Lue keskustelun säännöt.
Päiväkodin työntekijä! Onko työpaikallasi jatkuvasti väkivaltaa?
26.09.2020 |
Palasin pitkältä äitiys lomalta takaisin päiväkotiin 3-5 vuotiaiden ryhmään.
Tämä ryhmä on aivan kauhea. Jatkuvaa väkivaltaa joka kohdistuu meihin aikuisiin ja toisiin lapsiin,jatkuvaa haistattelua, tottelemattomuutta jne . Eikä nämä tilanteet ole mitään pikku tökkimistä vaan ihan oikeaa väkivaltaa!
Onko tätä pakko sietää? Johtaja ja veo ovat kädettömiä asian kanssa eikä ryhmämme opettajastakaan mitään apua ole,hän on enemmän toimistolla kuin ryhmässä.
Heräsi kysymys,että onko tälläinen yleistä nykyään? Ja mikä on muuttunut näin radikaalisti muutamassa vuodessa ,että lapsista on tullut tälläisiä hirviöitä.
Kommentit (37)
Olin työkkärin määrämässä harjoittelussa (siis ilman koulutusta) 20-vuotiaana ryhmässä, jossa oli vain eskareja ja kaikki erityislapsia. Kerran kaikkein "vaikein" (inhoan tuota sanaa, hän oli lapsi, jonka olisi diagnoosinsa mukaan pitänyt olla muualla) annettiin nukkarin ajaksi minulle, koska hän ei halunnut rauhoittua. Ohjeeksi annettiin: makaa vaikka päällä. Minä sitten toisessa huoneessa yksin yritin pitää lapsen kauniisti patjalla, mutta kun ei onnistunut, kannoin hänet patjalle ja sanoin kertovani hänelle sadun. Lapsi alkoi raapia kasvojani ja lyödä ja potkia niin lujaa kuin lähti. Sylki ja sanoi:"Minä haluan tappaa sinut!" Monta kertaa. Puoli tuntia siinä kai meni ja lopulta minut, tukka sykkyröillä kun lapsi oli repinyt ja naama naarmuilla pistettiin vaan kahville. Menin heti vessaan ja itkin siellä ihan ääneen. Sitten vaan takaisin lasten luokse. Ei varmaan ihmetytä, että halusin lopulta vaihtaa alle 3-vuotiaille..
Ennen tuota episodia olin kyllä ollut yhden toisen lapsen kanssa erillisessä nukkarissa. Hän aina valitsi joko kolme lyhyttä, tai kaksi pidempää (minun valvovien silmieni alla) kirjaa ja ne mentiin sitten omaan soppeen lukemaan. Sitten kerroin minuuttimäärän, joka piti vielä jaksaa siellä sopessa ja menin tekemään tietokoneelle raportit vanhemmille. Sitten kun lapsi jaksoi olla tarpeeksi pitkään yksin, alkoi totuttelu normaalin nukkariin ja se meni mahtavasti!
Että ei johtunut vaihtoni siitä, ettenkö olisi tykännyt erikoislapsista ja halunnut olla heidän kanssaan. Mutta jos joka aamu itkin töihin kävellessä ja itkin työpäivänkin aikana... Ei se ole oikein,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ollut pitkään kotona mutta mitä useammalta tutulta kuullut niin meno on todella monessa ryhmässä juuri tuollaista kuin ap kuvasi.
En aio enää alalle juuri tuon vuoksi palata vaan keksiä ihan jotain muuta työtä tulevaisuudessa.
Ovatko ap ryhmän lapset kaikki "normi"lapsia vai onko joukossa erityislapsia diagnooseilla? Ihan mielenkiinnosta kysyn että kuinka hurjaa käytöstä lapselta nykyään siedetään ennen kuin diagnosoidaan erityislapseksi.
Vierailija kirjoitti:
Olin työkkärin määrämässä harjoittelussa (siis ilman koulutusta) 20-vuotiaana ryhmässä, jossa oli vain eskareja ja kaikki erityislapsia. Kerran kaikkein "vaikein" (inhoan tuota sanaa, hän oli lapsi, jonka olisi diagnoosinsa mukaan pitänyt olla muualla) annettiin nukkarin ajaksi minulle, koska hän ei halunnut rauhoittua. Ohjeeksi annettiin: makaa vaikka päällä. Minä sitten toisessa huoneessa yksin yritin pitää lapsen kauniisti patjalla, mutta kun ei onnistunut, kannoin hänet patjalle ja sanoin kertovani hänelle sadun. Lapsi alkoi raapia kasvojani ja lyödä ja potkia niin lujaa kuin lähti. Sylki ja sanoi:"Minä haluan tappaa sinut!" Monta kertaa. Puoli tuntia siinä kai meni ja lopulta minut, tukka sykkyröillä kun lapsi oli repinyt ja naama naarmuilla pistettiin vaan kahville. Menin heti vessaan ja itkin siellä ihan ääneen. Sitten vaan takaisin lasten luokse. Ei varmaan ihmetytä, että halusin lopulta vaihtaa alle 3-vuotiaille..
