Lue keskustelun säännöt.
Olen ikuisesti katkera yhteiskunnalle,
10.03.2021 |
kun en saanut muuttaa alaikäisenä pois kotoa. Minulla olisi kaikkea. Nyt minulla ei ole mitään. Opiskelen paskaan ammattiin, ketään ihmisiä ei ole enää jäljellä, terveyteni on mennyt. En saanut ylläpidettyä kaverisuhteitani huoltajani takia, minulla ei jäänyt aikaa lukea enkä kotona saanut rauhaa ja en saanut hoitoa huoltajani aiheuttamiin mielenterveysongelmiin. Olen aivan rikki ja loppuunkulunut. Nyt en voi ikinä saada hyvää asuntoa, minulla ei tule koskaan olemaan ihmissuhdetta ja koko loppuelämäni on pelkkää kärsimystä. Olisitte tappaneet minut.
Kommentit (37)
Minkä takia sulla ei tule olemaan ihmissuhdetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs. jos nyt lähtisit opiskelemaan sitä ammattia, jonka olisit halunnut, jollekin ihan vieraalle paikkakunnalle. Aloittaisin ns. puhtaalta pöydältä.
Ei ole mitään väliä enää. Olen jo liian vanha. Muutenkin, kaikki toivo on jo kuollut. Eivät arvosanani, terveyteni, kauneteni tai mikään minussa riitä. Olen vain jätesäkki, mikä on jätetty mätänemään. Sitä ei ole viitsitty heittää edes roskiin. Sellainen minä olen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia sulla ei tule olemaan ihmissuhdetta?
Miten tällainen ihminen niitä tekisi?
ap
Miten se yhteiskunnan vika on että et muuttanut kotoa pois? Ja kaikki nuo muut vaivat, ei kai yhteiskunta sulle ihmissuhteita etsi.
Ja senkus oot katkera, itteäs sä sillä vahingoitat, yhteiskunta ei tiedä hölkäsen pöläystä sun katkeruudesta eikä sun katkeruus vaikuta siihen millään tavalla.
Nyt kipinkapin mielentervystoimistoon. Jos et halua mennä sinne, mene ihan omaan terveyskeskukseen ja kerro lääkärille joka nevoo eteenpäin.
Elämänsä puolesta kannattaa taistella. Ihmiset on mitä on, mutta esim lääkärillä on velvollisuus auttaa eteenpäin. (Ihmeitä harvoin tapahtuu, älä niitä odota. Pikkuaskein eteenpäin. Kiltisti lääkkeet ottaen jne.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten se yhteiskunnan vika on että et muuttanut kotoa pois? Ja kaikki nuo muut vaivat, ei kai yhteiskunta sulle ihmissuhteita etsi.
Ja senkus oot katkera, itteäs sä sillä vahingoitat, yhteiskunta ei tiedä hölkäsen pöläystä sun katkeruudesta eikä sun katkeruus vaikuta siihen millään tavalla.
En päässyt, kun huoltaja kielsi. Totta kai, että sait tuet ja voi vahingoittaa minua mahdollisimman pitkään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Nyt kipinkapin mielentervystoimistoon. Jos et halua mennä sinne, mene ihan omaan terveyskeskukseen ja kerro lääkärille joka nevoo eteenpäin.
Elämänsä puolesta kannattaa taistella. Ihmiset on mitä on, mutta esim lääkärillä on velvollisuus auttaa eteenpäin. (Ihmeitä harvoin tapahtuu, älä niitä odota. Pikkuaskein eteenpäin. Kiltisti lääkkeet ottaen jne.)
Anteeksi kirjoitusvirheet, en aina muista tarkistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai kaikki olisi mennyt täydellisesti muuten ja se on varmaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se yhteiskunnan vika on että et muuttanut kotoa pois? Ja kaikki nuo muut vaivat, ei kai yhteiskunta sulle ihmissuhteita etsi.
Ja senkus oot katkera, itteäs sä sillä vahingoitat, yhteiskunta ei tiedä hölkäsen pöläystä sun katkeruudesta eikä sun katkeruus vaikuta siihen millään tavalla.
