YLE kertoo lisää Koskelan murhasta - koulussa vakavia ongelmia rehtorin.ja opettajien välillä
Ylen tiedot: Viranomaiset pettivät Koskelan surman uhrin – lastenkoti ei etsinyt poikaa vaikka vanhemmat pyysivät, koulusta paljastui puutteita
#uutisvahti
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Entäs vanhemmat?
Vanhemmat pyysivät etsimään lastaan heti seuraavana päivänä, mutta kukaan ei tehnyt mitään.
Onhan tuon koulun puuttuminen asioihin ihan vitsi.
Mielestäni koulujen toiminta pitäisi ottaa viranomaistarkkailuun ja opettajille johtamiskoulutusta.
Kouluihin vahtimestarit, jotta siellä olisi muitakin aikuisia huomioimatta tilannetta kuin opettajat.
Tosin jos koulussa on se hyshys - mentaliteetti ja ongelmat lakaistaan piiloon niin sitten siellä oppilaat saat mellestää kuten tahtoo.
Vanhemmat lähettävät lapsensa kouluun ja siellä pitää olla turvallista.
Nykyään saa pelätä, että selviääkö ala- ja yläkoulusta? Heikommat sortuvat kun apua ei välttämättä saa.
Ja se vanhempi joka tuo asioita esille syyllistetään. Näin se vain menee.
Ihan älytön tuo inkluusion ajatus, siitä kärsivät kaikki, samoin tasokurssien poistamisella. Ajatuksena oli, että esimerkiksi matemaattisesti lahjattomat jotenkin nousisivat lahjakkaiden tasolle, jos tasokurssit poistetaan. Sen sijaan ne käyttävät aikansa muiden häiritsemiseen, kun eivät ymmärrä, ja lahjakkaat taas eivät saa tasoistaan opetusta. Kuulemani mukaan ei myöskään ole harvinaista, että rehtoriksi pääsee huonosti johtajaksi sopivia mutta vallanhimoisia yksilöitä. Ja se höpinä voitaisiin lopettaa, että naiset olisivat automaattisesti parempia johtajiksi. Jotkut miehet ovat herkkiä ja empaattisia, jotkut naiset vallanhaluisia narsistijyriä, se on yksilöllistä, ei sukupuolisidonnaista.
Tämä on niin hirveä tapaus ettei sanoja löydy. Oma lapseni joutui myös pelkäämään koulussa, mitään ei tehty vuosiin kunnes lapseni ei enää suostunut menemään kouluun. Onneksi lastensuojelu ei sijoittanut pelokasta lastani koska taistelimme sitä vastaan. He todella halusivat laittaa lapsen laitokseen, muuta ”apua” heillä ei ollut tarjota. Lapsi on nyt aikuinen ja pärjää hyvin, en edes halua ajatella kuinka väkisin sijoittaminen pois kodista, joka oli todettu lastensuojelun puolesta hyväksi, olisi tehnyt aralle esiteinille.
Oma poika on nyt 4.luokalla ja joutuu kiusaamisen kohteeksi adhd:sta johtuen, kun ei ymmärrä asioita tai malta keskittyä. Hän yrittää todistella kovuuttaan kavereille ja ne yllyttävätkin usein kiellettyihin asioihin. Uskaltaako tässä enää poikaa koulussa pitää, kun kerta asiat voivat eskaloitua noinkin pahaksi? Koulun kyvyt puuttua oppilaiden väliseen hierarkiaan ovat olemattomat. Jos jotain tuosta surullisesta tapahtumasta voi ottaa opiksi niin sen että on parempi ottaa lapsi ajoissa etäkouluun kuin että hän päätyy huumeita käyttävien jengiytyneiden oppilaiden seuraan.
Jostain syystä näihin aiempiin ketjuihin, joissa rehtoria arvosteltiin ilmestyi aina yleinen puolustaja. Lisäksi rehtorin ylimalkainen lausunto pari viikkoa sitten oli aihe, josta ei saanut jostain syystä keskustella vauvalla. I wonder why...
