Olenko törkeä jos myyn ilmaiseksi saamani lastenvaatteet kirppiksellä?
Pakkohan se pöytämaksukin on jostakin saada kasaan ja ihan myyntikelpoista tavaraa olen saanut ilmaiseksi ja niistä saan taatusti pöytämaksun verran rahaa. Loppu onkin sitten tienestiä jonka tienaan itse ostamillani vaatteilla
Kommentit (27)
Meillä taasen osataan antaa ilman, että perään haikaillaan tai aletaan tarkkailemaan, mitä annetulle tavaralle myöhemmin tapahtuu. Antamisessakin on osattava olla pyyteetön. Ei saa jäädä katumaan jälkikäteen moista. Annettu, mikä annettu.
Minusta on aivan hyvä, että antamani vaatteet menee sitten myyntiin, jos niillä voi vielä vaikkapa esimerkinomaisesti saada sellaista hyötyä, että samainen lapsi joka ensin vaatteita pitänyt saakin niillä vielä sen lisäksi, kun eivät enää pälle mahdu, vaikkapa jokin lelun tai uuden vaatteen. Hyötyhän on silloin tälle lapselle peräti kaksinkertainen ja joku saa vieläpä ostettua edullisen vaatteen kirpparilta taasen omalle lapselleen.
Myyntiin vaan!
makuuni ja jäivät siksi käyttämättä vaikka rahasta onkin pula. Jätän mieluummin jotakin muuta ostamatta jotta niitä lahjoitusvaatteita ei olisi pakon edessä lapselleni puettava. Olen köyhä mutta mulla on tarkka maku siitä millaisia lastenvaatteita haluan
aika tarkoitushakuista tää sun toiminta, ottaa vastaan vaatteita ja jättää käyttämättä, menee sitten ja myy, huhhuh
Näin minä toimisin.
Arvostetut Ruskovillat ja Reimatecit kyllä palauttaisin yms. mutta en tavallisia collegehousuja tms.
makuuni ja jäivät siksi käyttämättä vaikka rahasta onkin pula. Jätän mieluummin jotakin muuta ostamatta jotta niitä lahjoitusvaatteita ei olisi pakon edessä lapselleni puettava. Olen köyhä mutta mulla on tarkka maku siitä millaisia lastenvaatteita haluan
ystäväni lapselle, enkä ole ajatellut, että hänen pitäisi alkaa jälkikäteen kyselemään mitä niille saa tehdä. Annettu on annettu. En anna vaatteita mistään hyvästä hyvyydestä, vaan ihan siksi, että niitä ei meillä enää tarvita ja tykkään ilahduttaa ystävääni. Tosin monesti jo antaessa sanon, että valitse mistä tykkäät ja anna tai myy loput eteen päin. En halua, että ystäväni kokee velvollisuudekseen käyttää lapsellaan vatteita, joista ei tykkää vain siksi, että ne on saatu.
joista kirppiksellä kehtaisin pyytää ehkä 20-50cent kappale. Mulle ne ei kelpaa mutta en kehdannut antajalle mainita että jäävät käyttämättä. Ehkä niistä muutaman euron voisi saada
JOS joku antaa vaatteita koska ei tee nillä mitään eikä ole muitakaan joille vaatteet antaisi, niin saaja voi tehdä niillä mitä haluaa.
Mutta jos tilanne on esim. se että vaatteiden antajalla on USEAMPIA keille vaatteet olisi halunnut/voinut antaa, on niiden myyminen minusta huono ajatus... Eli antaa esim. kassillisen vaatteita omalle opiskelijasiskolleen, mutta hän ei kaikilla lasten vaatteilla teekkään mitään ---> tyhmää että hän myy ne, josvaikkapa antajan miehen veljen perheellä olisi myös ollut vaatteille käyttöä...
