Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä vaimon suhteen?
04.11.2020 |
Olemme neljättä lasta odottava aviopari.
Nuorin on vasta lopettanut rinnalla käymisen, ja uusi raskaus alkoi ehkäisystä huolimatta. Olimme vaimon kanssa puhuneet että haluaisimme jossain vaiheessa vielä neljännen lapsen, mutta asia ei ollut vielä ajankohtainen.
Heti alusta asti kaikki oli erilaista kuin ennen. Vaimo puhui ensimmäiseen ultraan asti, että vielä ei kannata iloita, ja että keskenmeno voi tulla koska tahansa, mikä on tietysti totta. Hän kuitenkin piti keskenmenoa todennäköisenä, koska emme ole aiemmin sitä kokeneet, ja raskaus on jo neljäs.
Olen ollut innoissani lapsesta, ja yrittänyt auttaa vaimoani kaikin tavoin. Tultuani töistä autan tarvittaessa kotitöissä, tai vien lapsia ulos. Hieron ja hellin vaimoani, ja olen tukenut alkuraskauden väsymyksen ja pahoinvoinnin aikana, kannustanut lepäämään.
Nyt vaimoni on viikolla 15, ja vaikuttaa masentuneelta. Ei iloitse mistään, ruokahalu on kadonnut, ei halua puhua vauvasta tai kuunnella sydänääniä hankkimallani dopplerilla. Kun yritän jutella hankinnoista, hän vaan puuskahtaa jotain "Ai niin sekin täytyy ostaa" tms.
Hän on ärtynyt, ja saa itkukohtauksia.
Vaimo sanoo että raskaus ahdistaa häntä ajoittain, mutta tietenkään ei olisi halunnut sitä keskeyttää.
Olen ehdottanut että puhuisi tunteistaan neuvolassa, mutta kieltäytyy. Kuulumisia kyseltäessä vastaa vain terveydenhoitajalle kaiken olevan hyvin.
Olen ehdottanut että hakeutuisi johonkin terapiaan, mutta ei kuulemma kykene puhumaan kenellekään. Välillä taas kieltää masennuksen, ja sanoo minullekin kaiken olevan hyvin.
Neuvolakäynnit ovat olleet nopeita ja lyhytsanaisia, vaimo tuntuu vetävän tuntemattomien edessä aina jotain roolia.
Ilmeisesti vaimo pelkää leimaantumista, sekä sitä että joku epäilisi hänen kykyään huolehtia lapsista, ja tekevän jonkin lastensuojeluilmoituksen.
Mitä tässä miehenä pitäisi tehdä? En todellakaan tiedä, kuinka voisin auttaa häntä.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä täällä kirjoitetaan?
Voisiko joku kertoa, millä tavalla kontrolloin vaimoani?
Minulle on aivan se ja sama mitä hän syö, vaikka eläisi pelkällä noutopizzalla.
En halua mitään muuta, kuin että vaimo olisi jälleen se ONNELLINEN, innostuva nainen, joka haluaa käydä yksin kodin ulkopuolella, tavata ystäviä, nauraa.Minä en hae mitään diagnoosia, en halua alistaa tai kontrolloida.
Haluan hänelle apua, sillä selvästikään hän ei ole kunnossa.
Nukkumisvaikeudet, ruokahalun muutokset, itkuisuus ym kielivät mielestäni masennuksesta, uupumuksesta tai jostain vastaavasta, mihin haluaisin löytää hänelle avun.En todellakaan halua määrätä vaimoani, haluan hänen olevan ONNELLINEN!
Miksi on niin vaikea uskoa, että nykypäivänä on olemassa vielä täysin normaaleja avioliittoja, joihin ei kuulu minkäänlainen painostaminen tai oman edun tavoittelu.
Tällä hetkellä antaisin mitä vaan, että vaimo hymyilisi ja nauraisi. Nauttisi niistä asioista, jotka ennen tuottivat hänelle iloa.
Lähtisi vaikka kylpylään tai ihan minne tahansa kavereidensa kanssa, rentoutuisi.
Varaisin hänelle vaikka tältä seisomalta oman ulkomaanmatkan, jos hän haluaisi.Keskustelun aloittaja.
Ymmärrän, että kaipaat entistä iloista vaimoasi... Asiassa on kuitenkin kaksi mutta. Ensinnäkin, ihmiset muuttuvat - äitiys voi olla todella suuri muutos (huolestuttavaa, jos ei ole?) Kun saitte kaksi edellistä lasta, vaimosi oli taatusti erilainen ja ehkä kolmannen lapsen saatuaat reagoi äitiyteen kuin täysin eri ihminen. Koska tuli äidiksi ihan eri elämänkokemuksella, ja eri elämäntilanteessa. Nyt on vielä huoli jaksamisesta neljännen kanssa.
Se mitä minä tässä mietin... on se, miltä toiveesi vaimon palautumisesta tuntuu? Voisin kuvitella, että odotuksesi voivat olla hänelle psyykkisesti hyvinkin painostavia. "Pitäisi, mutta kun ei voi." Toinen yrittää kaikin keinoin auttaa, mutta aiheuttaa vain syyllisyyttä - mikä masentaa... Got the point?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä täällä kirjoitetaan?
