Kauan kestää luokanopettajaksi opiskelu?
Olen sosionomi amk, ollut 6 vuotta lastentarhanopettajana. Onko opettajaksi mahdollista opiskella osittain etänä ja käydä vain tenttimässä ja miten pitkään vähintään kestää?
Kommentit (5)
miksi teit noin paljon opintoviikkoja?
luokanopeksi. Aloitin opinnot vuonna 2000. Ei olisi ainakaan meillä onnistunut etänä. On paljon lähiopetusta, harjoittelua jne. Joulukuussa 2003 muutin pois opiskelupaikkakunnalta. Siinä vaiheessa olin tehnyt miltei 200 opintoviikkoa ja ollut osa-aikatyössä päiväkodissa. Gradun tein etänä ns. sähköpostiohjauksessa, kun sain sellaisen professorin ohjaajaksi, joka mahdollisti tämän. Tässä tuli keskeisimmät pointit. Kysy, jos jotain tulee mieleen.
Ps. Mä en saanut hyväksiluettua kuin jotain 5 opintoviikkoa. Nykyään vissiin saa hieman enemmän?!?
gradua lukuunottamatta? Ajattelin hakeutua kouluavustajaksi ja toivoin voivani työn ohessa opiskella. Onko mahdotonta? Ei ole varaa ihan opiskelijaksi ryhtyä.
onnistuu, mutta vaatii kyllä aktiivista läsnäoloa aamusta iltaan 1.5 v, valmistuminen noin 2 v aloituksesta. Tietty toi on aikuiskoulutus, eli sulla täytyy olla kasv. tieteen aineopinnot & jostain muusta aineesta väh. perusopinnot suorittettuna sekä opettajakokemusta väh. 4 kk (esiopetus v. 2001 jälkeen käy myös...).
Mä oon itte nyt graduntekovaiheessa, syksyllä saan åpaperit. Aika tiukka prässihän tää on ollut, eikä ätöihin ennätä. Itse saan aikuiskoulutustukea, millä pärjää aika kivasti...
Oiskohan seuraava haku joskus syksyllä...
Alkoi kiinnostaa kyllä. Minkä verran on aikuiskoulutustuki?