En päässyt, kun huoltaja kielsi. Totta kai, että sait tuet ja voi vahingoittaa minua mahdollisimman pitkään.
ap
No huoltajahan sua ei päästänyt kotoa pois, ei se yhteiskunnan vika ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt kipinkapin mielentervystoimistoon. Jos et halua mennä sinne, mene ihan omaan terveyskeskukseen ja kerro lääkärille joka nevoo eteenpäin.
Elämänsä puolesta kannattaa taistella. Ihmiset on mitä on, mutta esim lääkärillä on velvollisuus auttaa eteenpäin. (Ihmeitä harvoin tapahtuu, älä niitä odota. Pikkuaskein eteenpäin. Kiltisti lääkkeet ottaen jne.)
Kukaan ei ole kiinnostunut auttamaan menetettyä tapausta. Se olisi pitänyt tehdä jo silloin, mutta en voinut.
ap
Minkä ikäinen oot?
Elin samanlaisen nuoruuden, äitini rajoitti kaikkea elämässäni, en saanut mennä mihinkään tai tehdä mitään, kaikki oli kielletty. Ei kavereita, mua kiusattiin. Toisaalta häntä ei kiinnostanut mun koulumenestyminenkään tai muutenkaan mun olo. Yksin ja itse piti "selviytyä" kaikesta, ja teininä se oli musertavaa. En muista mun nuoruudesta mitään muuta kuin sen, miten kovasti halusin kuolla ikävälillä 10-20.
Pääsin muuttamaan pois kotoa 22 vuotiaana kun sain työpaikan toisesta kaupungista, amistutkinto siis alla.
Olen nyt 31 vuotias ja painin edelleen itsetuntoon ja itsehäpeään liittyvien asioiden kanssa, mutta pääsin viime vuonna opiskelemaan toive-alaa ammattikorkeakouluun. En voi uskoa miten olen päässyt tähän tilanteeseen! Enkä ole edes ainoa selkeästi aikuinen opiskelija. Kaikkien tiet ei ole samanlaisia, älä luovuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se yhteiskunnan vika on että et muuttanut kotoa pois? Ja kaikki nuo muut vaivat, ei kai yhteiskunta sulle ihmissuhteita etsi.
Ja senkus oot katkera, itteäs sä sillä vahingoitat, yhteiskunta ei tiedä hölkäsen pöläystä sun katkeruudesta eikä sun katkeruus vaikuta siihen millään tavalla.
En päässyt, kun huoltaja kielsi. Totta kai, että sait tuet ja voi vahingoittaa minua mahdollisimman pitkään.
ap
No huoltajahan sua ei päästänyt kotoa pois, ei se yhteiskunnan vika ole.
Yhteiskunta olisi voinut puuttua. He kyllä näkivät, kuinka kärsin ja nauttivat siitä.
ap
Sinulla on sinut. Lähde siitä, laita yksi tavoite ja toteuta se. Meitä on muitakin, vähästä lähteneitä, pienin eväin. Sinulla on sinut, se riittää, jatka siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos tuo usko sinulle jonkun lohdun tuo niin turha kai sitä on yrittää poiskaan sinulta ottaa...
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen oot?
Elin samanlaisen nuoruuden, äitini rajoitti kaikkea elämässäni, en saanut mennä mihinkään tai tehdä mitään, kaikki oli kielletty. Ei kavereita, mua kiusattiin. Toisaalta häntä ei kiinnostanut mun koulumenestyminenkään tai muutenkaan mun olo. Yksin ja itse piti "selviytyä" kaikesta, ja teininä se oli musertavaa. En muista mun nuoruudesta mitään muuta kuin sen, miten kovasti halusin kuolla ikävälillä 10-20.
Pääsin muuttamaan pois kotoa 22 vuotiaana kun sain työpaikan toisesta kaupungista, amistutkinto siis alla.
