Lue keskustelun säännöt.
Poikaystäväni äidin käytös
15.01.2021 |
Aihe on vaikea, mutta haluan kirjoittaa jonnekin. Se on helpointa näin anonyymisti täällä.
Minä ja poikaystäväni ollaan noin parikymppisiä nuoria aikuisia, ja muutettu omilleen viime vuoden puolella. Pidän itse omiin vanhempiini yhteyttä, etenkin äitiini suhteellisen säännöllisesti ja meillä on lämpimät välit. Jos minusta ei kuulu, niin äitini ottaa minuun yhteyttä ja vaihtaa kuulumiset.
Poikaystäväni vanhemmista kumpikaan ei ole kertaakaan yhdessä olomme aikana (kohta vuosi) kysyneet kuulumisia viesteillä tai soittamalla. Toki he ovat tavanneet suhteellisen paljon, mutta tavatessakaan eivät suoranaisesti kysy pojaltaan miten menee. Anoppi saattaa kyllä minulta kysellä jotain, koska haluaa tutustua ja minä hänelle juttelen paljonkin tavatessa omia kuulumisia, ja hän kertoo minulle omiaan... Mutta pojan kanssa erittäin vähän.
Anoppi auttaa poikaani esim. Kela-asioissa tai joissakin virallisissa asioissa, joissa on kysyttävää. Mutta puhelut menevät jota kuinkin niin, että poika soittaa hänelle ja kysyy asiaa. Anoppi vastaa ja he lopettavat. Koskaan eivät vaihda mitään kuulumisia. Anoppi ei sanallakaan ilmaise, että olemme rakkaita tai tärkeitä hänelle tai kysele kuulumisia.
Muutoin tiedän anopin puhuvan tuntikausia puhelimessa ystäviensä, sisarustensa ja työkavereidensa kanssa. Mikä siinä on niin vaikeaa soittaa sitten edes silloin tällöin omalle pojalle? Vai eikö vain kiinnosta?
Olen erittäin loukkaantunut tavallaan poikaystäväni puolesta hänen äitinsä käytöksestä. Ja on poikaystäväkin myöntänyt, että olisi kiva jos äiti joskus kysyisi jotain muutakin kun onko laskut maksettu.
En ole ollut 3 viikkoon itsekään nyt yhteydessä, eikä hänestä kuulu.
Tuntuu pahalta ajatella, että jos joskus saisimme lapsen niin sitten hän olisi niin kiinnostunut. Kun me vanhemmat itse emme aikanaan kiinnostaneet yhtään. Mutta vielä kamalampaa olisi, jos lapsenlapsikaan ei kiinnostaisi...
Mitä hän oikein odottaa, sitä että me soitamme ja kerromme jos on asiaa? Eikö äitinä voisi koskaan olla ensin yhteydessä. Hän antaa itse signaalia ettei kiinnosta, joten miten kehtaa odottaa, että hänelle soiteltaisiin.
Itse en haluaisi olla oikein missään tekemisissä enää, koska tämä käytös satuttaa minua. Kaipaisimme hänenkin vanhempiaan....
Jouluna hän antoi kalliin yhteisen lahjan meille, olin todella hämmentynyt. Kiitettiin kauniisti. Mekin annoimme anopille joulukassin, jossa oli kaikkea kaunista ja hyvää. Siitä hän ei koskaan kiittänyt. En tiedä eikö kyseessä sitten ollut hänen mielestään ollenkaan hyvä lahja, mutta kyllä kiitoksen olisi mielestäni voinut silti antaa.
Olen hämmentynyt ja surullinen. Halusin vain avautua jonnekin.
