Olisiko moraalisesti oikein tappaa itseni, kun en halua/kykene olla yhteiskunnalle hyödyksi?

Elä, nauti, kasva ja ole oma itsesi. Emme me ole täällä talouskasvua tai yhteiskuntaa varten. Teemme kukin yhteiseksi hyväksi sen, mikä luonnistuu.

Sen lisäksi, että loisiminen on väärin yhteiskuntaa kohtaan, herättäisi se minussa suurta häpeää. Isäni on lukiossa opettajana ja äitini yritysmaailmassa esimiehenä. He ovat aina odottaneet minulta vähintään keskiluokkaista elämää. Vieraiden ihmisten ajatukset minusta eivät kiinnosta. Kumppanin löytymistä sossurottailu varmasti vaikeuttaisi, mutta viihdyn vallan hyvin itseksenikin. 

Ap

Minäkin olen miettinyt samaa. En ole työkyvytön enkä -haluton, mutta kukaan ei ole minua palkannut 1,5 vuoden työttömyyteni aikana. Haen jatkuvasti työpaikkoihin, pääsen haastatteluihin ja vaikka itselle jäänyt monestikin vahva tunne siitä, että nyt taisi tärpätä, niin eiköhän kilahda sähköpostiin se "Kiitos mielenkiinnostasi, valitettavasti valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun" - mantra.

Koitan toisinaan pelata lottoa ja eurojaskaa, jos voittaisin ei tarvitsisi enää ruinata töitä eikä toimia yhteiskunnan lokkina.

Minusta ei ole hyötyä yhteiskunnalle ollenkaan tällä hetkellä. Monelle ihmiselle minä olen tärkeä ja "hyödyllinen", mutta eihän yksilö ketään kiinnosta.

Mä ymmärrän täysin sun mietteitä, koska nykyään meillä vallitsee aika kovat arvot yhteiskunnassa koronasta huolimatta. Ihmiset jaotellaan entistä enemmän voittajiin ja häviäjiin, työelämä on koventunut ja kaventunut se tyyppi, joka sinne halutaan. En ihmettele lainkaan, että isoimmat syyt työkyvyttömyyseläkkeelle ovat masennus ja mielenterveydelliset syyt. Olen itse myös noista kärsinyt, vaikken ole onneksi joutunut työkvyttömyyseläkkeelle.

Musta olisi tärkeää muistaa, että meistä jokaiselle on paikka täällä. Yhteisölle voi olla hyödyksi myös vapaaehtoistyön, jonkun yleishyödyllisen toiminnan, lahjoittamisen tai läheiselle tukemisen myötä. Ei näille nykyään kauheasti anneta arvoa, koska kaikki mitataan rahassa nykyään, mutta kyllä niillä silti on valtava merkitys tälle yhteiskunnalle. Minut pelasti viime keväänä eräs kriisipuhelimen tukihenkilö. Vapaaehtoistyöllä voi pelastaa jopa ihmishenkiä.

Lopettakaa masentuilu heti! Miettikää esivanhempianne ja kaikkea sitä köyhyyttä ja kurjuutta, missä koko kansakunta on koko olemassaolonne ajan ollut. Meidän sukupolvemme ja ehkä muutama sukupolvi ennen  meitä ovat olleet ensimmäisiä, jotka ovat saaneet nauttia yltäkylläisyydestä. Sen ansiosta suomi on yhä kansakunta, joka pitää kaikki mukana veneessä hyvällä sosiaaliturvalla. Nautitaan siitä, ihan jo sillä ajatuksella, että miettikää, miten järjetöntä meidän esivanhempiemme silmissä olisi se, että nyt kun on ne ensimmäiset hetket, kun saadaan tällaisesta tilanteesta nauttia, jengi ei edes iloitse vaan ahdistuu ja valittaa!

Tilanne on nyt tämä, että kaikilla ei ole töitä mutta tilanne on myös se, että työttömänä olo ei juuri näinä aikoina ole erityisen pelottavaa. Nälkään eikä sairauksiin kuole. Joten iloitkaa siitä, ja lopettakaa itsenne syyllistäminen. Älkää tuhlatko sitä onnea, että tilanteemme on nyt näin hyvä eikä sellainen kuin vaikka 30-luvulla.

Työlliset iloitsevat työllisyyden hyödyistä (toimeentulosta, mahdollisuudesta saada velkaa, ylellisestä mahdollisuudesta kuluttaa). Nautitaan me työttömät työttömyyden hyödyistä (vapaa-ajasta, siitä että saa mennä nukkumaan ja herätä kun huvittaa jne.)

Ehdottomasti hulluinta on, jos on töissä ja valittaa vapaa-ajan puutetta tai on työtön ja valittaa rahanpuutetta ja koko ajan näkee vain sen huonon puolen asioissa. Silloin missaa ihan kaiken. Nyt lopettakaa elämän tuhlaus ja nähkää hyvä puoli siinä tilanteessa, missä kulloinkin olette.

