Lue keskustelun säännöt.
Poikaystäväni äidin käytös
15.01.2021 |
Aihe on vaikea, mutta haluan kirjoittaa jonnekin. Se on helpointa näin anonyymisti täällä.
Minä ja poikaystäväni ollaan noin parikymppisiä nuoria aikuisia, ja muutettu omilleen viime vuoden puolella. Pidän itse omiin vanhempiini yhteyttä, etenkin äitiini suhteellisen säännöllisesti ja meillä on lämpimät välit. Jos minusta ei kuulu, niin äitini ottaa minuun yhteyttä ja vaihtaa kuulumiset.
Poikaystäväni vanhemmista kumpikaan ei ole kertaakaan yhdessä olomme aikana (kohta vuosi) kysyneet kuulumisia viesteillä tai soittamalla. Toki he ovat tavanneet suhteellisen paljon, mutta tavatessakaan eivät suoranaisesti kysy pojaltaan miten menee. Anoppi saattaa kyllä minulta kysellä jotain, koska haluaa tutustua ja minä hänelle juttelen paljonkin tavatessa omia kuulumisia, ja hän kertoo minulle omiaan... Mutta pojan kanssa erittäin vähän.
Anoppi auttaa poikaani esim. Kela-asioissa tai joissakin virallisissa asioissa, joissa on kysyttävää. Mutta puhelut menevät jota kuinkin niin, että poika soittaa hänelle ja kysyy asiaa. Anoppi vastaa ja he lopettavat. Koskaan eivät vaihda mitään kuulumisia. Anoppi ei sanallakaan ilmaise, että olemme rakkaita tai tärkeitä hänelle tai kysele kuulumisia.
Muutoin tiedän anopin puhuvan tuntikausia puhelimessa ystäviensä, sisarustensa ja työkavereidensa kanssa. Mikä siinä on niin vaikeaa soittaa sitten edes silloin tällöin omalle pojalle? Vai eikö vain kiinnosta?
Olen erittäin loukkaantunut tavallaan poikaystäväni puolesta hänen äitinsä käytöksestä. Ja on poikaystäväkin myöntänyt, että olisi kiva jos äiti joskus kysyisi jotain muutakin kun onko laskut maksettu.
En ole ollut 3 viikkoon itsekään nyt yhteydessä, eikä hänestä kuulu.
Tuntuu pahalta ajatella, että jos joskus saisimme lapsen niin sitten hän olisi niin kiinnostunut. Kun me vanhemmat itse emme aikanaan kiinnostaneet yhtään. Mutta vielä kamalampaa olisi, jos lapsenlapsikaan ei kiinnostaisi...
Mitä hän oikein odottaa, sitä että me soitamme ja kerromme jos on asiaa? Eikö äitinä voisi koskaan olla ensin yhteydessä. Hän antaa itse signaalia ettei kiinnosta, joten miten kehtaa odottaa, että hänelle soiteltaisiin.
Itse en haluaisi olla oikein missään tekemisissä enää, koska tämä käytös satuttaa minua. Kaipaisimme hänenkin vanhempiaan....
Jouluna hän antoi kalliin yhteisen lahjan meille, olin todella hämmentynyt. Kiitettiin kauniisti. Mekin annoimme anopille joulukassin, jossa oli kaikkea kaunista ja hyvää. Siitä hän ei koskaan kiittänyt. En tiedä eikö kyseessä sitten ollut hänen mielestään ollenkaan hyvä lahja, mutta kyllä kiitoksen olisi mielestäni voinut silti antaa.
Olen hämmentynyt ja surullinen. Halusin vain avautua jonnekin.
Kommentit (132)
Toivoisin tähän jotain vertaistukea tai kommentteja muilta. Olen monesti jo alkanut kirjoittaakin anopille viestiä asiasta, mutta aina pyyhkinyt sen pois. Tuntuu niin väärältä mennä "arvostelemaan", vaikka mielestäni sanoisinkin täydestä asiasta. Pelottaa myös , että "hyvät" välimme saisivat osumaa, vaikka en enää tiedä hyvistä väleistä, koska tämä hänen käytöksensä satuttaa, hiertää ja ärsyttää päivä päivältä enemmän. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin kaikki vanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsistaan ja kaikki lapset eivät ole saaneet sitä halipus rakkautta. Kun sitä ei ole saanut osaksi itsekään sitä ei osata antaa omille lapsillekaan.