Kommentit (132)
Ap, ole kiltti ja lue näitä vastauksia ihan rauhallisella mielellä, niistä monissa on paljon järkeä. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin tähän jotain vertaistukea tai kommentteja muilta. Olen monesti jo alkanut kirjoittaakin anopille viestiä asiasta, mutta aina pyyhkinyt sen pois. Tuntuu niin väärältä mennä "arvostelemaan", vaikka mielestäni sanoisinkin täydestä asiasta. Pelottaa myös , että "hyvät" välimme saisivat osumaa, vaikka en enää tiedä hyvistä väleistä, koska tämä hänen käytöksensä satuttaa, hiertää ja ärsyttää päivä päivältä enemmän. :(
Toisaalta, jos liikaa kysyy kuulumisia, voi se teitä alkaa ärsyttää. On vaan hyvä, että poikaystäväsi äiti antaa teille tilaa, eikä kuulustele jatkuvasti teiltä asioita.
Ap, nyt sinusta saa kyllä aika pikkuprinsessamaisen käsityksen. Vertaistuki kyllä kelpaisi, se että alkaisimme moittia meille tuntematonta ihmistä sen sijaan, että kerromme että perheitä tosiaan on monenlaisia ja tapoja ja luonteita, vaikka tämän nyt luulisi olevan ihan yleistä tietoa muutenkin. Moni on oikein ystävällisesti sinulle kertonut ajatuksiaan, mutta sinä loukkaannut. Epäystävälliset vastaukset tietysti kannattaa jättää huomiotta. Tavastasi reagoida tuntemattomien ihmisten viesteihin voisi päätellä, että olet ehkä draamaan taipuvainen ihan live-elämässäkin.
Minulla on aikuisia lapsia. He ovat minulle hyvin tärkeitä ja ajattelen heitä päivittäin. Olen ottanut sen kannan, että kun heitä ei kuulu mitään, heille ei kuulu sen kummempia. Lapset ottavat kyllä yhteyttä, jos heille tapahtuu jotain positiivista tai negatiivista. Toki välillä laitan viestin ja kyselen mitä kuuluu. Toinen soittaa ja toinen vastaa "ok". Minä olen hirveän huono puhumaan puhelimessa, se ei ole minulle luontevaa.
Poikaystäväsi on aikuinen, samoin hänen äitinsä. Heidän suhteensa on heidän asiansa ja kumpikin siinä voi vaikuttaa itse. Suhde muuttuu äiti - lapsi suhteesta toisenlaiseksi. Älä sinä murehdi siitä vaan nauti parisuhteestasi ja omasta äidistäsi.
Lapsenlapseen suhde muodostuu sitten aikanaan, siitä liian varhaista tehdä päätelmiä ”näin se varmaan menee”.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kannanotoistanne.
Olen ihminen, joka on erittäin sosiaalinen ja lämminhenkinen. Pidän paljon yhteyttä perheeni, sukulaisteni ja ystävieni kanssa. Yhteys ja ajantasalla oleminen ovat minulle merkityksellisiä asioita, olen oikeastaan jo lapsesta asti kasvanut yhteydenpidon malliin kiinni.
Myönnän, että perheet ja yhteydenpito tavat ovat erilaisia ja tässä suhteessa sen oikeastaan vasta ekaa kertaa elämässäni huomaan. Minulle se, että vanhemmat eivät koskaan soita/laita viestiä kysyäkseen kuulumisia näyttäytyy kylmänä toimintana, ja osoittaa sitä ettei heitä kiinnosta.
En halunnut aloituksessa korostaa sitä, että appivanhempieni tulisi "pyöriä meidän elämän ympärillä", kuten täällä joku halusi asian ymmärtää. Kirjoitin vain siitä, että olisi kiva jos jotain yhteyttä pidettäisiin, koska se toisi tunteen yhteisöllisyydestä ja siitä että perhettä tässä ollaan.
Mielestäni yhteydenpito korostuu, kun asuminenkin tapahtuu eri paikkakunnilla.