Voisiko joku kertoa, millä tavalla kontrolloin vaimoani?
Minulle on aivan se ja sama mitä hän syö, vaikka eläisi pelkällä noutopizzalla.
En halua mitään muuta, kuin että vaimo olisi jälleen se ONNELLINEN, innostuva nainen, joka haluaa käydä yksin kodin ulkopuolella, tavata ystäviä, nauraa.Minä en hae mitään diagnoosia, en halua alistaa tai kontrolloida.
Haluan hänelle apua, sillä selvästikään hän ei ole kunnossa.
Nukkumisvaikeudet, ruokahalun muutokset, itkuisuus ym kielivät mielestäni masennuksesta, uupumuksesta tai jostain vastaavasta, mihin haluaisin löytää hänelle avun.En todellakaan halua määrätä vaimoani, haluan hänen olevan ONNELLINEN!
Miksi on niin vaikea uskoa, että nykypäivänä on olemassa vielä täysin normaaleja avioliittoja, joihin ei kuulu minkäänlainen painostaminen tai oman edun tavoittelu.
Tällä hetkellä antaisin mitä vaan, että vaimo hymyilisi ja nauraisi. Nauttisi niistä asioista, jotka ennen tuottivat hänelle iloa.
Lähtisi vaikka kylpylään tai ihan minne tahansa kavereidensa kanssa, rentoutuisi.
Varaisin hänelle vaikka tältä seisomalta oman ulkomaanmatkan, jos hän haluaisi.Keskustelun aloittaja.
Ei mikään kylpylä auta siihen masennukseen kun tietää että joutuu olemaan kotona vielä vaikka kuinka kauan lasten kanssa ja nytkään ei enää ole voimia. Teidän täytyy muuttaa koko paletti miten arkenne toimii. Eli sinä alat järjestelemään sitä että jäät kotiin. Kerrot tämän vaimollesi niin tulee jotain valoa sinne tunnelin päähän.
Miten ihmeessä teen tämän?
Vaimolle on ehdottoman tärkeää, että hän hoitaa lapset 3-vuotiaaksi saakka kotona. Minulle sopisi erittäin hyvin tuokin ratkaisu (olen ehdottanut joskus sitäkin), mutta hän loukkaantuu ehdotuksesta.
Ap
Ihan näin ohi aiheen niin kyllä narsisti ja kontrolloiva hullukin haluaa puolisonsa olevan ONNELLINEN. Tosin vain hänen asettamien määritelmien ja sääntöjen mukaan, ei muulla tavoin. Turha sitä jankuttaa.
Alkuperäinen keskustelun aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen keskustelun aloittaja kirjoitti:
Noniin, täällä siis keskustelun aloittaja.
Ei varmaan pitäisi enää kommentoida, mutta tehdään nyt selväksi muutama asia.
En todellakaan ole mikään naista alistava luolamies, vaan ihan tavallinen aviopuoliso, jolle vaimon hyvinvointi on kaikista tärkeintä.
Vaimoni ei ole mikään kotiorja tai synnytyskone, vaan upea nainen jota rakastan.
En ymmärrä mistä kirjoittajat saivat sen käsityksen, että hän hoitaa neljää lasta kotona?
Lapsemme ovat iältään 15, 13 ja 1v10kk.Osallistun nuorimman hoitoon ja kotitöihin niin paljon kuin ehdin, varsinkin nyt kun vaimo on masentunut.
Iltaisin ja viikonloppuisin yritän houkutella vaimoa tapamaan ystäviä, harrastamaan tai tekemään ihan mitä hän itse haluaa. Maksan sen kyllä.
Olen tarjonnut hankkivani siivoojan, lastenhoitoapua päivisin, ihan mitä tahansa. Ymmärrän, että uhmaikäisen kanssa ja raskaana ollessa on kuormittavaa, enkä missään nimessä väheksy vaimoni tekemää tärkeää työtä.
Yritän helliä, huomioida, muistuttaa kuinka paljon häntä rakastan, ja kuinka upea hän on.
Haluan tehdä kaikkeni hänen ja lastemme vuoksi.Olen kysellyt, keskustellut, ollut tukena. Sanonut, että voi puhua minulle kaikesta.
Vaimo on kertonut, että kärsii ahdistuksesta, mutta ei halua puhua asiasta enempää.Vaimolleni on tärkeää suorittaa, hoitaa kotityöt ja lapset mahdollisimman hyvin. Olen sanonut useasti, ettei kaikessa siinä ole mitään järkeä. En haluaisi, että vaimo kuormittaa itseään välttelemällä eineksiä, jynssäämällä ja puunaamalla riittävän siistiä asuntoa, leipomalla itse leipiä ja yrittämällä tehdä kaiken täydellisesti.
Lasten syntymäpäivinä tai isänpäivinä ei tarvitse näperrellä kakkukoristeita päiväkausia, tai menettää hermojaan täydellisten macaronsien vuoksi. Ostaisin mieluusti kaiken valmiina.Olen yrittänyt saada vaimon ymmärtämään, että pian 2-vuotiaan lapsen voi ihan hyvin laittaa yökylään, kiintymyssuhde ei siitä kärsi.
