Lapsilisille pitäisi asettaa tulorajat
Mihin ne varakkaat tai varakkaammat tarvitsevat lapsilisää? Lisät pienituloisille pelkästään!
Kommentit (69)
Silloin kun lapsilisiä alettiin maksaa tuollaista suunniteltiin. Tultiin siihen tulokseen että se johtaisi vain alempien luokkien lisääntymiseen.
Ja mikähän sinusta olisi sopiva tuloraja?
Tämä.
Lapsia pitäisi vääntää vasta sitten kun ne itse pystyy elättämään.
Sitten on Ok, kun saadaan Suomeen tasaverotus. Joka asiassa on Suomessa progressio.
kyllä pitäisi. Alle 5000 tienaaville ihan turha sitä maksella.
Ilman muuta. Hyvätuloiset laittavat lapsilisät lapsen tilille josta lapsi saa ne kun on täysi-ikäinen. Ihan hieno homma sinänsä mutta ei veronmaksajien asia tai sitten kaikille pitäisi antaa valtion puolesta lahja kun tulee täysi-ikäiseksi. Ikuisuuskysymys joka ei ikinä muutu kun hyvätuloiset on päätöksiä tekemässä.
Lapsilisät on sijoitettu ja samoin lapset ovat sijoittaneet opintolainansa. Siitähän saa tuhansia euroja anteeksi, jos valmistuu määräajassa. Kyllä ilmainen raha tietysti kelpaa.
Lapsilisät pitäis maksaa vaan kahdesta lapsesta, niin loppuu se pentutehtailu eikä kenenkään tarvi kadehtia toisiaan.
Onhan se aika outo systeemi, että toisille ostetaan verorahoilla mopo ja toisille kengät.
Voiko lapsilisistä kieltäytyä vapaaehtoisesti?
Lapsilisä ei ole köyhytteen tarkoitettu sosiaaliavustus, vaan universaalietu, jolla hyväosaisiakin houkutetaan hyvinvointivaltiounelmaan, joka hyväosaisille muuten on pelkkää kustannuserää. Periaatteessa sen voisi lopettaa köyhiltä. Onhan heillä jo ne omat apunsa asumistuet ja toimeentulotuet, pitäisi riittää.
Köyhille isompi lapsilisä. Keskituloisille normaali ja hyvätuloisilta pois kokonaan!
Miksi hommaatte lapsia ellette itse pysty niitä elättämään?
Lapsilisä on ainoa tulonsiirto, jota kaikki saavat. Pienituloiset saavat paljon muitakin tukia. Lapsilisän voisi toki poistaa.
Lapsilisän tarkoitus on tasata lapsiperheiden tuloeroja suhteessa lapsettomiin kotitalouksiin. Jos sinulla on lapsia, tarvitset todennäköisesti suuremman asunnon, isomman auton, lain vaatimat turvaistuimet autoon, ruokaa ja vaatetta lapsille, sähkölasku, vesimaksu ja vakuutusmaksut ovat isommat jne. Yhteiskunta tukee kaikkia lapsiperheitä, koska lapset maksavat tulevat eläkkeemme. Siksi on tärkeää, että lapsia tekisivät myös fiksut ja ahkerat ihmiset, eivätkä vain sossupummit. Huono-osaisuus kun usein on periytyvää. Siksi kannattaa tukea sitä, että lapsia tekisivät ne hyväosaisetkin. Sitäpaitsi hyvätuloisten maksamista veroistahan ne kaikkien lapsilisät maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se aika outo systeemi, että toisille ostetaan verorahoilla mopo ja toisille kengät.
Jokainen voi itse päättää, ostaako lapselle mopon vai kengät.
Lapsilisiä pitää leikata, koska tällä hetkellä sossutapaukset lisääntyvät enemmän kuin korkeasti koulutetut.
Ei, kannatan tasapuolisuutta. Aiheutuisi kikkailua tuloilla ym. Osassa voi parempi tuloinen olla antamatta omistaan puolisolle ja lapsille jne
Sossuvassuvässykät: kertokaapa miksi kenenkään työllään itsensä elättävän pitäisi maksaa yhtään mitään veroja jos te olette poistamassa heiltä kaikki mahdolliset tulonsiirrot joihin he veronmaksajina ovat oikeutettuja. Milloinka ajattelitte itse alkaa maksamaan takaisin ne kaikki tulonsiirrot jotka olette tähän asti nostaneet?
Höpön löpön. Ei pitäisi.