Tutkimus: Tytöille parempi koulutodistus samoilla tiedoilla
https://yle.fi/uutiset/3-5807803
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/henrylaasanen/135909-tytoille-paremmat…
Kommentit (480)
Valkoista heteromiestä syrjitäään omassa maassaan.
Sama ilmiö havaittiin myös ulkomaalaistaustaisilla oppilailla, jotka saivat samoilla koetuloksilla syntyperäisiä lapsia paremmat numerot ruotsissa ja matematiikassa.
Minulla on kaksi hyvin käyttäytyvää poikaa. Oman kokemuksen perusteella heillä on ollut sukupuolesta hyötyä arvosanojen osalta. Tytöiltä odotetaan hyvää käytöstä ihan lähtökohtaisesti, pojat saavat samasta käytöksestä plussaa. Ja joo, ei tarvitse tulla sanomaan, että yksittäistapauksilla ei ole mitään merkitystä.
Jos miehiä kiinnostaa poikien koulumenestys, niin isien pitää panostaa poikiensa koulunkäyntiin. Pojat kuuntelevat isäänsä ja ottavat heistä mallia, joten jos isä suhtautuu koulunkäyntiin negatiivisesti, pojat oppivat saman asenteen.
Ja miten hän tämä on todettu? Ei siitä tiedosta ole apua jos ei kerta osaa sitä siellä koulussa käyttää.u
Eipä ollut taaskaan Suomea koskeva tutkimus. Valita siis Ruotsin keskustelupalstoilla.
Aloituksessa mainittu tutkimus on tehty Ruotsissa vuonna 2007. Voisiko aloittaja linkata uudemman tutkimuksen ja varsinkin Suomessa tehdyn?
Vierailija kirjoitti:
Valkoista heteromiestä syrjitäään omassa maassaan.
Sama ilmiö havaittiin myös ulkomaalaistaustaisilla oppilailla, jotka saivat samoilla koetuloksilla syntyperäisiä lapsia paremmat numerot ruotsissa ja matematiikassa.
Ja samaan aikaan valitetaan rakenteellisesta rasismista. Kätevää.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi hyvin käyttäytyvää poikaa. Oman kokemuksen perusteella heillä on ollut sukupuolesta hyötyä arvosanojen osalta. Tytöiltä odotetaan hyvää käytöstä ihan lähtökohtaisesti, pojat saavat samasta käytöksestä plussaa. Ja joo, ei tarvitse tulla sanomaan, että yksittäistapauksilla ei ole mitään merkitystä.
Jos miehiä kiinnostaa poikien koulumenestys, niin isien pitää panostaa poikiensa koulunkäyntiin. Pojat kuuntelevat isäänsä ja ottavat heistä mallia, joten jos isä suhtautuu koulunkäyntiin negatiivisesti, pojat oppivat saman asenteen.
Kyllä tuo varmastikin pitää paikkansa. Pojat saavat ylimääräistä plussaa kun osaavat käyttäytyä ja tytöt saavat ylimääräistä plussaa kun tietävät jotain.
En nyt mitään laasauksia lue, mutta samat koetulokset ei tarkoita samaa numeroa eikä ole koskaan tarkoittanut. Tuntiaktiivisuus on aina vaikuttanut.
Ylen vuoden 2007 uutinen Ruotsissa tehdystä tutkimuksesta. Kotimaassamme on päinvastaista aineistoa. Laasasta en klikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi hyvin käyttäytyvää poikaa. Oman kokemuksen perusteella heillä on ollut sukupuolesta hyötyä arvosanojen osalta. Tytöiltä odotetaan hyvää käytöstä ihan lähtökohtaisesti, pojat saavat samasta käytöksestä plussaa. Ja joo, ei tarvitse tulla sanomaan, että yksittäistapauksilla ei ole mitään merkitystä.
Jos miehiä kiinnostaa poikien koulumenestys, niin isien pitää panostaa poikiensa koulunkäyntiin. Pojat kuuntelevat isäänsä ja ottavat heistä mallia, joten jos isä suhtautuu koulunkäyntiin negatiivisesti, pojat oppivat saman asenteen.
Ok, kiva kokemus, mut eihän tämä kuitenkaan liity nyt puheena olevaan aiheeseen: samoilla tiedoilla eri numerot sukupuolen perusteella.
Osaatko sanoa siihen jotain?
Tuo Henry Laasasen (lol! ) kirjoitus on myöskin ihan puppua. Tytöt saa pisakokeissa paremmat pisteet niin matikan mekaanisista kuin soveltavista kokeistakin.

Laita ihmeessä linkkiä!
Ihan tuttua suomessakin. Aikoinaan ihmettelin että sain parempia numeroita kokeista kuin tytöt, mutta huonomman arvosanan todistukseen ja syyksi sanottiin tuntiaktiivisuus.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi hyvin käyttäytyvää poikaa. Oman kokemuksen perusteella heillä on ollut sukupuolesta hyötyä arvosanojen osalta. Tytöiltä odotetaan hyvää käytöstä ihan lähtökohtaisesti, pojat saavat samasta käytöksestä plussaa. Ja joo, ei tarvitse tulla sanomaan, että yksittäistapauksilla ei ole mitään merkitystä.
Jos miehiä kiinnostaa poikien koulumenestys, niin isien pitää panostaa poikiensa koulunkäyntiin. Pojat kuuntelevat isäänsä ja ottavat heistä mallia, joten jos isä suhtautuu koulunkäyntiin negatiivisesti, pojat oppivat saman asenteen.