Voihan tämäkin olla syy, mutta anoppi pitää säännöllisesti yhteyttä omaan äitiinsä. Lisäksi poikaystäväni täti on erittäin läheinen ja lämpöinen omille lapsilleen. Tiedä sitten...
Siis apua, eikö vanhempi soita itsenäistyneelle nuorelle joka päivä?!
Mahdatko sinä tietää kaikesta yhteydenpidosta anopin ja poikansa välillä? Minulla on poikieni kanssa sekä henkilökohtaista viestimistä, että perheryhmässä viestimistä sen mukaan miten henkilökohtaisia asiat ovat. En minä sitä tiedä, kuinka tarkkaan seurusteleva poikani kertoo tyttöystävälleen näistä kahdenkeskisistä viesteistä. Minä en soittele kenellekään vain kysyäkseni kuulumisia, olen siitä omituinen ihminen, etten koskaan, ennen matkapuhelinaikaakaan soitellut kenellekään, mutta tottakai vastaan ja juttelen, jos/kun läheiset soittavat. Enkä koskaan kieltäydy auttamasta. Mielestäni tiedän poikieni elämästä aika paljon, tai siis sen, minkä he haluavat minulle kertoa. Muu ei minulle kuulukaan. Mutta ulkopuolisesta voi vaikuttaa, ettei kuulumistenvaihtoa ole paljonkaan, jos pelkkiä puheluita ajateltaisiin. Tavatessa juttelemme paljon kaikki keskenämme.
Hän kunnioittaa teidän omaa tilaa ja antaa teidän elää teidän omaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin se napanuora on tapana, jossain vaiheessa katkaista.
Vierailija kirjoitti:
Siis apua, eikö vanhempi soita itsenäistyneelle nuorelle joka päivä?!
Kyse on siitä, että yhteyttä ei pidetä ollenkaan. Edes kerran parissa viikossa tai edes kerran kuukaudessa olisi kiva, että oma äiti olisi yhteydessä. Jos koskaan ei hoideta muut, kun pakolliset ja viralliset asiat joita tulee eteen, niin mielestäni on aika synkkää. Kyse on normaalista yhteydenpidosta, jota perhepiirin ja sukulaisten kanssa yleisesti ottaen pidetään. Tein tämän aloituksen, koska olen nuori nainen ja pettynyt siihen, ettei aikuinen nainen , poikaystäväni äiti KOSKAAN meidän poissa ollessamme pidä mitään oma-aloitteista yhteyttä. Minua loukkaa se, koska se satuttaa. Tulee tunne, ettemme ole tärkeitä, eikä yhtään kiinnosta miten itsenäinen elämämme tai elämämme ylipäätään sujuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis apua, eikö vanhempi soita itsenäistyneelle nuorelle joka päivä?!
Kyse on siitä, että yhteyttä ei pidetä ollenkaan. Edes kerran parissa viikossa tai edes kerran kuukaudessa olisi kiva, että oma äiti olisi yhteydessä. Jos koskaan ei hoideta muut, kun pakolliset ja viralliset asiat joita tulee eteen, niin mielestäni on aika synkkää. Kyse on normaalista yhteydenpidosta, jota perhepiirin ja sukulaisten kanssa yleisesti ottaen pidetään. Tein tämän aloituksen, koska olen nuori nainen ja pettynyt siihen, ettei aikuinen nainen , poikaystäväni äiti KOSKAAN meidän poissa ollessamme pidä mitään oma-aloitteista yhteyttä. Minua loukkaa se, koska se satuttaa. Tulee tunne, ettemme ole tärkeitä, eikä yhtään kiinnosta miten itsenäinen elämämme tai elämämme ylipäätään sujuu.
Eli muiden elämän pitäisi pyöriä teidän elämän ympärillä ettei sinulle tule pahamieli? Olisiko sinulla nyt kasvunpaikka?
Vierailija kirjoitti:
Niin se napanuora on tapana, jossain vaiheessa katkaista.
Tottahan napanuora katkaistaan. Mielestäni se on aika hyvin katkaistu, kun asumme eri paikkakunnalla ja opiskelemme korkeakoulutasolla. Hoidamme itse omat asiamme. Mutta kyse on nyt henkisestä puolesta, yhteisöllisyydestä ja perhearvojen ylläpitämisestä.