Olen nyt 31 vuotias ja painin edelleen itsetuntoon ja itsehäpeään liittyvien asioiden kanssa, mutta pääsin viime vuonna opiskelemaan toive-alaa ammattikorkeakouluun. En voi uskoa miten olen päässyt tähän tilanteeseen! Enkä ole edes ainoa selkeästi aikuinen opiskelija. Kaikkien tiet ei ole samanlaisia, älä luovuta.
Minä muutin heti 18-vuotiaana, kun yhteiskunta ei voinut minua estää. Olen jo liian vanha ja ruma elämään. Eikä sillä ole väliä enää. Kaikissa keskusteluissa tulee esille lapsuus ja minulla ei ole sellaista. Kaikki liittyy vanhempiin. Ihan käsittämätöntä. Elämäni on rakennettu helvetiksi. En voi päästä unelma-alalleni enää. Eivät he ota vanhempaa oppilasta ja olen jo menettänyt ensikertalaisuuden. Toimin kamalalla alalla, kunnes kuolema minut viimein armahtaa.
ap
Käytät näköjään menneisyyttä tekosyynä olla tekemättä mitään. Kätevää. Itsestäsi on kaikki kiinni, miten jatkossa menee. Hakeudu hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Ai kaikki olisi mennyt täydellisesti muuten ja se on varmaa?
Kyllä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen oot?
Elin samanlaisen nuoruuden, äitini rajoitti kaikkea elämässäni, en saanut mennä mihinkään tai tehdä mitään, kaikki oli kielletty. Ei kavereita, mua kiusattiin. Toisaalta häntä ei kiinnostanut mun koulumenestyminenkään tai muutenkaan mun olo. Yksin ja itse piti "selviytyä" kaikesta, ja teininä se oli musertavaa. En muista mun nuoruudesta mitään muuta kuin sen, miten kovasti halusin kuolla ikävälillä 10-20.
Pääsin muuttamaan pois kotoa 22 vuotiaana kun sain työpaikan toisesta kaupungista, amistutkinto siis alla.
Olen nyt 31 vuotias ja painin edelleen itsetuntoon ja itsehäpeään liittyvien asioiden kanssa, mutta pääsin viime vuonna opiskelemaan toive-alaa ammattikorkeakouluun. En voi uskoa miten olen päässyt tähän tilanteeseen! Enkä ole edes ainoa selkeästi aikuinen opiskelija. Kaikkien tiet ei ole samanlaisia, älä luovuta.
Minä muutin heti 18-vuotiaana, kun yhteiskunta ei voinut minua estää. Olen jo liian vanha ja ruma elämään. Eikä sillä ole väliä enää. Kaikissa keskusteluissa tulee esille lapsuus ja minulla ei ole sellaista. Kaikki liittyy vanhempiin. Ihan käsittämätöntä. Elämäni on rakennettu helvetiksi. En voi päästä unelma-alalleni enää. Eivät he ota vanhempaa oppilasta ja olen jo menettänyt ensikertalaisuuden. Toimin kamalalla alalla, kunnes kuolema minut viimein armahtaa.
ap
Itse en kanssa ymmärrä tätä narratiivia että joka helevetin ongelmaan haetaan syitä lapsuudesta. Juu, toki varmaan väestötasolla voidaan nähdä että lapsuus määrittelee keskimäärin aika paljon sitä mitä ihmisistä tulee mutta jos sitä toitottaa ja toitottaa niin tuosta ajatuksesta tulee myös itseään ruokkiva kehä.
Mikään sataprosenttisen tieteellisesti todistettu asia ei kuitenkaan ole kyseessä. Elämään vaikuttaa monetkin asiat.
Taas yksi ammattivalittaja, joka kerjää sääliä. "Mä oon ihan paska, minusta ei koskaan tule mitään, olen katkera yhteiskunnalle".
Miten VITUSSA se muka on yhteiskunnan vika, että ap:lla on kusipäiset vanhemmat?
Mitäs. jos nyt lähtisit opiskelemaan sitä ammattia, jonka olisit halunnut, jollekin ihan vieraalle paikkakunnalle. Aloittaisin ns. puhtaalta pöydältä.