En osaa suuttua tai varsinkaan olla pitkävihainen

Sinulle ei vielä ole sanottu tai tehty tarpeeksi pahasti. Kyllä sinustakin suuttumus ja pitkävihaisuus löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Sinulle ei vielä ole sanottu tai tehty tarpeeksi pahasti. Kyllä sinustakin suuttumus ja pitkävihaisuus löytyy.

Varmaan sitten näin. Mutta inhoan niin riitelyä niin en halua saada sellaista aikaan. Mielummin olen ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Todella hyvä ominaisuus ihmisessä, jos et jää mitenkään hautomaan niitä asioita itsesi sisälle. Niin, että vielä vuosien päästä tai humalassa otat niitä loukkauksia esiin ja murehdit.

Jos oikeasti saat unohdettua, annettua anteeksi ja/tai käännettyä ne paremmin päin, niin elät varmasti hyvää ja onnellista elämää pitkään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle ei vielä ole sanottu tai tehty tarpeeksi pahasti. Kyllä sinustakin suuttumus ja pitkävihaisuus löytyy.

Varmaan sitten näin. Mutta inhoan niin riitelyä niin en halua saada sellaista aikaan. Mielummin olen ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Ja jotenkin ikään kuin onnistun huijaamaan itseäni näiltä ikäviltä sanoilta, että tuntuu ettei ne olisi tottakaan. Ihmettelen vaan miksi olen tällainen.

Vierailija kirjoitti:

Sinulle ei vielä ole sanottu tai tehty tarpeeksi pahasti. Kyllä sinustakin suuttumus ja pitkävihaisuus löytyy.

Olin tulossa sanomaan ihan samaa.

Jos ihminen on vaan ilkeä, se on helppo laittaa toisen kusipäisyyden, tunnevammaisuuden jne. piikkiin ja olla ottamatta kauheastu itseensä. Silloin, kun joku oikein tahallaan pitkäaikaisesti huijaa ja iskee puukon selkään, kokemus on yleensä hämmentävä ja hyvin tunteita herättävä.

On myös asioita, joista huomaa, että ne on sanottu vain ja ainoastaan loukatakseen toista mahdollisimman pahasti. Eli etsitty ja huomattu toisen haavoittuvainen kohta ja säälimättä isketty siihen. Tällaista ei kannata unohtaa, antaa anteeksi tai luottaa kyseistä toimintaa tekevään ihmiseen koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle ei vielä ole sanottu tai tehty tarpeeksi pahasti. Kyllä sinustakin suuttumus ja pitkävihaisuus löytyy.

Varmaan sitten näin. Mutta inhoan niin riitelyä niin en halua saada sellaista aikaan. Mielummin olen ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Tiedän. Siksi sanoinkin noin.

Minä inhoan riitelyä enkä siedä sitä ollenkaan, vaan yritän pysyä poissa erimielisyyksien ulottuvilta. Ajan mittaan vain tulee tilanteita, joista ei pääse pois vain olemalla huomaamatta tai huomioimatta niitä, ja sitten alkaa ikävä elämä. Ilkeistä ja hankalista ihmisistä voi pysyä kaukana, mutta asia on toinen, kun niitä on lähipiirissä, ja varsinkin kun heidän hyvän tai "hyvän" tarkoituksensa takana piilee riitaa, painostusta ja paheksuntaa.

Tiedän, olen itsekin ollut kynnysmattona, johon muut pyyhkii jalat.

On halunnu uskoa toisista hyvää, vaikka sireeni on huutanu, eikä aina minulla naivilla ole edes kilkattanu. Kiitos, niiaus ja hymy päälle ja päin pläsiä tulee että viuhuu. Kovat on oppirahat.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, olen itsekin ollut kynnysmattona, johon muut pyyhkii jalat.

Mutta kun en oikeastaan koe itseäni kynnysmatoksi. Järjellä ajattelen, että minun varmaan pitäisi kokea näin, mutta tunnetasolla ihan kuin katselisin näitä tilanteita jotenkin ulkopuolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, olen itsekin ollut kynnysmattona, johon muut pyyhkii jalat.

Mutta kun en oikeastaan koe itseäni kynnysmatoksi. Järjellä ajattelen, että minun varmaan pitäisi kokea näin, mutta tunnetasolla ihan kuin katselisin näitä tilanteita jotenkin ulkopuolelta.

