Vahvatahtoinen lapsi = vanhemmilla ei ole otetta lapsiin.

Aivan niinkuin vanhempienkin.

se pahin uhma? Onko uhma luonteenpiirre? Ei minusta, vaan lapsi testaa rajojaan.



ap

Lapsia vaan on erilaisia. Joillakin on vahvempi luonne kuin toisilla. Toki vanhempiakin on erilaisia, joillakin on vähemmän kykyä vanhemmuuteen kuin toisilla. Mutta ei vahva tahto sinänsä tarkoita vanehmman kyvyttömyyttä.

Meillä on todella voimakastahtoinen lapsi. Pienestä asti hänellä on ollut selvät rajat ja seuraukset huonosta/ei toivotusta käytöksestä. Miehen kanssa ollaan molemmat johdonmukaisia ja rajat tosiaan on ja pysyy (tietty kun ikää tulee lisää, tulee sen mukana lapselle myös uusia sallittuja juttuja). Aina jos ollaan kyselty neuvoja esim. neuvolasta, on kaikki sieltä kerrotut jutut jo meillä käytössä. Ja kaikesta tästä huolimatta lapsi vaan yrittää ja yrittää kerta toisensa jälkeen saada tahtonsa läpi, vaikkei olisi saanut edellisellä 100:lla kerrallakaan. Aika moni muu lapsi olisi jo luovuttanut ja tajunnut, ettei tule saamaan sitä mitä haluaa.



Tai miten selität tämän: Perheessä on kaksi lasta, joista toinen on todella voimakastahtoinen ja toinen ns. helppo. Molemmilla on ollut samat rajat ja kasvatus.



Kyllä se nyt vaan on niin, että jokaisella lapsella on jo syntyessään oma luonteensa, oma tempperamenttinsa. Ja on edelleen aikuisenakin. Joillekin syntyy voimakastahtoisia lapsia, joita on vaikeampi kasvattaa kuin ns. helpompia lapsia.

Tietenkin vanhemmat voivat tehdä karhunpalveluksen näille voimakastahtoisille lapsille ja antaa heille kaiken (tai osan) periksi, jolloin lapsi oppii käyttämään sitä hyväkseen. Mutta kaikki ne vanhemmat, joilla on voimakastahtoinen lapsi, eivät ole mokanneet vanhemmuutta.

vahvatahtoisuus voi esim. ilmetä siinä, että kun lapsi on saanut päähänsä, että minähän haluan tehdä tästä hienosta hiekasta hiekkalinnan joka on metrin korkuinen, niin sitten se sitä väsää ja väsää niin kauan, että se on valmis, vaikka muut kävis ilkkumassa, ettei ikinä saa valmiiksi ja äitikin jo sanoo, että olisko jo aika muihin leikkeihin... mutta kun on päättänyt tehdä, niin on päättänyt tehdä.



tai vahvatahtoinen on päättänyt, että minähän opin tänään ajamaan ilman apupyöriä. Ja sitten se harjoittelee niin kauan että osaa, tänään.



tai vahvatahtoinen sanoo minä haluan mehujätskin, kun kaikki muut haluaa vaniljatuutin ja vaikka kuinka houkuttelee toistakin ottamaan vaniljatuutin, niin se ottaa mehujätskin kun haluaa mehujätskin eikä sit, mitä kaikilla muilla on...



uhmissakin on eroja. Neljän lapsen kanssa kun samassa tilanteessa käytät samaa ratkaisua, vaikka sen sanomista, että nyt mennään - yhdelle tepsii yksi sanominen, toiselle kymmenen sanomista, kolmannelle ei mikään sanominen vaan pitää napata kainaloon ja se neljäs sitten vielä siinä kainalossa huutaa ja potkii, eikun mä haluan... tiedä sitten onko se vahvasta tahdosta kiinni vai mistä, mutta siis kyllähän jokaisen lapsen uhmassa on selkeitä eroja.

Meillä on kolme ihanaa, vilperttiä, jokka uhmaa jos sikseen tulee.



Joskus vääntöä on ollut paljonkin! :D



Mutta komppaan täysin ap.n kirjotuksen. Jos ei ole auktoriteettiä niin sitä ei ole!



Helppo lapsihan ei ole nimeksikään ongelma, se tekee kun sanoo ja seistä tapittaa kun muut menee! Normaali lapsi.



Normaali on sekin joka menee, ja kun komennetaan niin uhmaa. Normaali lapsi.



Sekin on normaali lapsi joka ei tee niinkuin sanotaan, ei tottele, se ei vaan tottele!



Meillä esikoinen on rauhallisin, kakkonen ihan fiilistelijä (olen pitänyt sitä aluksi vauhdikkaana mutta nyt nimitän sitä herkäksi). Tämä on hankalin lapsi meillä, tulta ja tuppuraa.



Mutta ei se liity mitenkään taas siihen että se käyttäytyy! Jos parkkiksella ei juosta -sielä ei juosta. Kyllä sen tajuaa se "villeinkin persoona"!!

mittapuunkin mukaan. Miksihän vahvatahtoisella onh pahin uhma.....mietipä sitä ap.

lapsissa on tosiaan temperamenttieroja

mutta kummallakin on ollut todella helppo uhmaikä ja kumpikin tottelee minua hyvin eikä heitä joudu koskaan julkisilla paikoilla häpeämään. Molemmat osoittavat vahvaa tahtoaan maltillisemmin.

uhman kanssa sillä ei liene mitään tekoa. Vahvatahtoisen lapsen kanssa sitten sitä muiden ymmärtämää "uhmaa" on joka ikinen päivä. Myöntyväinen ja rauhallisella temperamentilla varustettu lapsi on aivan erilainen kasvatettava. Minulla on yksi molempia! Suosittelen tutustumaan alan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin temperamenteista, ennen kuin tulet tänne naureskelemaan.

uhmata ja uhmata ja uhmata ja uhmata ja...