Lisään vielä, että en todellakaan pakottanut vaimoani tähän raskauteen.
Minulle olisi hyvin riittänyt nuo kolme lasta, mutta vaimo halusi alkaa yrittää neljättä ensi keväänä.
Raskaus kuitenkin alkoi ehkäisystä huolimatta jo aiemmin, mutta hän ei halunnut sitä keskeyttää.
Työpaikalle vaimon oli tarkoitus palata neljännen lapsen jälkeen, joten tämä ei muuttanut suunnitelmia kovin radikaalisti.Joten mitä voin tehdä?? Vaimo ei ota apua vastaan, ei halua puhua olostaan missään.
Mitä minun tulisi tehdä ettei tilanne pahene??Hei. Nyt kuulostaa tutulta. Velvollisuudentuntoinen vastuunkantajatyyppi suorittaa loppuun saakka, kunnes kaatuu taakkansa alle. Itselläni oli kyse omaishoitajuudesta, mutta sama mekanismi...ja johti burnoutiin, josta toipuminen kesti vuosia, enkä koskaan tullut ihan entiselleni - stressinsietokyky ei palautunut.
Psykologin mukaan kyse oli vahvuuteen sairastumisesta, ja se on ilmeisesti eräs läheisriippuvuuden muoto. Lakkaa ehdottelemasta, ota ohjat käsiisi, hanki apua vaimolta kysymättä (vie vaikka muualle siivoojan tulon ajaksi), sillä hän ei luultavasti tule sitä ottamaan vastaan ilman päättäväistä väliintuloa. Uupunut ei näe omaa uupumustaan, vain loputtoman to do- listan. Pakota hänet myös ammattilaisen pakeille, jotta hän herää (stressinhallinnasta voi olla apua), ja tee mitä tahansa radikaalia, jotta hän hidastaa tahtia ennen kuin on siinä pisteessä, että voimat loppuvat kerrasta. Puhu teineillekin, että osallistuvat parhaansa mukaan.
Kiitos viestistäsi ja neuvoista.
Tämä kuulostaa juuri vaimoltani, ja itsekin pelkään hänen kuormittuvan kaiken stressin alle.
Siivoojan hankkiminen salaa on varmasti ainoa vaihtoehto, ja aionkin sen nyt tehdä.Mihin minun tulisi ottaa yhteyttä hänen vointinsa vuoksi, suoraan neuvolaan, vai olisiko joku terapiapalvelu tai yksityinen lääkäriasema parempi?
Mitä luulet ap tuon auttavan? Ei terapiat vie pois ei haluttua raskautta, ei haluttua synnytystä ja ei haluttua lasta. Huomaat kun lapsi syntyy, kuinka vaimosi ei pidä lapsesta ja vaan katkeroituu.
Sinä voit soittaa suoraan neuvolaan ja pyytää saada puhua terveydenhoitajan kanssa. Ei tarvitse odotella seuraavaa neuvolakäyntiä, olet yhtä lailla perhettä ja saat puhua huolistasi neuvolaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, usko nyt jo, ettei ihmistä voi auttaa väkisin.
Holhottavilla se joskus toimii: psyykkinen pelottelu pakkohoidolla (syömishäiriöt) pakottaa tunteet taka-alalle.
Mutta nyt on kyse aikuisesta henkilöstä, ja mitä hengenvaaraa hän aiheuttaa? Kärsiikö nuorimmainen lapsi liikaa, jos kärsii, sinäkin voit jutella asiasta vaimon puolesta.
Se voi olla viimeinen niitti, jos kävelet vaimosi yli, ja yrität järjestää pakko-terapiaa. Juuri tämä asenteesi näyttäisi olevan suurin ongelma. Vai mikä se suurin ongelma on, se ettei vaimo ole niin iloinen kuin sinä tahtoisit? En vähättele hänen huoliaan, yritän vain sanoa, ettet voi PAKKO-KONTROLLOIDA. Tämä ei tarkoita, ettet voisi tehdämitään; et vain voi tehdä sitä hyvällä lopputulokselka, piittaamaatta toisen tahdosta. Vaimosi ei ole robotti, johon täytyy vain vaihtaa osa.
Nyt on todella suuri riski, että vaimo saa vauvan synnyttyä tarpeekseen ja hylkää vauvan emotionaalisesti - tai sitten todella omistautuu hänelle, mutta silloin sinä koet itsesi entistä hylätymmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti vaimosi on vaan loputtoman väsynyt ja masennuksen tuputtaminen diagnoosiksi vain ärsyttää. Alakulo ja väsynys eivät aina tarkoita masennusta vaikka Suomessa lääkärit ja hoitajat yleensä ensimmäisenä sitä tarjoavat vaivautumatta tutkimaan voisiko taustalla olla jotain fyysistä.
