Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä vaimon suhteen?
04.11.2020 |
Olemme neljättä lasta odottava aviopari.
Nuorin on vasta lopettanut rinnalla käymisen, ja uusi raskaus alkoi ehkäisystä huolimatta. Olimme vaimon kanssa puhuneet että haluaisimme jossain vaiheessa vielä neljännen lapsen, mutta asia ei ollut vielä ajankohtainen.
Heti alusta asti kaikki oli erilaista kuin ennen. Vaimo puhui ensimmäiseen ultraan asti, että vielä ei kannata iloita, ja että keskenmeno voi tulla koska tahansa, mikä on tietysti totta. Hän kuitenkin piti keskenmenoa todennäköisenä, koska emme ole aiemmin sitä kokeneet, ja raskaus on jo neljäs.
Olen ollut innoissani lapsesta, ja yrittänyt auttaa vaimoani kaikin tavoin. Tultuani töistä autan tarvittaessa kotitöissä, tai vien lapsia ulos. Hieron ja hellin vaimoani, ja olen tukenut alkuraskauden väsymyksen ja pahoinvoinnin aikana, kannustanut lepäämään.
Nyt vaimoni on viikolla 15, ja vaikuttaa masentuneelta. Ei iloitse mistään, ruokahalu on kadonnut, ei halua puhua vauvasta tai kuunnella sydänääniä hankkimallani dopplerilla. Kun yritän jutella hankinnoista, hän vaan puuskahtaa jotain "Ai niin sekin täytyy ostaa" tms.
Hän on ärtynyt, ja saa itkukohtauksia.
Vaimo sanoo että raskaus ahdistaa häntä ajoittain, mutta tietenkään ei olisi halunnut sitä keskeyttää.
Olen ehdottanut että puhuisi tunteistaan neuvolassa, mutta kieltäytyy. Kuulumisia kyseltäessä vastaa vain terveydenhoitajalle kaiken olevan hyvin.
Olen ehdottanut että hakeutuisi johonkin terapiaan, mutta ei kuulemma kykene puhumaan kenellekään. Välillä taas kieltää masennuksen, ja sanoo minullekin kaiken olevan hyvin.
Neuvolakäynnit ovat olleet nopeita ja lyhytsanaisia, vaimo tuntuu vetävän tuntemattomien edessä aina jotain roolia.
Ilmeisesti vaimo pelkää leimaantumista, sekä sitä että joku epäilisi hänen kykyään huolehtia lapsista, ja tekevän jonkin lastensuojeluilmoituksen.
Mitä tässä miehenä pitäisi tehdä? En todellakaan tiedä, kuinka voisin auttaa häntä.
Kommentit (119)
Älkää jankatko siitä, mitä olisi pitänyt/kannattanut tehdä, vaan mietitään ratkaisuja tähän ongelmaan!
Nyt todella pelottaa että ap on lukenut noita tylyjä viestejä, hänen ahdistuksensa kasvaa entisestään ja se heijastuu ennestään masentuneeseen vaimoon!
Jos teillä ei ole ideoita/empatiakykyä keksiä ratkaisuja, älkää tulko tänne vain purkamaan omaa pahaa oloanne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vaimosi välttämättä ole masentunut, vaan ihan perinteisesti tyytymätön tilanteeseen. Hän ilmeisesti hoitaa lapsia ja kotia paljon? Nyt vaan otat enemmän vastuuta ja annat vaimosi käsitellä asiaa. Raskaus voi olla myös vaikeampi ja viedä jaksamista. Hoitoon töniminen muutaman viikon tai kuukauden alakulon takia kuulostaa lähinnä vittuilulta.
Äiti minäkin kirjoitti:
Älkää jankatko siitä, mitä olisi pitänyt/kannattanut tehdä, vaan mietitään ratkaisuja tähän ongelmaan!
Nyt todella pelottaa että ap on lukenut noita tylyjä viestejä, hänen ahdistuksensa kasvaa entisestään ja se heijastuu ennestään masentuneeseen vaimoon!
Jos teillä ei ole ideoita/empatiakykyä keksiä ratkaisuja, älkää tulko tänne vain purkamaan omaa pahaa oloanne!