On totta, että poikaystävä voisi itse soittaa/laittaa viestiä, jos ja kun haluaisi juttuseuraa tai kuulumisten vaihtoa. Joku täällä kommentoi siitäkin, että kun molemmat ovat aikuisia niin mitään väliä ei enää ole. Mutta valitettavasti äiti-lapsi -suhde on hiukan erilainen kuin ystävä-ystävä suhde. Eli jos äiti on monta vuotta osoittanut, ettei ole kiinnostunut tai kysellyt mitään. Niin miten voi olettaa, että lapsi olisi oppinut sellaiseen tapaan tai että lapsi niin alkaisi häntä kohtaan toimia?
Kädestä ei tarvitse pitää kenenkään tai elämän ympärillä pyöriä, mutta terve ja normaali kiinnostus lähimmäisiä kohtaan on mielestäni myös rakkauden osoitus.
Minua loukkaa, koska haluaisin yhtä tiiviin suhteen perhekuntaan sekä oman että appivanhempien puolelta. Siis yhteydenpitoa edes joskus, kuulumisten vaihtoa, yhdessä oloa. Ei kukaan ole täällä ikuisesti. Aika kannattaisi käyttää edes joskus hyödyksi.
En aio puuttua asiaan sen enempää, vaan halusin vain avautua edes jonnekin.
Toivon jatkossa, että te aikuiset ihmiset miettisitte omia kommentteja. Ovatko ne asiallisia? Onko ne kirjoitettu niin, että alkuperäinen avaus on ymmärretty.
Kiitos ja hyvät päivän jatkot!
Outoa on, ettei kiittänyt joululahjakassista.
Voithan itse soittaa hänelle esim. kerran kuussa ja kysyä kuulumisia ja samalla kertoilla omista asioistanne.
Et usko, miten moni vaihtaisi osia kanssasi saadakseen anopin, joka ei ole koko ajan tunkemassa mielipiteitään, neuvojaan ja vaikkapa "sisustusvinkkejään"...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan vajaa 30v mieheni kanssa. Mies soittelee äidilleen harvakseltaan, muutaman kuukauden välein. Jos on jotain ns.”uutisia”, soittaa myös silloin, muuten ei soittele. Heillä on hyvin lämpimät ja rakastavat välit siitäkin huolimatta vaikkeivat he soittele tai tekstaa. Kylässä käydään anoppilassa muutaman kerran vuodessa, koska mies ei koe ”tarpeelliseksi” käydä useammin vaikka asutaan vain 100km päässä.
Itse olen omaan perheeseeni paljon yhteydessä ja kuukausittain tulee käytyä vanhemmillani kylässä, yleensä menen yksin kylään mutta mies on välillä myös mukana.
Ehkä pointtini oli se, että kaikki perheet ovat erilaisia eikä se sinulle Ap loppusessaan kuulu paljonko kukakin on kehenkin tekemisissä. Heillä voi olla hyvä suhde siitäkin huolimatta että ovat vähän tekemisissä tai suurimmaksi osaksi juttelevat ns käytännön asioista. Ehkä pojan perhe ajattelee, että kyllä se poika soittaa tai tulee kylään jos on jotain mielenpäällä tai muuten vain muuta kerrottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, ole kiltti ja lue näitä vastauksia ihan rauhallisella mielellä, niistä monissa on paljon järkeä. <3
Nuoruus ja ehdottomuus. Kaikki me tiedettiin vaikka loppujen lopuksi emme ymmärtäneet kuin sen mikä nenästä suuhun valui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis apua, eikö vanhempi soita itsenäistyneelle nuorelle joka päivä?!
Kyse on siitä, että yhteyttä ei pidetä ollenkaan. Edes kerran parissa viikossa tai edes kerran kuukaudessa olisi kiva, että oma äiti olisi yhteydessä. Jos koskaan ei hoideta muut, kun pakolliset ja viralliset asiat joita tulee eteen, niin mielestäni on aika synkkää. Kyse on normaalista yhteydenpidosta, jota perhepiirin ja sukulaisten kanssa yleisesti ottaen pidetään. Tein tämän aloituksen, koska olen nuori nainen ja pettynyt siihen, ettei aikuinen nainen , poikaystäväni äiti KOSKAAN meidän poissa ollessamme pidä mitään oma-aloitteista yhteyttä. Minua loukkaa se, koska se satuttaa. Tulee tunne, ettemme ole tärkeitä, eikä yhtään kiinnosta miten itsenäinen elämämme tai elämämme ylipäätään sujuu.