Ihan ensimmäiseksi kannattaisikin etsiä rauhdapuutteeseen hyvin perehtynyt lääkäri (tällainen voi olla vaikea löytää) ja mennä mittauttamaan varastorauta-arvot sekä muut vitamiinitasot kuten D-ja B12-vitamiinit. Monta peräkkäistä raskautta aiheuttaa herkästi anemiaa tai raudanpuutteen ilman anemiaan. Jo arvot on pielessä, ei keho tai mielikään voi hyvin. Suomen neuvoloissa ei asiaa ymmärretä, tuijotetaan vain hemoglomiiniarvoja ja heti jos ne saadaan viiterajojen sisäpuolelle, niin kuvitellaan että homma on ok. Jos/kun arvoissa on jotain ongelmaa ja asialle lähdetään tekemään jotain, niin sekin jo parantaa mielialaa.
Alkuperäinen keskustelun aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen keskustelun aloittaja kirjoitti:
Noniin, täällä siis keskustelun aloittaja.
Ei varmaan pitäisi enää kommentoida, mutta tehdään nyt selväksi muutama asia.
En todellakaan ole mikään naista alistava luolamies, vaan ihan tavallinen aviopuoliso, jolle vaimon hyvinvointi on kaikista tärkeintä.
Vaimoni ei ole mikään kotiorja tai synnytyskone, vaan upea nainen jota rakastan.
En ymmärrä mistä kirjoittajat saivat sen käsityksen, että hän hoitaa neljää lasta kotona?
Lapsemme ovat iältään 15, 13 ja 1v10kk.Osallistun nuorimman hoitoon ja kotitöihin niin paljon kuin ehdin, varsinkin nyt kun vaimo on masentunut.
Iltaisin ja viikonloppuisin yritän houkutella vaimoa tapamaan ystäviä, harrastamaan tai tekemään ihan mitä hän itse haluaa. Maksan sen kyllä.
Olen tarjonnut hankkivani siivoojan, lastenhoitoapua päivisin, ihan mitä tahansa. Ymmärrän, että uhmaikäisen kanssa ja raskaana ollessa on kuormittavaa, enkä missään nimessä väheksy vaimoni tekemää tärkeää työtä.
Yritän helliä, huomioida, muistuttaa kuinka paljon häntä rakastan, ja kuinka upea hän on.
Haluan tehdä kaikkeni hänen ja lastemme vuoksi.Olen kysellyt, keskustellut, ollut tukena. Sanonut, että voi puhua minulle kaikesta.
Vaimo on kertonut, että kärsii ahdistuksesta, mutta ei halua puhua asiasta enempää.Vaimolleni on tärkeää suorittaa, hoitaa kotityöt ja lapset mahdollisimman hyvin. Olen sanonut useasti, ettei kaikessa siinä ole mitään järkeä. En haluaisi, että vaimo kuormittaa itseään välttelemällä eineksiä, jynssäämällä ja puunaamalla riittävän siistiä asuntoa, leipomalla itse leipiä ja yrittämällä tehdä kaiken täydellisesti.
Lasten syntymäpäivinä tai isänpäivinä ei tarvitse näperrellä kakkukoristeita päiväkausia, tai menettää hermojaan täydellisten macaronsien vuoksi. Ostaisin mieluusti kaiken valmiina.Olen yrittänyt saada vaimon ymmärtämään, että pian 2-vuotiaan lapsen voi ihan hyvin laittaa yökylään, kiintymyssuhde ei siitä kärsi.
Lisään vielä, että en todellakaan pakottanut vaimoani tähän raskauteen.
Minulle olisi hyvin riittänyt nuo kolme lasta, mutta vaimo halusi alkaa yrittää neljättä ensi keväänä.
Raskaus kuitenkin alkoi ehkäisystä huolimatta jo aiemmin, mutta hän ei halunnut sitä keskeyttää.
Työpaikalle vaimon oli tarkoitus palata neljännen lapsen jälkeen, joten tämä ei muuttanut suunnitelmia kovin radikaalisti.Joten mitä voin tehdä?? Vaimo ei ota apua vastaan, ei halua puhua olostaan missään.
Mitä minun tulisi tehdä ettei tilanne pahene??Hei. Nyt kuulostaa tutulta. Velvollisuudentuntoinen vastuunkantajatyyppi suorittaa loppuun saakka, kunnes kaatuu taakkansa alle. Itselläni oli kyse omaishoitajuudesta, mutta sama mekanismi...ja johti burnoutiin, josta toipuminen kesti vuosia, enkä koskaan tullut ihan entiselleni - stressinsietokyky ei palautunut.
Psykologin mukaan kyse oli vahvuuteen sairastumisesta, ja se on ilmeisesti eräs läheisriippuvuuden muoto. Lakkaa ehdottelemasta, ota ohjat käsiisi, hanki apua vaimolta kysymättä (vie vaikka muualle siivoojan tulon ajaksi), sillä hän ei luultavasti tule sitä ottamaan vastaan ilman päättäväistä väliintuloa. Uupunut ei näe omaa uupumustaan, vain loputtoman to do- listan. Pakota hänet myös ammattilaisen pakeille, jotta hän herää (stressinhallinnasta voi olla apua), ja tee mitä tahansa radikaalia, jotta hän hidastaa tahtia ennen kuin on siinä pisteessä, että voimat loppuvat kerrasta. Puhu teineillekin, että osallistuvat parhaansa mukaan.
Kiitos viestistäsi ja neuvoista.
