki ei ole sinun syytäsi niin yritä kuitenkin ajatella että sinun elämäsi on eteenpäin menoa ja saat saada HYVIÄ asioita itsellesi ja vieläpä tuosta syystä, Yritä kohdella itseäsi hyvin. Ja älä anna kenenkään kohdella sinua huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävät aina nuorena olivat niitä, jotka ehdottivat tapaamista. Syy tähän oli, että olen itse introvertti, eli en kaivannut tapaamista kuin kerran viikossa. Ystäväni taas ehdottivat tapaamisia pari kertaa viikossa, ja vastasin niihin myönteisesti. En siis nähnyt aihetta kysyä tapaamisia itse.
Nyt taas vanhempana, kun ystävillä on muita menoja, minä olen se joka ehdottaa tapaamista, vaikkakin usein vain kerran kuukaudessa. Monesti ajattelen ystävääni jo viikkoa ennen kysymystä, mutten ole valmis tekemään aloitetta.
Minusta ei ole niin tärkeää kuka tekee aloitteen, vaan se onko tapaamisen halu vastavuoroista. Tärkeää on tuntea ystävänsä. Tiedän, että ystäväni joka ei usein kysele perääni, ajattelee silti minua. Ajatteleeko sinun?
Hyvälle ystävälle voi kertoa murheensa. Aloituksen ajatukset voit jakaa hänen kanssaan.
Tämä! Jollekin sopiva aika olisi nähdä kerran parissa viikossa, toinen haluaa kerran viikossa tai useamminkin. Vaikka molemmat välittävät toisistaan yhtä paljon. Se joka haluaa nähdä useammin, joutuu yleensä tekemään aloitteita enemmän kun ei se toinen ehdi.
Voi teitä. Tiesittekö, että ystävyys säilyy, vaikka menisi kaukana asuessa muutamia vuosia väliinkin tapaamisesta tai jopa viestistä? Toki sille ystävyydelle on monesti rakennettu nuorena pohja tiheämmillä yhteydenpidoilla.
Ikää kun on tullut lisää olen kanssa alkanut viihtyä enenmän omissa oloissani. Tässä on jotenkin haasteita muutenkin töissä, jne ei enää oikein vapaa-ajalla jaksa miettiä huomioiko muita riittävästi, jne. Ja näistä asioista olen ystävien kanssa keskustelut ja moni tuntuu olevan samaa mieltä.