Miksi Hesari haukkuu Pulmusia?
Sarja on säilynyt paljon paremmin kuin muut sen ajan ohjelmat.
Kommentit (167)
Esimerkiksi Marcy naapurista on todellinen feministinen hahmo eikä vain kuori jota pilkataan , koska on feministi.
Nyt meni kyllä toimittajalta huti. Pulmuset, kuten Simpsonitkin, parodioi aiempaa 50-luvulta muuttumattomana säilynyttä konservatiivista perhesitcomien kaavaa, jossa kaikki oli täydellistä ja jos ei tilapäisesti ollutkaan niin lopussa ydinperheen rauha oli jälleen rikkumaton, usein kiitos joviaalin patriarkan.
Presidentti George H. W. Bush kritisoi juuri Simpsoneita aikoinaan täysin samalla tavalla, mielenkiintoinen hengenheimolainen Hesarin toimittajalla 30 vuotta myöhemmin.
Sinänsähän pulmuset sopii maailmankuvaltaan nykypäivään koska siinä kaikki mieshahmot on tavalla tai toisella rikkinäisiä vässyköitä ja läheisten naistensa tossun alla ja naishahmot onnistuvat suunnilleen kaikessa edes yrittämättä.
Al on muinaisissa saavutuksissaan elävä epäonnistuja joka vihaa työtään ja jota perhe ei enimmäkseen kunnioita. Naapurin ukko on rikkaan ja älykkään vaimonsa tossun alla oleva vätys. Perheen poika taas teini joka ei tunnu ikinä onnistuvan partnerin hankinnassa.
Peggy on ehkä elämäntapakotirouva mutta silti tuntuu elävän omaa elämäänsä miten lystää ja nihkeän ukkonsakin saa ainakin välillä huijattua yhteistyöhön. Perheen tytär menee suhteesta toiseen omalla helpolla elämäntavallaan kokematta ikinä niitä ns. haittapuolia joita tuollaisesta elämäntavasta mainostetaan olevan. Naapurin rouva on rikas, koulutettu ja hyvässä työssä.
Toimittajalla menee kuitenkin pieleen jo siinä kohtaa kun oletetaan että tuollainen sitcom-mallia uskollisesti noudattava tv-sarja olisi jotenkin erityinen roolimalli kenellekään, tai että sen tarkoituksellisen kärjistetyistä hahmoista pitäisi sen kummemmin huolestua. Pikemminkin tuo on sitä samaa ajatusmaailmaa kuin muinoin esim. ylessä vahdittiin tarkkaan joka ohjelmasta ja elokuvasta että mitä kansa tästäkin mahtaa oppia. Eli kaikkeen suhtauduttiin kuin propagandaan.
Sairaalloisen mustasukkainen on hyvin todennäköisesti itse pettämiselle altis.
Jos työnä on propagandan kirjoittaminen, niin helposti voi ajatella propagandalle suurempaa merkitystä mitä sillä todellisuudessa on.
Muutenhan koko elämäntyö vaikuttaisi turhalta.
Näin ajatellen on helppo ymmärtää toimittelijan negatiivinen suhtautuminen Pulmusiin.
Toimittaja saa kivasti hyvepisteitä omassa kuplassaan ja mikäs sen mukavampaa kuin moraalijeesustelu. ”Katsokaa miten hyveellinen minä olen!”
Pulmuset on jäätävää paskaa ja jokainen joka kertoo siitä pitävänsä ilmoittautuu näin idiootiksi.
Eiköhän kohta joku ketjussa kerro kostoksi Hesarille alkavansa katsoa ihan just Pulmusia. Myös Hesarin tilaus perutaan taas.
Vierailija kirjoitti:
Hesarin toimittaja näyttää luulevan että kansa uskoo kaiken telkkarissa (ja ilmeisesti lehdissä) näkemänsä miettimättä asiaa ollenkaan itse. Siispä toimittaja on kovin huolestunut siitä mitä kansa oppii moisista sarjoista. Hohhoijaa toimittajalle t. kansa . Ehkä toimittaja aloittaa siitä että kansa kyllä osaa suhteuttaa harmittoman viihteen kontekstiinsa, toisin kuin näemmä toimittaja jonka vuodatukseen kyllästyin kolumnin puolen välin tienoilla. En tiedä oliko loppu kolumnista jotenkin älykkäämpää analyysia mutta vähän epäilen.
Pulmuset oli oman aikansa tuote kuten muutkin sitcomit. Lisäksi perustui karikatyyrihahmoihin ja toistettuihin vitseihin kuten muutkin sitcomit.
Tuli mieleen että tulevaisuudessa kun tutkijat analysoi tämän päivän ajatusmaailmaa ja viihdettä niin voi olla luvassa aika railakkaita luonnehdintoja tästä ääritiedostavuudesta ja väärien ajatusten kieltämisestä jo ennakkoon jota nykyään harrastetaan.
No tämä. Jos olen elossa vielä 30 vuoden päästä, niin luen näitä analyysejä mielelläni. Koska mikään aika, eikä varsinkaan tämä mitä elämme, pääse ilman myöhemmin tulevaa tuomiota.
lol, teinit on niin tyhmiä (hs toimittaja)
Vierailija kirjoitti:
Toimittaja saa kivasti hyvepisteitä omassa kuplassaan ja mikäs sen mukavampaa kuin moraalijeesustelu. ”Katsokaa miten hyveellinen minä olen!”