Tämä kuulostaa juuri vaimoltani, ja itsekin pelkään hänen kuormittuvan kaiken stressin alle.
Siivoojan hankkiminen salaa on varmasti ainoa vaihtoehto, ja aionkin sen nyt tehdä.Mihin minun tulisi ottaa yhteyttä hänen vointinsa vuoksi, suoraan neuvolaan, vai olisiko joku terapiapalvelu tai yksityinen lääkäriasema parempi?
En valitettavasti osaa neuvoa sen tarkemmin, itse kävin työterveyspsykologilla ja Kelan tukemassa terapiassa, mutta tästä on jo vuosia aikaa. Uskon kuitenkin, että vaimosikin pitäisi saada puhumaan itsestään ja omasta tilanteestaan, ei perheestään, joten neuvola ei ehkä ole ensisijainen osoite.
Ongelmahan piilee siinä, että suorittaja laittaa jatkuvasti tois(t)en hyvinvoinnin omansa edelle, se täytyy saada poikki ennen kuin hän kadottaa itsensä. Oma järki ei nimittäin kerro, mikä on riittävää ja mikä menee yli.
Omat voimat eivät välttämättä riitä minkäänlaisiin muutoksiin - oma puolisoni aikanaan järjesti viikonlopun mökkireissuja, jotka näin normaalitilassa olisivat ihanan rentouttavia, mutta jotka silloin uupuneena aiheuttivat vain lisää kuormitusta (Pakkaaminen? Mitä syödään? Lääkitys? Ja suurimpana ongelmana, sama työkuorma alkeellisemmissa oloissa). Kieltäydyin usein lähtemästä, sillä en jaksanut yhtään mitään ylimääräistä, kivaakaan. Siksi tarvitaan voimakas väliintulo, jotta suorittaminen katkeaa.
Kaikkea hyvää teille, selvästi rakastat vaimoasi. Kyllä hänkin sen tietää, kun taas näkee asiat selkeästi. Sitähän se avioliitto on, kun toinen kompuroi, toinen kannattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n olisi syytä keskittyä enemmän kahden nuorimman (myös sikiön) hyvinvointiin, ei niinkään siihen, miltä itsestä tuntuu ja jaksaako vaimo hymyillä. Onko lasten kehitykselle jotain haittaa nykytilanteesta? Jos ei, ei pidä puskea perfektionismia.
Toki voit aina jutella jonkun kanssa SINUN huolistasi eikä siinä ole mitään väärää, että SINÄ kaipaat ennakoivaa "terapiaa" eli konsultaatiota. Lapsia ajatellen, ja miksei itseäsikin.
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen keskustelun aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen keskustelun aloittaja kirjoitti:
Noniin, täällä siis keskustelun aloittaja.
Ei varmaan pitäisi enää kommentoida, mutta tehdään nyt selväksi muutama asia.
En todellakaan ole mikään naista alistava luolamies, vaan ihan tavallinen aviopuoliso, jolle vaimon hyvinvointi on kaikista tärkeintä.
Vaimoni ei ole mikään kotiorja tai synnytyskone, vaan upea nainen jota rakastan.
En ymmärrä mistä kirjoittajat saivat sen käsityksen, että hän hoitaa neljää lasta kotona?
Lapsemme ovat iältään 15, 13 ja 1v10kk.Osallistun nuorimman hoitoon ja kotitöihin niin paljon kuin ehdin, varsinkin nyt kun vaimo on masentunut.
Iltaisin ja viikonloppuisin yritän houkutella vaimoa tapamaan ystäviä, harrastamaan tai tekemään ihan mitä hän itse haluaa. Maksan sen kyllä.
Olen tarjonnut hankkivani siivoojan, lastenhoitoapua päivisin, ihan mitä tahansa. Ymmärrän, että uhmaikäisen kanssa ja raskaana ollessa on kuormittavaa, enkä missään nimessä väheksy vaimoni tekemää tärkeää työtä.
Yritän helliä, huomioida, muistuttaa kuinka paljon häntä rakastan, ja kuinka upea hän on.
Haluan tehdä kaikkeni hänen ja lastemme vuoksi.Olen kysellyt, keskustellut, ollut tukena. Sanonut, että voi puhua minulle kaikesta.
Vaimo on kertonut, että kärsii ahdistuksesta, mutta ei halua puhua asiasta enempää.Vaimolleni on tärkeää suorittaa, hoitaa kotityöt ja lapset mahdollisimman hyvin. Olen sanonut useasti, ettei kaikessa siinä ole mitään järkeä. En haluaisi, että vaimo kuormittaa itseään välttelemällä eineksiä, jynssäämällä ja puunaamalla riittävän siistiä asuntoa, leipomalla itse leipiä ja yrittämällä tehdä kaiken täydellisesti.
Lasten syntymäpäivinä tai isänpäivinä ei tarvitse näperrellä kakkukoristeita päiväkausia, tai menettää hermojaan täydellisten macaronsien vuoksi. Ostaisin mieluusti kaiken valmiina.Olen yrittänyt saada vaimon ymmärtämään, että pian 2-vuotiaan lapsen voi ihan hyvin laittaa yökylään, kiintymyssuhde ei siitä kärsi.