Hyvin samoja ajatuksia kuin ap:lla. Työelämä ja elämä ylipäätään on mulle jotenkin hirveän vaikeaa kun en ole itsevarma enkä pysty pitämään itsestäni meteliä olen herkkä ja aika arka. Elämä ei näyttäydy mahdollisuutena vaan pakollisena pahana täynnä kärsimystä ja vaikeutta. Ei vaan jaksaisi, minkä ihmeen takia täällä pitäisi rehkiä ja yrittää kun ei tästä mitään laadukasta elämää tule kuitenkaan.

Ei kannata. Itse olen samassa tilanteessa kuin sinä mutta aion olla persujen, kokkareiden jne. lihassa piikkinä niin kauan kuin inhimillisesti mahdollista.

Näiden jatkuvat haukut ja dehumanisoinnit ovat tässä vaiheessa vain bensaa liekkeihin, sitä enemmän vain vahvistaa haluani eristäytyä yhteiskunnasta ja ihmishirviöistä täysin.

Elän omissa oloissani eikä kiinnosta enää pätkääkään mitä mieltä nuo ovat minusta, kun eivät voi asialle mitään tehdä paitsi purra hammasta.

Kyllä työttömistä tuilla eläjistä on hyötyä yhteiskunnalle. He osaltaan työllistävät muita yhteiskunnan eri sektoreilla niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella. Kaikki saadut tuet menevät yleensä kulutukseen ja kiertoon kotimaassa ja luovat sitä kautta vaurautta muille.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa masentuilu heti! Miettikää esivanhempianne ja kaikkea sitä köyhyyttä ja kurjuutta, missä koko kansakunta on koko olemassaolonne ajan ollut. Meidän sukupolvemme ja ehkä muutama sukupolvi ennen  meitä ovat olleet ensimmäisiä, jotka ovat saaneet nauttia yltäkylläisyydestä. Sen ansiosta suomi on yhä kansakunta, joka pitää kaikki mukana veneessä hyvällä sosiaaliturvalla. Nautitaan siitä, ihan jo sillä ajatuksella, että miettikää, miten järjetöntä meidän esivanhempiemme silmissä olisi se, että nyt kun on ne ensimmäiset hetket, kun saadaan tällaisesta tilanteesta nauttia, jengi ei edes iloitse vaan ahdistuu ja valittaa!

Tilanne on nyt tämä, että kaikilla ei ole töitä mutta tilanne on myös se, että työttömänä olo ei juuri näinä aikoina ole erityisen pelottavaa. Nälkään eikä sairauksiin kuole. Joten iloitkaa siitä, ja lopettakaa itsenne syyllistäminen. Älkää tuhlatko sitä onnea, että tilanteemme on nyt näin hyvä eikä sellainen kuin vaikka 30-luvulla.

Työlliset iloitsevat työllisyyden hyödyistä (toimeentulosta, mahdollisuudesta saada velkaa, ylellisestä mahdollisuudesta kuluttaa). Nautitaan me työttömät työttömyyden hyödyistä (vapaa-ajasta, siitä että saa mennä nukkumaan ja herätä kun huvittaa jne.)

Ehdottomasti hulluinta on, jos on töissä ja valittaa vapaa-ajan puutetta tai on työtön ja valittaa rahanpuutetta ja koko ajan näkee vain sen huonon puolen asioissa. Silloin missaa ihan kaiken. Nyt lopettakaa elämän tuhlaus ja nähkää hyvä puoli siinä tilanteessa, missä kulloinkin olette.

Hohhoijaa, se että joskus tai joillakuilla on asiat vielä huonommin, ei tarkoita että täällä on nyt asiat hyvin. Tuollainen väkipakko-optimismi on myös sairasta.

Ei olisi moraalisesti oikein vaan moraalisesti hyvin väärin. Ihmisellä on ihmisarvo ihmisenä. Olet arvokas juuri sellaisena kuin olet, oli sinusta yhteiskunnalle hyötyä tai ei. Eikä kenenkään arvo ole yhtään sen korkea,pi kuin pienempi kuin sinun.

Ihmisarvoa ei voi mitata.

Moraalisesti väärin se olisi, koska rikkoisi omaa arvoasi ihmisenä ja koska vahvistaisit toiminnallani yhteiskunnan tendenssiä kohti kovia arvoja.

Lisäksi, et voi tietää, mikä sinun arvosi ja merkityksesi kokonaiskuvaa. Omasta näkökulmastasi voi olla, että sitä ei muka ole. Mutta kyllä on. Yhteiskunta ja maailma olisi köyhempi ja vähemmän moniarvoisempi paikka ilman sinua. Olit millainen tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin samoja ajatuksia kuin ap:lla. Työelämä ja elämä ylipäätään on mulle jotenkin hirveän vaikeaa kun en ole itsevarma enkä pysty pitämään itsestäni meteliä olen herkkä ja aika arka. Elämä ei näyttäydy mahdollisuutena vaan pakollisena pahana täynnä kärsimystä ja vaikeutta. Ei vaan jaksaisi, minkä ihmeen takia täällä pitäisi rehkiä ja yrittää kun ei tästä mitään laadukasta elämää tule kuitenkaan.