Sitähän sinäkin teet muille kaltaisillesi tolloille.
Vierailija kirjoitti:
lol, teinit on niin tyhmiä (hs toimittaja)
Miksi kirjoitat teinikieltä?
Vierailija kirjoitti:
Pulmuset on jäätävää paskaa ja jokainen joka kertoo siitä pitävänsä ilmoittautuu näin idiootiksi.
Eiköhän kohta joku ketjussa kerro kostoksi Hesarille alkavansa katsoa ihan just Pulmusia. Myös Hesarin tilaus perutaan taas.
Jepjep, menehän sinä vain takaisin temppareiden ja unelmien poikamiesten pariin nauttimaan nykyajan laadukkaasta tv-draamasta...
Siis joo, onhan mikä tahansa sarja aikansa tuote ja sillä tavalla helppo arvostella nykypäivän vinkkelistä. Mutta yleensä se arvostelu tehdään huumorilla, kaikki tajuaa että ajat muuttuu jne. Yllättävän usein toimittajilla tuntuu puuttuvan sellainen huumorintaju, he alkavat julistaa ohjelmallisesti ja hommasta menee ilo.
Vierailija kirjoitti:
Toimittaja saa kivasti hyvepisteitä omassa kuplassaan ja mikäs sen mukavampaa kuin moraalijeesustelu. ”Katsokaa miten hyveellinen minä olen!”
Samanlaista käyttäytymistä kuin ääriuskonnollisissa liikkeissä.
Uskoa todistellaan järjettömillä teoilla, kielilläpuhumisella, uskon avulla parantumisella ym.
Jos yksi alkaa mölisemään glossaolaliaa, toinen hehkuttaa jo seuraavassa kokouksessa parantuneensa rukouksen avulla peräsuolisyövästä ja kun seurakuntalaiset todistelevat toisilleen kuka uskovaisista on paras ja Jumpen suosikki, seurakunnan pastori lyö seuraavassa kokouksessa löylyä kiukaalle kehumalla veljiä ja sisaria kuinka usko on tullut todeksi ja saa entistä enemmän lahjoituksia ihmeteoista osattomilta jäseniltä.
Jospa edes sitten mammonan avulla saisi hyväksyntää muilta.
Toimittelijan työ, ainakin mediassa joka on keskittynyt monikulttuurisuuden ja infernaalisen feminismin äänitorveksi, muuttuu aikaa myöten todellisuudesta irrallaan olevaksi "uskonnoksi", jossa jopa harmittomassa Tv-sarjassa Pulmuset, nähdään toksisen maskuliinisuuden propagandaa ajattelemattomaan kykenemättömälle kansalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pulmuset on jäätävää paskaa ja jokainen joka kertoo siitä pitävänsä ilmoittautuu näin idiootiksi.
Eiköhän kohta joku ketjussa kerro kostoksi Hesarille alkavansa katsoa ihan just Pulmusia. Myös Hesarin tilaus perutaan taas.Jepjep, menehän sinä vain takaisin temppareiden ja unelmien poikamiesten pariin nauttimaan nykyajan laadukkaasta tv-draamasta...
Huutista huumorintajuttomalle juntille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lol, teinit on niin tyhmiä (hs toimittaja)
Miksi kirjoitat teinikieltä?
Oon 15 vee.
No niin, nyt koitti Pulmusten canceloinnin hetki. seuraavaa odotellessa
Kohta tämä jakautuu niin, että Pulmusten taakse asettuu persut ja Pulmusia vastaan vihervasemmisto.
Kun pitää olla ne puolet ja ennalta määritelty pelikirja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimittaja saa kivasti hyvepisteitä omassa kuplassaan ja mikäs sen mukavampaa kuin moraalijeesustelu. ”Katsokaa miten hyveellinen minä olen!”
Samanlaista käyttäytymistä kuin ääriuskonnollisissa liikkeissä.
Uskoa todistellaan järjettömillä teoilla, kielilläpuhumisella, uskon avulla parantumisella ym.
Jos yksi alkaa mölisemään glossaolaliaa, toinen hehkuttaa jo seuraavassa kokouksessa parantuneensa rukouksen avulla peräsuolisyövästä ja kun seurakuntalaiset todistelevat toisilleen kuka uskovaisista on paras ja Jumpen suosikki, seurakunnan pastori lyö seuraavassa kokouksessa löylyä kiukaalle kehumalla veljiä ja sisaria kuinka usko on tullut todeksi ja saa entistä enemmän lahjoituksia ihmeteoista osattomilta jäseniltä.
Jospa edes sitten mammonan avulla saisi hyväksyntää muilta.Toimittelijan työ, ainakin mediassa joka on keskittynyt monikulttuurisuuden ja infernaalisen feminismin äänitorveksi, muuttuu aikaa myöten todellisuudesta irrallaan olevaksi "uskonnoksi", jossa jopa harmittomassa Tv-sarjassa Pulmuset, nähdään toksisen maskuliinisuuden propagandaa ajattelemattomaan kykenemättömälle kansalle.
Ajattelu- ja kirjoitustaidoton keulimassa taas.

Aloit sitten itse julistamaan vaikka alku lähti hyvin. Lienette käyneet toimittajan kanssa samoja kursseja.
Olen tiedostava!!