Lisään vielä, että en todellakaan pakottanut vaimoani tähän raskauteen.
Minulle olisi hyvin riittänyt nuo kolme lasta, mutta vaimo halusi alkaa yrittää neljättä ensi keväänä.
Raskaus kuitenkin alkoi ehkäisystä huolimatta jo aiemmin, mutta hän ei halunnut sitä keskeyttää.
Työpaikalle vaimon oli tarkoitus palata neljännen lapsen jälkeen, joten tämä ei muuttanut suunnitelmia kovin radikaalisti.Joten mitä voin tehdä?? Vaimo ei ota apua vastaan, ei halua puhua olostaan missään.
Mitä minun tulisi tehdä ettei tilanne pahene??Hei. Nyt kuulostaa tutulta. Velvollisuudentuntoinen vastuunkantajatyyppi suorittaa loppuun saakka, kunnes kaatuu taakkansa alle. Itselläni oli kyse omaishoitajuudesta, mutta sama mekanismi...ja johti burnoutiin, josta toipuminen kesti vuosia, enkä koskaan tullut ihan entiselleni - stressinsietokyky ei palautunut.
Psykologin mukaan kyse oli vahvuuteen sairastumisesta, ja se on ilmeisesti eräs läheisriippuvuuden muoto. Lakkaa ehdottelemasta, ota ohjat käsiisi, hanki apua vaimolta kysymättä (vie vaikka muualle siivoojan tulon ajaksi), sillä hän ei luultavasti tule sitä ottamaan vastaan ilman päättäväistä väliintuloa. Uupunut ei näe omaa uupumustaan, vain loputtoman to do- listan. Pakota hänet myös ammattilaisen pakeille, jotta hän herää (stressinhallinnasta voi olla apua), ja tee mitä tahansa radikaalia, jotta hän hidastaa tahtia ennen kuin on siinä pisteessä, että voimat loppuvat kerrasta. Puhu teineillekin, että osallistuvat parhaansa mukaan.
Kiitos viestistäsi ja neuvoista.
Tämä kuulostaa juuri vaimoltani, ja itsekin pelkään hänen kuormittuvan kaiken stressin alle.
Siivoojan hankkiminen salaa on varmasti ainoa vaihtoehto, ja aionkin sen nyt tehdä.Mihin minun tulisi ottaa yhteyttä hänen vointinsa vuoksi, suoraan neuvolaan, vai olisiko joku terapiapalvelu tai yksityinen lääkäriasema parempi?
En valitettavasti osaa neuvoa sen tarkemmin, itse kävin työterveyspsykologilla ja Kelan tukemassa terapiassa, mutta tästä on jo vuosia aikaa. Uskon kuitenkin, että vaimosikin pitäisi saada puhumaan itsestään ja omasta tilanteestaan, ei perheestään, joten neuvola ei ehkä ole ensisijainen osoite.
Ongelmahan piilee siinä, että suorittaja laittaa jatkuvasti tois(t)en hyvinvoinnin omansa edelle, se täytyy saada poikki ennen kuin hän kadottaa itsensä. Oma järki ei nimittäin kerro, mikä on riittävää ja mikä menee yli.
Omat voimat eivät välttämättä riitä minkäänlaisiin muutoksiin - oma puolisoni aikanaan järjesti viikonlopun mökkireissuja, jotka näin normaalitilassa olisivat ihanan rentouttavia, mutta jotka silloin uupuneena aiheuttivat vain lisää kuormitusta (Pakkaaminen? Mitä syödään? Lääkitys? Ja suurimpana ongelmana, sama työkuorma alkeellisemmissa oloissa). Kieltäydyin usein lähtemästä, sillä en jaksanut yhtään mitään ylimääräistä, kivaakaan. Siksi tarvitaan voimakas väliintulo, jotta suorittaminen katkeaa.
Kaikkea hyvää teille, selvästi rakastat vaimoasi. Kyllä hänkin sen tietää, kun taas näkee asiat selkeästi. Sitähän se avioliitto on, kun toinen kompuroi, toinen kannattelee.
Aika naiivi tulkinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän että rouvaa pelottaa, ja myös että ei tee aborttia. Masennukseltahan tuo kuulostaa ja vaikka aviomies olisi kuinka ihana ja ymmärtäväinen niin yleensä tarvitaan ulkopuolinen ammattiauttaja. Voiko neuvolassa tehdä jonkin huoli-ilmoituksen vaimostaan?
Vaimo on läheisriippuvainen, ap pedanttinen narsisti tms. Vaarallisin, salakavalin yhdistelmä lapsen kehitykselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihme että masentaa, kun ilmassa leijuu natsimainen ilmiannon ilmapiiri.
"Jos et jaksa, uhkaan sinua hullun papereilla ja sinulta viedään lapsi." Tätä viesti ap kaikessa hingussaan singaloi.
Narsisti tietenkin uskoo jalouteensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä täällä kirjoitetaan?
Voisiko joku kertoa, millä tavalla kontrolloin vaimoani?
Minulle on aivan se ja sama mitä hän syö, vaikka eläisi pelkällä noutopizzalla.