Nyt hei hetkinen. Mitä on laadukas elämä? Ja ennen kaikkea, miksi sen elämän pitäisi jollain mittapuilla olla laadukasta? Kukaan ei ole luvannut kenellekään tänne syntyvälle laadukasta elämää.

Silti elämä on aina ja kaikkialla itsessään arvokasta. Oli se millaista tahansa.

Älä mene tuohon yhteiskunnan aivopesuun, että elämän pitäisi olla laadukasta ollakseen tärkeää ja arvokasta. Se median välittämä kuva on suuri harha, että kuluttaisimme ja raataisimme ja tienaisimme rahaa jonkun taskuun. Sellainen ei oikeasti ole laadukasta elämää. Me vain luulemme niin.

Kaikella ystävyydellä ap, vähän hymyilytti tuo toteamuksesi "Vieraiden ihmisten ajatukset minusta eivät kiinnosta" - kun kuitenkin kyselet täällä vieraiden ihmisten ajatuksia tilanteestasi. No, tarkoitukseni ei ole piikitellä, epäloogisuus on inhimillistä ja tavallista. Mutta miksi nostin tuon esiin, niin se saattaa olla avain kysymykseesi. Ajattelet, että sinun pitäisi olla yhteiskunnalle hyödyllinen kapistus. Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Nyt on kuitenkin niin, ettei satunnainen kadunkulkija tiedä, oletko töissä vai et. Jos kuljet keskellä päivää kaupungilla, niin harva edes huomaa sinua saati miettii, onkohan tuo nyt menossa töihin vai pummaamaan. Jokainen on kiinnostunut ensisijaisesti itsestään, sitten läheisistään, ja ventovieraista viimeiseksi jos lainkaan.  Minulla ei ole mitään syytä olla uskomatta, että sinäkin olet läheisillesi korvaamaton ihminen. Maailma on suuri ja aivan varmasti sinullekin on siinä tilaa. Olemassaolon oikeutusta ei tarvitse kysellä, se on lähtökohtaisesti kaikilla, ketkä tänne ovat syntyneet. Sitä paitsi koskaan ei voi tietää - ehkä joku päivä pelastat jonkun hengen tai teet jotain muuta, millä on suuri merkitys muillekin. Vaikka näin ei kävisi, ei sekään haittaa. Aina ei edes tarvitse panostaa ihmisiin, voi keskittyä vaikka hoitamaan eläimiä, kasveja tai ympäristöä, olkoon se luonnontilainen tai rakennettu. Lakkaa murehtimasta, anna itsellesi aikaa ja ennen kaikkea, armoa.

Samansuuntaisia keloja tullut pyöriteltyä täälläkin. Mitä virkaa tällaisella hidasälyisellä, fyysisesti heikolla uusavuttomalla kömpelyksellä on palloilla täällä päämäärättömästi menemään? Olen kokeillut monenlaista helppona pidettyä duunia, mutta jokaisessa työtehtävässä olen onnistunut tunaroimaan pahanpäiväisesti tai jotenkin muuten nolannut itseni työyhteisön silmissä. Olen hidas oppimaan ja sosiaalisissa tilanteissa menen aina lukkoon. Minusta on tullut ihan hiton arka ja pelokas, enkä enää oikein uskalla/halua mennä mihinkään uuteen työpaikkaan vain todetakseni yhä uudelleen ja uudelleen, että tosielämän Koistisena tässä kikkaillaan hamaan tappiin helvetti sentään... Haluaisin aidosti tehdä jotain hyödyllistä yhteiskunnan eteen, mutta minusta ei ole siihen - todistetusti. Välillä tuntuu, että paras ratkaisu olisi huitaista pullo kirkasta kitusiin ja painua johonkin metsään venailemaan kuolemaa.

Tsemppiä teille kaikille, ketkä kamppailette samanlaisten ajatusten kanssa

Moraalitonta on ainoastaan yhteiskunnan rakenne, jossa synnyt tahtomattasi, ja sitten sinulla ei kuitenkaan olisi oikeus olla olemassa ilman työntekoa. Mielestäni minimi ihmisoikeus olisi saada pieni toimeentulo elämiseen ihan ilman painostusta työhön tai diagnoosien kautta. Kaikista ei ole vaan työelämään, ja turhaan sairastuvat yrittäessään, ketkä taas haluavat ja pystyvät työskentelemään saisivat vaan plussaa toimeentuloonsa sen minimin lisäksi.

Aloita meditointi. Se irrottaa yhteiskunnasta.

Kiitos kaikille kannustavista ja ajatuksia herättävistä kommenteista <3

Ap