MIKSI asutte kaukana sukulaisista? OV

joten pakko oli jompi kumpi olla olematta lähellä

Nyt asumme vain noin 1000 km:n päässä sukulaisista, mutta olemme asuneet myös noin 5000 km:n päässä.



Tottakai sukulaiset ovat suuri rikkaus. Meidän lapsilla on läheinen suhde isovanhempiinsa, sillä asuimme lähellä toisia kun viimeksi asuimme Suomessa. Mutta siitä huolimatta minusta on vielä rikastuttavampaa, kun lapset näkevät erilaisia kulttuureita, oppivat uusia kieliä ja tapoja ja kasvavat ennakkoluulottomiksi ihmisiksi. Me olemme kulkeneet maailmalla töiden perässä, tosin emme väkisin, vaan olemme tarkoituksella hankkiutuneet työtehtäviin, joissa pääsee ulkomaille.

opiskelupaikkakunnalla ihmiseen, jonka vanhemmat asuvat ihan muualla kuin omat vanhemmat. Ja sitten tuo työ. Ei niitä töitä nyt joka pikkukaupungista kaikille löydy, mieheni ei löytäisi koulutusta/kokemusta vastaavaa työtä kuin muutamalta paikkakunnalta Suomessa. Ulkomailla asumista taas pidin todella arvokkaana kokemuksena, ja oma kokemus oli, että kyllä siellä meidän kohdemaassamme ainakin se paikallinen yhteisö huolehti meistä tosi hyvin, tukea ja apua löytyi aina kun oli tarve. Kotimaassa sitten oli toisin, valitettavasti.

miehen vanhemmat asuu parinsadan kilsan päässä eikä siis tartte käydä anopin kanssa tappelua siitä, pitäiskö hänen saada nähdä lapsenlapsia viikoittain. Kun se ONNEKSI ei ole mahdollista.

opiskelupaikkakunnalla(700km kotoani) rakastuin mieheen joka oli kotoisin 300km päästä eri suuntaan kun minun kotini ja niinpä sitten yhdessä muutettiin sinne mistä mies sai parhaan työtarjouksen, eli 900km meille ja 400km heille.

että on eri asia asua esim. kolme vuotta tuhanisen kilometrien päässä ulkomailla, kun kolmekymmentä vuotta "tuhannen" kilometrin päässä.



Me esim. ulkomailla asumisen ajan olimme ehkä jopa enemmän mitä normaalisti sukulaisiin yhteyksissä, sillä jouluin ja kesällä asuimme heidän luonaan useamman viikon ja sukulaisia lomailla meillä useaan otteeseen pidempiä aikoja.



Ulkomailla väliaikaisesti asumonen on eri asia, sillä silloin tulee Suomeen (sukulaiset tulevat meidän luokse) pidemmiksi ajoiksi. Vert. Vuodessa lapset näkevät isovanhempia pari viikonloppua/vuosi, lapset näkevät isovanhempia jouluna 1-2 viikkoa, kesällä 2 viikkoa +2 viikkoa jonka isovanhemmat kyläilevät ulkomailla.

asuinpaikan määrää paljon se, mistä löytyy sopivia töitä molemmille vanhemmille, suuret asunnot ovat ostettavan hintaisia ja palvelut ovat saatavilla.



On varsin harvinaista löytää puoliso naapuritorpasta ja sitten saada perinnöksi tai muuten edullisesti iso asunto naapurista.



Ankeaa ajatella että maailmaan mahtuu vain se oma kotikylä eikä voisi muuttaa muualle elleivät isovanhemmat ja sisarukset perheineen muuta mukana.

Joitakin sukulaisia on lähistöllä ja ystäviä toki sitten enemmänkin. Hermo paloi takavuosien joulujen mummolarumbissa niin, että nyt ollaan mieluiten kotona.

Muutimme sitten minun kotipaikkakunnalleni kun molemmilla oli töitä täällä. Valitettavasti vanhemapani kuitenkin kuolivat pian sen jälkeen, joten enää täällä ei ole ketään sukulaisiani.