En halua mitään muuta, kuin että vaimo olisi jälleen se ONNELLINEN, innostuva nainen, joka haluaa käydä yksin kodin ulkopuolella, tavata ystäviä, nauraa.Minä en hae mitään diagnoosia, en halua alistaa tai kontrolloida.
Haluan hänelle apua, sillä selvästikään hän ei ole kunnossa.
Nukkumisvaikeudet, ruokahalun muutokset, itkuisuus ym kielivät mielestäni masennuksesta, uupumuksesta tai jostain vastaavasta, mihin haluaisin löytää hänelle avun.En todellakaan halua määrätä vaimoani, haluan hänen olevan ONNELLINEN!
Miksi on niin vaikea uskoa, että nykypäivänä on olemassa vielä täysin normaaleja avioliittoja, joihin ei kuulu minkäänlainen painostaminen tai oman edun tavoittelu.
Tällä hetkellä antaisin mitä vaan, että vaimo hymyilisi ja nauraisi. Nauttisi niistä asioista, jotka ennen tuottivat hänelle iloa.
Lähtisi vaikka kylpylään tai ihan minne tahansa kavereidensa kanssa, rentoutuisi.
Varaisin hänelle vaikka tältä seisomalta oman ulkomaanmatkan, jos hän haluaisi.Keskustelun aloittaja.
Ei mikään kylpylä auta siihen masennukseen kun tietää että joutuu olemaan kotona vielä vaikka kuinka kauan lasten kanssa ja nytkään ei enää ole voimia. Teidän täytyy muuttaa koko paletti miten arkenne toimii. Eli sinä alat järjestelemään sitä että jäät kotiin. Kerrot tämän vaimollesi niin tulee jotain valoa sinne tunnelin päähän.
Miten ihmeessä teen tämän?
Vaimolle on ehdottoman tärkeää, että hän hoitaa lapset 3-vuotiaaksi saakka kotona. Minulle sopisi erittäin hyvin tuokin ratkaisu (olen ehdottanut joskus sitäkin), mutta hän loukkaantuu ehdotuksesta.
Ap
Niin just. Näitä kolmivuotispakkomielteisiä. No enpä tiedä sitten. Tuohon se johtaa.
En edes vaivaudu lukemaan tätä pas.kaa. VOISITKO JO VIHDOIN JA VIIMEIN LOPETTAA MIEKKOSENA ESIINTYMISEN?? En käsitä mikä on vialla korvien välissä tuollaisella, joka vain jatkaa ja jatkaa ja jatkaa. Kaippa syy on nämä idıooțiț, jotka uskovat kaiken kuin vajaaälyiset lapset 🤣🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen keskustelun aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen keskustelun aloittaja kirjoitti:
Noniin, täällä siis keskustelun aloittaja.
Ei varmaan pitäisi enää kommentoida, mutta tehdään nyt selväksi muutama asia.
En todellakaan ole mikään naista alistava luolamies, vaan ihan tavallinen aviopuoliso, jolle vaimon hyvinvointi on kaikista tärkeintä.
Vaimoni ei ole mikään kotiorja tai synnytyskone, vaan upea nainen jota rakastan.
En ymmärrä mistä kirjoittajat saivat sen käsityksen, että hän hoitaa neljää lasta kotona?
Lapsemme ovat iältään 15, 13 ja 1v10kk.Osallistun nuorimman hoitoon ja kotitöihin niin paljon kuin ehdin, varsinkin nyt kun vaimo on masentunut.
Iltaisin ja viikonloppuisin yritän houkutella vaimoa tapamaan ystäviä, harrastamaan tai tekemään ihan mitä hän itse haluaa. Maksan sen kyllä.
Olen tarjonnut hankkivani siivoojan, lastenhoitoapua päivisin, ihan mitä tahansa. Ymmärrän, että uhmaikäisen kanssa ja raskaana ollessa on kuormittavaa, enkä missään nimessä väheksy vaimoni tekemää tärkeää työtä.
Yritän helliä, huomioida, muistuttaa kuinka paljon häntä rakastan, ja kuinka upea hän on.
Haluan tehdä kaikkeni hänen ja lastemme vuoksi.Olen kysellyt, keskustellut, ollut tukena. Sanonut, että voi puhua minulle kaikesta.
Vaimo on kertonut, että kärsii ahdistuksesta, mutta ei halua puhua asiasta enempää.Vaimolleni on tärkeää suorittaa, hoitaa kotityöt ja lapset mahdollisimman hyvin. Olen sanonut useasti, ettei kaikessa siinä ole mitään järkeä. En haluaisi, että vaimo kuormittaa itseään välttelemällä eineksiä, jynssäämällä ja puunaamalla riittävän siistiä asuntoa, leipomalla itse leipiä ja yrittämällä tehdä kaiken täydellisesti.
Lasten syntymäpäivinä tai isänpäivinä ei tarvitse näperrellä kakkukoristeita päiväkausia, tai menettää hermojaan täydellisten macaronsien vuoksi. Ostaisin mieluusti kaiken valmiina.Olen yrittänyt saada vaimon ymmärtämään, että pian 2-vuotiaan lapsen voi ihan hyvin laittaa yökylään, kiintymyssuhde ei siitä kärsi.
