Oliko vaihto-oppilasvuosi hyvä kokemus?

Oli kivaa. Olin Roomassa. Asuin ihan itsekseni samanikäisten kämppisten kanssa. Au-pairit asuu perheissä, ei vaihtarit.

Vierailija kirjoitti:

Oli kivaa. Olin Roomassa. Asuin ihan itsekseni samanikäisten kämppisten kanssa. Au-pairit asuu perheissä, ei vaihtarit.

Tässä puhutaan vaihto-oppilasvuodesta, he asuvat perheissä.

Sinä taidat puhua vaihto-opiskeluvuodesta, joka on ihan eri juttu.

Up

Vierailija kirjoitti:

Oli kivaa. Olin Roomassa. Asuin ihan itsekseni samanikäisten kämppisten kanssa. Au-pairit asuu perheissä, ei vaihtarit.

En ajatellut tällaista, vaan lukioikäisen vaihto-oppilasvuotta, joka vietetään perheessä. Uskon että perheessä asuessa kulttuuriin tutustuu syvemmin ja toivon myös että kun kyseessä on nuori, että on aikuisia jotka katsovat perään. Voisin olla myös kiinnostunut ottamaan omaan perheeseen jonkun nuoren siksi aikaa.

Oli kivaa tietysti, mutta myös vaikeaa ja sopeutuminen otti aikansa. Vaihdoin myös perhettä vuoden aikana. Olin Meksikossa 17-vuotiaana. Tämä oli aikana ennen somea, älypuhelimia ja Skypeä jne. Se oli ihan eri aikaa se. Yjteyttä kotin pidettiin harvoin ja puhelut

Minulla ei ole lapsia, joten on varmaan helppo sanoa, että tottakai antaisin oman lapsen lähteä. Mutta sitä kokemusta ja nuorena hankittua kielitaitoa on vaikea saada muulla tavalla.

Piti sanomani, että yhteyttä kotiin tuli pidettyä harvoin ja puhelut Suomeen oli kalliita siihen aikaan. Mutta eipähän tullut roikuttua netissä, vaan paikallisten seurassa.

Nykyään ihan eri juttu kun voi olla vaikka koko ajan yhteydessä somessa ja WhatsAppissa jne.

Oli se ihan hyvä kokemus vaikkei ilman ongelmia. Tiukkapipo isäntäperhe.

Kaliforniassa olin.

Vierailija kirjoitti:

Oli se ihan hyvä kokemus vaikkei ilman ongelmia. Tiukkapipo isäntäperhe.

Kaliforniassa olin.

USA:ssa tuntuu olevan nuorilla tiukemmat säännöt, mutta näin vanhempana se tuntuu lähinnä hyvältä.

Olin USAssa vuoden, lukion toisen luokan ajan. Oli ehdottoman hyvä kokemus. Ei aina helppoa ja kivaa, mutta kokemuksena niin iso, että sellaista on lähes mahdoton saada muutoin. Asuin siis perheessä. Opiskelijavaihto on eri asia, kun biletetään opiskelija-asuntolassa.

Toivon, että molemmat lapseni haluavat lähteä vaihtoon, kunhan tulevat siihen ikään. Tuo on kuitenkin niin iso asia, että sitä ei voi kenellekään pakottaa. Pitää itse haluta.

Mahtavasti onnistui. Perhe upea. Tämä oli Keski-Euroopassa. Olen käynyt perheen luona useamman kerran vuoteni jälkeen. On tavallaan toinen koti siellä. Todellakin kannatti. Saksan kieli petraantui paljon arjessa ja koulussa oman ikäisten kanssa opiskellessa samoja aineita, on hyvin vahva nyt.

Vierailija kirjoitti:

Olin USAssa vuoden, lukion toisen luokan ajan. Oli ehdottoman hyvä kokemus. Ei aina helppoa ja kivaa, mutta kokemuksena niin iso, että sellaista on lähes mahdoton saada muutoin. Asuin siis perheessä. Opiskelijavaihto on eri asia, kun biletetään opiskelija-asuntolassa.

Toivon, että molemmat lapseni haluavat lähteä vaihtoon, kunhan tulevat siihen ikään. Tuo on kuitenkin niin iso asia, että sitä ei voi kenellekään pakottaa. Pitää itse haluta.

Lapseni ei ole vielä läheskään lukioiässä, mutta aloin miettimään tätä, koska joudun säästämään tähän muutaman vuoden jos he haluavat vaihtoon. Tuntuu että monet, jotka ovat olleet vaihdossa, ovat myöhemminkin kansainvälisiä ja menestyvät työelämässä. Että saisiko siitä sitten sellaista itsevarmuutta mikä auttaa? Itselläni ei ollut tuollaiseen nuorena mitään mahdollisuutta, mutta jos suunnittelen tätä etukäteen omille lapsille se kyllä onnistuisi, jos he sitä toivovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin USAssa vuoden, lukion toisen luokan ajan. Oli ehdottoman hyvä kokemus. Ei aina helppoa ja kivaa, mutta kokemuksena niin iso, että sellaista on lähes mahdoton saada muutoin. Asuin siis perheessä. Opiskelijavaihto on eri asia, kun biletetään opiskelija-asuntolassa.

