Muita jotka eivät saaneet lapsena juuri koskaan mitään omaa, vaan aina sisarusten/toisten vanhaa?

Minulla on isosisko ja isoveli. Käytännössä sain kaiken aina kuluneena koska molemmilla adhd.

Pikkusiskolle ostettiin sitten kaikki uutena.

Juu. Nuorimmaisena sain kaikki siskojeni vanhat vaatteet ja tavarat. Eikä siinä mitään, mutta sain kerran uuden puhelimen (maksoi ehkä 100€ noina aikoina), ja siskoni suuttui ihan hirveästi koska minua lellitään.

Meillä oli sisaruksilla niin pitkät ikäerot, että jouduin muovisuksiaikaan hiihtämään koulussa puusuksilla. Monot olivat niin vanhat, etteivät siteet pysyneet kiinni. Kyllä itketti ja hävetti. Emme olleet edes köyhiä. Yläasteella aloin saada omiakin vaatteita ja tavaroita, kun nuorisomuoti oli niin erilaista kuin sisarusten aikaan.

Olen vanhin isaruksista mutta oka helkkarin vaate tuli serkuilta käytettynä, samoin leut ja sukset jne. Toisaalta, silloin oltiin nuukia ja aika varattomiakin vielä. 

Meitä oli kuusi lasta, joista viisi oli tyttöjä. Itse olin kuopus ja tyttö, joten toisten vanhoja tavaroita ja vaatteita tuli käytettyä. Mitään traumaa en asiasta saanut. Sillä mentiin, mitä oli ja pääasia, että pääsi menemään eikä tarvinnut jäädä joukosta pois. 

Juu. Nuorin 6sta. Vasaravarpaat koska olin kuitenkin isompi kuin pari vanhempaa siskoa. Kengät ostettiin ikäjärjestyksessä ja piti tunkea liian pienet kengät jalkaan. Vaatteet oli tietenkin toisten vanhoja. -Mekin juteltiin sisarusten kanssa näistä jutuista, ja vanhin sisko sekä ainut veli olivat ihmeissään mitä soopaa puhuin ja raivosin. He saivat uusina, ja mikä kamalinta, meillä oli vain pieni rintamamiestalo jossa 2h ja keittiö. Isä ja äiti nukkuivat keittiössä, 5 tyttöä pienessä kammarissa ja ainut veli isommassa kammarissa. Isä sanoi aina että hänellä on 1 lapsi ja 5 kakaraa. Siitä varmaan juontaa jonkin asteinen miesvihani. Epäoikeudenmukaisuudesta.

Parempi olla muistelematta, elää vain tätä päivää.

Mieluummin olisin muistelematta, mutta näin se oli meilläkin. Veli ja sisko tietysti saivat uusia vaatteita mutta minä sain aina periä 3v vanhemman siskoni hyntteet ja muut kamat. Minun pieniksi jääneet vaatteeni menivät kaikki pari vuotta nuoremmalle serkkutytölle.

En tiedä, mitä mieltä hän asiasta oli, mutta hän oli varastelevaa sorttia ja löysin kerran jopa rahapussini (pidin sitä omassa kaapissani, minne kellään muulla ei olisi pitänyt olla asiaa) hänelle menevien vaatteiden seasta, kun perhe oli ollut meillä kylässä ja äiti tietysti taas antoi vaatteitani eteenpäin. Olin juuri niistä vaatteista tykännyt aikoinani, joten halusin vielä käydä läpi sen kasan ihan itse. Kysyin ihmeissäni, miksi rahapussini oli siinä kasassa - kukaan ei sanonut mitään eikä reagoinut millään lailla. Olisipa edes äiti puolustanut jollain lailla. Serkun äitikään ei viitsinyt edes anteeksi pyytää.

Ties mitä muuta niiden vaatekasojen mukana "siirtyi" serkkuni perheeseen.

Minulla on vanhempi sisko ja nuorempi veli. Ollaan synnytty 60-luvulla. Asuimme Helsingin keskustassa.

Me emme koskaan saaneet toistemme tai muiden vanhoja tai mitään käytettyjä vaatteita. Minusta silloin 1970-1980 luvuilla ei ollut kierrätystä tai kirpputoreja, kuten nyt. En muita, että kellään kavereillakaan olisi ollut vanhoja vaatteita. Yksi poikkeus olivat armeijan ylijäämäkaupoista ostetut vaatteet, kuten mustat nahkasaappaat ja maihinnousutakit.

Muistan kun sisko vei minut kanssaan Beaversiin, joka oli silloin Mariankadulla. Sisko osti itselleen uudet farkut ja jotain muita vaatteita. Minäkin sovitin farkkuja ja sellaista ruudullista takkia, jossa oli valkoinen pörröinen vuori. Sisko osti ne farkut minulle ja ne maksoivat 49 markkaa. Muistan tämän hyvin elävästi. Sisko oli silloin jotain 13-vuotias ja minä 11. Vuosi oli 1975. Silloin oli muotia Beaversin, MicMacin tai Leviksen farkut, talvella mustat armeijamalliset nahkasaappaat ja kesällä puukengät. Tykkäsin niistä farkuisra, ne oli pesemättömät ja haalistuivat todella kauniisti.

Minä olen se perheen vanhin lapsi, ja muistan kyllä, että ne nuorimmat saivat tavaroita ja vaatteita vanhoina. Koska olen myös serkuksista se vanhin lapsi, niin lähes kaiken sain uutena. Itse toivoin, että en olisi saanut: vaikka meillä ei hirveästi painotettu sitä, että tavarat kiertävät, niin koin velvollisuudekseni pitää kaikkia tavaroita ja vaatteita hyvinä, koska ne kiersivät nuoremmille sisaruksille. En uskaltanut esim. kiipeillä puissa tai kallioilla, koska vaatteet olisivat saattaneet revetä. Koin myös, että minulla ei ole mitään omaa, koska minun pitää olla varma siitä, että ihan jokainen tavara täytyy antaa nuoremmille käyttöön. Nuoremmat toki saivat pitää ominaan esim. syntymäpäivälahjat.

Myöhemmin kun olemme puhuneet vanhempieni kanssa, niin heille on ollut täysi yllätys tuo, ettei tavarat olisi saaneet mennä rikki/kulua. He olisivat olleet valmiit ostamaan uudet nuoremmille, jos olisi ollut tarvetta.