Mielestäni on asiallista toivoa, että äiti olisi joskus yhteydessä siten, että tietäisi mitä oikeasti kuuluu. Kasvokkain tavatessa saattaa istua koneella tai selata puhelinta. Mielestäni olisi normaalia ettei soiteltaisi tai laitettaisi viestiä, jos tavatessa juteltaisiin kaikenlaista. Jos tavatessakin oma oleminen on tärkeämpää. Ja silloin kun ei tavata, ei mitään yhteyttä pidetä. Niin yhteys uupuu, jopa katkeaa.
Voitte laittaa tämän ketjun täyteen viestejä, joissa kirjoitatte kuinka napanuoran pitäisi katketa. Edellä kuitenkin selitin, miten ja miksi itse tein tämän aloituksen. Mikä harmittaa. On mukavaa, että antaa oman tilan, mutta ei ole mukavaa, ettei ole ollenkaan kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että kuulostaa aika etäisiltä ja kylmiltä väleiltä äidin ja pojan välillä ja harmi, jos poikaystäväsi perhesuhteet eivät ole lämpimät ja läheiset.
MUTTA, asia on poikaystäväsi ja hänen äitinsä välinen eikä ole millään tavalla sinun asiasi puuttua siihen ellei sitten poikaystäväsi todella kärsi asiasta ja ole suorastaan masentunut tms. Ja mistään sellaisesta ei nyt ilmeisesti ollut kyse.
Kunnioita toisten tapoja ja ole itse ystävällinen anopille, jos hän on myös sinulle. Suoraan sanoen kuulostaa myös hieman erikoiselta, että itse kärsit asiasta noin paljon. Selittyy ehkä teidän nuorella iällä osittain?
En ihan ymmärrä miksi sinua niin loukkaa se millaiset välit poikaystävälläsi ja hänen äidillään on, jos poikaystävälle tilanne on ihan ok.
Älä missään tapauksessa laita anopille mitään viestiä asiasta. Ihan oikeasti, tuossa on hyvä mahdollisuus pitkäaikaiseen välirikkoon/loukkaantumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis apua, eikö vanhempi soita itsenäistyneelle nuorelle joka päivä?!
Kyse on siitä, että yhteyttä ei pidetä ollenkaan. Edes kerran parissa viikossa tai edes kerran kuukaudessa olisi kiva, että oma äiti olisi yhteydessä. Jos koskaan ei hoideta muut, kun pakolliset ja viralliset asiat joita tulee eteen, niin mielestäni on aika synkkää. Kyse on normaalista yhteydenpidosta, jota perhepiirin ja sukulaisten kanssa yleisesti ottaen pidetään. Tein tämän aloituksen, koska olen nuori nainen ja pettynyt siihen, ettei aikuinen nainen , poikaystäväni äiti KOSKAAN meidän poissa ollessamme pidä mitään oma-aloitteista yhteyttä. Minua loukkaa se, koska se satuttaa. Tulee tunne, ettemme ole tärkeitä, eikä yhtään kiinnosta miten itsenäinen elämämme tai elämämme ylipäätään sujuu.
Olisko sun pitänyt jäädä vielä kotiin vähän kasvamaan? Ei se ole vanhempien tehtävä loputtomasti pitää teitä kädestä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä minä minä ja minun tunteet, miksi kaikki ei huomio ja ole normaaleja, yhyy yhyy yhyy, meillä on totuttu näin, miksi muualla on toisin yhyy yhyy
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin tähän jotain vertaistukea tai kommentteja muilta. Olen monesti jo alkanut kirjoittaakin anopille viestiä asiasta, mutta aina pyyhkinyt sen pois. Tuntuu niin väärältä mennä "arvostelemaan", vaikka mielestäni sanoisinkin täydestä asiasta. Pelottaa myös , että "hyvät" välimme saisivat osumaa, vaikka en enää tiedä hyvistä väleistä, koska tämä hänen käytöksensä satuttaa, hiertää ja ärsyttää päivä päivältä enemmän. :(
50 kymåpisen naisen neuvo on, että älä stressaa. Älä tee tästä ongelmaa itsellesi tai poikaystävällesi. Kuulen niin sinussa itseni parikymppisenä nuorena naisena tekemässä ongelmia asioista, joissa ei ole ongelmia. Kysymys on siitä, että vertaat kaikkia perheitä omaan lapsuuden perheeseesi ja näes sen ihanteellisena ja ikään kuin ”normina” johon muiden pitäisi mennä. Aika suurin osa nuorista aikuisista tekee näin, mutta se ei ole ollenkaan järkevä tapa nähdä maailmaa.
