Kun kaikki kaverit tippuvat matkan varrelta pois.
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/fdb51201-8490-4046-b185-d61cc1a99627
Tässä on ghostamisesta. Myös hylkäämisestä. Se että pitkäaikainen kaveri 12 vuoden jälkeen alkaa vain hylätä kutsumiset, jopa tylysti ilmoittaa ettei hän nyt juttele kanssani.
Minua on niin paljon ignoorattu, hylätty, ghostattu, koen etten ole tärkeä kellekkään. Nämä ajatukset saavat mut hulluksi. En jaksa elämää jos on pelkkää hylkäämistä
Kommentit (5)
Niin, no minä olen ainakin itse syy sille, että kaverit eivät pysy. En pidä yhteyttä, en ehdota tapaamisia ja tavatessa osaan olla aika vttumainen ja vähättelevä, jos sillä päällä olen.
Yhden kaverin oon onnistunut pitämään lapsuudesta saakka, mutta hän onkin maailman ihanin ja ymmärtäväisin olento. Ihmettelen edelleen, että miten hän on jaksanut minua nämä vuodet, mutta toisaalta kun hänelle tapahtui pahoja asioita niin olin läsnä ja kuuntelin, toisin kuin moni muu.
Oon siis sellainen kaveri joka tukee kun toisella maailma hajoaa ympärillä, ja katoaa kun menee hyvin. Taidan olla melkoinen pahanilmanlintu 😂
Itselläni helpotti se ajatus, että päätin että minun elämä ei keskity ihmissuhteisiin. Ne eivät selvästikään minulla suju, joten keskityn sitten muihin asioihin. Ihmiset rutkuttaa etteivät voi harrastaa, käydä ulkona, matkustella jne ilman kavereita, mutta ihan hyvin voi. Ei minua ole kukaan häirinnyt kun käyn yksin elokuvissa, kahvilla, keikoilla...
Minulla ongelma taitaa olla se, että olen äärimmäsen introvertti, ja lisäksi minulla on mt-ongelmia, joita pitää aina piilotella terveiltä ihmisiltä. He kun hajoavat niin pienestä. Itse taas ahdistun kun pitää kuunnella vaikka jotain pitkää itkua erosta tms. Kun itselle on ollut jo lapsena itsestään selvää ettei ne avioliitotkaan mitään koskaan kestä, ja turha sitä on porata, tosiasiaa.
Olet vaikeaa seuraa?