Lisään vielä, että en todellakaan pakottanut vaimoani tähän raskauteen.
Minulle olisi hyvin riittänyt nuo kolme lasta, mutta vaimo halusi alkaa yrittää neljättä ensi keväänä.
Raskaus kuitenkin alkoi ehkäisystä huolimatta jo aiemmin, mutta hän ei halunnut sitä keskeyttää.
Työpaikalle vaimon oli tarkoitus palata neljännen lapsen jälkeen, joten tämä ei muuttanut suunnitelmia kovin radikaalisti.Joten mitä voin tehdä?? Vaimo ei ota apua vastaan, ei halua puhua olostaan missään.
Mitä minun tulisi tehdä ettei tilanne pahene??Hei. Nyt kuulostaa tutulta. Velvollisuudentuntoinen vastuunkantajatyyppi suorittaa loppuun saakka, kunnes kaatuu taakkansa alle. Itselläni oli kyse omaishoitajuudesta, mutta sama mekanismi...ja johti burnoutiin, josta toipuminen kesti vuosia, enkä koskaan tullut ihan entiselleni - stressinsietokyky ei palautunut.
Psykologin mukaan kyse oli vahvuuteen sairastumisesta, ja se on ilmeisesti eräs läheisriippuvuuden muoto. Lakkaa ehdottelemasta, ota ohjat käsiisi, hanki apua vaimolta kysymättä (vie vaikka muualle siivoojan tulon ajaksi), sillä hän ei luultavasti tule sitä ottamaan vastaan ilman päättäväistä väliintuloa. Uupunut ei näe omaa uupumustaan, vain loputtoman to do- listan. Pakota hänet myös ammattilaisen pakeille, jotta hän herää (stressinhallinnasta voi olla apua), ja tee mitä tahansa radikaalia, jotta hän hidastaa tahtia ennen kuin on siinä pisteessä, että voimat loppuvat kerrasta. Puhu teineillekin, että osallistuvat parhaansa mukaan.
Kiitos viestistäsi ja neuvoista.
Tämä kuulostaa juuri vaimoltani, ja itsekin pelkään hänen kuormittuvan kaiken stressin alle.
Siivoojan hankkiminen salaa on varmasti ainoa vaihtoehto, ja aionkin sen nyt tehdä.Mihin minun tulisi ottaa yhteyttä hänen vointinsa vuoksi, suoraan neuvolaan, vai olisiko joku terapiapalvelu tai yksityinen lääkäriasema parempi?
En valitettavasti osaa neuvoa sen tarkemmin, itse kävin työterveyspsykologilla ja Kelan tukemassa terapiassa, mutta tästä on jo vuosia aikaa. Uskon kuitenkin, että vaimosikin pitäisi saada puhumaan itsestään ja omasta tilanteestaan, ei perheestään, joten neuvola ei ehkä ole ensisijainen osoite.
Ongelmahan piilee siinä, että suorittaja laittaa jatkuvasti tois(t)en hyvinvoinnin omansa edelle, se täytyy saada poikki ennen kuin hän kadottaa itsensä. Oma järki ei nimittäin kerro, mikä on riittävää ja mikä menee yli.
Omat voimat eivät välttämättä riitä minkäänlaisiin muutoksiin - oma puolisoni aikanaan järjesti viikonlopun mökkireissuja, jotka näin normaalitilassa olisivat ihanan rentouttavia, mutta jotka silloin uupuneena aiheuttivat vain lisää kuormitusta (Pakkaaminen? Mitä syödään? Lääkitys? Ja suurimpana ongelmana, sama työkuorma alkeellisemmissa oloissa). Kieltäydyin usein lähtemästä, sillä en jaksanut yhtään mitään ylimääräistä, kivaakaan. Siksi tarvitaan voimakas väliintulo, jotta suorittaminen katkeaa.
Kaikkea hyvää teille, selvästi rakastat vaimoasi. Kyllä hänkin sen tietää, kun taas näkee asiat selkeästi. Sitähän se avioliitto on, kun toinen kompuroi, toinen kannattelee.
Aika naiivi tulkinta.
Ok. Johtuu ehkä kokemuksesta, jossa liitossa molemmat ajattelevat toistensa parasta, kykyjensä mukaan ja joskus ammoin niiden ylikin. Oletan ap:n vaimon olevan normaalitilassa normaalijärkinen, ja sellainen ei edes harkitse mitään lisälapsia päävikaisen kanssa, narsistin oikea karvahan olisi jo paljon aiemmin selvinnyt (vanhin 15).
Alue: Aihe vapaa
Kiitos viestistäsi ja neuvoista.
Tämä kuulostaa juuri vaimoltani, ja itsekin pelkään hänen kuormittuvan kaiken stressin alle.
Siivoojan hankkiminen salaa on varmasti ainoa vaihtoehto, ja aionkin sen nyt tehdä.
Mihin minun tulisi ottaa yhteyttä hänen vointinsa vuoksi, suoraan neuvolaan, vai olisiko joku terapiapalvelu tai yksityinen lääkäriasema parempi?