Lue keskustelun säännöt.
Miten niin 90-luvulla ei ollut allergioita tai erityislapsia?
03.11.2020 |
Kysyy 90-luvulla syntyneet allergisen erityislapsen äiti, jonka tuntee useitakin muitakin, vertaistukiryhmien kautta. Ette te ehkä yläasteella edes tienneet, että se hiljainen nurkassa istuva nörtti, joka on matikassa hyvä, on asperger-nuori, jonka lapsuus on ollut yhtä terapiaa. Ala-asteelta ette muista, kun silloin oli paljon pienluokkia ja nimenomaan 90-luvulla ja 2000-luvun alussa näitä yleistyi - nyt on purettu kaikki pois. Myös tavispoikani paras kaveri oli pienluokassa, kiva poika, ihan tavalliset koulut kävi muutaman pienluokkaluokan jälkeen. Ystävystyivät kun tämä poika tuli normiluokkaan. Kyllä hänen erityisyytensä huomasi, mutta ei lapset välttämättä kiinnitä siihen huomiota, heidän mielestään poika oli luultavasti vain vähän erikoinen. Mun paras kaveri oli tosi allerginen jo 70-luvulla, kalalle, sitrushedelmille yms. ja siitepölyallergista oli koko puolisoni suku jo 80-luvulla, ihan maaseudulla. Anoppi kertoi, että voi kun olisi tajunnut, että vanhimman lapsen maitorupi oli kala-allergiaa, heillä kun kala oli vielä usein pääasiallinen ruoka.
Kommentit (54)
"Ei silloin ollut sitä tai tätä ilmiötä" tarkoittaa usen "en tiedä, että silloin oli sitä tai tätä ilmiötä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä muistan 70-80-luvultakin nämä "maitorupi"-lapset. Pikkuserkunkin käsivarret oli aina ihan rupisina kutisevasta ihottumasta.
Jonnet ja Jaanicat luulevat, ettei heidän lapsuudessaan ollut mitään nykyajan ongelmia.
Ap lisää, että omasta lapsuudestani muistan pojan, jonka ei tarvinnut käydä edes koulua. Hän käveli ympäriinsä, ei puhunut mitään, heilutteli käsiään, ei kiinnittänyt kehenkään huomiota. Oli sellainen paremman perheen poika. Häntä pidettiin kai lähinnä kehitysvammaisena ja vähän hulluna, mutta harmittomana, ei koskaan tehnyt kellekään mitään pahaa ja ei koskaan poikennut siitä kotitieltään, saattoi kävellä tuntikausia. Kehitysvammaisen tasolla varmaan olikin, mutta aikuisena tajusin, että hänhän oli todennäköisesti autistinen. Vaikeasti vammaisethan saivat vapautuksen koulunkäynnistä vielä 80-luvulla, joten siksi näitä ei muisteta, koska ei heitä kouluissa ollut. Myös mieheni kotiseudulla oli mieheni ikäinen mies, joka ei ollut kuulemma koskaan käynyt koulua. Hänkin oli siellä tunnettu harmiton "kylähullu".
Vierailija kirjoitti:
"Ei silloin ollut sitä tai tätä ilmiötä" tarkoittaa usen "en tiedä, että silloin oli sitä tai tätä ilmiötä".
Tai "sitä ei tutkittu eikä siitä puhuttu". Omasta lapsuudesta muistan monta tyyppiä, joista näki kilometrin päähän että jotain psyykkistä tukea olisi tarvittu. Osasta ei tullut "mutään" ja sen tiesi jo silloin. Olen 70-luvulla syntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari sellaista tyyppiä muistan 80-luvun yläasteelta jotka näin aikuisen silmin olivat todennäköisesti aspergereita, silloin vain pidettiin "outoina".
Oliko ysärillä näin kamalasti ahdistusta? Kun joka toinen nuori on tänä päivänä ahdistunut. Kaikki ahdistaa. Itse asiassa aikuisiakin taitaa ahdistaa. Ahdistiko ihmisiä näin kamalasti silloin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pointti taitaa kuitenkin olla se että nykyään allergiat ovat lisääntyneet voimakkaasti ja niitä on lähes joka perheissä.
Yhdelle tutulle piti hakea 70-80 luvun taitteessa "allergia maidot" ruotsista koska Suomessa ei ollut tarjontaa.
90-luvulla allergiat olivat jo tuttuja. Keliakia osattiin diagnosoida jo pienemmissäkin kunnissa ja allergioihin löytyi jo apua. (Toki maitorupeen ei taideta vieläkään puuttua ruokavalion, vaan kortisonin kautta.