Kokoomus opetusministerien (Sarkomaa, Virkkunen) aikana tämä inkluusio täytäntöönpantiin. Säästö syistäkö vai jotain todellisuudelle vierasta idealismiako. Millaistahan "satoa" vielä korjataan näistä erityisluokkien lakkauttamisista.
Ainakin tämä Koskelan tapaus on karmea. Jotakin on tehtävä ja nopeasti, ettei tällaista enää tapahdu. Sääliksi käy opettajia, joilla varmaan monissa kouluissa mahdoton tehtävä.
Erityisen tuen lapset ovat tässä yhteiskunnassa parialuokkaa. Opetus on järjestetty erittäin huonosti. Opettajina toimivat osittain ilman ammatillista pätevyyttä toimivat, korkeintaan lukion käyneet opiskelijat. Opetus koostuu esimerkiksi ala-asteen ajan lähinnä leikkimisestä. Koulukirjoissa säästetään. Luokanvalvojat vaihtuvat vähintään kerran vuodessa tai useammin. Lapsia siirrellään luokista toisiin mielivaltaisesti lähinnä siksi, että oppilasryhmäkoko saadaan täytettyä. Oppiaineita "lopetetaan" kesken lukuvuoden, esim. jos opettaja lähtee pois koulusta.
Ehkä tämän kaiken takana on ajatus siitä, ettei näistä lapsista ja nuorista ole niin väliä - niin ihan sama.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus opetusministerien (Sarkomaa, Virkkunen) aikana tämä inkluusio täytäntöönpantiin. Säästö syistäkö vai jotain todellisuudelle vierasta idealismiako. Millaistahan "satoa" vielä korjataan näistä erityisluokkien lakkauttamisista.
Ainakin tämä Koskelan tapaus on karmea. Jotakin on tehtävä ja nopeasti, ettei tällaista enää tapahdu. Sääliksi käy opettajia, joilla varmaan monissa kouluissa mahdoton tehtävä.
Melkein kaikissa näissä "muodeissa" (inklusio) ym. kotkotuksissa määrävä tausta-ajatus on säästösyyt. Ajatus tarjoillaan maustettuna jollain pseudotieteellisellä jorinalla, kuinka tällainen jotenkin tukee lapsen kehitystä tmv. mutta todellinen syy on pyrkiä nipistämään "innovaation" nimissä kuluja,
Koulussa henkilökunnalla pelon ilmapiiri, työyhteisön henki erittäin huono, joku valvontavirasto puuttunut jo vuonna 2016 koulun puutteisiin, palkattu apulaisrehtoreita!! Siis mitä v*ttua tuossa koulussa tapahtuu ja kuka asiaa suojelee?
Vierailija kirjoitti:
Entäs vanhemmat?
Kannattaa lukea se juttu.
Vanhemmat on huolestuneet lapsestaan heti murhaa seuranneen illan aamuna, kun aina tunnollinen ja aikatauluista tarkka poika ei ole tullut isän kanssa sovittuun tapaamiseen, mutta viranomaiset ei reagoineet asiaan koko viikonloppuna ja maanantaina kuolleen pojan löysi joku ulkopuolinen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin hirveä tapaus ettei sanoja löydy. Oma lapseni joutui myös pelkäämään koulussa, mitään ei tehty vuosiin kunnes lapseni ei enää suostunut menemään kouluun. Onneksi lastensuojelu ei sijoittanut pelokasta lastani koska taistelimme sitä vastaan. He todella halusivat laittaa lapsen laitokseen, muuta ”apua” heillä ei ollut tarjota. Lapsi on nyt aikuinen ja pärjää hyvin, en edes halua ajatella kuinka väkisin sijoittaminen pois kodista, joka oli todettu lastensuojelun puolesta hyväksi, olisi tehnyt aralle esiteinille.