Huvittaa, kun kaikissa näissä uhmaketjuissa korostetaan sitä, että lapsi on sopeutuvainen ja vailla omaa tahtoa, suostuu kaikkeen helposti ja on tottelevainen. Siis anteeksi kuinka? Tietysti se lapsi sopeutuu, kun vauvana on käytännössä kuritettu kaikki oma halu siitä pois. Vanhemman tehtävänä on antaa lapselle vapautta ja olla rakastava. Minusta tuollainen myöntyväisyyden korostaminen kielii vanhemman kyvyttömyydestä hoitaa haastavia tilanteinta muuten, kuin fyysisellä piiskaamisella, nöyryyttämisellä, huutamisella, henkisellä välivallalla. Näistä lapsista kasvaa lampaita.

Eihän vahvatahtoisen lapsen tarvitse uhmata, jos kaiken saa periksi. Miksi karjua tai temppuilla, jos kaikki mene kuten toivoo?



Siitähän se uhmaaminen juuri syntyy, kun lapsen toimintaa ja haluamisia rajoitetaan. Lapselle tulee vahva halu kapinoida vastaan.

yksi molempia :) helppo ja vaativampi vahvatahtoinen lapsi. Siinä kun toiselle riittää "ei" ja hieman totisempi katse niin toiselle perustellaan sata kertaa sama asia ja kannetaan pois ja edelleen perustellaan ja edelleen hän vain haluaa sen mitä ei saa.

Siinä missä helpon lapsen kanssa päivät vain soljuu ilman ongelmaa mistään niin toinen lapsi haastaa vanhemman jokaisena hetkenä.

Tämä, että perheessä on erilaisella temperamentilla varustetut lapset tosiaan auttaa ymmärtämään, että lapsia on erilaisia!

Meillä ovat kuin yö ja päivä kaikessa.

Esikoinen oli "rytmitön" vauva, vaativa, äänekäs, huonosti nukkuva, paljon itkevä, erittäin aktiivinen, jatkuvassa liikkeessä jne.

Toinen sitten hyvin nukkuva, rauhallinen, ei juuri itkenyt koskaan, rytmissä alusta alkaen ja säännöllinen kaikessa, aina iloinen ja leppoisa luonne.

Ja nämä piirteet olivat nähtävissä heti sairaalassa syntymän jälkeen. Siinä missä toinen nukkui kun vaipan vaihtoi niin toinen huusi naama punaisena!

Toisen neuvolakortissa lukee "rauhallinen ja tyytyväinen" ja toisella "terhakka ja ärhäkkä"... ei siis vain minun havaintoja!



Joku hyvin sanoikin, että siinä missä helpolla lapsella on uhmaa kausittain niin vaativalla päivät ovat sitä helpon uhmaa jatkuvasti :)

Ja annas olla kun on sitä totista uhmaa, sen kuulee ja kauas. Eikä se tarkoita, että kaiken saa periksi. Ainakaan meillä.

joka sanoo, että lapsen voi laittaa 1,5-vuotiaana hoitoon?



ap

Huvittaa, kun kaikissa näissä uhmaketjuissa korostetaan sitä, että lapsi on sopeutuvainen ja vailla omaa tahtoa, suostuu kaikkeen helposti ja on tottelevainen. Siis anteeksi kuinka? Tietysti se lapsi sopeutuu, kun vauvana on käytännössä kuritettu kaikki oma halu siitä pois. Vanhemman tehtävänä on antaa lapselle vapautta ja olla rakastava. Minusta tuollainen myöntyväisyyden korostaminen kielii vanhemman kyvyttömyydestä hoitaa haastavia tilanteinta muuten, kuin fyysisellä piiskaamisella, nöyryyttämisellä, huutamisella, henkisellä välivallalla. Näistä lapsista kasvaa lampaita.

kyllä sitä tasoa, että tällainen kasvatustieteilijäkin jää jo sanattomaksi... mykistys on täydellinen...

itku, miksi mä edes avasin tän ketjun. Miten se voi olla niin vaikea ymmärtää, että lapset eivät ole samanlaisia. Vai tuleeko siitä todellakin parempi olo, että voi ajatella, että omat lapset on kasvatettu niin paljon paremmin, kuin se kaupassa parkuva naapurin kakara.



Ole kiitollinen, että lapsesi ovat sen luonteisia, ettei joka asiasta tarvitse vääntää kättä. Itse taistelen joka ikinen päivä, samoista asioista, ja olen niin kurkkuani myöten täynnä. Jos todellakin antaisin kaiken mitä lapsi haluaa, niin eihän meillä silloin tapeltaisi. Mutta nimenomaan yritän pitää niistä rajoista johdonmukaisesti kiinni!

tosiaan niin hyviä kasvattajia liikkellä että kertakaikkiaan. Mulla on seisemän lasta, ja voin vaikka vannoa, että toisilla se tahto todella on paljon vahvempi kuin toisilla. Ne lasten luonne erot on samassakin perheessä ihan huimat. Ei sitä vaan sallainen käsitä, jolla ei sellaista lasta ole. En kyllä mitenkään koe onnistuneeni oman erittäin voimakastahtoisen lapseni kasvatuksessa ja kaikkien uhmakohtausten hoitamisessa julkisella paikalla tai kotonakaan, mutta toisten kanssa homma vaan menee putkeen ja toisten ei. Ja samat vanhemmat on kaikilla lapsilla, joten millään geeniperimöillä ei eroja voi selittää.