Elämäni on tuhoutunut
Elämäni on nyt lopullisesti tuhoutunut eikä mitään voi enää tehdä. Elämäni on alusta asti ollut loputonta kärsimystä mutta nyt en enää jaksa. En voi enää olla töissä, en voi kohdata ketään. Miksi elämäni piti olla tällaista? Miksi olen syntynyt jos kaikki oli tätä kurjuutta? Miksi minä? Miksi kaikki tämä tapahtui minulle? Miksi näin paljon vain yhdelle?
Kommentit (37)
Lopeta tälläisen keskusteluiden teko jos et avaa tilannettasi sen enempää.
Elämä on aika pitkä. En usko että sinunkaan elämä on nyt lopullisesti tuhoutunut. Mietin joskus jotain Aira Samulinia, että hän on ollut jo 70-luvulla vanhempi kuin minä nyt, ja tehnyt niin paljon kaikkea vielä sen jälkeen. Siitä saa perspektiiviä.
Elämä on sinun suhde omaan itseesi. Opi huomaamaan mikä on sinusta mukavaa ja tee sitä.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on sinun suhde omaan itseesi. Opi huomaamaan mikä on sinusta mukavaa ja tee sitä.
”Oma itse” on vain illuusio. Juuri sen varaan laskeminen ja sen oikkujen palveleminen tekee ihmisestä raunion.
Ajattele ihmistä, joka ei sairautensa takia ole päässyt liikkumaan ja makaa kivuissaan 24/7. Valita sitten, jos on aihetta.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on aika pitkä. En usko että sinunkaan elämä on nyt lopullisesti tuhoutunut. Mietin joskus jotain Aira Samulinia, että hän on ollut jo 70-luvulla vanhempi kuin minä nyt, ja tehnyt niin paljon kaikkea vielä sen jälkeen. Siitä saa perspektiiviä.
Ihme eukko se Samulin. Onko yli 90 ja vielä mennään...
Vierailija kirjoitti:
Ajattele ihmistä, joka ei sairautensa takia ole päässyt liikkumaan ja makaa kivuissaan 24/7. Valita sitten, jos on aihetta.
Ei helevetti! Ajattelitko että jonkun muun vähän isomman kivun miettiminen tekee jonkun kivusta pienemmän? Joo ei.
Elämässä on vaiheita. Melkein jokaisella on itsetuhoisia vaiheita, tarkoittipa se huumeita, viinaa tai pahempaa.
Se vaatii aika paljon ikää, että oppii ottamaan perspektiiviä, ja tajuaa, että yleensä asiat voisivat olla paljon pahemminkin.
Asiat eivät ole juuri nyt niin kuin haluaisit, mutta tulevaisuudesta et tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on sinun suhde omaan itseesi. Opi huomaamaan mikä on sinusta mukavaa ja tee sitä.
”Oma itse” on vain illuusio. Juuri sen varaan laskeminen ja sen oikkujen palveleminen tekee ihmisestä raunion.
Ei ole. Se minä, se todellinen minä, sisäinen lapsi, on viaton, puhdas, rehellinen ja rakastava. Kaiken paranemisen keskipiste on yhteyden saaminen sisäiseen lapseen ja itsestä huolta pitävän puolen löytäminen. Paraneminen vaan kestää niin kauan, koska ihmisillä on niin vaikeita kokemuksia, jotka pitää käydä läpi, ennen kuin saa rauhan. Olen itse käynyt terapiassa yli 10 vuotta (hyvin vaikean lapsuuden ja nuoruuden traumatisoitumisen vuoksi) ja tiedän mistä puhun.
Niin on minunkin, monta kertaa.
Aina sitä on vaan noussut ylös ja tarponut eteenpäin pudotakseen taas.
Kannattaa istua, kattella ulos ja hörpätä hycät pullakahvet
Vierailija kirjoitti:
Elämä on aika pitkä. En usko että sinunkaan elämä on nyt lopullisesti tuhoutunut. Mietin joskus jotain Aira Samulinia, että hän on ollut jo 70-luvulla vanhempi kuin minä nyt, ja tehnyt niin paljon kaikkea vielä sen jälkeen. Siitä saa perspektiiviä.
Miten siitä saa perspektiiviä? Airallahan on hyvin mennyt kun on terve ollut kai enimmäkseen ja saanut selvästi tehdä rakastamaansa asiaa. - ei ap
Eilen oli kaupassa myynnissä Julioita ja Tobleroneja.
