Millaista on olla parisuhteessa?

Voi olla toisinaan raskasta, epävarmuutta jne. Riippuu paljon siitä kumppanista. Jos tulette hyvin juttuun, eikä suhteeseen liity painostusta, niin voi olla myös tosi ihanaa.

Minä en ollut 16-vuotiaana valmis parisuhteeseen, ajatuskin ahdisti. Viihdyin sinkkuna aina sinne 30-vuotiaaksi asti, jolloin tapasin nykyisen miesystäväni. Parisuhteeni on hyvä ja rakastan miestäni, mutta en pidä tätä kuitenkaan mitenkään sinkkuutta parempana vaihtoehtona. Molemmat ovat omalla kohdalla olleet yhtä miellyttäviä, erilaisilla tavoin vain.

Haastavaa. Ihanaa. Repivää. Rakkaudellista. Tuskaisaa. Kaikkea tuota ja paljon enemmän. Parisuhteeseen ei kannata ryhtyä vain ryhtyäkseen parisuhteeseen, mutta jos löytää jonkun jonka kanssa haluaa tuon kaiken kokea, niin sitten antaa palaa. Jos et koe olevasi vielä valmis, odota rauhassa. Olet vielä nuori.

Aloin seurustella mieheni kanssa 15-vuotiaana, hän oli silloin 17, nyt olemme 55 ja 57. Jälkeenpäin ajatellen olin ihan lapsi vielä, mutta mieheni tavatessani tuli heti sellainen olo, että tämä on oikea ihminen minulle, eikä se tunne ole mihinkään hävinnyt. En suosittele seurustelemaan vain sen takia, että haluat parisuhteen, mutta joskus se oikea tulee vastaan nuorella iällä. Tunnen myös yhden itseäni vanhemman naisen, joka on alkanut seurustella miehensä kanssa 13-vuotiaana.

Parisuhteessa oleminen tarkoittaa kompromisseja, asioista pitää neuvotella eikä kaikki aina mene juuri niin kuin sinä haluat (esim. missä vietetään joulu, tai mihin yhteisiet rahat käytetään). Mutta on siinä paljon hyviäkin puolia, kumppanilta saa tukea, seuraa, huomiota, hellyyttä, vastakaikua ajatuksille... Minulla ei taas ole kokemusta sinkkuudesta aikuisiällä, yhtä hyvin voisin kysyä joltakin millaista se on.

Luottamuksen ja vastavuoroisuuden opettelua se oli aluksi pitkälti. Oppi itsestään paljon ja joutui kohtaamaan epävarmuuksiaan. Kosketuksen ja puhumisen opettelua uudenlaisessa, läheisemmässä suhteessa. Senkin hyväksymiseen meni kauan, että joku oikeasti voi rakastaa juuri minua.

Mutta seurustelun vuoksi seurusteluun ei kannata ryhtyä. Vain, jos löydät ihmisen, jonka kanssa todella haluat olla ja joka kohtelee sinua hyvin, on se sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Aloin seurustella mieheni kanssa 15-vuotiaana, hän oli silloin 17, nyt olemme 55 ja 57. Jälkeenpäin ajatellen olin ihan lapsi vielä, mutta mieheni tavatessani tuli heti sellainen olo, että tämä on oikea ihminen minulle, eikä se tunne ole mihinkään hävinnyt. En suosittele seurustelemaan vain sen takia, että haluat parisuhteen, mutta joskus se oikea tulee vastaan nuorella iällä. Tunnen myös yhden itseäni vanhemman naisen, joka on alkanut seurustella miehensä kanssa 13-vuotiaana.

Parisuhteessa oleminen tarkoittaa kompromisseja, asioista pitää neuvotella eikä kaikki aina mene juuri niin kuin sinä haluat (esim. missä vietetään joulu, tai mihin yhteisiet rahat käytetään). Mutta on siinä paljon hyviäkin puolia, kumppanilta saa tukea, seuraa, huomiota, hellyyttä, vastakaikua ajatuksille... Minulla ei taas ole kokemusta sinkkuudesta aikuisiällä, yhtä hyvin voisin kysyä joltakin millaista se on.

Onnekkaita olette että noin nuorena olette löytäneet luotettavan kumppanin.

Olin 16v ja erosin 38v. Ero oli tosi vaikeaa koska olin kasvanut hänen kanssa ja uskoin etten pärjää yksin. Puolisoni oli epäluotettava, päälle päsmäri jonka mielipide oli ainut oikea. Omista taustoista johtuen "liitto" kesti noinkin pitkään.

Olet ap nuori. Jos oikeasti luotettava, sinua kunnioittava jonka seurassa viihdyt ja hän viihtyy kanssasi hakeutumalla itse seuraasi jonka sanaan voit luottaa niin ilman muuta rakenna hänen kanssa tulevaisuutta.

Pelkästään parisuhteen takia ei kannata hengailla jonkun kanssa.