Miten 60- ja 70-luvuilla suhtauduttiin autismin, aspergeriin ja mielenterveysongelmiin?

Herkästi kai ne laitoksiin siivottiin katukuvaa rumentamasta...

Autismin kirjoon kuuluvat ihmiset oli pääsääntöisesti laitoksissa poissa näkyvistä, jolleivat pärjänneet muun väestön rytmissä.

Meillä oli töissä hoidettavana autistisia mutta ne vaan oli hiljaisia ja lääkkeitä mitkä tekee hitaaksi. Kokeillaan näitä lääkkeitä.Ei ihmiset muutu tätä samaa se vaan on. Toiset pysyy terveenä toiset sairastaa kaikki kuolee kuitenkin.

Ainakin nykyäänkin vammaiset tekee työtä ja matkustaa.

Heitä oli vähemmän ja yleensä laitettiin ihmisiltä piiloon, laitoksiin, kellariin jne.

Syytettiin kasvatusta ja vanhempia, kutsuttiin seeppareiksi tai mielenvikaisiksi. Taustalla degeneroituneet geenit, jääkaappiäiti tai muunlainen päävika.

Kuntoutusta ei juuri ollut. Sairaalahoito oli tarkoitettu loppuelämäksi, osastolta ei juuri kotiuduttu eikä ajateltu sen olevan mahdollista. Lääkkeellinen hoito oli lapsenkengissä. 

Oli olemassa ns apukouluja. Niissä kävi kehitysvammaisia, vajaamielisiä ja ylivilkkaita. Mielisairaalat olivat paikkoja, joista puhuttiin ikävään sävyyn.

Sukulaiseni on viisikymppinen ja kehitysvammainen, syntynyt siis 70-luvulla. Henkisesti hänen on sanottu olevan 8-vuotiaan tasolla, pärjää kyllä tuettuna omassa asunnossaan eikä tarvitse kädestä pitoa peseytymiseen tai pukeutumiseen, jonkun täytyy vaan katsoa "aikuisten asioissa" hänen peräänsä. Asui pitkään vanhempiensa kanssa ja näiden ikäännyttyä sai onneksi kunnalta sopivan asuinpaikan jossa on viihtynyt :) Käy myös kehitysvammaisille suunnatuissa töissä jossa syö lämpimän ruoan.

Mutta, huomaan hänen vanhemmistaan, varsinkin jo edesmenneestä isästään, että tämä selvästi syytti itseään poikansa kohtalosta - vaikka kyseessä oli ihan puhdas sattuma. Kantoi selvästi isoa stigmaa siitä että oli kehitysvammaisen lapsen isä, vaikka heidän toinen nuorempi lapsensa oli normaali. Sukulaiseni oli mm. tavallisessa koulussa tavallisten oppilaiden kanssa tyhmäksi haukuttavana kunnes kuntaan tuli kehitysvammaisille omia palveluja (joskus lähempänä kasaria?). 

Pari skitsofreenikkoa suvusta löytyy, sairaaloissahan he elivät. 70 -luvulla jo osattiin sitten lääkkeillä pitää kotonakin, jos perhe niin halusi. 

Käsite seinähullu tulee ajoilta, kun ei ollut mitään psykiatrista hoitoa tarjolla, niin todella levottomat ja itselleen ja ympäristölle vaaralliset yksilöt kahlittiin ketjuilla johonkin aitan seinää tai vastaavaan kiinni.