Meissä vastaajissa on masennuksen kärsineitä. (Ei hätää. Mun lapseni on jo aikuinen.) Turha sitä on mitenkään kaunistella millaista se on, jos siitä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ihan asiallinen aviomies ja autat tosi paljon enemmän kuin monet muut kaverini ovat kertoneet näiden aviomiesten tekevän. Vaimosi saa siis sinulta apua kun tulet töissä mutta joutuu päivisin pärjäämään yksin väsyneenä ja huonovointisena lasten kanssa joten voisiko hän saada päiväksi apua kotiin, jos on masentunut ja ahdistunut..
Tämä on varmasti hyvä huomio. Neuvolan kautta voi ainakin osassa kunnista saada apua, mutta asia pitäisi tosiaan ensin ottaa puheeksi siellä neuvolassa.
Niin ja jos kyse on tosiaan jaksamisongelmasta ja muut lapset ovat vielä kotona niin unohtakaa kaikki lätinät täydellisestä vanhemmuudesta ja laittakaa muut lapset (osa)päivähoitoon, että vaimosi jaksaa kotona vauvan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Äiti minäkin kirjoitti:
Älkää jankatko siitä, mitä olisi pitänyt/kannattanut tehdä, vaan mietitään ratkaisuja tähän ongelmaan!
Nyt todella pelottaa että ap on lukenut noita tylyjä viestejä, hänen ahdistuksensa kasvaa entisestään ja se heijastuu ennestään masentuneeseen vaimoon!
Jos teillä ei ole ideoita/empatiakykyä keksiä ratkaisuja, älkää tulko tänne vain purkamaan omaa pahaa oloanne!
Meissä vastaajissa on masennuksen kärsineitä. (Ei hätää. Mun lapseni on jo aikuinen.) Turha sitä on mitenkään kaunistella millaista se on, jos siitä on kyse.
Ymmärsit väärin. Tarkoitin turhanpäiväistä v-tuilua! Minä olen kärsinyt vaikea-asteisesta masennuksesta joten todellakin tiedän mitä se on! Tarkoitin, ettei miestä ole tarpeen syyllistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimoa pelottaa. Kyllä pitää jutella jossain asiantuntevassa paikassa. Päivä kerrallaan, eihän sitä muutakaan voi. Asiat kyllä aina järjestyvät joten kuten, vaikka olis miten paha paikka. Vaikka ei juuri siltä nyt tunnukaan.
Vaimolle ei riitä elämässä, että hän eristäytyy kotiin lasten kanssa vaikka olisikin kiva, fiksu, hellä mies, ihanat, rakkaat lapset ja talous ok kunnossa. Ei se ole tänä päivänä tasapainoista elämää. Kannattaa varautua siihen, että vaimoa hatuttaa kotona jumittaminen seuraavat pari vuotta ihan kympillä kun ei vielä saanutkaan suunniteltua taukoa vaan pitää taas paksuna porskuttaa ja edessä on se tissin roikottelu samalla KOLMEA isompaa lasta vahtien. Se on RANKKAA! Eikä kaikki neuvolatädit ole myötätuntoisia, ymmärtäviä tai ei vain ole mitoitettu resursseja auttaa muita kuin päihdeongelmattomaisia vanhempia. Siis oikeasti auttaa eikä vain "ymmärtää ja kannustaa". Neljän lapsen äiti on jo niin täydellinen kummajainen, ettei helpolla löydä seuraa. Jos lapsia on monta niin silloin naiselta odotetaan jo aika täydellistä mammasielua ja häntä kohdellaan tylsästi. Tehkää joitain kivoja reissuja perheenä lasten kanssa, ihania muistoja. Huolehdi, että lapset käyttäytyy hyvin eikä pidä vain isää perheenpäänä, on kamalaa huolehtia päivätyönään lapsista jos mies sabotoi naisen auktoriteettia (kyllä pitää vanhemmalla olla auktoriteettia!) ja käytte vaimon kanssa TARPEEKSI USEIN jossain myös ilman lapsia. Vauvavuosi tulee olemaan rankka, mutta eihän se pitkään vauva ole (toki teillä on vauvavuosia tuossa vietelty aika monta putkeen). Naisen elämän ei tarvitse olla pelkkää paksuna ja äitinä olemista ja hänet äitinä näkemistä vaikka hänellä on lapsia. Sitä masentaa kun elämään ei kohta mahdu mitään muuta kuin kiireinen lasten hoito, rintamaidolla sotkeminen kaoottisessa pienten lasten sotkemassa tilassa jatkuvasti johonkin pieneen liimautuneen. Ettekö oikeasti tajua?! Siksi se ei puhu kun tuon kaiken pitäisi olla aivan ilmiselvää! Ei kukaan voi auttaa, joka ei osaa tuon vertaa kysymättä päätellä. Mieskin näkee hänet vain mammana, joka hoivaa lapset kouluikäisiksi. Se sun vaimosi on nainen ja ihminen ihan niinkuin kaikki ihmiset! Sillä ei ole mitään erityistä neljän lapsen-äiti-geeniä, joka tekisi neljän lapsen lastenhoidosta kutsumuksen! Sen on vaan nainen, jolla on kohta neljä pientä lasta ja jonka on nyt pakko kestää pikkulasten hoitoa monta vuotta! Auta sitä voimaan hyvin, käykää jossain, nauttimaan elämästä!