Perheet ovat erilaisia ja niillä on erilainen dynamiikka. Kuulostaa siltä, että poikaystäväsi ei näe asiaa minään suurena ongelmana. Ehkä jonkinlaisena ongelmana nyt, kun se on sinulle ongelma. Et pysty muuttamaan muita ihmisiä, joten ei todellakaan kannata avautua asiasta anopille. Hänhän ei varsinaisesti tee mitään väärää. Ei hän millaan laila kiusaa teitä tai vaikeuta elämäänne. Päinvastoin, hän soittaa aika ajoin pojalleen ja tarkistaa että pärjäätte. Selvästikään hän ei ole ulospäinsuuntautunut tunneihminen, mutta ei meidän tarvitse olla kaikkien samanlaisia.
Paljon vanhempana sanona sinulle, että jos tuon asteen ongelmat eivät ole yhtään mitään vaan itse asiassa erittäin hyvä tilanne. Relaa. Älä tee asiasta ongelmaa. Älä selitä poikaystävällesi, että hänen äitinsä on hotenkin huono, aiheutat vain tuskaa ja pahaa miestä tälle. Täydelliset isovanhemmat ovat erittäin harvinaisia. Keskity nyt vaan siihen, että olet läytänyt tai löydät sopivan miehen. On kutakuinkin mahdotonta löytää täydellistä miestä, jolla on täydelliset vanhemmat, joista tulee täydellisiä isovanhempia. Vaadit liikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se napanuora on tapana, jossain vaiheessa katkaista.
Tottahan napanuora katkaistaan. Mielestäni se on aika hyvin katkaistu, kun asumme eri paikkakunnalla ja opiskelemme korkeakoulutasolla. Hoidamme itse omat asiamme. Mutta kyse on nyt henkisestä puolesta, yhteisöllisyydestä ja perhearvojen ylläpitämisestä.
Mielestäni on asiallista toivoa, että äiti olisi joskus yhteydessä siten, että tietäisi mitä oikeasti kuuluu. Kasvokkain tavatessa saattaa istua koneella tai selata puhelinta. Mielestäni olisi normaalia ettei soiteltaisi tai laitettaisi viestiä, jos tavatessa juteltaisiin kaikenlaista. Jos tavatessakin oma oleminen on tärkeämpää. Ja silloin kun ei tavata, ei mitään yhteyttä pidetä. Niin yhteys uupuu, jopa katkeaa.
Voitte laittaa tämän ketjun täyteen viestejä, joissa kirjoitatte kuinka napanuoran pitäisi katketa. Edellä kuitenkin selitin, miten ja miksi itse tein tämän aloituksen. Mikä harmittaa. On mukavaa, että antaa oman tilan, mutta ei ole mukavaa, ettei ole ollenkaan kiinnostunut.
Esitä nyt joku peruste miksi aikuisen ihmisen perään pitäisi vielä katsoa?
Minua aina ihmetyttää tällaiset jutut, joissa osapuolten käyttäytyminen on toisiaan kohtaan täsmälleen samanlaista, ja sitten kuitenkin odotetaan toiselta jotain muuta. Jos poika kaipaa äidistään juttuseuraa, niin kai poika voi ottaa yhteyttä. Ja sama tietysti toisinpäin. Mutta siis kuvauksesi perusteella se äiti voisi täsmälleen yhtä hyvin kirjoittaa samanlaisen avautumisen siitä, kuinka poika ei koskaan soita, ellei tarvitse neuvoja, eikä koskaan kysy tai kerro kuulumisia. Eli miksi se vastuu yhteydenpidosta olisi vain toisella osapuolella? Ja tämä tosiaan täysin riippumatta siitä, kumpi on äiti ja kumpi on poika, molemmat ovat aikuisia.
Vielä omituisemman asiasta tekee se, että asia on ongelma sinulle. Jos sekä äiti että poika ovat tyytyväisiä, niin miten se sinulle kuuluu, kuinka he pitävät yhteyttä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis apua, eikö vanhempi soita itsenäistyneelle nuorelle joka päivä?!