Itse riemuitsin 2016 neuvolassa kun viimein keksin lapseni vaikean atopian räjähtävän suklaasta, että viimein pääsisimme kortisonikierteestä! Terveydenhoitaja aivan kiirehti sanomaan että "nykyohjeistuksen mukaan ei suositella välttämään vaan siedättämään!" Katsoin niin hölmistyneenä koska tiesi tarkalleen kuinka vaikea atopia lapsella oli ja puhuttiin niinkin tärkeästä ruoka-aineesta kuin suklaa.
Vierailija kirjoitti:
Oliko ysärillä näin kamalasti ahdistusta? Kun joka toinen nuori on tänä päivänä ahdistunut. Kaikki ahdistaa. Itse asiassa aikuisiakin taitaa ahdistaa. Ahdistiko ihmisiä näin kamalasti silloin?
90-luvulla oli kaamea lama. Työttömiä oli moninkertaisesti nykypäivään verrattuna. Rahaa ei ollut, moni joutui myymään kotinsa ja jäi vain velkaa. Ahdistus ja näköalattomuus oli aivan toisissa lukemissa kuin nykyisin. Asian voit tarkistaa itsemurhatilastoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mennään vielä varhaisempaan aikaan ja maaseudulle niin siihen aikaan sanottiin joistain asioista että "ottaa nenään". Ja itselläkin oli aina loppukesästä "heinänuha". Sitä oikeasti kutsuttiin sillä nimellä. Tiedettiin siis kyllä että heinäajasta johtuu. Itsellä oli lapsena aina vatsa kipeä, varsinkin syömisen jälkeen, ja parikymppisenä tuli todettua että oli laktoosiongelma. Maitoa en ole juonut sen jälkeen, tulee oksennusreaktio. Mutta laktoosittomat hapanmaitotuotteet käy. Sipuli oli/on kauhistus ja sienistä tuli/tulee vatsakipua. Nyt on todettu että laktoosiongelmaiselle edellämainitut aiheuttaa ongelmia. Ns. raaka-maitoa juotiin ja silti ongelmat. Nythän tuostakin on kaksi koulukuntaa. Sitten koulussa oli näitä kovapäisempiä poikia, joille koulunkäynti ja paikallaan pysyminen ja oppiminen oli hankalampaa. Monesti sitten maaseudulla monesta näistä tuli niitä "peräkamarin poikia". Siinä kotosalla saivat olla ja tehdä töitä. Ei siinä sen kummempaa diagnoosia tarvittu. Huom! aika usein nämä olivat nimenomaan poikia, niinkuin nykyään sanotaan että on yleisempää pojilla. Itseasiassa en muista että olisi yhtäkään tyttöä. Tämä 60-luvulla, mutta nykyään näihin kaikkiin on diagnoosit ja hoidotkin. Silloin ne olivat vain ominaisuuksia. Nyt on niin kova vaatimustaso että ns. ongelmaiset eivät vain voi sulautua joukkoon niinkuin ennen. No sen voin sanoa että olisin halunnut tietää tuosta laktoosiongelmasta että ei olisi tarvinnut lapsena kärsiä. Mutta siihen aikaan olisi ollut mahdottomuus että joku ei oikeasti voi käyttää maitoa.
Vierailija kirjoitti:
"Ei silloin ollut sitä tai tätä ilmiötä" tarkoittaa usen "en tiedä, että silloin oli sitä tai tätä ilmiötä".
Kuten tässäkin tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko ysärillä näin kamalasti ahdistusta? Kun joka toinen nuori on tänä päivänä ahdistunut. Kaikki ahdistaa. Itse asiassa aikuisiakin taitaa ahdistaa. Ahdistiko ihmisiä näin kamalasti silloin?
Ahdisti ainakin minua ja itkin paljon. Minua vähäteltiin tämän takia eikä ymmärrystä saanut. Ahdistusta aiheutti kiusaaminen, perheen sisäinen alkoholismi, väkivalta ja omasta ujoudesta johtuvat ongelmat.
Muistan 90-luvulla kun opettaja toi luokalle karkkia ja maitoallergiselle lapselle antoi porkkanan. Erityislapset taas oli eristetty omaan luokkaansa toiselle puolelle koulua, kauas muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvämuistinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko ysärillä näin kamalasti ahdistusta? Kun joka toinen nuori on tänä päivänä ahdistunut. Kaikki ahdistaa. Itse asiassa aikuisiakin taitaa ahdistaa. Ahdistiko ihmisiä näin kamalasti silloin?
