Mitä traumoja teille jäi kouluajalta?
Oletko vieläkään päässyt niistä yli?
Itseä inhotti suksien roudaaminen kouluun ja hiihtäminen verenmaku suussa. Ai että. Sen jälkeen en ole suksiin koskenut kertaakaan, vaikka vähän jo mieli tekisi kokeilla.
Kommentit (93)
Kiusattuna oleminen saattoi jättää jonkinasteiset traumat, joita kannan vieläkin.
Pakkohiihtäminen ja suksien raahaaminen bussissa / koulukuljetuksessa. Välillä lumitilanne oli sitten niin paska, että ei hiihdetykään mutta sukset oli pakko kuljettaa.
Tamburiinin tahtiin tehty juokseminen ympäriliikuntasalia.
Hernepussiviesti.
Musiikin koe, eli yksin laulaminen luokan edessä.
Oli aivan hirveää kun liikuntatunnin jälkeen PAKOTETTIIN suihkuun. Kehityin vähän aiemmin kuin useammat muut tytöt ja häpesin sitä aivan silmittömästi. Opettaja katsoi vieressä että kaikki kävivät suihkussa, näin aina ala-asteelta lukion loppuun saakka. En vieläkään käy yhteissaunoissa jne, on jäänyt ilmeisesti joku trauma siis.
Vierailija kirjoitti:
Pakkohiihtäminen ja suksien raahaaminen bussissa / koulukuljetuksessa. Välillä lumitilanne oli sitten niin paska, että ei hiihdetykään mutta sukset oli pakko kuljettaa.
Tamburiinin tahtiin tehty juokseminen ympäriliikuntasalia.
Hernepussiviesti.
Musiikin koe, eli yksin laulaminen luokan edessä.
Nämä muistuu mieleen. Suksien rahtaaminen bussissa oli painajainen. Meillä oli aina sentään lunta Itä-Suomessa.
Hiihtäminen ykkösenä ehdottomasti. Olen ollut salaa tyytyväinen kun usein on ollut niin vähälumisia talvia Suomessa meidän leveyspiireillä, ettei lasten ole tarvinnut hiihtää. Tänä talvena taitaa olla toinen juttu ja raukat joutuvat roudaamaan suksia kouluun. Otan osaa, täällä on täti joka ymmärtää teitä todella hyvin!
Esitelmien pito aiheutti ylimääräisiä tykytyksiä ja niitä tuli jännitettyä jo pitkään etukäteen.
Koulukiusaamisesta on varmaan jäänyt traumoja, mutta kerron tähän nyt kevyemmän jutun.
Monta vuotta oli ahdistukseni aihe, kun en saanut heitettyä kuperkeikkaa, ja liikunnanopettajat jaksoivat tästä jauhaa. Ihan normaali veroja maksava aikuinen minusta kuitenkin tuli.
Verilettujen syönti 😝 tosin en syönyt. Keittäjä vihaisena viskasi puurolautanen eteen "voisit syödä mitä muutkin" Olin kiltti lapsi. Suuri häpeä istua välitunti ruokasalissa.
Vierailija kirjoitti:
Verilettujen syönti 😝 tosin en syönyt. Keittäjä vihaisena viskasi puurolautanen eteen "voisit syödä mitä muutkin" Olin kiltti lapsi. Suuri häpeä istua välitunti ruokasalissa.
Mä istuin kaaliruokien takia. En syö edelleenkään kaalia.
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaamisesta on varmaan jäänyt traumoja, mutta kerron tähän nyt kevyemmän jutun.
Monta vuotta oli ahdistukseni aihe, kun en saanut heitettyä kuperkeikkaa, ja liikunnanopettajat jaksoivat tästä jauhaa. Ihan normaali veroja maksava aikuinen minusta kuitenkin tuli.
Tuntuu että monille on nimenomaan liikuntatunneista tullut ahdistuksia. Sama mulla, monet jutut siinä inhotti ja lintsailinkin monta kertaa ne tunnit yläasteelta alkaen.
Rankka kiusaaminen päiväkodista ysiluokalle, liikunta, ruokailu... Nämä ne. Liikunta ja ruokailu toki sen kiusaamisen vuoksi lähinnä, liikunta myös sadistisen maikan vuoksi.