-Sinkkiş
Nautitaan Joulusta !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on aika pitkä. En usko että sinunkaan elämä on nyt lopullisesti tuhoutunut. Mietin joskus jotain Aira Samulinia, että hän on ollut jo 70-luvulla vanhempi kuin minä nyt, ja tehnyt niin paljon kaikkea vielä sen jälkeen. Siitä saa perspektiiviä.
Miten siitä saa perspektiiviä? Airallahan on hyvin mennyt kun on terve ollut kai enimmäkseen ja saanut selvästi tehdä rakastamaansa asiaa. - ei ap
Ajallista perspektiiviä. Olen itse 40 ja vähän kriiseillyt että vieläkö tässä ehtii kaikkea. Ehtiikö opiskella uuden ammatin, ehtiikö saada uuden rakkauden, ehtiikö löytää paikan jossa viihtyy... sitten mietin Aira Samulinia. Hän oli minun ikäiseni vuonna 1967. Ja edelleen porskuttaa menemään.
Vierailija kirjoitti:
Ajattele ihmistä, joka ei sairautensa takia ole päässyt liikkumaan ja makaa kivuissaan 24/7. Valita sitten, jos on aihetta.
Niin ja tämä kivuissaan liikkumatonkin voisi ajatella vaikkapa että saattaisi olla kuollut, turhaa valitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on aika pitkä. En usko että sinunkaan elämä on nyt lopullisesti tuhoutunut. Mietin joskus jotain Aira Samulinia, että hän on ollut jo 70-luvulla vanhempi kuin minä nyt, ja tehnyt niin paljon kaikkea vielä sen jälkeen. Siitä saa perspektiiviä.
Miten siitä saa perspektiiviä? Airallahan on hyvin mennyt kun on terve ollut kai enimmäkseen ja saanut selvästi tehdä rakastamaansa asiaa. - ei ap
Ajallista perspektiiviä. Olen itse 40 ja vähän kriiseillyt että vieläkö tässä ehtii kaikkea. Ehtiikö opiskella uuden ammatin, ehtiikö saada uuden rakkauden, ehtiikö löytää paikan jossa viihtyy... sitten mietin Aira Samulinia. Hän oli minun ikäiseni vuonna 1967. Ja edelleen porskuttaa menemään.
Sinä vaikutat normaalilta ihmiseltä, jolla on tavallisia ongelmia. Aira Samuliniin vertaaminen auttaa varmaan 40 kriisiin mutta ei juuri muuhun.
Kaikista tuntuu joskus tuolta, mutta ihminen on yksi kärpäsen paska tässä maailmankaikkeudessa, eikä sen tekemisiä kukaan valvo, ei kannata itsekään. Tempaise jotain. Pieleen sekin tietysti menee, vaan onhan siihen jo tottunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on sinun suhde omaan itseesi. Opi huomaamaan mikä on sinusta mukavaa ja tee sitä.
”Oma itse” on vain illuusio. Juuri sen varaan laskeminen ja sen oikkujen palveleminen tekee ihmisestä raunion.
Ei ole. Se minä, se todellinen minä, sisäinen lapsi, on viaton, puhdas, rehellinen ja rakastava. Kaiken paranemisen keskipiste on yhteyden saaminen sisäiseen lapseen ja itsestä huolta pitävän puolen löytäminen. Paraneminen vaan kestää niin kauan, koska ihmisillä on niin vaikeita kokemuksia, jotka pitää käydä läpi, ennen kuin saa rauhan. Olen itse käynyt terapiassa yli 10 vuotta (hyvin vaikean lapsuuden ja nuoruuden traumatisoitumisen vuoksi) ja tiedän mistä puhun.
Höpötystä. Sinun ”sisäinen lapsesi” on aivan yhtä tuhoutunut kuin ennenkin seuraavissa, astetta pahemmissa vastoinkäymisissä. Terapia on aikamoista rahastusta ja manipulointia - olen siellä vuosia itsekin istunut, ja tiedän myös mistä puhun. Sisäinen Lapsi on illuusio.
Sama mulla, en vaan jaksanut enää ja kaikki tuntui niin liialliselta. Ihmiset yleensä ja etenkin jos joku ihminen aiheuttaa suurempia tunteita. En vaan pysty tai kykene käsittelemään sitä ja uuvun. Olen nyt erakko ja mietin, että mitä järkeä tässä elämässä on, kun ei minusta ole mihinkään.