90-luvulla oli kaamea lama. Työttömiä oli moninkertaisesti nykypäivään verrattuna. Rahaa ei ollut, moni joutui myymään kotinsa ja jäi vain velkaa. Ahdistus ja näköalattomuus oli aivan toisissa lukemissa kuin nykyisin. Asian voit tarkistaa itsemurhatilastoista.
Suurempi ahdistus oli 1980-luvulla, jolloin pelättiin pandemioita (aidsia) ja ymäristötuhoja (happosateita, myrkkypåästöjå, ydintuhoja) ja kylmää sotaa ja terrorismia. Se aiheutti ahdistusta.
Ysärillä kukaan ei ehtinyt enää ahditua kun laman aikana oli pakko vaan keskityä omaan aelviämiseen. Se masensi, muttei ahdistanut. Eikå kukaan ehdinyt miettiä mitään globaaleja ongelmia, joista osa saatiin ratkottuakin (aidsiin löytyi lääkkeitä, happosateet saatiin loppumaan ja ydinvoimaonnettomuuksiakaan ei sattunut pitkiin aikoihin, muista myrkkypäästöistä ei uutisoitu)
Mieheni oli lapsena 70-luvulla kuolla heinätöissä atmansa takia, sai diagnoosin vasta armeijassa. Itselläni taas todettiin 80-luvulla laktoosi-intoleranssi mutta olisiko minut viety tutkimuksiin, elleivät oireet olisi olleet niin pahat? Kärsin kovista vatsakivuista päivittäin ja vatsa oli aina sekaisin. Myös "maitorupea" löytyi runsaasti ja vasta 90-luvun alussa sain oikean diagnoosin, atopia.
No onhan noita allergikkoja ja erityislapsia paljon enemmän nykyään. Jokaisesta pienestä käytöshäiriöstä pitää saada diagnoosi, että lapsen voisi sanoa olevan spesiaali eikä vain esimerkiksi yksinkertainen, tyhmä tai huonosti kasvatettu, kuten ennen vanhaan. Juuri tuossa muistelin, että omassa ala-asteluokassani taisi olla yksi tai kaksi allergikkoa 30+ lapsen joukosta. Nykyään allergikkoja löytyisi varmaan keskimäärin 10 tuon kokoisesta luokasta.
Vierailija kirjoitti:
No onhan noita allergikkoja ja erityislapsia paljon enemmän nykyään. Jokaisesta pienestä käytöshäiriöstä pitää saada diagnoosi, että lapsen voisi sanoa olevan spesiaali eikä vain esimerkiksi yksinkertainen, tyhmä tai huonosti kasvatettu, kuten ennen vanhaan. Juuri tuossa muistelin, että omassa ala-asteluokassani taisi olla yksi tai kaksi allergikkoa 30+ lapsen joukosta. Nykyään allergikkoja löytyisi varmaan keskimäärin 10 tuon kokoisesta luokasta.
Aina huvittaa tämä ajatus siitä, että diagnoosi tekisi lapsesta vanhempien mielestä jotenkin paremman. Onkohan tässä takana joku sellainen, että tätä mieltä olevat ihmiset itse kaipaavat huomiota, tavalla ei niin väliä?
Diagnoosien tarkoituksena on tietenkin löytää lapselle tukea oppimiseen. Toisin kuin vielä muutama vuosikymmen sitten, nykyään on vaikeaa saada töitä ilman koulutusta. Siksi koulun merkitys on korostunut. Jos putoaa koulun rattailta jo lapsena, tulevaisuus ei ole niin hehkeä.
Mun vanhemman lapseni kohdalla on juuri alkanut selvitys mahdollisesta keskittymishäiriöstä (ilman ylivilkkautta). Olisiko parempi, että asiaa ei selvitettäisi ja lapseni saisi alisuoriutua koulussa miten parhaiten taitaisi vain, jotta joku av-mamma ei ajattelisi, että mahdollinen diagnoosi tekisi lapsestani erityisemmän?
Ysärin alussa olin koulukeittiöllä töissä ja ei kyllä ollut paljon erityisruokavalioita, oli pari keliakiaa ja maidotonta, muutama munaton ja jokunen allergia, eikä ollenkaan kasvisruokailijoita.
Yksi alakoulussamme 80-luvulla oli niin allerginen kalalle, että hän ei saanut tulla ollenkaan ruokalaan sinä päivänä kun oli kalaa. Häntä kiusattiin ja hänelle naurettiin. (Minä en nauranut, yritin selittää muille että hän ei mahda mitään tuolle allergialle itse.)
Silloin ei ollut somea, missä näistä olisi voinut puhua. Moni asiahan on nykypäivänä "tavallisempaa" kuin ennen vain siitä syystä, että niistä sekä uutisoidaan että puhutaan somessa.