Jatkuva pelko lasten puolesta, vertaistukea?

Hei, ensimmäistä julkaisuani tänne kirjoitan.
Koen että helpompi anonyyminä henkilönä purkaa tänne tätä ahdistavaa olotilaa, koska tämä on aiheena sellainen etten pysty lähipiirilleni puhumaan ja ehkä täältä löytyy muita kaltaisiani omia ajatuksiaan jakamaan?
Minulla on ihanat lapset, pieniä ovat vielä ala aste ikäisiä. Yhdellä heistä diabetes ja kilpirauhasenvajaatoiminta, sairauksia jotka ovat ahdistavia myös ja vaativat jatkuvaa seurailua ja huolenpitoa. Hyvä hoitotasapaino saavutettu ja tytär suhtautuu näihin hyvin, mutta minä itse murehdin näistä niin paljon että tuntuu sen vievän energiaa (esim valvon öisin diabeteksen takia) niin etten huomioi toisia lapsia omasta mielestäni tarpeeksi kun aina puhutaan diabetes sitä tai tätä jne.
Nyt viimeaikoina olen vain ollut jatkuvan huolestunut kaikesta. Lapset kokoajan kasvavat ja saavat lisää itsenäisyyttä ja se minua ahdistaakin, pelkään että joku satuttaa heitä tai että he joutuvat onnettomuuksiin tms . Kodin ulkopuolella kun kulkevat harrastuksilla, kavereilla tai koulumatkoja.
Meillä on turvallinen koti ympäristö ja kaikki perheessä muuten hyvin, mutta en pääse näistä päänsisäisistä möröistä eroon.
Miten te käsittelette näitä tuntemuksia tai olenko jotenkin epänormaali että huolehdin kokoajan jos tytär vaikka lähtee ystävän luo, olen puhelinnkädessä huolissani (tytär 10v)
Mitään aihetta ei ole ollut huoleen mutta päässäni keksin kaikkia pelon aiheita. En ole näitä lapsiin juurikaan purkanut tietysti painottanut ettei vieraisiin ihmisiin ole luottamista, opettanut liikennesäännöt ym perusasiat. Asumme suht isossa kaupungissa välillä ajatellut pitäisikö muuttaa johonkin kylään missä kaikki tuntevat toisensa olisiko se turvallisempi tai parempi.
Viime aikoina ollut sellainen olo että minun olisi parempi asua muualla ihan kuin se pakeneminen näistä auttaisi.
Olen käynyt psyk. Sairaanhoitajalla juttelemassa mutta tuntuu että sulkeudun liikaa ja vaan itken ja siten näistä tuokioista ei ole ollut mulle hyötyä.
Tarkennuksena Vielä pääni sisälle niin olen lapsena joutunut väk ivallan kohteeksi Kodin ulkopuolella aikuisen toimesta olen ajatellut Liekö tämä trauma nostanut päätään nyt lasteni kohdalla.