Mies, miten käytöksessäsi ilmenee, että vaimosi/puolisosi ei enää sinua kiinnosta?

tuntuu että olen tässä talonmiehenä vain ja lastenvahtina, muuta toimintaa ei tunnu olevan

Itse ainakin aloin puhua naispuoleisen työkaverin kanssa henkilökohtaisista asioista, kun kotona ei oikein oltu muuta kuin kämppiksiä ja työkaverillakin meni huonosti kotona. Seksikään ei sujunut, kun puolisoni teki lähinnä töitä ja nukkui eikä hänen kanssaan keskustelua tai mitään yhteistä aikaa paljoa ollut. Ihastuin siinä sitten työkaveriini ja sehän ei jäänyt puolisolta huomaamatta. Halausta kummenpaa fyysistä yhteyttä meillä ei koskaan ollut tuon naisen kanssa, mutta puolison sijaan tosiaan jaoin elämäni ja tuntoni hänen kanssaan. Kun yhteiset työt loppuivat, peittelin sen jälkeisiä viestittelyjä sekä tapaamisia naisen kanssa puolisoltani ja valehtelin puolisolleni ongelmien lakaisemiseksi maton alle ja niin edelleen.

Viimein ystäväni erosi miehestään ja sitten hänen eron jälkeisen toipumisprosessinsa ja minun puolisoni painostuksen myötä meillä yhteydenpito väheni olemattomiin. Saimme puolison kanssa keskusteluyhteyden takaisin ja vasta sitten ymmärsin, mitä olin hänelle tehnyt.

Platoninen suhde voi olla paljon pahempaa pettämistä kuin muiden paneskelu ilman tunteita. Itse en edes voisi kuvitella seksiä kenenkään kanssa ilman tunteita. Siksi keskusteluyhteyden ja läheisyyden puuttuminen vaikuttaa mulla myös seksihaluihin, joten suhdetta pitää vaalia. Voisikohan aloittajan parisuhteessa olla sama tilanne?

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin aloin puhua naispuoleisen työkaverin kanssa henkilökohtaisista asioista, kun kotona ei oikein oltu muuta kuin kämppiksiä ja työkaverillakin meni huonosti kotona. Seksikään ei sujunut, kun puolisoni teki lähinnä töitä ja nukkui eikä hänen kanssaan keskustelua tai mitään yhteistä aikaa paljoa ollut. Ihastuin siinä sitten työkaveriini ja sehän ei jäänyt puolisolta huomaamatta. Halausta kummenpaa fyysistä yhteyttä meillä ei koskaan ollut tuon naisen kanssa, mutta puolison sijaan tosiaan jaoin elämäni ja tuntoni hänen kanssaan. Kun yhteiset työt loppuivat, peittelin sen jälkeisiä viestittelyjä sekä tapaamisia naisen kanssa puolisoltani ja valehtelin puolisolleni ongelmien lakaisemiseksi maton alle ja niin edelleen.

Viimein ystäväni erosi miehestään ja sitten hänen eron jälkeisen toipumisprosessinsa ja minun puolisoni painostuksen myötä meillä yhteydenpito väheni olemattomiin. Saimme puolison kanssa keskusteluyhteyden takaisin ja vasta sitten ymmärsin, mitä olin hänelle tehnyt.

Platoninen suhde voi olla paljon pahempaa pettämistä kuin muiden paneskelu ilman tunteita. Itse en edes voisi kuvitella seksiä kenenkään kanssa ilman tunteita. Siksi keskusteluyhteyden ja läheisyyden puuttuminen vaikuttaa mulla myös seksihaluihin, joten suhdetta pitää vaalia. Voisikohan aloittajan parisuhteessa olla sama tilanne?

