Ekaluokkalaisen pojan kaverisuhteista, joko teidän pojalla ns. paras kaveri?
Olen tässä mietiskellyt että onkohan meidän poika jäämässä sivuun kaveriporukasta vai onko tämä ihan ikään kuuluvaa. Eli on aina ollut varsin sosiaalinen tapaus ja löytänyt seuraa missä milloinkin olemme olleet.
Nyt koulusta tullessaan kerto leikkivänsä "kaikkien" kanssa, tai ei muista tai eri lasten, lähes joka päivä. Ei siis esim. kaverinsa, jonka kanssa samasta päiväkodista lähti kouluun. Olen yrittänyt vähän pönkittää, että soittelisi jollekin koulukaverille iltapäivällä ja sopisi treffit, muta ekaluokkalaisemme näyttää viihtyvän joko pikkuveljensä kanssa kotosalla tai naapurin (vähän vanhemman) pojan kanssa. Ei oikein edes tiedä kenelle soittaisi...
Kuinka tärkeää on "koukuttaa" poika luokkakavereiden kanssa? Vai olenkohan minä se, joka tekee nyt kärpäsestä härkäsen? En oikein koko aikaa viitsisi kyselläkään, että kenen kanssa se ja se leikkii... Kuitenkin haluaisin tietää, minkä verran nuo muut pojat leikkivät keskenään esim. koulun ulkopuolella. Tai pääseeköhän poikani "piireihin" vielä myöhemmin, jos hänellä ei nyt ole siihen itsellä kiirettä?
Kerran viikossa on urheluharrastus, jossa tapaa ikäisiään poikia. Omia luokkakavereita on mukana pari kpl.
Kommentit (6)
n. neljä poikaa koulusta (joita ei koskaan tapaa vapaa-aikana). Sen sijaan vapaa-aikana säännöllisesti tapaamiaan kavereita ei pidä mitenkään erityisen tärkeinä, vaikka näyttävätkin tulevan hienosti toimeen.
Tosin 2 näistä hyvistä ystävistä on muuttanut muualle. Nyt on ollut eskarista asti yksi poika paras kaveri. Toinenkin hyvä kaveri löytyy ja loput on vaan kavereita.
Nämä kaverit löytyy samalta luokalta. Harrastuksen kautta ei ole saanut yhtään kaveria. Toki harrastuksessa tulee näiden kanssa toimeen, mutta ei vapaa aikanaan tapaa heitä.
On kaikkien kaveri ja vapaa-aikaisin näkee satunnaisesti ketä milloinkin
Vasta luin tutkimuksen Helsingin tytöistä ja tulos oli yllättävä, kun suurin osa tytöistäkään ei halunnut bestistä vaan monta hyvää kaveria. Siis tutkimuksen mukaan tytötkään ei pidä bestistä kuten on ajateltu yleisesti. Nämä tytöt halusivat hoitaa suhteita moniin suuntiin eivätkä halunneet olla yhden tyypin varassa ja armoilla.
meidän pojalla on sellanen "kolmen kopla". Olleet kaveruksia jo päiväkodista asti ja kivasti pääsivät samalle luokalle. Lisäksi on n. 4-6 pojan porukka, joka vaihtelee. Nämä kolme siis leikkivät päivittäin yhdessä, mutta me kyllä asutaankin aika lähekkäin, joten sinänsä helppoa. Vaikea sanoa, että tarvitsisiko sinun jotenkin alkaa "järjestää" kavereita hänelle, eiköhän niitä tule luonnostaan. Tietysti, jos ihan "erakoituu", niin sitten...
ainakin meillä niitä pyörii aika tasaisesti n. 5kpl, välillä joku enemmän kuin muut, mutta ei yhtä tiettyä. Ja välillä ilmaantuu uusia.