No aika monia - pääasiassa hermostuneisuuden sosiaalisissa tilanteissa ja järkyn esiintymispelon. Minua pidettiin aina jotenkin outona ja jätettiin ulkopuolelle, kiusaamistakin oli. Poikkeuksetta luokkalaiseni hihittelivät liioitellusti ja huutelivat pitäessäni esitelmiä, ala-asteelta lukioon, eivätkä opettajat puuttuneet tähän. Vielä työelämässäkin odotan alitajuisesti naureskelua työkavereilta, jos avaan suuni tapaamisissa.
Liikuntaa opin myös inhoamaan. Yläasteen liikkatunnit olivat suoranaista kidutusta ja nöyryytystä, sillä opettajamme kohteli kakkoskansalaisina niitä, jotka eivät olleet siinä niin hyviä. Sitten oli tietty tämä perinteinen joukkueisiin jako, joissa minut valittiin aina viimeisenä. Vasta aikuisena olen löytänyt liikunnan ilon ja todennut, että esim. pesäpallon pelaaminen voi olla hauskaakin.
Vierailija kirjoitti:
Sumussssa vaeltamista.
Koko koulu pelkkkää sumutusta.
Ruokalassa ala-asteella etsin istumapaikkaa huomasin, että erään luokkakaverin vieressä muuten meidän luokkalaisia täynnä olevassa pöydässä oli vielä tilaa. Hymyilin luokkakaverille iloisesti ja laskin tarjottimen hänen viereensä. Luokkakaveri katsoi minua ja sanoi "Hei sori, mä haluaisin, että X istuu tähän, etkä sä." Oli kuin märkä rätti naamalle. Menin sitten kyyneliä niellen istumaan yksin tyhjään pöytään.
Ei varmaan kuulosta kovin kamalalta asialta, mutta muistan elävästi vielä näin aikuisenakin, miten pahalta tuo torjunta tuntui. Jotenkin kokemus on jäänyt mieleen, sillä ymmärsin sen myötä, etten kelvannut porukkaan. Nykyäänkin koen ahdistavana, jos tarvitsee valita istumapaikka ruokalasta ja menen mieluiten istumaan yksikseni, jos ei ole selvää, että minulla on oma paikka jossakin pöytäseurueessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sumussssa vaeltamista.
Koko koulu pelkkkää sumutusta.
Tai sittten olin vain niin tyhmä että oli helppo kusettaa.
Sosiaalisten tilanteiden pelko
Kiitos kiusaajat
Suksien raahaaminen ala-asteella täpötäydessä bussissa ahdisti täälläkin. Onneksi isä tuli valitukseni jälkeen hätiin, oli töissä koulun lähettyvillä ja vei sukseni koululle aamulla aikaisin ennen töihinmenoa. Näin jälkikäteen ajatellen arvostan tekoa vielä enemmän kuin silloin. Jotenkin liikuttavaa, että bussista hypätessäni pienet sukseni nököttivät uskollisesti koulun seinää vasten aina hiihtopäivinä. :) Itse hiihtäminen oli kauheaa, huonokuntoisena ja hitaana olin aina viimeisten joukossa ja hiihtoreittimme (muistaakseni 3 km) kulki erittäin jyrkkämäkisessä metsässä. En tajua, miten pienet koululaiset pistettiin keskenään sinne hiihtämään, opettajan odottaessa koululla. Muistan, kuinka porukka rypi alamäissä, minä mukaanlukien. Usein myös hiihtäessä sukset joko lipsuivat tai onnistuin keräämään lunta n. 20 cm suksenpohjiin ja töpöttelin vaikeasti reitin läpi. :D
Voih, niitä kurjia kokemuksia on niin paljon. Olin kiusattu, joten koulumaailmassa ei ollut paljon hyviä puolia. Kaikki liikuntatunnit ja ryhmätekeminen oli hirveää, tietysti myös esitelmät ja sellainen. Jos omaa lasta joskus kiusataan eikä se lopu, alan vaikka kotiopettajaksi tai asun ainakin paikkakunnalla jossa koulua voi vaihtaa.
Vai että oikein traumoja.