Eli muiden elämän pitäisi pyöriä teidän elämän ympärillä ettei sinulle tule pahamieli? Olisiko sinulla nyt kasvunpaikka?
Olet ihminen, jolta puuttuu empatia. Olemme aika tuoreita kotoa pois muuttaneita. Se, että oma perhe ei pidä yhteyttä on nuorelle oikeasti aika kova paikka. Miltä itse tuntuisi, jos olisi uusi kaupunki, koulu ja parisuhde. Kaikki elämässä uutta tavalla tai toisella. Ja sitten oma perhe ei koskaan kysyisi mitään tai pitäisi mitään yhteyttä. Tuttu luo turvallisuutta melkein jokaiselle meistä. Oma perhe olisi tuttu, ja yhteydenpito loisi uuteen arkeen ja elämään turvaa ja iloa. Jokaisella meistä on oma elämä, eikä kenenkään ole tarkoitus pyöriä toisen elämän ympärillä, kuten sinä halusit asian ilmaista. Eri asia on kuitenkin mielestäni edes satunnainen yhteydenpito omaan lapseen, vaikka hän olisikin jo parikymppinen.
Mutta jos et halua ymmärtää, sinun ei tarvitse ja voit poistua ketjusta kasvamaan jollakin saralla, josta sinulta löytyy kasvun paikka.
Tästä sivusta kommentoin, että on erittäin ymmärrettävää, että nuori aikuinen kaipaa vanhempiaan/perhettään ja heidän rakkautta ja tukea. Mutta saat alapeukkuja niin paljon, koska kysehän ei ole nyt SINUN perheestäsi tai tilanteestasi vaan poikaystävän. Aloituksestasi saa siis sen käsityksen, että poikaystäväsi ei kärsi oman äitinsä käytöksestä vaan sinä ja teet ongelman asiasta, jota poikaystäväsi ei koe.
Perhekulttuureita on hyvin monenlaisia. Esim. itse viestittelen/soittelen vanhempien kanssa viikoittain ja nähdään myös usein. Olen 36-vuotias. Mieheni perhe taas on ollut tunneilmaisussaan aina hyvin pidättyväinen eikä hänen äitinsä esim. osoita aina sellaista empatiaa tai sillä tavoin kuin mihin olen itse oman lapsuudenperheeni kanssa tottunut. Mutta vaikka voin omassa päässä ajatella siitä mitä haluan, niin ei se asia kuulu minulle enkä minä voi vaatia anoppia käyttäytymään tuollaisessa asiassa toisin. Se on hänen tapansa olla ja elää. Perheet ja ilmaisutavat ovat erilaisia. Jos mieheni jotenkin kärsisi asiasta niin kehottaisin häntä puhumaan äitinsä kanssa, mutta herranenaika ajatus siitä, että minä puuttuisin aikuisten ihmisten väleihin ja valittaisin asiasta anopille kuulostaa ihan kammottavalta ja myös toisia aliarvioivalta käytökseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjotit, että vanhemmat tapaa poikaansa suhteellisen paljon. Kyllähän ne vanhemmat siinä näkee, että poika pärjää ja kaikki on ok.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kannanotoistanne.
Olen ihminen, joka on erittäin sosiaalinen ja lämminhenkinen. Pidän paljon yhteyttä perheeni, sukulaisteni ja ystävieni kanssa. Yhteys ja ajantasalla oleminen ovat minulle merkityksellisiä asioita, olen oikeastaan jo lapsesta asti kasvanut yhteydenpidon malliin kiinni.