Kun lapsuudenkodistani opiskelemaan lähdin, en ole sen koommin sinne kaivannut pysyvästi asumaan. Lomilla toki on kiva olla siellä. Veljeni on sen verran ikävä tyyppi, että en jaksaisi häntä jatkuvasti nähdäkään (ei muuten ongelmainen, mutta ilkeä suustaan). Mieheni on kotoisin Helsingissä ja Espoossa asutaan, joten hänen sukunsa on lähellä, mutta en halua kovin usein olla heidän kanssaan tekemisissä. Minusta se on raskasta. Toki on kivaa, kun mummo kuljettaa meitä joskus autolla jonnekin ja ehtii joskus lapsenlapsiaan tapaamaankin. Onneksi tarpeeksi harvoin minusta kuitenkin. Saan sitten itsekin sivistyneeltä ihmiseltä jonkinlaisia tölväisyjä. Siskoni asuu Helsingissä ja yleensä kerran pari vuodessa nähdään. Pysyy suhde pystyssä näin. Hänessä heräsi kateus, kun minä pikkusiskokin aloin tehdä lapsia ja huomasin, että seuraani ei oikein kaivattu. Joulut vietämme kotona ilman sukulaisia, ehkä joskus saattaisimme mennä isäni luo. On kiva kun on sukulaisia ja heitä tapaa joskus, mutta päivittäiseen elämääni he eivät kuulu.



Minusta on kyllä ihanaa, että meillä on Suomessa muutakin vakipaikkaa kuin tämä pääkaupunkiseutu. Kesä-elämä metsän keskellä Keski-Suomessa on niin toisenlaista. Silloin suretti enemmän, kun äitini vielä eli, koska hän osasi olla pienten lasten kanssa. Mutta on se yksi syy, että ei nyt muuteta sinne Keski-suomeen vakituisesti, kun täällä on mummo vielä elossa ja voimissaan.

joten en nyt oikein tiedä, miten voitaisiin asua lähellä molempia.

Enemmänkin minä ihmettelen ihmisiä, jotka rakentavat elämänsä omien vanhempiensa varaan. Ihan lähipiirissäni on tapaus, jossa perhe muutti takaisin kotikonnuille (pienehkö paikkakunta) kun menivät naimisiin ihan vaan siksi, että lapsia oli suunnitteilla ja täten isovanhemmat olisivat apujoukoissa. Nyt sitten valitetaan kun molemmille ei löydy töitä ko. paikkakunnalta vaan toinen vanhemmista joutuu reissaamaan töiden takia ympäri Suomea. Tämä pariskunta on laskenut ihan kaiken lasten hoidosta ja jopa kauppareissuista alkaen isovanhempien varaan ja nyt kun molemmilla mummoilla on hieman ongelmaa terveyden kanssa eivätkä voi luvata hoitavansa kahta vilkasta lasta kokopäiväisesti, nämä ovat ihan kauhissaan kun lapset pitäisi saada päiväkotiin ja MAKSAA siitä.

Jomman kumman suku piti valita, ja miehellä sattui olemaan kotipaikkakunnallaan suht varma työpaikka. Olen iloinen, ettemme voi käydä molemmissa mummoloissa joulun aikana ja sitä on muuten monet kaverinikin kadehtineet. Vuorovuosin olemme kummankin kotona ja saamme olla pyhät yhdessä paikassa rauhassa ilman edestakaisin ravaamista. Mummotkin ovat tähän olleet tyytyväisiä, voivat "lapsettomina" jouluina vaikka lähteä reissuun tai nauttia muista lapsenlapsistaan.

Ja löydin si Helsingissä töissä olevan ulkomaalaisen miehen. Hän asuu kaukana suvustaa, sillä suurin osa sen suvusta asuu muualla kuin kotimaassaan. työpaikka meillä on enemmän määrittänyt asumista, toki ulkomaalainen mieheni ei varmaan missäää pikkukaupungissa viihtyisi.

ja muutin hanen perassa toisella puolelle maapalloa. Valimatkaa on siis ja rutkasti mun perheeseen, mutta miehen perhe ja suku asuu 500 km paassa.



Ennen lapsia en paljoa valittanyt valimatkoista ja suunnittelin muuttoa uuteen maahan, mutta nyt haluan, etta lapsella on lahella edes toisen puolen isovanhemmat, joten toistaiseksi jaamme miehen kotimaahan.



Tosin miehella kansainvalinen ura ja tulevaisuudessa muutamme pois taalta. Haluaisin ostaa oman talon/asunnon taalta ja pitaa vuokralla ne vuodet, kun olemme poissa. Haluan siis yhden tukikohdan meidan perheelle ja etenkin isovanhempien vuoksi.

muutaman kymmenen kilometrin päässä lapsuudenkodeistamme. Muttei se mitenkään takaa, että sukulaiset olisivat lähellä. Ensinnäkin toinen vanhemmistani on muuttanut tänne toiselta puolelta Suomea, joten siltä osin suku on valmiiksi ihan muualla. Miehen suku ja oma isän puoleinen sukuni taas ovat todella pieniä.