Eli kärjistäen henkilö A antaa vaatteet siskolleen B joka ei käytä osaa ja myy ne kirpparilla ja sattumalta C joka A:n käly ostaa ne ilmaiset vaatteet "kalliilla". Varmasti A on sitä mieltä että olisi B voinut palauttaa vaatteet (tai edes KYSYÄ) mitä A haluaa niille tapahtuvan, ja olisi voinut pyytää palauttamaan vaatteet ja kysyä jos C haluaa ne.
Mutta ihmisillä on niin eri käsitykset näissä asioissa. Ja sekin ihmetyttää kun yksi tuttu saa vaatteita lapsille vähän sieltä sun täältä (ilmaiseksi tai kassillisen muutamalla eurolla) ja sitten hänellä on kassikaupalla vaatteita ---> pitää pienen osan ja myy loput. Suurin osa tutuistaa kuitenkin kuvittelee auttavansa köyhää yh:ta...
Mieluiten luontoa säästäen myyntiin ja kiertoon kuin roskiin!
minä olen saanut puolet vaatteista ilmaiseksi. Joskus harvoin olen niitä myynyt ja silloin en ole eritellyt, mitä olen saanut ja mitä olen maksanut. Mutta periaatteessa lahjoitan kaikki tavarat eteenpäin. Tulee muuten ahne olo ja ahneus on se viimeinen asia, mihin haluan langeta.
Meille tulee myös ilmaiseksi kierrossa merkkivaatteita ja olen pitänyt periaatteena, että ne menevät ilmaiseksi myös eteenpäin.
kun et enää tarvitse. Yhden kaverin olen nähnyt myyvän eteenpäin antamiani vaatteita. En katsonut sitä hyvällä, sillä oletin hänen noudattavan toivettani.
kun niille ei ollutkaan lapsellani käyttöä?
Jos tavarat on vielä hyvä kuntoisia ja käytettäviä niin miksi et myisi niitä eteenpäin. Eipä sillä mistä vaatteet olet saanut ole enää tuossa vaiheessa mekitystä. Toivottavasti palvelivat teitä hyvin ja ovat tarpeellisia myös seuraavallekin omistajalleen :)
viitsis nähdä sen vaivan, että pesee, hinnoittelee ja myy kirppiksellä mun antamia vaatteita, ni ihan vapaasti, mun mielestä on vaan helpompi antaa pois, sittenpä ei tarvi pyöritellä niitä sen enempi :)
kun olet tavarat saanut ne ovat sinun ja voit tehdä niille mitä haluat.
kohteliasta on varmaan kysyä, tarvisiko antaja niitä vielä, vai laitatko eteenpäin?
itse olen laittanut kirpparille, ja ne mitkä ei menny, pistin tutun mukana venäjälle lastenkoteihin.
että voitko viedä kirpparille vai haluaako takaisin, näin olen itse tehnyt. Riippuu tietysti vähän tavaran antajastakin, mutta jos kyseessä on perhe johon on tulossa/odotettavissa lisää lapsia, niin ilman muuta tarjoaisin takaisin ennen myymistä.
ahne. Laita ne vaikka pelastusarmeijan koppaan ilmaiseksi. Mokoma hyväksikäyttäjä.
ilman mitään jälkikäteisvelvoitteita. Siispä myyntiin vaan.
Mä en ainakaan muista keneltä mikäkin vaate oli edes peräisin. Niitä on niin paljon ja jo vuosien takaa saatuja (tyyliin 10v vaatetta 2v:lle joskus tulevaisuudessa pidettäväksi).
koska jokaisen lähipiirissä on varmasti joku, jonka kautta ne voisi laittaa uudelleen kiertoon ilmaiseksi.
Mun mielestä se on antajan dissaamista, jos hän lahjoittaa, pitäisi ketjunkin olla sitä myöten.
Jos omalle kohdalle sattuisi, niin en varmasti lahjoittaisi enää hänelle. SAaminen jatkuu antamisena ja ostaminen myymisenä.