Myönnän, että perheet ja yhteydenpito tavat ovat erilaisia ja tässä suhteessa sen oikeastaan vasta ekaa kertaa elämässäni huomaan. Minulle se, että vanhemmat eivät koskaan soita/laita viestiä kysyäkseen kuulumisia näyttäytyy kylmänä toimintana, ja osoittaa sitä ettei heitä kiinnosta.
En halunnut aloituksessa korostaa sitä, että appivanhempieni tulisi "pyöriä meidän elämän ympärillä", kuten täällä joku halusi asian ymmärtää. Kirjoitin vain siitä, että olisi kiva jos jotain yhteyttä pidettäisiin, koska se toisi tunteen yhteisöllisyydestä ja siitä että perhettä tässä ollaan.
Mielestäni yhteydenpito korostuu, kun asuminenkin tapahtuu eri paikkakunnilla.
On totta, että poikaystävä voisi itse soittaa/laittaa viestiä, jos ja kun haluaisi juttuseuraa tai kuulumisten vaihtoa. Joku täällä kommentoi siitäkin, että kun molemmat ovat aikuisia niin mitään väliä ei enää ole. Mutta valitettavasti äiti-lapsi -suhde on hiukan erilainen kuin ystävä-ystävä suhde. Eli jos äiti on monta vuotta osoittanut, ettei ole kiinnostunut tai kysellyt mitään. Niin miten voi olettaa, että lapsi olisi oppinut sellaiseen tapaan tai että lapsi niin alkaisi häntä kohtaan toimia?
Kädestä ei tarvitse pitää kenenkään tai elämän ympärillä pyöriä, mutta terve ja normaali kiinnostus lähimmäisiä kohtaan on mielestäni myös rakkauden osoitus.
Minua loukkaa, koska haluaisin yhtä tiiviin suhteen perhekuntaan sekä oman että appivanhempien puolelta. Siis yhteydenpitoa edes joskus, kuulumisten vaihtoa, yhdessä oloa. Ei kukaan ole täällä ikuisesti. Aika kannattaisi käyttää edes joskus hyödyksi.
En aio puuttua asiaan sen enempää, vaan halusin vain avautua edes jonnekin.
Toivon jatkossa, että te aikuiset ihmiset miettisitte omia kommentteja. Ovatko ne asiallisia? Onko ne kirjoitettu niin, että alkuperäinen avaus on ymmärretty.
Kiitos ja hyvät päivän jatkot!
Ei pidä kirjoittaa, jos erilainen mielipide on uhka. Myötäily ei synnytä keskustelua ja pitää uskaltaa olla myös eri mieltä. Sekin on empatiaa kehotta toista miettimään asioita vähän toiseltakin kantilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piti Vauva-palstalle tulla kirjottelee?
Missä on taas isät ja isoisät?
Kyllä naisen elämä on jo pienestä tytöstä, eläkemummoon velvotteita ja odotuksia täysi, eikä mikään ole riittävästi tai kylliksi, teet niin tai näin. Ja se syyllistäminen tulee vielä muilta naisilta.
Ei riitä, että nainen on hoitanut omat lapsensa aikuiseksi, tehnyt pitkän työuran, ollut kehityksessä mukana, kuunnellut äksyilevää puolisoa, joka valittaa omia vaivojaan ja oma terveyskin reistailee.
Ja nainen on kuvitellut, kun joskus pääsee eläkkeelle, niin sitten on aikaa itselle, lukea kirja tai tehdä käsitöitä. Ei, vaan ympäristö asettaa yhä suuremmat paineet. Naisen pitää soitella kuulumiset ja kiittää kaikesta, auttaa iäkkäitä vanhempia ja appivanhempia arkisissa asioissa, hoitaa iäkkäät sisaruksensa, lastenlapsensa, naapurin mummot jne. Naisen elämän tulee olla jo tytöstä alkaen raskas ja työntäyteinen, muuten olet kelvoton äiti ja nainen.
