Onko aivan selvää että niillä "turhilla" mielenterveyspotilailla on vakava neurologinen häiriö?

Sitä en sitten tiedä mistä se neurologinen häiriö johtuu. Se voi olla vaikkapa autismia. Vakavasti autistinen ihminen, siis kuten elokuvan Sademies, ei ole yhteydessä ulkomaailmaan. Hänen aivoistaan puuttuu neurologinen kyky käsittää ulkomaailmaa, hän on jumissa itsensä sisällä. Kun ulkomaailmaan ei ole minkäänlaista yhteyttä niin eipä sitten myöskään voi olla merkityksiä tai vastuuta ulkomaailman asioihin liittyen.

Ja mites AHDH tai ADD? Liittyykö niihinkin tuollaista samantapaista neurologista ongelmaa? Voiko joku kertoa jos noista häiriöistä jotain tietää?

Ja traumojen vuoksi jos on dissosiaatiohäiriö, niin aivojen neurologinen järjestelmä ei toimi, siis aivojen eri osat eivät pysy yhteydessä toisiinsa.

Ja jos aivoissa on voimakas tulehdus niin neurologinen järjestelmä ei toimi. Monet virukset voivat aiheuttaa aivoihin tulehduksen. Ties vaikka jopa korona voisi jäädä aivoihin pitkiksikin ajoiksi, jopa loppuelämäksi?

ap

Mistä muustakaan voisi olla kyse kuin neurologisesta häiriöstä jos joku ei ota vastuuta asioistaan?

Toki jos joku on hirvittävän masentunut niin hän ei jaksa välittää mistään. Mutta kai nyt niin paha masennus antaisi muitakin oireita? Ja jos ihmisellä on vain masennus niin hän osaa varmaan kertoa jotain omasta tilastaan, hänellä on edes jokin selitys ja käsitys sille miksi hän on lääkärille tullut. Ja masentunut tietää ettei hän aina ole ollut sellainen. Masentunut tietää mikä on hänen "normaali olotilansa" ja hän tietää että nyt hän ei ole normaalissa olotilassaan vaan nyt asiat ovat väliaikaisesti huonommin. Jos ihmisellä on neurologinen häiriö niin hän ei tuollaisia asioita tiedä, hän ei voi olla kunnolla tietoinen omasta tilastaan. Koitapa saada Sademies hahmottamaan se, että mikä hänessä oikein mättää ja millä lailla hän on erilainen kuin muut ihmiset.

Joku ehkä sanoisi että sosiopaatit eivät välitä mistään. Niin, sosiopaatit eivät välitä "tavallisista" asioista. Mutta kyllä sosiopaateillekin jollain on merkitystä. Heille on merkitystä vaikkapa sillä että he voivat tehdä asioita joista he tykkäävät, kuten vaikkapa juhlia, riehua ja tapella. Noilla asioilla on heille merkitystä, joten he ottavat vastuuta niistä, siis koittavat järjestää asiansa sillä lailla että jatkossakin pääsevät juhlimaan, riehumaan ja tappelemaan.

Kenties saattaisi olla olemassa joku psykopaatti joka on jo ehtinyt tehdä miljoonat kerrat kaikkea mahdollista pahaa. Hän on jo käyttänyt kaikkia päihteitä, tehnyt kaikenlaista väkivaltaa, tehnyt kaikenlaisia rikoksia, käyttänyt kaikkia ihmisiä hyväksi, tuhonnut suunnilleen kaiken mitä suinkin voi tuhota, jne. Ehkä lopulta hän sitten turtuu ja puutuu siihen pahantekoon niin ettei se enää kertakaikkiaan yhtään kiinnosta häntä. Ehkei häntä kiinnosta sitten enää mikään, ehkei millään todellakaan ole enää mitään väliä hänelle. Sellainen ihminen ei ottaisi vastuuta enää asioistaan. Mutta montako sellaista ihmistä Suomessa on? Ja menisikö sellainen ihminen valittelemaan mielenterveyshoitajalle?

ap

On se aika selvää. Noita ongelmia lähestytään edelleen monissa paikoissa leimaavista näkökulmista sielläkin missä ainoa tehtävä olisi hoitaa niitä ja hankkia tuoretta tietoa. Todetaan että ei voida auttaa kun ongelma jossa pitäisi auttaa on se ettei potilas kykene auttamaan itseään.

Osa ongelmaa on kommunikaatio ja luottamuksen puutekin. Monen ongelman takana on aivojen välittäjäaineet ja lääkkeet on niihin joskus jopa toimiva ratkaisu, yksinään ei optimaalinen mutta kuitenkin.