Toivon, että molemmat lapseni haluavat lähteä vaihtoon, kunhan tulevat siihen ikään. Tuo on kuitenkin niin iso asia, että sitä ei voi kenellekään pakottaa. Pitää itse haluta.

Lapseni ei ole vielä läheskään lukioiässä, mutta aloin miettimään tätä, koska joudun säästämään tähän muutaman vuoden jos he haluavat vaihtoon. Tuntuu että monet, jotka ovat olleet vaihdossa, ovat myöhemminkin kansainvälisiä ja menestyvät työelämässä. Että saisiko siitä sitten sellaista itsevarmuutta mikä auttaa? Itselläni ei ollut tuollaiseen nuorena mitään mahdollisuutta, mutta jos suunnittelen tätä etukäteen omille lapsille se kyllä onnistuisi, jos he sitä toivovat.

Siinä oppii itsestään valtavasti. Asioita, joita ei teininä ollut ikinä tullut ajatelleeksi. Ja tottakai itsevarmuutta ja rohkeutta siihen, että pärjää erilaisissa tilanteissa. Että aina ei tiedä etukäteen, mitä on tulossa, mutta voi luottaa siihen, että pärjää. Ja vahva kielitaito on tietty myös plussaa.

Lukiossa vuosi USA:ssa oli huikea kokemus, aivan mahtavaa aikaa. Ihana perhe ja käyty sen jälkeen tasaista tahtia siellä ja he täällä. Yhä pidetään yhteyttä vaikka tuosta on jo 14 vuotta aikaa. 

Vaihto-opiskeluaika yliopistossa taas oli erittäin huono päätös ja jälkikäteen ajateltua jättäisin väliin. 

Oli ihan kivaa niin sanotusti.

Ekstroverttinä minun ei ollut kovin vaikea sopeutua pieneen kaupunkiin Indianan osavaltiossa, mutta jälkikäteen olen tajunnut kuinka karmeasti maailmankatsomukseni löi paikallista mentaliteettia vasten.

Kielitaito on tietenkin asia, joka tuosta vuodesta (1988) jäi plakkariin, mutta voi sen helpomminkin hankkia.

Sanotaanko että tyttöjä riitti ja kokemusta karttui varmasti enemmän kuin suurimmalla osalla miehistä koko elämän aikana.

Olin kiinassa vuoden vaihdossa.

Oli 1980-luvulla vuoden Yhdysvalloissa, lukion tokalla kuten moni muukin.

Kaikki meni näin jälkikäteen ajatellen ihan ok, mutta mikä jäi mieleen oli kouluruokailu.

Olen ollut aina pienikokoinen niin pituuden kuin painonkin suhteen ja tuolla itseäni huomattavan paljon massiivisemmat neitokaiset hämmästelivät sitä, että söin päivittäin ison annoksen esim. perunaa ja kalaa, kun heillä oli joku chocolate pudding ja mehulasi tarjottimella.

Tuolloin siellä oli ihan kunnon ruokaakin tarjolla, mutta koska just kukaan ei sitä syönyt, on nykytilanne sellainen uppopaistettu...

Vierailija kirjoitti:

Oli 1980-luvulla vuoden Yhdysvalloissa, lukion tokalla kuten moni muukin.

Kaikki meni näin jälkikäteen ajatellen ihan ok, mutta mikä jäi mieleen oli kouluruokailu.

Olen ollut aina pienikokoinen niin pituuden kuin painonkin suhteen ja tuolla itseäni huomattavan paljon massiivisemmat neitokaiset hämmästelivät sitä, että söin päivittäin ison annoksen esim. perunaa ja kalaa, kun heillä oli joku chocolate pudding ja mehulasi tarjottimella.

Tuolloin siellä oli ihan kunnon ruokaakin tarjolla, mutta koska just kukaan ei sitä syönyt, on nykytilanne sellainen uppopaistettu...

Sisareni lihoi yli 20 kiloa USA-vuotensa aikana, joten jätin menemättä.

Vierailija kirjoitti:

Oli 1980-luvulla vuoden Yhdysvalloissa, lukion tokalla kuten moni muukin.

Tuolloin siellä oli ihan kunnon ruokaakin tarjolla, mutta koska just kukaan ei sitä syönyt, on nykytilanne sellainen uppopaistettu...

Minäkin olin 80-luvulla eikä siinä koulussa todellakaan ollut hääppöiset kouluruuat, jotain sipsejä ja hampurilaisia ja vetisiä miniporkkanoita. Tykkään minä sipseistä, mutten niitä lounaalla halua syödä, joten aloin kuljettaa eväitä kotoa.