Finlandia- palkinnon voittaja Anni Kytömäki
YLE Aamu-tv.ssä
Oli sitä mieltä, että ihmisten pitäisi saada olla mieleltään sellaisia kuin ovat. Kaikkien ei tarvitse olla sosiaalisia, vaan kaikki luonteet tulisi sallia. Esim koulussa, kun kaikki eivät pidä ryhmä- tiimitöistä, niin se on OK.
Kommentit (6)
Just, ryhmätyössä on aina päällikkö, joka määrittelee/ päättää, muut luimii perässä
Viisas ihminen, joka on kirjoittanut kolme hienoa kirjaa. Yksi lempikirjailijoistani. Kerrankin oikea valinta Finlandia-voittajaksi.
Hyvä esimerkki siitä että joskus niillä introverteillä on valtavasti annettavaa meille kaikille. HSP kirjallisuudessa kuitenkin painotetaan että herkkyyttä ei saisi käyttää tekosyynä epäkohteliaalle käytökselle- juhlissa pitää yrittää jutella vaikka sitten valmiin sapluunan avulla. Itseä aina sukulaiset ovat leimanneet liian hiljaiseksi. Voin kuitenkin puolustaa itseäni että teen työtä ihmisten parissa ja puhun kyllä juhlissakin ihan keskiverrosti. Se riittäköön.
Ihmiset regoivat eri tavalla. Joku jää miettimään, kun toisella on vastaus valmiina.
En voi käsittää. Taaskin Tervo jätettiin ilman.
Just, ryhmätyössä on aina joku joka määrittelee/päättää, muut luimii perässä