Lue keskustelun säännöt.
Täysin tunnekylmä mies, ei kykene tukemaan minua ollenkaan pahan olon kanssa
05.02.2021 |
Aloin tänään itkemään kun en kerta kaikkiaan kestä tätä enää.
Mieheni ei vaan pysty ilmeisesti kokemaan mitään empatiaa mua kohtaan. Aina jos olen itkenyt (vaikka siitä syystä, että äitini on sairas ja mulla on paha olo siitä), alkaa vaan tivaaminen että mitä sä nyt vollotat. Tänään vaan romahdin ja itkun seasta sopersin että voitko sä edes kerran elämässä ottaa vaan kädestä kiinni kun mulla on surullinen olo ja myötäelää, en kaipaa mitään ratkaisuja tai tenttaamista. Suuttui ja lähti kävelylle koirien kanssa.
Mikä tekee ihmisestä tuollaisen? Mikään ei ole niin kamalaa kuin täysin kylmäkasvoisen kivipatsaan kohtaaminen tunnemyrskyn keskellä. :(
Kommentit (45)
Eroa. Ota joku empaattinen mies. Eiköhän tuo ole jo selvä homma. Voitko jutella kriisipuhelimeen tai käydä kriisikeskuksessa juttelemassa huolesi kanssa vaikka nimettömänä, saat edes pientä tukea alkuun. Entä sukulaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei tunne teistä kumpaakaan, on ulkopuolisen tosi vaikea sanoa mitään. Mutta kurjaa, että sulla on paha olla. Tsemppiä. Jos sulla on jatkuvasti paha olla, on ehkä aika nostaa kytkintä tai jutella jonkun kanssa enemmän teidän asioista. Neuvojissakin voi olla vaikka minkälaista väkeä (oma kokemus ja täällä oli hyvä ketju terapeuteista), joten siinäkin kannattaa sitten arvioida, miltä neuvoja itse vaikuttaa.
Yleensä omaa rakasta naista kohtaan pitäisi automaattisesti löytyä empatiaa.
Eikä jättää yksin.
Sun miehen täytyy kyllä rakastaa sinua tosi paljon, että jaksaa olla tuollaisen itkupillin kanssa. Monella menisi kyllä hermot jos kumppani jatkuvasti pillahtaisi itkuun milloin mistäkin syystä.
Todennäköisesti ollut alusta asti samanlainen, joten turhaan odotat, että muuttuu.
Toisaalta, jos olet sen sorttinen, että aina vellot jossain ja vollotat, niin voin ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ex on samanlainen. Miestä ei varmaankaan pysty muuttamaan. Miksi olette yhdessä?
Onko se niin päin, että aina se on se sun paha mieli, jota pitäis kuunnella?
Jos sillä miehellä on ollut pitkä ja rankka päivä, ja sillä on vähintään yhtä paha mieli? Tulitko ajatelleeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi on joku psykopaatti ja sinä olet nainen. Ei hirveän hyvin sovi yhteen. Inhoaako miehesi kaikkia tunteitasi vai vain ainoastaan niitä jotka ilmentävät syviä tunteita ja haavoittuvuutta?
Onko mies ilkeä? Vai eikö vaan osaa lohduttaa tai suhtautua sinuun surullisena?
Mun kokemus on, että osa miehistä ei tosiaan oikein kykene sellaiseen tunneasioissa tukemiseen, vaan suhtautuvat juuri noin. Itselle tämä ollut myös kova paikka suhteessa, olen oppinut itse kantamaan murheet mutta kyllähän se suhteessa jotain läheisyydestä on vienyt.
Mutta jos kyseessä on ilkeys, rumasti puhuminen tai vaikka sun itkun kieltäminen, ei se ole normaalia. Se, ettei osaa oikein suhtautua on eri asia, siinä pitää sitten vaan miettiä mitä itse on valmis sietämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Empatiakyvyttömiä on paljon. Se on rankkaa, kun tukea tarttis. Nauraa rätkättää kyllä osataan, mutta surua ei jakseta eikä ymmärretä. Voimia sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vasta perjantai. Mihin kaikkeen mies pystyykään tämän viikonlopun aikana. Jännityksellä odotan.
Todella ikävää, empatia kyllä taitaa olla taito jota ei niin vaan opi jos sitä kerran aikuisella ei ole. Ehkä sun pitäisi jatkaa elämää yksin ja koittaa löytää rinnalle mies jolla on empatiakykyä.
Koita jaksaa, kyllä se aurinko vielä paistaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on suomalaisen kasvatuksen tulos. Ei ole saanut pienenä osoittaa tunteitaan. Kysy onko saanut itkeä lapsena ja ovatko vanhemmat lohduttaneet tai miten ovat suhtautuneet.
Me ollan oltu parisuhdekursseilla.
Empatiaa ei pysty opettamaan, mutta toimintaa pystyy.
Eli miehillä on usein tapana alkaa etsiä ratkaisua, kun naiset usein haluavat vain jutella ja sillä tavalla käsitellä asioita.
Miehen täytyy oppia olemaan kuuntelijana eikä ratkaista. Yllättävän vaikeaa.
Suomi on tutkitusti yksi epäempaattisimmista kansakunnista ja valitettavasti se korostuu etenkin miesten käytöksessä. Joskus jopa aivan koomisen päinvastaisella tavalla.
Pienelle pojalle (ja joillekin tytöille) sanotaan jo, että menehän siitä ja lakkaa vollottamasta. Ei iso poika / likka enää vollota ja tunteet koetaan "homosteluna" tai hysteriana. Vaikka niitä tunteita on, niitä ei pystytä tai haluta kokea, koska se aikuinen lapsi muistaa häpeänsä ja kokemuksensa ja kääntää nuo inhoksi ja vihaksi joko itseä, tai toista kohtaan.
Koitapa siinä sitten sitten elää joskus tunteella. Enkä tarkoita hysteeristä itkeskelyä pitkin päivää ja syvää masennusta ja alakuloa, vaan tavallista ihmiselämään kuuluvaa heikompaa hetkeä. Et olekaan enää kiva, pirteä, sosiaalinen tai positiivinen, mene pois. Olet naurettava, nolo, energiasyöppö, vähemmän jännittävä.
Melkein kaikki meistä kaipaavat joskus lämmintä halausta ja kosketusta, ihmiskontaktia ja ymmärrystä.
Aloittajalle sanon, että ei oikein miehesi kuulosta sinun tyyliseltä ihmiseltä. Olen itse ollut samassa tilanteessa joskus ja sen yhden äärimmäisen tärkeän osa-alueen puuttuminen (empatia ja myötäeläminen) jätti syvän kaipuun ja lopulta vihan ja katkeruuden. Mies katosi aina maisemista, kun minulla tuli mikään tarve elämässä ja olen vielä vahva ihminen ja valitan harvoin. Erohan siitä tuli. Tuosta yli pääseminen vaati vielä jonkin aikaa. Kylmyys ja sen lämmön jatkuva kieltäminen nostaa pintaan usein jotain primitiivistä ja ajan kanssa siitä harvoin seuraa mitään hyvää. Yksinkertaisesti, empatia on välittämistä ja sitä voi todellakin harjoitella.
Toinen ei aina näe omaa käytöstä joku kokee "herätyksen" asioista kannattaa kertoa asiallisesti suoraan sanoilla. Ei kannata olettaa että mies ymmärtää itse.
Joskus se parisuhde menee jos ei ole tyytyväisiä puolin ja toisin, alkuhuuman jälkeen.
Sellainen naisvauva. Ei itku auta markkinoilla!
No myy koirat, niin ei enää lähde.