Lisäksi molempien suvuista huomattava osa on muuttanut muualle, joten ei itse paikallaan pysyminen mitenkään takaa sukua lähelle. Ehkä olemme liikkuvaisista suvuista. Hyvänä puolena on, että itse muuttaessa sukulaisia tuntuu löytyvän lähes joka suunnalta.

Enkä koe sitä mitenkään ongelmana. Vietimme heillä kesäisin aina kahden viikon loman ja kävimme kaikilla koulunlomilla 1-2 yön reissulla. Mukavaa oli ja isovanhemmat ovat niin läheisiä kuin voivatkin olla (ovat Todella vanhanaikaisia ja saimme kyllä tietää että tytöt ovat tyttöjä kun pojat ovat Poikia). Toiset isovanhemmat saui 60km päässä, heillä kävimme päiväkäynnilla kaksi kertaa kuussa ja vielä teininäkin olisin mennyt viikonloppuna mielummin heille kuin kavereille, niin läheisiä olivat.



Omien lasten isovanhemmille 15km, käyvät meillä noin kerran viikossa tai kahdessa noin 2tunnin kahvikyläilyn. Me emme käy heillä koska tekevät ikiremonttia ja esim säilyttävät maaleja lelukaapissa, sahoja kenkähyllyssä, ladattuja huonekalunitojia keittiön pöydällä, käyvät avaamassa parvekkeen oven jos suljen sen kun siitä on kuulemma mukavampi tuulettaa kuin ikkunoista... Meillä siis vilkkaita taaperoita.



Lastemme toisille isovanhemmille on noin 70km ja heillä käymme noin 4 kertaa vuodessa, he meillä ehkä 3 kertaa vuodessa. Me vietämme heillä koko päivän ja jäisimme vaikka yöksikin, muttei uskalleta koska eivät ole olleet meillä koskaan yli 1,5 tuntia ja senkin istuvat kankeasti sohvalla tai kahvipöydässä eivätkä esim leiki lastemme kanssa, tuskin kaipaavat meitä yökylään...



Eli meistä isovanhemmat on ihan riittävän lähellä. En usko että lasten ja isovanhempien läheisyys on kiinni välimatkasta vaan ihan siitä miten isovanhemmat suhtautuvat lapseen tämän ollessa pieni. Olemme itse huomanneet että mitä pikemmin olemme menossa uudelleen kylään, sitä vähemmän isovanhemmat leikkivät lasten kanssa ja keskittyvät enemmän siihen että kahvitarjoilu saadaan pöytään ja sitten vihjaillaan siitä että ovatko meidän apset menossa kohta nukkumaan, eli meidän tarvis jo lähteä... Molemmat isovanhemmat 50-60 v työssäkäyviä terveitä ihmisiä.

suku. Joillain sitä vain sellainen onni on. Itselläni on vähän sukulaisia, joten minun on vaikea kuvitella itseni suvun pariin alituisesti. Tunnen suvun, jossa ihmiset vaihtavat asuntojaan keskenään elämäntilanteen vuoksi, serkukset seurustelevat keskenään. Ja jos miniä tai vävy ei ole samasta suvusta, niin ainakin jonkun sukulaisen ystävä. Lisäksi miniöille ja vävyille hankitaan työpaikat samoista yrityksistä, joissa sukulaiset työskentelee. Minä aina hämmästelen tätä porukkaa ja mietin voiko tällaista tapahtua Suomessa. Ja kaikki ovat siis täysin suomalaisia. En ole varma viihtyisinkö itse moisessa tiiviissä yhteisössä vai alkaisiko ahdistaa.

parempien työmahdollisuuksien takia. Sekä siksi, että sukumme asuvat vierekkäisissä supertylsissä poroporvarillisissa pikkukaupungeissa ja vaikka suvun lähellä olisi kiva asua, niin noissa kaupungeissa ei. Suomeksi: siellä ei tapahdu tai ole mitään mieleniintoista.

itse asun mieheni kanssa vajaan kolmen kilometrin päässä molempien vanhemmista. Silti emme juuri koskaan tapaa kumpiakaan. Syy: kummankaan vanhempia ei kiinnosta tavata.



Olisi siis oikeastaan aivan sama asua vaikkapa toisella puolella maapalloa, noin niinkuin lapsen ja isovanhempien puolesta. Lapsi ei edes nähdessään muista keitä ne ihmiset ovat.