/Kolmen pienen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti minäkin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti minäkin kirjoitti:
Älkää jankatko siitä, mitä olisi pitänyt/kannattanut tehdä, vaan mietitään ratkaisuja tähän ongelmaan!
Nyt todella pelottaa että ap on lukenut noita tylyjä viestejä, hänen ahdistuksensa kasvaa entisestään ja se heijastuu ennestään masentuneeseen vaimoon!
Jos teillä ei ole ideoita/empatiakykyä keksiä ratkaisuja, älkää tulko tänne vain purkamaan omaa pahaa oloanne!
Meissä vastaajissa on masennuksen kärsineitä. (Ei hätää. Mun lapseni on jo aikuinen.) Turha sitä on mitenkään kaunistella millaista se on, jos siitä on kyse.
Ymmärsit väärin. Tarkoitin turhanpäiväistä v-tuilua! Minä olen kärsinyt vaikea-asteisesta masennuksesta joten todellakin tiedän mitä se on! Tarkoitin, ettei miestä ole tarpeen syyllistää.
Ok. Ei todellakaan, olen samaa mieltä. - Mun aikana kohauteltiin olkapäitä ja todettiin, että sellaista se vauva-aika kaikilla on, mutta hyshys. AV:llakin (olemassa jo yli 20 vuotta) aihe oli pitkään tabu. Se kuva, jota äitiydestä haluttiin ylläpitää keskustelussa, oli seesteistä vauvantuoksua, piste, ei vaihtoehtoja.
Onneksi ajat ovat muuttuneet, uskon tuontyyppisen vaikenemisen ja kaunistelun olleen todella vahingollista kaikille (sitä pettymystä ja epäonnistumisen tunnetta, kun saikin jotain ihan muuta...). Äiti ei ilmeisesti ap:nkaan kohdalla hehku onnesta, sekin on aina vaihtoehto, joka ap:nkin on hyvä ymmärtää. Vaikka eihän siinä voi kuin sitkuttaa, toivottavasti kaikenlaisella avulla. Ohis, anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äiti minäkin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti minäkin kirjoitti:
Älkää jankatko siitä, mitä olisi pitänyt/kannattanut tehdä, vaan mietitään ratkaisuja tähän ongelmaan!
Nyt todella pelottaa että ap on lukenut noita tylyjä viestejä, hänen ahdistuksensa kasvaa entisestään ja se heijastuu ennestään masentuneeseen vaimoon!
Jos teillä ei ole ideoita/empatiakykyä keksiä ratkaisuja, älkää tulko tänne vain purkamaan omaa pahaa oloanne!
Meissä vastaajissa on masennuksen kärsineitä. (Ei hätää. Mun lapseni on jo aikuinen.) Turha sitä on mitenkään kaunistella millaista se on, jos siitä on kyse.
Ymmärsit väärin. Tarkoitin turhanpäiväistä v-tuilua! Minä olen kärsinyt vaikea-asteisesta masennuksesta joten todellakin tiedän mitä se on! Tarkoitin, ettei miestä ole tarpeen syyllistää.