Ei kuitenkaan herätä luottamusta ettei toimintamekanismeja selitetä, kokemuksia haittavaikutuksista kuunnella, tutkituteta mitkä lääkkeet sopii vaikka mahdollisuus on tai ehkä ei edes tiedetä sen enempää kuin että näitä lääkkeitä on tapana määrätä. Jos lääkkeet ei vaikka sitten noista syistä houkuta niin ongelmien fyysinen ja aivokemisllinen luonne jää helposti pimentoon ja keskitytään pelkkään terapiaan tai jäädään yksin rämpimään mahdottomaan tilanteeseen vaikka lievissä tilanteissa auttaisi jo anemian hoitaminen ja nukkumisen korjaaminen tai muu vastaava. Mutta toisaalta potilaat pelkää että nuokin neuvot on vähättelyä jos ne kommunikoidaan niin että Koita nyt nukkua ja syö hyvin.

Vierailija kirjoitti:

On se aika selvää. Noita ongelmia lähestytään edelleen monissa paikoissa leimaavista näkökulmista sielläkin missä ainoa tehtävä olisi hoitaa niitä ja hankkia tuoretta tietoa. Todetaan että ei voida auttaa kun ongelma jossa pitäisi auttaa on se ettei potilas kykene auttamaan itseään.

Osa ongelmaa on kommunikaatio ja luottamuksen puutekin. Monen ongelman takana on aivojen välittäjäaineet ja lääkkeet on niihin joskus jopa toimiva ratkaisu, yksinään ei optimaalinen mutta kuitenkin.

Ei kuitenkaan herätä luottamusta ettei toimintamekanismeja selitetä, kokemuksia haittavaikutuksista kuunnella, tutkituteta mitkä lääkkeet sopii vaikka mahdollisuus on tai ehkä ei edes tiedetä sen enempää kuin että näitä lääkkeitä on tapana määrätä. Jos lääkkeet ei vaikka sitten noista syistä houkuta niin ongelmien fyysinen ja aivokemisllinen luonne jää helposti pimentoon ja keskitytään pelkkään terapiaan tai jäädään yksin rämpimään mahdottomaan tilanteeseen vaikka lievissä tilanteissa auttaisi jo anemian hoitaminen ja nukkumisen korjaaminen tai muu vastaava. Mutta toisaalta potilaat pelkää että nuokin neuvot on vähättelyä jos ne kommunikoidaan niin että Koita nyt nukkua ja syö hyvin.

Tuo itse itsensä auttaminen on kummallinen juttu. Usein hoetaan mantroja kuten "paraneminen lähtee itsestä", "pitää itse tehdä oma paranemistyö", "ota vastuuta itsestäsi" ja ties kuinka monta aivan yhtä tyhjänpäiväistä ITSE-mantraa.

Herran tähden sentään, kai se potilas olisi itse itsensä parantanut jo ajat sitten jos osaisi.

Sitähän varten sairaalaan mennään jos ei omin neuvoin parane, jos omista yrityksistä huolimatta on yhä sairas.

Turha hokea potilaalle että "sinä itse" tai "ota vastuuta" jos potilaan on neurologisesti mahdotonta jotain tuollaista tehdä ja hahmottaa.

Ja tosiaan, neurologisissa häiriöissä ei ongelma ole ainoastaan se että yhteys ulkomaailmaan on heikko, vaan niissä myös käsitys itsestä on heikko. Ei ole kunnon yhteyttä oikein mihinkään inhimilliseen, siis ei muihin ihmisiin eikä itseensä. Jos ihmisellä on neurologinen häiriö niin hänen on erittäin vaikea sitä itse hahmottaa, erittäin vaikea hahmottaa oikein mitään asioita itsestään. Joten hoitajan on turha pyytää potilasta kertomaan ongelmansa, koska potilas ei ongelmaansa mitenkään voi tietää.

Kun hoitaja esittää potilaalle sata kysymystä ja potilas tarjoaa sata vastausta, eikä vastauksista selviä mitään ongelmaa, niin se ei tarkoita sitä etteikö mitään ongelmaa ole. Se tarkoittaa sitä, ettei potilas tiedä omaa ongelmaansa.

--

Ai niin, aiemmassa viestissäni veikkailin mikä voisi tuollaisen neurologisen häiriön aiheuttaa. Tässä vielä pari hullua veikkausta lisää:

1. Aivokasvain :p Kohtuullisen harvinaista, mutta mahdollista.

2. Jos on tavalla tai toisella vaurioittanut aivojaan. Kaipa aivot saattavat vaurioitua useilla eri tavoilla, vaikkapa esim päihteiden ynnä muiden kemikaalien vaikutuksesta.

--

Mutta jos joku on vaikkapa 20 vuotiaana vaurioittanut aivojaan päihteillä, niin hän osaa kertoa hoitajalle että "aina ei ollut näin". Hän tietää että joskus oli toisin, hän muistaa että minkälainen hänen "normaali tilansa" oli. Jos taas potilaalla ei ole minkäänlaista käsitystä mistään "normaalitilasta" niin se tarkoittaa sitä että hänellä on ollut se neurologinen häiriö jo lapsuudesta asti.

ap