Poikaraskaus, pääseekö nainen siinä helpommalla?
Kommentit (17)
Kun omalla kohdalla on kolme poikaa. Kaikissa ollut erilaiset vaikeudet.
Yhessä närästi kamalasti. Rennien syöminen sen takia etoo varmaan hamaan loppuun saakka.. Oksensin synnärille saakka.
Toisen kohdalla oli aika helppoa.
Kolmannesta oli mielialat sekasin.
Tyttöä ei ole vertailuna. Mutta luulen että näihin vaikuttaa naisen oma asenne, oireiden rankkuus (itsellä esim. esikoisen kohdalla väsymys oli kalamaa, toisessa ei juuri väsyttänyt ja kolmannessa väsytti siedettävästi). Varmaan elämäntilannekin vaikuttaa?
Yksi puskee esim. töissä toimistolla väkisin ja toinen taas sairaslomalla pienestäkin särystä. Ei voi tietää.
Ystävälläni tyttöraskaus oli helpompi.
mutta olen voinut poikia odottaessani loistavasti ja tyttöjä odottaessani olen oksentanut ja muutenkin olo ollut raihnaisempi ja väsyneempi.
Poikia odottaessa selkeä aamupahoinvointi ja satunnaisesti yllärioksennus jossain kaupungilla kävellessä. Tyttöjä odottaessa ei aamupahoinvointia eikä oksentelua mutta tasainen kuvotus koko päivän. Nämä siis siinä alkuraskaudessa.
Poika- ja tyttöraskaudet oli niin selkeesti eri tuntuset ainakin minulla että tiesin nuorimman olevan tyttö oireiden perusteella.
Kaikki raskaudet olleet oireiltaan samanlaisia, jatkuva paha olo kaikissa koko raskauden ajan, ei oksentelua missään.
sekä kaksi tyttöraskautta kokeneena sanon, että poikaraskaudet oli mulla helpompia. Ei kovaa pahoinvointia, vähäinen pianon nousu jne. Kun taas tyttöraskauksissa oli mieletön pahoinvointi, päänsärkyjä, alhainen hb, sekä paino nousi mielettömästi. Taitaa olla ihan sattumaa, miten kroppa reagoi raskauksiin.
En muista, että kumpikaan raskaus olisi ollut toista helpompi tai vaikeampi. Olivat vain vähän erilaisia. Vatsan muoto oli kyllä selkeästi erilainen.
Ei turvotuksia eikä liikaa painonnousua.
Synnytyksen jälkeen palauduin nopeasti.
Tyttöjen kohdalla pöhöttynyt olo raskausaikana ja aikas paljon kiloja, jotka ei helpolla lähteneet.
kaksi poikaa, joista toinen oli erittäin helppo raskaus ja hehkuin koko raskauden ajan.. toinen taas ihan päinvastainen ja kävin kaikki vaivat läpi...
voinut erittäin hyvin, ei pienintäkään pahanolontuntua edes!! Ja pojilta taas on ensimmäiset 3 kk etonut koko ajan tasaisesti, vaikka oksentanut en ole kertaakaan yhdenkään raskauden aikana:)
t. 12 x synnyttänyt
Pojilla alkoi myöhemmin ja loppui aikaisemmin oksennus ja huono olo. Tyttö si mut voimaan pahoin, hillitön makean himo, mielialavaihtelut ja ärtyneisyys. Pojat ovat tasoittaneet niin ffys. kuin psy tilani. Masu tyttärestäni pyöreä, pojat edessä.
Ja raskaudet kuin yö ja päivä. Ensimmäisellä olin alusta loppuun loputtoman uupunut, turvotusta oli paljon, syke pilvissä, alusta loppuun tasaisen etova olo ja ruokahaluttmuus (mutten oksentanut kertaakaan). Toisella kerralla olo oli suhteessa paljon virkeämpi (esikoinen vuoden ja heräsi 1,5-3 tunnin välein, joten toki väsytti, mutta raskaksi tulo ei mitenkään erikoisesti lisännyt väsymystä), ei turvotuksia, pahoinvointi kesti vain pari kuukautta...
Liekö nuo erot niin sukupuolesta kiinni vaan ennemminkin yksilökohtaisia.
Minä pääsin pojista tosi helpolla ja tytöstä oli vaivaa vaiban perään.
Kaverini taas oli oksenti pojasta melkein koko raskauden ja oli useaan oteeseen tiputuksessa+ vielä muut vaivat
Mutta muuten lapsen genotyyppi voi vaikuttaa pahoinvointiin. Esim. toisen miehen lapset voivat aiheuttaa enemmän pahoinvointia kuin toisen.
Miehen perimä vaikuttaa myös siihen, tuleeko raskauamyrkytystä vai ei.
ja iho meni alussa aivan järkyttävän huonoksi ja tukka myöten rasvaiseksi.
Etova olo oli synnärille saakka.
Mutta siltikin haaveilen vielä yhdestä :)
tutkimuksilla todistettu fakta. Ei liity sinänsä pahoinvointiin mutta äidin elimistö joutuu kovemmalle pojan vuoksi. Tähän syynä mm. poikasikiöiden keskimäärin suurempi paino ja äidin elimistöä rasittavat mieshormonit.
Pojat myös lyhentävät äidin elinikää.
ja raskausajat on olleet kammottavia, huono olo koko ajan ja katkeamaton väsymys aivan mieletön. Iho, tukka ja kaikki voi huonosti. En ymmärrä, että joku voi oikeasti raskauden myötä hehkua tai voida mitenkään hyvin.
Poikia odottaessa selkeä aamupahoinvointi ja satunnaisesti yllärioksennus jossain kaupungilla kävellessä. Tyttöjä odottaessa ei aamupahoinvointia eikä oksentelua mutta tasainen kuvotus koko päivän. Nämä siis siinä alkuraskaudessa.
Poika- ja tyttöraskaudet oli niin selkeesti eri tuntuset ainakin minulla että tiesin nuorimman olevan tyttö oireiden perusteella.