Taidan olla vähän väsynyt... Otin äsken kupin kahvia,
laitoin kahvipannun jääkaappiin ja aloin kaataa Coca-Colaa kahviini maidon sijaan :/
Kommentit (7)
Miten voi joskus pää olla näin sekaisin :)
Pari leikki-ikäistä, vähän sairasteluja ja lievä stressi, eipä tullut uni ennen kello kahta yöllä ja aamulla ennen seitsemää heräsivät lapset. Eikä ollut eka vähäuninen yö. Ei silti mitään verrattuna siihen kun oli se vauva + reilun vuoden ikäinen, ei ole ikävä niitä valvomisia ;)
ap
Ehkä siksi että kun on useampi lapsi, ei sen yökukkujan kanssa voi vetää unia päivällä? Eihän siinä mitään olisi jos saisi tarpeeksi lepoa.
Täällä on pikkuinen yöhuutaja ja äitillä samoja oireita havaittavissa kuin ap:llä
Kun kotonakin ihminen tekee kaikkea hassua väsyneenä. Mä ajoin kerran rankan työviikon päätteeksi läpi punaisista valoista ja olin ajaa jalankulkijan päälle. Vauvan ja taaperon heräilyjen ollessa pahimmillaan, tyhjensin koneellisen tiskejä jääkaappiin.
En sinällään tuntenut itsäni väsyneeksi. Oli vain tokkurainen olo. Mutta jos joku kysyi nimeä niin sai miettiä vähän aikaa. Omaa puhelinnumeroa oli ihan turha muistella. Jääkaapista löytyi vaipoista lähtien ihan mitä vaan.
Hormoonien takaama idioottihymy kasvoilla laahustin mennä.
Toki päikkäreitä voi ottaa ja minä ainakin nukuin varsinkin kun esikoinen oli kakkosen synnyttyä vielä ihan taapero. Ei se silti korvaa 6-8 tunnin kunnon yöunia kun nukkuu muutaman hetken kerrallaan.
mut höhö.. :D tuo oli hauska. ei ehkä sulla siinä tilanteessa, mutta kuulosti vaan.
olen minäkin meinannut likaisen lautasen laittaa jääkaappiin ja maitopurkkia alkaa tiskaamaan ajatuksissani.
inhoavat vauvan yösyöttöjä? Minä rakastan. Ihanaa ottaa se vauva sieltä syliin ja imettää/antaa pulloa. Ja meilläkin ne yösyötöt kestivät jopa vuoden (heräsi noin 5krt yössä)