Missä on miehet - isät- miksi heitä ei syyllistetä ja vaadita soittamaan ja tekemään palveluksia ja olla muiden käytettävissä 24/7. Ja tämä v. 2021.
Äiti-poika -suhde on usein erilainen kuin äiti-tytär -suhde, mikä johtuu vanhoista sukupuolirooleista. Moni äiti hoivaa poikaansa noin huolehtimalla hänen taloudellisesta hyvinvoinnistaan.
Myös minulle syntyy kuva, että äiti nimenomaan haluaa olla puuttumatta nuorten elämään. Mieluummin tuollainen anoppi kuin se joka asiaan puuttuva, jolle täytyisi tilittää kaikki tekemisensä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kannanotoistanne.
Olen ihminen, joka on erittäin sosiaalinen ja lämminhenkinen. Pidän paljon yhteyttä perheeni, sukulaisteni ja ystävieni kanssa. Yhteys ja ajantasalla oleminen ovat minulle merkityksellisiä asioita, olen oikeastaan jo lapsesta asti kasvanut yhteydenpidon malliin kiinni.
Myönnän, että perheet ja yhteydenpito tavat ovat erilaisia ja tässä suhteessa sen oikeastaan vasta ekaa kertaa elämässäni huomaan. Minulle se, että vanhemmat eivät koskaan soita/laita viestiä kysyäkseen kuulumisia näyttäytyy kylmänä toimintana, ja osoittaa sitä ettei heitä kiinnosta.
En halunnut aloituksessa korostaa sitä, että appivanhempieni tulisi "pyöriä meidän elämän ympärillä", kuten täällä joku halusi asian ymmärtää. Kirjoitin vain siitä, että olisi kiva jos jotain yhteyttä pidettäisiin, koska se toisi tunteen yhteisöllisyydestä ja siitä että perhettä tässä ollaan.
Mielestäni yhteydenpito korostuu, kun asuminenkin tapahtuu eri paikkakunnilla.
On totta, että poikaystävä voisi itse soittaa/laittaa viestiä, jos ja kun haluaisi juttuseuraa tai kuulumisten vaihtoa. Joku täällä kommentoi siitäkin, että kun molemmat ovat aikuisia niin mitään väliä ei enää ole. Mutta valitettavasti äiti-lapsi -suhde on hiukan erilainen kuin ystävä-ystävä suhde. Eli jos äiti on monta vuotta osoittanut, ettei ole kiinnostunut tai kysellyt mitään. Niin miten voi olettaa, että lapsi olisi oppinut sellaiseen tapaan tai että lapsi niin alkaisi häntä kohtaan toimia?
Kädestä ei tarvitse pitää kenenkään tai elämän ympärillä pyöriä, mutta terve ja normaali kiinnostus lähimmäisiä kohtaan on mielestäni myös rakkauden osoitus.
Minua loukkaa, koska haluaisin yhtä tiiviin suhteen perhekuntaan sekä oman että appivanhempien puolelta. Siis yhteydenpitoa edes joskus, kuulumisten vaihtoa, yhdessä oloa. Ei kukaan ole täällä ikuisesti. Aika kannattaisi käyttää edes joskus hyödyksi.
En aio puuttua asiaan sen enempää, vaan halusin vain avautua edes jonnekin.
Toivon jatkossa, että te aikuiset ihmiset miettisitte omia kommentteja. Ovatko ne asiallisia? Onko ne kirjoitettu niin, että alkuperäinen avaus on ymmärretty.
Kiitos ja hyvät päivän jatkot!
Sen kanssa sinun tulee oppia elämään ettei kaikki mene niin kuin sinä haluat.
Kuulostaa oudolta äidiltä. Missä lämpö? Rakkaus?
Poikaystäväsi äiti ei ole= sinä
Poikaystäväsi äiti ei ole= sinun äitisi
Entä pojan isä? Et puhu hänestä mitään. Et odota häneltä samoja asioita, kuin äidiltä?