Mitä asioita sinulle on tapahtunut, joita luulit tapahtuvan vain elokuvissa?
Itselle tulee mieleen tyttöystävän psyykeharhat ja erilaiset ihmissuhdedraamat.
Kommentit (395)
Olen harrastanut seksiä erikoisissa paikoissa.
- Exän paranoidinen psykoosi ja uhkailut, joiden ansiosta istuin kaksiomme vessassa lukkojen takana samalla kun hän tuli nyrkein läpi ovesta.
- Työpaikkaromanssi ja kiihkeät suudelmat hississä.
- Työpaikkakiusaaminen, ilkeät pomot ja kamalat selkään puukottavat kollegat. Olen nähnyt liikaa.
- Huipputulot pörssistä.
- Äidin itsemurhayritys edessäni sekä se kun hänet hakattiin edessäni, kun olin 9-vuotias ja yritin suojella häntä hakkaajalta.
- Kuolinviestiä tuoneet poliisit ja heidän ensimmäiset sanansa isäni kuolemasta.
- Matka Etelä-Afrikkaan olin kuin elokuvista ja kaikki erilaiset kohtaamiset siellä.
Se, kun ensimmäinen miesystävä pahoinpiteli rappukäytävässä ja huusin apua. (Oli siis minulle jotenkin odottamaton tilanne, sen vuoksi niin epätodellinen.)
Se, kun läheiseni sairastui psykoosiin ja kuuntelin hänen juttujaan siitä, kuinka häntä kuunnellaan ja vakoillaan.
Palkkamurhaaja on kintereilläni. En olisi koskaan uskonut.
Olen löytänyt kliseisen tosirakkauden. 15 vuotta takanapäin.
Huomasin nuorempana diggaavani transtyttösistä ja se jäi haaveeksi. Muutama vuosi sitten törmäsin ihan Suomen kamaralla transtypykkään ja lempi leimahti heti ja olen onnellinen mies.
Poliisioperaatio tässä meidän pihalla oli kyllä kuin elokuvasta. Aika epätodellisen tuntuista se oli, kun oli komentokeskukset, koirat, helikopterit, jne.
Ei liittynyt meihin muuten kuin sijainnin osalta.
Se että joku seuraa minua, elämääni ja uhkailee minua.
Luulisi löytyvän paljon viihdyttävämpiä ihmisiä kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Olen harrastanut seksiä erikoisissa paikoissa.
Olet luullut että tosielämässä kaikki muut harrastaa vain sängyssä?
Olen kerran palkannut yksityisetsivän. Kyllähän sitä tapahtuu muutenkin kuin leffoissa, mutta en ole kyllä tosielämässä törmännyt koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Palkkamurhaaja on kintereilläni. En olisi koskaan uskonut.
Oikeasti?
Eräänä työpäivänä firman johto vain käveli ulos toimistolta eikä enää palannut. Yritys oli kuulemma (ja olikin) myyty uudelle omistajalle, mutta hän ei koskaan ottanut mitään yhteyttä eikä häntä tavoitettu. Työvälineiden lisenssit katkesivat melkein heti ja toimiston ovella alkoi rampata aina haastemiehestä kaikenlaisiin enemmän ja vähemmän hämäriin tyyppeihin, jotka kävivät kovistelemassa ja yksi jopa uhkaili meitä työntekijöitä. Aivan pimeää touhua. Pienestä IT-yrityksestä oli siis kyse.
Minulle tuli kolmenkympin kriisi, erosin pitkäaikaisesta suhteesta, lopetin opinnot kesken ja lähdin reppureissaamaan aasiaan, jossa opin etten voi paeta ongelmiani, ja sitouduin aivan liian nuorena.
Äh, olisi pitänyt pitää päiväkirjaa silloin! En edes omistanut kameraa. No, muistot säilyy.
Olen kärvistellyt syyttömänä rikospoliisin ladan takapenkillä jostain murhaan verratavissa olevasta epäiltynä.
Erääseen koomiseen tilanteeseen auton kanssa joutuminen ulkomailla niin, että kadulla iso joukko ihmisiä (kaikki ohikulkijat, ulkoterassilla olijat, ravintolan henkilökunta) pysähtyivät, nauroivat, nousivat seisomaan, taputtivat ja hurrasivat kannustavasti minulle ja ystävälleni seuraten tilannetta.
Onneksi tapahtui tosiaan ulkomailla, jossa kukaan ei tuntenut meitä.
.Ajoin vaaleanpunaista Chevya kyydissäni 2 ihanaa rokkipoikaa.
Pakenin yli-innokasta ihailijaa ravintolan vessan pienestä ikkunasta. Upea hame sai kunnon takahalkion.
Kävin kastelemassa virkamies - miesystäväni kannabiksen taimia kun hän oli matkoilla. Emme ole enää yhdessä ja nykyään ajattelen että olisin voinut jättää kastelemattakin :)
Kirjoitin yli viisikymppisenä mieleiseni kevyen romanttisen tarinan. Se julkaistaan kirjana syksyllä.
Rakkaani kuolema. Jotenkin kai luulin, että noin ei voi käydä vielä niin nuorena.
Se että jouduin häirikön uhkailujen kohteeksi. Ensimmäisten puhelujen jälkeen täristessä olo oli kuin suoraan kauhuelokuvasta.
Traagiset käänteet tyyliin ajautuminen väärään suhteeseen ja yhteisen lapsen syntymä, rakkauden menetys ja elämän uudelleen järjestyminen.
Lentokentällä yksin kahvilassa lentoa odotellessa katselin erästä naista ja hänkin katseli minua muutamat kerrat, satuttiin sitte vierekkäisille paikoille , 8h lento ja niin , seurustelut alkoi vaikka silloin asuttiin ihan eri puolilla suomea.