Minun miehelleni kävi samalla tavalla. Hän ihastui työkaveriinsa ja jakoi paljon asioita hänen kanssaan. Minä yritin yksinäni pitää yhteyttä mieheeni. Se oli todella raastavaa aikaa. Asia selvisi minulle ja mies vannoi ettei ollut pettänyt fyysisesti. Eikä olutkaan varmaan mutta se henkinen pettäminen oli kamalaa. Asiat ovat palautuneet ns. Normaalin uomiin, mutta koska miehelleni asioista puhuminen on aina ollut vaikeaa ei tätäkään asiaa kokonaan läpi käyty. Itselle jäänyt aika varovainen ja sulkeutunut olo tämän jälkeen. En uskalla luottaa enää siihen, että mieheni kanssani olisi vaikeinakin aikoina tai että olisi luottamukseni arvoinen. Pelkään kokoajan pahinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin aloin puhua naispuoleisen työkaverin kanssa henkilökohtaisista asioista, kun kotona ei oikein oltu muuta kuin kämppiksiä ja työkaverillakin meni huonosti kotona. Seksikään ei sujunut, kun puolisoni teki lähinnä töitä ja nukkui eikä hänen kanssaan keskustelua tai mitään yhteistä aikaa paljoa ollut. Ihastuin siinä sitten työkaveriini ja sehän ei jäänyt puolisolta huomaamatta. Halausta kummenpaa fyysistä yhteyttä meillä ei koskaan ollut tuon naisen kanssa, mutta puolison sijaan tosiaan jaoin elämäni ja tuntoni hänen kanssaan. Kun yhteiset työt loppuivat, peittelin sen jälkeisiä viestittelyjä sekä tapaamisia naisen kanssa puolisoltani ja valehtelin puolisolleni ongelmien lakaisemiseksi maton alle ja niin edelleen.

Viimein ystäväni erosi miehestään ja sitten hänen eron jälkeisen toipumisprosessinsa ja minun puolisoni painostuksen myötä meillä yhteydenpito väheni olemattomiin. Saimme puolison kanssa keskusteluyhteyden takaisin ja vasta sitten ymmärsin, mitä olin hänelle tehnyt.

Platoninen suhde voi olla paljon pahempaa pettämistä kuin muiden paneskelu ilman tunteita. Itse en edes voisi kuvitella seksiä kenenkään kanssa ilman tunteita. Siksi keskusteluyhteyden ja läheisyyden puuttuminen vaikuttaa mulla myös seksihaluihin, joten suhdetta pitää vaalia. Voisikohan aloittajan parisuhteessa olla sama tilanne?

Minun miehelleni kävi samalla tavalla. Hän ihastui työkaveriinsa ja jakoi paljon asioita hänen kanssaan. Minä yritin yksinäni pitää yhteyttä mieheeni. Se oli todella raastavaa aikaa. Asia selvisi minulle ja mies vannoi ettei ollut pettänyt fyysisesti. Eikä olutkaan varmaan mutta se henkinen pettäminen oli kamalaa. Asiat ovat palautuneet ns. Normaalin uomiin, mutta koska miehelleni asioista puhuminen on aina ollut vaikeaa ei tätäkään asiaa kokonaan läpi käyty. Itselle jäänyt aika varovainen ja sulkeutunut olo tämän jälkeen. En uskalla luottaa enää siihen, että mieheni kanssani olisi vaikeinakin aikoina tai että olisi luottamukseni arvoinen. Pelkään kokoajan pahinta.

Sama juttu kävi meillä, ja tunnen jälkeenpäin aivan samalla tavalla kuin edellinen. Välillä kaikki on hyvin, mutta kun puolisoa ahdistaa tai minusta tuntuu heikolta, niin tulee vieläkin välillä sellainen olo että taas se suunnittelee eroa ja minulta vedetään matto alta.

Luottamisen opettelu uudestaan on vaikeaa, mutta jossain vaiheessa ”löysin” itseni uudelleen. Vietin aikaa itseni kanssa ja tajusin että jos puoliso päättää lähteä, pärjään kyllä vaikka aluksi varmasti sattuukin. Kun ajattelee pärjäävänsä, niin jotenkin myös tavallaan antaa itselleen luvan luottaa.

