5-vuotiaan tytön jatkuvat raivarit - kuuluuko ikään?

Meillä tyttö täyttää ihan kohta 5 vuotta ja viimeinen kuukausi on ollut tuollaista raivoamista. Ennen on ollut hyvin tasainen tapaus, nyt saattaa saada kunnon itku-potku-huuto-raivarin useamman kerran päivässä. Äiti on ihan tyhmä -huudot on ihan arkea. Toivottavasti menee pian ohi..

Mikä estää juttelemasta neuvolan kanssa?



Meillä ei ruokapöydässä osoteta mieltä. Kaikkea maistetaan. En roikota tuntia pöydässä! Jos ei syö; voi lähteä. Ja sillä ei sitten soudeta ja huovita.. Jos ei usko, lähtee. Saa palata jos sanoo syövänsä nätisti. Jos temppuilu jatkuu, lähtee kokonaan.



Seuraava ruoka on muutenkin parin tunnin kuluttua niin kyllä sen kestää.



Kiinni pitämisiä en tajua alkuunkaan. Menee omaan huoneeseen ja pysyy sielä kunnes taas sanoo olevansa nätisti ja pyytää anteeksi.



Tota "ei osaa piirtää" rissaamista on varmaan kaikki kuullut! :D

Lapselle vaan tarttee jauhaa että lapsi on hyvä tollasena ja piirrätte vaikka yhessä. Harjottelemalla oppii! Miettikää asioita joita on oppinu vaan tekemällä.

Oma poika ilmottaa vähän väliä mitä kaikkea osaa: lentää raketilla, pyöräillä ilman apupyöriä, luistella, lasketalla, puhua 7 eri kieltä.. Ja? No ei se osaa. Joskus suuttuu ja luovuttaa mutta ainakin huumori ja yhdessä tekeminen ja tsemppaaminen on meillä auttanu.

Me valitaan seuraavan päivän vaatteet illalla valmiiksi odottamaan aamua. Ja tietty aina katsotaan ikkunasta ulos: sataa - kumpparit. Paistaa - lenkkarit. Ja tää on sitä säännöstöä! Vanhempi sanoo, ja lapsi tekee.

Syödessä lapsi syö mitä vanhempi antaa, mutta saa päättää itse määrän. Meillä kaikkea tarttee aina maistaa.



Valitse taistelusi. Älä kuuntele kaikkea, joskus jotain voi mennä ohi korvan. Paitti tietty kaikki satuttamiset ja haukkumiset..

Positiivisia huomioita ja sen semmosta.

Kesällä lapsi ehkä jo päässyt eteempäin tunteiden kanssa!



Ei muuta kun rajoja ja rakkautta

Ihan tavalliselta kuulostaa. Meillä on vähän vastaava tapaus täällä kotona. Tosin hänen raivarinsa kestävät vain aivan hetken. Lisäksi hän saa huonoa mallia isoveljestään, joka on erityislapsi.



Ole vain sitkeä, älä anna lapselle periksi ja varaa kaikkiin toimiin lapsen kanssa enemmän aikaa. Aina se ei ole mahdollista, mutta sitten vaan homma pannaan toimimaan vaikka väkisin.



Tuo pitkä sepustus tuossa yläpuolella: älä välitä siitä. Siinä on kivoja ideoita, mutta nuo jutut eivät toimi noin kaikkien lasten kanssa.

Lapsilla on uusi uhmaikä 5-6 -vuotiaana. Lisäksi teillä saattaa lapsi olla tavallista temperamenttisempi tapaus, kannattaa lukea Liisa Keltinkangas-Järvisen kirja temperamenttieroista.

Kolmas selittävä asia voi olla se, miten suhtaudut lapsen kiukkuun. Menetkö lukkoon, alatko hyssytellä, annatko periksi? Tuossa kirjassa on vinkkejä haastavan lapsen kasvattamiseen.

Anna lapsen valita kahdesta vaihtoehdosta, ja valitse vaatteet etukäteen. Jos ei haluakaan aamulla pukea illalla valittuja vaatteita, vie lapsi kerran yöppärissä tarhaan. Vakuutan, että ne vaatteet kelpaavat viimeistään tarhan eteisessä ylle...



Eli ole luja, mutta rauhallinen.

Paitsi että meillä tämä uhmaraivoaminen ei ole laantunut missään välissä, alkoi kaksivuotiaana ja jatkuu ja jatkuu vaan. Ihan yleisesti lapsi on koko ajan pahantuulinen ja raivostuu pienistä asioista. Kaikki muut tekevät hänen mielestään väärin mikä saa hänet tosi kiukkuiseksi, tämä siis hänen oma kuvauksensa mielialastaan.



Toivon että tämä loppuu joskus. On meillä välillä hyviäkin päiviä, ne ovat kyllä lähinnä yksittäistapauksia. Hassu on kyllä ollut huomata että joskus kun pojan 3 v. pikkuveli uhmaa ja raivoaa (todella harvoin! On isoveljensä täydellinen vastakohta, yhtä aurikoa) niin isoveli kasvaa ja reipastuu ihan silmissä.