Mitä tehdä vaimon suhteen?
Olemme neljättä lasta odottava aviopari.
Nuorin on vasta lopettanut rinnalla käymisen, ja uusi raskaus alkoi ehkäisystä huolimatta. Olimme vaimon kanssa puhuneet että haluaisimme jossain vaiheessa vielä neljännen lapsen, mutta asia ei ollut vielä ajankohtainen.
Heti alusta asti kaikki oli erilaista kuin ennen. Vaimo puhui ensimmäiseen ultraan asti, että vielä ei kannata iloita, ja että keskenmeno voi tulla koska tahansa, mikä on tietysti totta. Hän kuitenkin piti keskenmenoa todennäköisenä, koska emme ole aiemmin sitä kokeneet, ja raskaus on jo neljäs.
Olen ollut innoissani lapsesta, ja yrittänyt auttaa vaimoani kaikin tavoin. Tultuani töistä autan tarvittaessa kotitöissä, tai vien lapsia ulos. Hieron ja hellin vaimoani, ja olen tukenut alkuraskauden väsymyksen ja pahoinvoinnin aikana, kannustanut lepäämään.
Nyt vaimoni on viikolla 15, ja vaikuttaa masentuneelta. Ei iloitse mistään, ruokahalu on kadonnut, ei halua puhua vauvasta tai kuunnella sydänääniä hankkimallani dopplerilla. Kun yritän jutella hankinnoista, hän vaan puuskahtaa jotain "Ai niin sekin täytyy ostaa" tms.
Hän on ärtynyt, ja saa itkukohtauksia.
Vaimo sanoo että raskaus ahdistaa häntä ajoittain, mutta tietenkään ei olisi halunnut sitä keskeyttää.
Olen ehdottanut että puhuisi tunteistaan neuvolassa, mutta kieltäytyy. Kuulumisia kyseltäessä vastaa vain terveydenhoitajalle kaiken olevan hyvin.
Olen ehdottanut että hakeutuisi johonkin terapiaan, mutta ei kuulemma kykene puhumaan kenellekään. Välillä taas kieltää masennuksen, ja sanoo minullekin kaiken olevan hyvin.
Neuvolakäynnit ovat olleet nopeita ja lyhytsanaisia, vaimo tuntuu vetävän tuntemattomien edessä aina jotain roolia.
Ilmeisesti vaimo pelkää leimaantumista, sekä sitä että joku epäilisi hänen kykyään huolehtia lapsista, ja tekevän jonkin lastensuojeluilmoituksen.
Mitä tässä miehenä pitäisi tehdä? En todellakaan tiedä, kuinka voisin auttaa häntä.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Konkreettista apua. Siivousapua ja lastenhoitoa.
Miksi terapiaan?
Siihen tarvitaan voimia ja tahtotila. Sinä perheen toisena aikuisena otat nyt vastuuta.
Ei vaimossasi mitään terapoitavaa ole jos arki on hauras.
Kanna vastuu perheestä. Ihan vaan nätisti ja kunnialla.
Siunausta.
Ehdotin terapiaa siksi, että minun mielestäni hän on selvästi masentunut.
Otan kyllä vastuuta, siivoan ja laitan ruokaa. Annan vaimon levätä niin paljon kuin ikinä tarvitsee, vien lapsia ulos ja hoidan viikonloppuaamut.
Ehdotan että ottaisi omaa aikaa, tapaisi ystäviä tai tekisi edes jotain kodin ulkopuolella, mutta hän ei ole kiinnostunut enää mistään.
Mitä muuta voin tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Oletteko lestadiolaisia?
No emme todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konkreettista apua. Siivousapua ja lastenhoitoa.
Miksi terapiaan?
Siihen tarvitaan voimia ja tahtotila. Sinä perheen toisena aikuisena otat nyt vastuuta.
Ei vaimossasi mitään terapoitavaa ole jos arki on hauras.
Kanna vastuu perheestä. Ihan vaan nätisti ja kunnialla.
Siunausta.
Ehdotin terapiaa siksi, että minun mielestäni hän on selvästi masentunut.
Otan kyllä vastuuta, siivoan ja laitan ruokaa. Annan vaimon levätä niin paljon kuin ikinä tarvitsee, vien lapsia ulos ja hoidan viikonloppuaamut.
Ehdotan että ottaisi omaa aikaa, tapaisi ystäviä tai tekisi edes jotain kodin ulkopuolella, mutta hän ei ole kiinnostunut enää mistään.Mitä muuta voin tehdä?