Ok. Ei todellakaan, olen samaa mieltä. - Mun aikana kohauteltiin olkapäitä ja todettiin, että sellaista se vauva-aika kaikilla on, mutta hyshys. AV:llakin (olemassa jo yli 20 vuotta) aihe oli pitkään tabu. Se kuva, jota äitiydestä haluttiin ylläpitää keskustelussa, oli seesteistä vauvantuoksua, piste, ei vaihtoehtoja.
Onneksi ajat ovat muuttuneet, uskon tuontyyppisen vaikenemisen ja kaunistelun olleen todella vahingollista kaikille (sitä pettymystä ja epäonnistumisen tunnetta, kun saikin jotain ihan muuta...). Äiti ei ilmeisesti ap:nkaan kohdalla hehku onnesta, sekin on aina vaihtoehto, joka ap:nkin on hyvä ymmärtää. Vaikka eihän siinä voi kuin sitkuttaa, toivottavasti kaikenlaisella avulla. Ohis, anteeksi.
Hyvä kun asia selvisi, joskus tulee väärinymmärryksiä. Saatoin itse ilmaista kantani epäselvästi, pahoittelen. Itselläni seuraavat asiat auttoivat masennukseen: Hyvä terapeutti, oma harrastus ilman perhettä (lenkkeily), kunnon yöunet edes kerran viikossa, säännöllinen ruokarytmi vaikka ruoka ei aina maistunut, ihmisten tapaaminen vaikka olisi tehnyt mieli jumittua kotiin (aina ei onnistunut, joskus kyllä jumituin kun ei ollut voimia lähteä), ulkoilu lapsen kanssa yleisillä leikkipuistoilla (molemmat saivat seuraa, lapsi ja äiti), masennuksen myöntäminen puolisolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konkreettista apua. Siivousapua ja lastenhoitoa.
Miksi terapiaan?
Siihen tarvitaan voimia ja tahtotila. Sinä perheen toisena aikuisena otat nyt vastuuta.
Ei vaimossasi mitään terapoitavaa ole jos arki on hauras.
Kanna vastuu perheestä. Ihan vaan nätisti ja kunnialla.
Siunausta.
Ehdotin terapiaa siksi, että minun mielestäni hän on selvästi masentunut.
Otan kyllä vastuuta, siivoan ja laitan ruokaa. Annan vaimon levätä niin paljon kuin ikinä tarvitsee, vien lapsia ulos ja hoidan viikonloppuaamut.
Ehdotan että ottaisi omaa aikaa, tapaisi ystäviä tai tekisi edes jotain kodin ulkopuolella, mutta hän ei ole kiinnostunut enää mistään.Mitä muuta voin tehdä?
Vaimosi on väsynyt ja jos ei syö, niin takuulla masentuu.
Teillä on neljä lasta kohta. Hän on ihan ylirasittunut.
Konkreettista aoua sinne kotiin tarvitsette. Puhu neuvolassa.
Vaimo menee kohta muuten rikki.
Minä oli jo kolemen kanssa ihan rikki. Seon kumma tämä minäitte- meininki meillä suomalaisilla.
Sinä et voi toimia terapeuttina. Et sinäkään jaksa ja terapeutti osaa antaa neuvoja.
Kyllä terapia tai jokin keksutelupakka olisi hyväksi.
Voin kertoa, että tuo on nyt vähintään kymmenen vuoden raskas rupeama.
Siksi tarvitsette kaiken mahdollisen avun ja tuen. Onko tuttuja tai sukulaisia?
Heti vaan nyt lääkäriin. Neuvolalääkäri? Neuvola yleensä?
Miksi vaimosi häeä. Heikko saa olla.
Koko perheen takia te tarvitestte tuke. Nyt.
Voimia ja rohkeasti apua hakemaan.
Olette arvokkaita. Jos vaimosi ei itsensä vuoksi lähde,niin voisi ymmärtää lähteä lastensa vuoksi hakemaan apua.
Lapset tarvitsevat kaksi jaksavaa aikuista. Välillä toinen on vetovastussa, kun toinen on heikoilla, mutta yhdessä te olette te. JA teillä on perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Isoimmat lapset päikkyyn, ihan heti.