Kyse on siitä, että yhteyttä ei pidetä ollenkaan. Edes kerran parissa viikossa tai edes kerran kuukaudessa olisi kiva, että oma äiti olisi yhteydessä. Jos koskaan ei hoideta muut, kun pakolliset ja viralliset asiat joita tulee eteen, niin mielestäni on aika synkkää. Kyse on normaalista yhteydenpidosta, jota perhepiirin ja sukulaisten kanssa yleisesti ottaen pidetään. Tein tämän aloituksen, koska olen nuori nainen ja pettynyt siihen, ettei aikuinen nainen , poikaystäväni äiti KOSKAAN meidän poissa ollessamme pidä mitään oma-aloitteista yhteyttä. Minua loukkaa se, koska se satuttaa. Tulee tunne, ettemme ole tärkeitä, eikä yhtään kiinnosta miten itsenäinen elämämme tai elämämme ylipäätään sujuu.
Eli muiden elämän pitäisi pyöriä teidän elämän ympärillä ettei sinulle tule pahamieli? Olisiko sinulla nyt kasvunpaikka?
Olet ihminen, jolta puuttuu empatia. Olemme aika tuoreita kotoa pois muuttaneita. Se, että oma perhe ei pidä yhteyttä on nuorelle oikeasti aika kova paikka. Miltä itse tuntuisi, jos olisi uusi kaupunki, koulu ja parisuhde. Kaikki elämässä uutta tavalla tai toisella. Ja sitten oma perhe ei koskaan kysyisi mitään tai pitäisi mitään yhteyttä. Tuttu luo turvallisuutta melkein jokaiselle meistä. Oma perhe olisi tuttu, ja yhteydenpito loisi uuteen arkeen ja elämään turvaa ja iloa. Jokaisella meistä on oma elämä, eikä kenenkään ole tarkoitus pyöriä toisen elämän ympärillä, kuten sinä halusit asian ilmaista. Eri asia on kuitenkin mielestäni edes satunnainen yhteydenpito omaan lapseen, vaikka hän olisikin jo parikymppinen.
Mutta jos et halua ymmärtää, sinun ei tarvitse ja voit poistua ketjusta kasvamaan jollakin saralla, josta sinulta löytyy kasvun paikka.
Tervetuloa aikuisuuteen! Olet oppimassa ehkä yhden elämän tärkeimmistä taidoista, taidon tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
Ja sen ettei kaikki mene aina tismalleen niin kuin ohjekirjoissa sanotaan.
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin tähän jotain vertaistukea tai kommentteja muilta. Olen monesti jo alkanut kirjoittaakin anopille viestiä asiasta, mutta aina pyyhkinyt sen pois. Tuntuu niin väärältä mennä "arvostelemaan", vaikka mielestäni sanoisinkin täydestä asiasta. Pelottaa myös , että "hyvät" välimme saisivat osumaa, vaikka en enää tiedä hyvistä väleistä, koska tämä hänen käytöksensä satuttaa, hiertää ja ärsyttää päivä päivältä enemmän. :(
Olet kyllä ihan hyvällä asialla liikkeellä, mutta tuo poikaystäväsi äidin käytös on yhdenlaista rakkauden osoitusta sekin, et kysyy onko laskut maksettu ja auttaa asioiden hoidossa. Mulla on monia kavereita ja tuttuja, joiden vanhemmat eivät kysele kuulumisia eivätkä auta missään käytännön asioissakaan. Osa ei osaa. Ehkä heidän vanhemmatkaan ei kyselleet heiltä. Ihmiset ovat erilaisia. Mitä tulee hellyyden ja rakkauden osoittamiseen, se ei ikävä kyllä kaikilta käy. Oma poikaystäväni kertoi joku aika sitten, etteivät hänen vanhempansa ole koskaan kertoneet hänelle rakastavansa hätnä. Mulle tää on myös ihan outoa, koska olen itse saanut vanhemmiltani rakkautta niin sanoin kuin teoin.
Yks puoli voi olla myös se, et ehkei anoppi halua vaikuttaa utelevan teidän asioita. Mitä jos rohkeesti soittaisitkin hänelle tai laita viesti et mitä kuuluu ja ota siit vaikka tapa. Ehkä hänkin oppii siihen.
Kaikkea hyvää teille
Miksi aloittajan postauksella on niin paljon alapeukkuja? Kuten ap huomasitkin, ei tänne kannata avautua mistään(keskenkasvuiset tulee sylkee päälle).
Niin kaikki vanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsistaan ja kaikki lapset eivät ole saaneet sitä halipus rakkautta. Kun sitä ei ole saanut osaksi itsekään sitä ei osata antaa omille lapsillekaan.