Mitään todellisia keinoja tukea lasta tai perhettä näissä tilanteissa ei ole. Vanhempien on syytä olla valppaana kun nämä "ammattihenkilöt" tarjoilevat liukuhihnalta tällaisia epäonnistuneita ratkaisuja. Sijoituksia tai esim. vahvaa psyykelääkitystä. Vanhemmilla on erittäin vaikea paikka, koska toisaalta kaipaavat apua ja tukea. Todellisuus vaan on, että vanhemmat tai lapsi /nuori sitten itse omissa nahoissa joutuvat vastaamaan seurauksista, mitä tällaisista "asiantuntijoiden" ideoimista päätöksistä saattaa seurata.
Vierailija kirjoitti:
Koulussa henkilökunnalla pelon ilmapiiri, työyhteisön henki erittäin huono, joku valvontavirasto puuttunut jo vuonna 2016 koulun puutteisiin, palkattu apulaisrehtoreita!! Siis mitä v*ttua tuossa koulussa tapahtuu ja kuka asiaa suojelee?
Jutussa haastatellun koulun rehtoria ylemmän vastuuhenkilön mukaan kaikki helsinkiläiset koulut on ihan samanlaisia:
”Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen taas sanoo, ettei Käpylän peruskoulu ole poikennut muista helsinkiläisistä kouluista ilmapiiriltään tai opetukseltaan.”

😨

Anteeksi- vähän huvittaa, kun jostain koulun ulkopuolelta revitään joku toimialatoimistorotta antamaan lausuntoja asiasta. Tuskin on fyysisesti jalallaan astunut koko paikkaan ja silti tietää olosuhteet? Mihin hän perustaa tietonsa? Korkeintaan siihen lausuntoon, minkä rehtori on koulusta antanut.
Jos aikuiset kulkee laput silmillä niin minkäs teet?
Jouduin ottamaan lapsen ala-asteella kotiopetukseen, kun koulussa tökki ihan kaikki.
No sen jälkeen onkin oppiminen edennyt vauhdilla ja tasapainoinen lapsi.
Meni täysin arvostus Suomen koulujärjestelmään.
Olen samaa mieltä kuin lapseni. Koulussa ei edes opi mitään, kun kaikki voimat menee selviämistaistelussa.
Koko koululaitos alkaa muistuttaa jo mafiaa. Säälin niin niitä pieniä reppuselkäisiä koululaisia, joita koulun sisäisestä maailmasta tietämättömät vanhemmat saattavat ns. opintielle. Koulu kaipaa uudistusta, maailma on muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Ihan älytön tuo inkluusion ajatus, siitä kärsivät kaikki, samoin tasokurssien poistamisella. Ajatuksena oli, että esimerkiksi matemaattisesti lahjattomat jotenkin nousisivat lahjakkaiden tasolle, jos tasokurssit poistetaan. Sen sijaan ne käyttävät aikansa muiden häiritsemiseen, kun eivät ymmärrä, ja lahjakkaat taas eivät saa tasoistaan opetusta. Kuulemani mukaan ei myöskään ole harvinaista, että rehtoriksi pääsee huonosti johtajaksi sopivia mutta vallanhimoisia yksilöitä. Ja se höpinä voitaisiin lopettaa, että naiset olisivat automaattisesti parempia johtajiksi. Jotkut miehet ovat herkkiä ja empaattisia, jotkut naiset vallanhaluisia narsistijyriä, se on yksilöllistä, ei sukupuolisidonnaista.
Jostain syystä kyseisen koulun rehtorilla on ollut aiemmin aikaa antaa kaikenlaisia lausuntoja lehtiin ja olla keskustelemassa YLE Puheella koulusta. Nyt jostain syystä lausuntoja on tullut vain kaksi ja nekin lyhyitä...
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä näihin aiempiin ketjuihin, joissa rehtoria arvosteltiin ilmestyi aina yleinen puolustaja. Lisäksi rehtorin ylimalkainen lausunto pari viikkoa sitten oli aihe, josta ei saanut jostain syystä keskustella vauvalla. I wonder why...
Sipe palstailee rillit huurussa.
Entäs vanhemmat?