- vaimoa helpottaa jo se, että ei ole koko remmi siinä taakkana koko ajan
2. Vaimo yksin johonkin kerran viikossa. Vaikka sitten kirjastoon istumaan omien ajatustensa kanssa. Sinä samoin.
3. Kerran kuussa siivooja, joka imuroi ja luuttuaa lattiat. On joka pennin väärti.
4. Oiotte joka asiassa, missä voi. Ruokaa paljon kerralla, pakkaseen sulatettavaa joka satsista.
5. Kaikki ylimääräinen meno, mistä ette aidosti nauti, pois. Kaikki tympeät synttärit, talkoot, ym. Katsokaa leffaa.
6. Ulkoilua joka päivä tunti. Satoi tai paistoi.
Sano että aiot osallistua nyt enemmän, kun tiedät että vauvan kanssa tulee olemaan rankempaa kun on edellinenkin noin pieni. Sano että tästä selvitään kyllä. Halaa.
Yllätä raskausaikana pienillä rakkaudellisilla eleillä. Pyydä juttelemaan ystävilleen tai sano että voit vahtia lapsia jotta hän saa ystäviensä kanssa pitää oman kahvihetken.
Siis näytä että sussa on miestä lentää supermiehenä apuun kun häneltä loppuu voimat. Muista kuitenkin että olet itsekin ihminen eli älä sinäkään nyt yhtäkkiä uuvuta itseäsi millään ylimääräisellä.
Lähinnä vain teet selväksi että olet hänen tukenaan, että sinäkin ajattelet häntä ja hänen jaksamistaan joskus ja että sinäkin voit yllättää.
Jos on vaikea kuvitell mitä hän tarvii, mieti ihmistä joka on masentunut ja väsynyt... tai että mitä itse kaipaisit jos olisit esim. yksinhuoltajamies eikä sulla olis vaimoa tukena.
Onko jotain mistä vaimo sanoo vaikka jatkuvasti? Esim. Jokin kotityö jota toivoo sinulta tai jota hän inhoaa esim. raskaana ollessaan, tapa/ärsyttävä asia jota toivoo sun tai lasten muuttavan, toive tai unelma, jotain mistä hän aina ilahtuu...? Tee muistiinpanoja aina kun vaimo sanoo jotain ja ideioi niiden pohjalta helpotusta hänen elämään.
Voisitko toteutta jonkin pienen unelman nyt? Esim treffit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä nää katkerat naiset täällä länkyttää? Olispa sun kaltanen mies.
Turha kommentti, sori
Minä masennuin kolmannen lapsemme raskausaikana. Lapsi oli kovasti toivottu. Ei sitä alakuloa osaa selittää, eikä siihen mikään muu auttanut kuin aika eli vasta imetyksen lopettamisen (lapsi 1,5v) jälkeen näin taas valoa.
Elämänilo vain katosi. Ei mikään apu eikä juttelu oikeastaan helpottanut. Lähes kaikki seksihalut meni ja välillä mies jopa inhotti. Söin alakuloon ja väsymykseen herkkuja, joita mies onneksi jaksoi kaupasta minulle kuljettaa, eikä koskaan sanonut mitään pahaa. Onneksi en jostain syystä lihonnut kuin muutaman kilon ja nekin lähti myöhemmin.
Pari viikkoa imetyksen lopettamisen jälkeen muistan yhden hetken, kun istuin autossa, katsoin ulos ikkunasta ja pää tuntui kirkkaalta. Maisema ei ollut enää usvan peitossa. Tästä meni viikko, kun mies otti syliin ja kertoi, miten onnellinen on kun on saanut aurinkoisen ja iloisen vaimonsa takaisin.
Jälkeenpäin olen miettinyt, mistä alakulo johtui, miten niin pahasti masennuin ja miksi niin yhtäkkiä elämä palasi takaisin. En tiedä. Hormoneilla oli varmasti iso osa. Tavattoman kiitollinen olen siitä, että vuosikymmen tämän jälkeen, meillä miehen kanssa on kaikki todella hyvin, että jaksettiin elää yhdessä sillä tavalla yli kaksi vuotta. Olisi voinut käydä toisinkin ja olisin menettänyt elämäni rakkauden.
Alue: Aihe vapaa
Tämä on varmasti hyvä huomio. Neuvolan kautta voi ainakin osassa kunnista saada apua, mutta asia pitäisi tosiaan ensin ottaa puheeksi siellä neuvolassa.