Lapsuudesta hakisin syitä. Onko ollut pelottavaa riitelyä kotona? Onko ollut lupa vihaisiin tunteisiin, suuttumiseen ja terveeseen vihan ilmaisuun, vai onko suuttunutta lasta moitittu ja hiljennetty välittömästi? Onko itse pärjäämisestä palkittu huomattavan hyvänä ominaisuutena? Kuulostaa, että jokin sinussa on päättänyt, että pysyt turvassa konflikteilta millä hinnalla hyvänsä ja negatiiviset ominaisuudet (suuttuminen) ei kuulu sinuun ollenkaan. Jos tilanne kuormittaa liikaa ja on ristiriitainen minäkuvasi kanssa , poistut siitä ajatuksen- ja tunnetasolla. Olisi kuitenkin tärkeää olla yhteydessä kaikkiin tunteisiinsa, sekä oppia kohtaamaan toiset vaikeissa tilanteissa ja osata puolustaa itseään.

...

Oikeasti tuohon pitää pyrkiä. Ettei muiden tekemiset tai sanomiset vaikuta sinun omaan oloon. Toki sille käytökselle pitää asettaa rajoja, jos on jatkuvaa. Suuttumalla satuttaa vain itseään.

En ymmärrä miten se, ettei anna muiden kuspäisyyden vaikuttaa omaan oloon, voisi olla mitenkään huono asia. Ellei siis ole itsellä koko ajan paha olla sisällä, mutta ei saa sanotuksi sitä, se on epätervettä kynnysmattoilua. Se että antaa muiden olla ikäviä ja vihaisia ja elää vaan omaa elämäänsä antamatta sen vaikuttaa sinun mielialaan on ihailtavaa. Silloin ihminen on oikeasti onnellinen.

Onko ainoa neuvo muillekin aina, että älä välitä? Mutta hyvä olla vihailematta niin pitkään kuin onnistuu. Voihan silti toimia tehokkaasti auttaakseen, pitää ns. pään kylmänä.

No elämä opettaa. Kaikkea tapahtuu ja kaikenlaiset ihmiset tulee kertomaan vaikka mitä. Joku aina tietää mitä just sun elämään kuuluu (esim. mies pettää sua) Asia pitää tietenkin kertoa silloin kun taatusti on väärä aika ja paikka. Elämä voi tuoda eteen niitä YLLÄTYSKYYKKYJÄ.

Minulla on samaa. En juuri koskaan ilmaise suuttumusta, välttelen konflikteja.

Joissain tilanteissa, joissa joku on minulle ilkeä, ajattelen ilkeyden olevan tiedostamatonta ryöpsähtelyä: "ei hän tietoisesti noin sanoisi ja käyttäytyisi". Tämän tulkintani seurauksena tunnen noissa tilanteissa ilkeilijää kohtaan enemmän sääliä kuin suuttumusta.

Minä olen samanlainen. Tunnen olevani jopa aika tunnekylmä, kun minuun ei mikään tunnu sattuvan. Olkoon muut ilkeitä tai tylyjä tai sanokoot mitä haluavat, ei se mun elämää liikuta. Jos joku kohtelee mua ikävästi, se vain liukuu ohitseni jättämättä mitään jälkeä. En myöskään liikutu helposti enkä tunne suurta rakkautta. Olen ikään kuin tarkkailija joka paikassa. En kuitenkaan kärsi siitä, päinvastoin. Olen tyyni ja tasainen ja onnellinen.

Suuttuminen on todella hankalaa jos on tottunut että esim isosisko kohtelee kuin kulkukoiraa ja käskyttää tms tai muu sisarus. Mieli kun tottuu siihen niin velloo kaikki sisälle eikä osaa käsitellä vaikeita tunteita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, olen itsekin ollut kynnysmattona, johon muut pyyhkii jalat.

Mutta kun en oikeastaan koe itseäni kynnysmatoksi. Järjellä ajattelen, että minun varmaan pitäisi kokea näin, mutta tunnetasolla ihan kuin katselisin näitä tilanteita jotenkin ulkopuolelta.

Miten paljon siis olet kokenut tällaista ilkeyttä? Kaikkeen tottuu, sanotaan. Kyllähän jotkut jatkavat myrkyllistä avioliittoakin vuosikymmeniä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, olen itsekin ollut kynnysmattona, johon muut pyyhkii jalat.

Juuri olin lisäämässä tähän että varmasti joutuu kynnysmatoksi ja juoksumatoksi kun ei osaa suuttua. Itse miehenä koen suuttumisen myös hankalana. Helposti kun suutun jollekkin ja hiljennän viestit jne niin alan kokea huonoa omatuntoa vaikka toinen käyttäytyisi huonosti

Minä en suutu sen takia, koska en välitä. Olen parempi kuin kaikenmaailman nälvijät ja riehujat. Minulle saa sanoa vaikka mitä, enkä ota sitä itseeni, koska ne sanojat ei ole sen arvoisia.