Siihen voi olla syynsä miksi pojat käyttäytyvät eri tavoin kuin tytöt. Selittyy ihan esim hormonitoiminnalla. Miksi tätä ei voida myöntää? Toki hyvää käytöstä tulee vaatia kaikilta, mutta pojista ei tule koskaan silti samanlaisia kuin tytöistä.
Nykyään tyttö = uusi normaali?
Vierailija kirjoitti:
Tuo Henry Laasasen (lol! ) kirjoitus on myöskin ihan puppua. Tytöt saa pisakokeissa paremmat pisteet niin matikan mekaanisista kuin soveltavista kokeistakin.
Linkkiä
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi hyvin käyttäytyvää poikaa. Oman kokemuksen perusteella heillä on ollut sukupuolesta hyötyä arvosanojen osalta. Tytöiltä odotetaan hyvää käytöstä ihan lähtökohtaisesti, pojat saavat samasta käytöksestä plussaa. Ja joo, ei tarvitse tulla sanomaan, että yksittäistapauksilla ei ole mitään merkitystä.
Jos miehiä kiinnostaa poikien koulumenestys, niin isien pitää panostaa poikiensa koulunkäyntiin. Pojat kuuntelevat isäänsä ja ottavat heistä mallia, joten jos isä suhtautuu koulunkäyntiin negatiivisesti, pojat oppivat saman asenteen.
Niin, että jos pojat saavat samalla osaamisella huonommat numerot, on tämä jotenkin isien vastuulla? Kodin tehtävä on kannustaa opiskelemaan, koulun tehtävä on ollut tasapuolinen. Tämä jälkimmäinen vaatimus tuntuu unohtuva koko ajan.
Toiseksi. Esimerkkisi ei ole yksittäistapaus. Se ei ole mikään tapaus. Se vain vahvistaa sen, että olet ennakkoluuloinen poikia kohtaan. Jos sinulla on vain poikia, niin miten vertaat näitä tyttöihin? Esimerkkisi perusteellahan ei sinulla ole mitään mahdollista verrata sitä, millä näytöillä poikasi on arvosanat verrattuna tyttöihin. Pelkästään sen, että sinä dissaat poikiasi.
Sukupuolensa voi valita eli kuka tahansa poikaoletettu voi ilmoittaa sukupuoli-identiteettinsä olevankin tytön ja kas, asia on sillä ratkaistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi hyvin käyttäytyvää poikaa. Oman kokemuksen perusteella heillä on ollut sukupuolesta hyötyä arvosanojen osalta. Tytöiltä odotetaan hyvää käytöstä ihan lähtökohtaisesti, pojat saavat samasta käytöksestä plussaa. Ja joo, ei tarvitse tulla sanomaan, että yksittäistapauksilla ei ole mitään merkitystä.
Jos miehiä kiinnostaa poikien koulumenestys, niin isien pitää panostaa poikiensa koulunkäyntiin. Pojat kuuntelevat isäänsä ja ottavat heistä mallia, joten jos isä suhtautuu koulunkäyntiin negatiivisesti, pojat oppivat saman asenteen.
Ok, kiva kokemus, mut eihän tämä kuitenkaan liity nyt puheena olevaan aiheeseen: samoilla tiedoilla eri numerot sukupuolen perusteella.
Osaatko sanoa siihen jotain?
Tuntiaktiivisuus, läksyjen tekeminen, kokeissa pärjääminen, opetuksen seuraaminen ja käyttäytyminen tunneilla. Omilla pojilla arvosanat oli 9-10 eli ei moittimista. Pelkästään tuntiaktiivisuus vaikuttaa numeron verran ylös tai alas kokeiden arvosanoihin verrattuna. Mielestäni siitä pitää alentaa arvosanaa, jos oppilas häslää tunneilla niin, että opettajan aika menee hänen paimentamiseensa eikä hän ehdi opettaa vaikka oppilas tietäisikin aiheesta kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi hyvin käyttäytyvää poikaa. Oman kokemuksen perusteella heillä on ollut sukupuolesta hyötyä arvosanojen osalta. Tytöiltä odotetaan hyvää käytöstä ihan lähtökohtaisesti, pojat saavat samasta käytöksestä plussaa. Ja joo, ei tarvitse tulla sanomaan, että yksittäistapauksilla ei ole mitään merkitystä.
Jos miehiä kiinnostaa poikien koulumenestys, niin isien pitää panostaa poikiensa koulunkäyntiin. Pojat kuuntelevat isäänsä ja ottavat heistä mallia, joten jos isä suhtautuu koulunkäyntiin negatiivisesti, pojat oppivat saman asenteen.
Mut jos, ja kun, on huomattu, että pojat eivät ole keskimäärin samanlaisia kuin tytöt käytökseltään ja toimintatavoiltaan, niin onko se jotain mistä poikia pitää rangaista?
Mene itse ihmettelemään koulujen pihalle, niin saat hyvän kuvan siitä, että sukupuolten erot eivät häviä kieltämällä tai häivyttämisyrityksillä.
Onko se poikien tapa olla aina jotenkin väärin ja huonoa? Tekeekö ne sen tahallaan ärsyttääkseen kilttejä oppilaita, vai voisko kyse olla jostain muusta? Oletko tehnyt jotain paremmin kun sun pojat on rauhallisempi, verrattuna muihin?
Paljon puhutaan siitä, että nykyinen koulutusjärjestelmä suosii tyttöjä, jotka kypsyvät nopeammin ja joille lähtökohtaisesti sopii rauhallinen paikallaan istuminen paremmin. Mitä mieltä olet tästä? Voiko tässä olla jotain perää?
Naisilla on vain oikeuksia, ja etuoikeuksia.