Kerro hänelle, että olet huolissasi? Yritä saada hänet puhumaan, jos saisit paremmin kiinni siitä, mikä kiikastaa. Aikakin auttaa, ei raskaus tai pikkulapsiaika onneksi ole ikuinen. Ja piuhat poikki jommaltakunnalta kun homma on hoidettu niin vältytte vastaavilta yllätyksiltä jatkossa.
Vaimosi ei halua olla raskaana. Deal with it!
Nainen hoitaa kolme lasta, kodin ja on raskaana vaikkei pitänyt?
Saa levätäkin?
Kuule, jätänpä sanomatta.
Yhdenkin kanssa teettää työtä, saatikka useamman.
Näetkö kumppanisi ihmisenä?
Onhan se yhtä persettä, kaksi imeväistä peräkkäin. Viiden vuoden kuluttua helpottaa, ellei tule lisää.
Kyllä tämä masennukselta kuulostaa. Se on hyvin vaikea auttaa toista jos toinen kieltää tilansa. Ihan ensiksi hänen pitäsisi kohdata ongelmansa, jotta jaksaa sitä lähteä ratkaisemaan. Ehkä hän oli jo ehtinyt haaveilla työelämään paluusta ja omista jutuista ja nyt meneenkin taas vuosia eteenpäin ennenkuin niitä pystyy taas toteuttamaan.
Vaimosi ei halunnut neljättä lasta. Olisi kannattanut tehdä abortti.
Abortti olisi voinut säästää äidin psyykettä. Mutta mahdollisimman paljon apua arkeen.
Suosittelen kaikenlaisen painostamisen lopettamista. Anna olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konkreettista apua. Siivousapua ja lastenhoitoa.
Miksi terapiaan?
Siihen tarvitaan voimia ja tahtotila. Sinä perheen toisena aikuisena otat nyt vastuuta.
Ei vaimossasi mitään terapoitavaa ole jos arki on hauras.
Kanna vastuu perheestä. Ihan vaan nätisti ja kunnialla.
Siunausta.
Ehdotin terapiaa siksi, että minun mielestäni hän on selvästi masentunut.
Otan kyllä vastuuta, siivoan ja laitan ruokaa. Annan vaimon levätä niin paljon kuin ikinä tarvitsee, vien lapsia ulos ja hoidan viikonloppuaamut.
Ehdotan että ottaisi omaa aikaa, tapaisi ystäviä tai tekisi edes jotain kodin ulkopuolella, mutta hän ei ole kiinnostunut enää mistään.Mitä muuta voin tehdä?
Yritä ne kolme tenavaanne hoitaa johonkin hoitoon, siis ei "hoitoon" vaan isovanhemmille tai johonkin ajoittain pikkuiseksi aikaa. Viettäkää kaksistaa emäntäsi kanssa aikaa, jutelkaa tai tehkää jotain yhdessä, sellaista mistä molemmat tykkää, tai vaikka olla tekemättä mitään, yhdessä. Saattaa teille molemmille olla hyväksi minilomat arjesta :)
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Vaimo lähti lepäämään, jotta voi rauhassa täällä kirjoitella vauvasivustolla tauotta.
Todella epäempaattisia ohjeita!
Ensinnäkin, olet todella hyvä aviomies kun noin paljon kannat huolta ja vastuuta sekä vaimostasi että lapsistasi!!
Toisekseen, kysy vaimoltasi suoraan, mitä voit tehdä sillä näet että hän on selvästi masentunut. Kerro, että sinusta tuntuu pahalta kun näet hänen voivan huonosti.
Jonkunhan on vastuu kannettava, vaimo jälleen lepää. Tekee siitä vain valtavan numeron.
Kysy, mitä hän haluaa kun vauva on syntynyt. Haluaako töitä vai haluaako jäädä kotiin? Vaikuttaa siltä että hän murehtii tulevaa, ei uskalla ehkä sanoa että ei jaksa hoitaa vauvaa kotona vaan haluaa päästä ihmisten ilmoille aikuisia tapaamaan. Jos kysyt, mitä hän haluaa, ja annat tilaisuuden vastata, hän saattaa kokea helpotusta kun on jotain mitä odottaa.
Olen huolissani myös sinun jaksamisestasi. Murehdit paljon vaimoasi, sen täytyy kuluttaa sinua paljon. Pidäthän huolen myös omasta jaksamisestasi?