Täysin tunnekylmä mies, ei kykene tukemaan minua ollenkaan pahan olon kanssa

Tavallaan tässä on kaksi ihmistä jotka ei oikein ymmärrä toisiaan eikä kykene antamaan kumppanille sitä mitä hän kaipaa. Mies selvästi ahdistuu ap:n pahasta olosta eikä osaa käsitellä sitä. Ap kuitenkin puhuu miehestä kuin kylmästä kivipatsaasta. Eli omalla tavallaan ap:kaan ei ymmärrä miestä tai huomioi tai kunnioita hänen tunteitaan. Herkkyyden näyttäminen on selvästi miehelle kova paikka. Ei siihen auta tuollainen vaativa marttyyriasenne, todennäköisesti vaan pahentaa miehen tunnelukkoja entisestään. Ajattele, jos sinulle olisi jokin asia kovin vaikea, kipeä ja ahdistava. Miltä tuntuisi, kun kumppani tivaa ja syyllistää, että miksi sä et nyt kerrankin voi tehdä tätä mun mieliksi? Ihan varmasti ahdistaisi entistä enemmän.

Kestä mitä?

Vierailija kirjoitti:

Moni sanoo että mies on joku empatiakyvytön ilkimys, mutta en minä näe sitä niin. Mieshän nimenomaan tuntee empatiaa - ap:n paha olo aiheuttaa hänellekin pahan olon. Ongelma on siinä, että mies ei kykene käsittelemään sitä omaa pahaa oloaan eikä sen vuoksi osaa tukea ap:ta hänen toivomallaan tavalla. Mutta ei tuo minusta ole kylmyyttä ja empatiakyvyttömyyttä. Päinvastoin, oikeasti täysin kylmälle ihmiselle ei ole mikään ongelma feikata ja tarjota sitä lohduttavaa olkapäätä.

Seurauksena kuitenkin on usein, että toinen ei uskalla näyttää enää tunteitaan suuttumisen pelossa. Se johtaa etääntymiseen ja näivettää lopulta parisuhteen. Kotona pitäisi olla turvallinen ja luottavainen olo molemmilla. Ongelmana on myös näiden tunteita pelkäävien kohdalla, että saattavat torjunnan lisäksi myös hylätä kumppanin kokonaan tai pettää. Sanoisin, että tässä tapauksessa miehen olisi hyvä mennä terapiaan. Parisuhteessa täytyy pystyä käsittelemään toisen ihmisen normaaleja tunteita (kuten myös omia) ja elämän vastoinkäymisiä. Kuten joku sanoikin on ihan hullu ajatus, että vanhemman sairastumista ei saa surra kotona, vaan pitäisi hankkia terapeutti sitä varten. Toki ketään ei saa kuormittaa liiallisesti ja myötätunnon on oltava vastavuoroista.

Aleksitymia?

Hmm.. tuohon kertomaasi on äärimmäisen vaikea vastata,koska en tiedä kokonaistilannetta. Tunnistan tuon ongelman,koska olen ajoittain joskus itsekin kärsinyt meidän suhteessa siitä,että toinen ei osaa tukea/lohduttaa.

Nyt kun taas ajattelen niitä tilanteita milloin tämmöistä on ollut, niin meillä o muutenkin ollut silloin parisuhteessa vaikeaa tai miehellä on ollut työstressiä/väsymystä.

Kuitenkin 13 vuoden liitossa on vaikeitakin aikoja ollut ja se on tietysti silloin tuntunut äärimmäisen ikävältä. Jos vertaan tilannetta vaikka nykyhetkeen niin se tuntuu täysin absurdilta koska mieheni on myös äärimmäisen empaattinen, rakastava ja osaa kyllä myös tukea ja lohduttaa.

Ajattelisin sen niin, että me molemmat ollaan ihmisiä ja meistä löytyy se hyvä ja paha puoli. Aina ei pysty/voi/jaksa/halua lohduttaa. Syitä voi olla niin monenlaisia.

Jos miehesi esimerkiksi kokee,että sinä syyllistät häntä jatkuvasti, arvostelet ja moitit niin on ymmärrettävää että empatian osoittaminen voi olla työn ja tuskan takana. Jos tilanne on jatkunut jo pitkään ja olet itse kovin masentunut niin voi myös olla ettet muista tai halua muistaa niitä kertoja kun miehesi on ollut tukenasi.

Asiat on niin monisyisiä ja parisuhteessa tosiaan voi tulla vaikeita aikoja ja oikeastaan ihan jokaiselle tuleekin pitkässä suhteessa.