Mielummin olisin kyllä löytänyt itseni ilman tämmöistä kaaosta ja kipua, mutta opinpahan näinkin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin aloin puhua naispuoleisen työkaverin kanssa henkilökohtaisista asioista, kun kotona ei oikein oltu muuta kuin kämppiksiä ja työkaverillakin meni huonosti kotona. Seksikään ei sujunut, kun puolisoni teki lähinnä töitä ja nukkui eikä hänen kanssaan keskustelua tai mitään yhteistä aikaa paljoa ollut. Ihastuin siinä sitten työkaveriini ja sehän ei jäänyt puolisolta huomaamatta. Halausta kummenpaa fyysistä yhteyttä meillä ei koskaan ollut tuon naisen kanssa, mutta puolison sijaan tosiaan jaoin elämäni ja tuntoni hänen kanssaan. Kun yhteiset työt loppuivat, peittelin sen jälkeisiä viestittelyjä sekä tapaamisia naisen kanssa puolisoltani ja valehtelin puolisolleni ongelmien lakaisemiseksi maton alle ja niin edelleen.

Viimein ystäväni erosi miehestään ja sitten hänen eron jälkeisen toipumisprosessinsa ja minun puolisoni painostuksen myötä meillä yhteydenpito väheni olemattomiin. Saimme puolison kanssa keskusteluyhteyden takaisin ja vasta sitten ymmärsin, mitä olin hänelle tehnyt.

Platoninen suhde voi olla paljon pahempaa pettämistä kuin muiden paneskelu ilman tunteita. Itse en edes voisi kuvitella seksiä kenenkään kanssa ilman tunteita. Siksi keskusteluyhteyden ja läheisyyden puuttuminen vaikuttaa mulla myös seksihaluihin, joten suhdetta pitää vaalia. Voisikohan aloittajan parisuhteessa olla sama tilanne?

Minun miehelleni kävi samalla tavalla. Hän ihastui työkaveriinsa ja jakoi paljon asioita hänen kanssaan. Minä yritin yksinäni pitää yhteyttä mieheeni. Se oli todella raastavaa aikaa. Asia selvisi minulle ja mies vannoi ettei ollut pettänyt fyysisesti. Eikä olutkaan varmaan mutta se henkinen pettäminen oli kamalaa. Asiat ovat palautuneet ns. Normaalin uomiin, mutta koska miehelleni asioista puhuminen on aina ollut vaikeaa ei tätäkään asiaa kokonaan läpi käyty. Itselle jäänyt aika varovainen ja sulkeutunut olo tämän jälkeen. En uskalla luottaa enää siihen, että mieheni kanssani olisi vaikeinakin aikoina tai että olisi luottamukseni arvoinen. Pelkään kokoajan pahinta.

Sama juttu kävi meillä, ja tunnen jälkeenpäin aivan samalla tavalla kuin edellinen. Välillä kaikki on hyvin, mutta kun puolisoa ahdistaa tai minusta tuntuu heikolta, niin tulee vieläkin välillä sellainen olo että taas se suunnittelee eroa ja minulta vedetään matto alta.

Luottamisen opettelu uudestaan on vaikeaa, mutta jossain vaiheessa ”löysin” itseni uudelleen. Vietin aikaa itseni kanssa ja tajusin että jos puoliso päättää lähteä, pärjään kyllä vaikka aluksi varmasti sattuukin. Kun ajattelee pärjäävänsä, niin jotenkin myös tavallaan antaa itselleen luvan luottaa.

Mielummin olisin kyllä löytänyt itseni ilman tämmöistä kaaosta ja kipua, mutta opinpahan näinkin...

Oih, kirjoitit juuri ne tunteeni joita olen pohtinut. En ole vielä noin pitkälle päässyt asiassa. Jotenkin kadottanut itsensä ja itsetuntonsa ja ne haluaisin ja tarvitsisi löytää takaisin. Uskon että asiat helpottaisivat. En usko että uskallan luottaa enää samalla sinisilmäisellä tavalla enää ikinä. Omaa tyhmyyttä kyllä alunperinkin. Mutta luulen että kun saa sen itsetunnon kohdilleen niinkuin minulla joskus olikin, ei enää hetkauta nii paljon asiat. Niistä tietää selviävänsä ja oma elämä on silti kasassa vaikka toinen lähtisi.