Ennen tuota episodia olin kyllä ollut yhden toisen lapsen kanssa erillisessä nukkarissa. Hän aina valitsi joko kolme lyhyttä, tai kaksi pidempää (minun valvovien silmieni alla) kirjaa ja ne mentiin sitten omaan soppeen lukemaan. Sitten kerroin minuuttimäärän, joka piti vielä jaksaa siellä sopessa ja menin tekemään tietokoneelle raportit vanhemmille. Sitten kun lapsi jaksoi olla tarpeeksi pitkään yksin, alkoi totuttelu normaalin nukkariin ja se meni mahtavasti!
Että ei johtunut vaihtoni siitä, ettenkö olisi tykännyt erikoislapsista ja halunnut olla heidän kanssaan. Mutta jos joka aamu itkin töihin kävellessä ja itkin työpäivänkin aikana... Ei se ole oikein,
Samanlaisia kokemuksia. Olen vaihtamassa alaa. Ahdistaa koko työ, saa olla kokoajan varuillaan ja pitäisi olla silmät selässä. En jaksa enää mustelmia, potkuja, puremisia, lyöntejä, tukasta repimistä, uhkailuja, kiljumista, syljeskelyä, kiinnipitoja.
Järkyttävää. Kuka noissa päiväkodeissa enää viitsii töissä käydä pahoinpideltävänä. Eikö hirviö lapsille ole mitään rauhoittavaa lääkitystä. Ei muuta kuin pumpata lääkkeitä ne täyteen niin kuin vanhuksillekkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin työkkärin määrämässä harjoittelussa (siis ilman koulutusta) 20-vuotiaana ryhmässä, jossa oli vain eskareja ja kaikki erityislapsia. Kerran kaikkein "vaikein" (inhoan tuota sanaa, hän oli lapsi, jonka olisi diagnoosinsa mukaan pitänyt olla muualla) annettiin nukkarin ajaksi minulle, koska hän ei halunnut rauhoittua. Ohjeeksi annettiin: makaa vaikka päällä. Minä sitten toisessa huoneessa yksin yritin pitää lapsen kauniisti patjalla, mutta kun ei onnistunut, kannoin hänet patjalle ja sanoin kertovani hänelle sadun. Lapsi alkoi raapia kasvojani ja lyödä ja potkia niin lujaa kuin lähti. Sylki ja sanoi:"Minä haluan tappaa sinut!" Monta kertaa. Puoli tuntia siinä kai meni ja lopulta minut, tukka sykkyröillä kun lapsi oli repinyt ja naama naarmuilla pistettiin vaan kahville. Menin heti vessaan ja itkin siellä ihan ääneen. Sitten vaan takaisin lasten luokse. Ei varmaan ihmetytä, että halusin lopulta vaihtaa alle 3-vuotiaille..
Ennen tuota episodia olin kyllä ollut yhden toisen lapsen kanssa erillisessä nukkarissa. Hän aina valitsi joko kolme lyhyttä, tai kaksi pidempää (minun valvovien silmieni alla) kirjaa ja ne mentiin sitten omaan soppeen lukemaan. Sitten kerroin minuuttimäärän, joka piti vielä jaksaa siellä sopessa ja menin tekemään tietokoneelle raportit vanhemmille. Sitten kun lapsi jaksoi olla tarpeeksi pitkään yksin, alkoi totuttelu normaalin nukkariin ja se meni mahtavasti!
Että ei johtunut vaihtoni siitä, ettenkö olisi tykännyt erikoislapsista ja halunnut olla heidän kanssaan. Mutta jos joka aamu itkin töihin kävellessä ja itkin työpäivänkin aikana... Ei se ole oikein,
Samanlaisia kokemuksia. Olen vaihtamassa alaa. Ahdistaa koko työ, saa olla kokoajan varuillaan ja pitäisi olla silmät selässä. En jaksa enää mustelmia, potkuja, puremisia, lyöntejä, tukasta repimistä, uhkailuja, kiljumista, syljeskelyä, kiinnipitoja.
Ei tuollaista nykyään pitäisi kenenkään sietää missään. Ne lapset kuuluisivat lasten psykiatriselle osastolle eikä päiväkotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä, joka kerroin tuosta nukkarihommasta "vaikeimman" lapsen kanssa. Hänellä oli ihan kehitysvammadiagnoosi. Muilla ryhmän lapsilla ei ollut. Tämä yksi ei pystynyt olemaan yhtään ryhmähetkeä istuallaan, muut osasivat paria poikkeusta lukuunottamatta suurimman osan aloillaan, kun saivat silitystä aikuisiltä yms. Oli enemmänkin emotionaalista ongelmaa ym. silloisessa ryhmässä. Muistelen kaikkia lapsia lämmöllä. Jopa tätä minua repinyttä, sillä normioloissa hän rakasti pelata kanssani korttia ja oli oikein herttainen. Mutta kun se uhma kävi päälle... En kestänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on vaiettu tärkeä aihe.
Varmasti suoraa seurausta integraatiosta jossa erityislapset sijoitettiin normaali ryhmiin.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko ap ryhmän lapset kaikki "normi"lapsia vai onko joukossa erityislapsia diagnooseilla? Ihan mielenkiinnosta kysyn että kuinka hurjaa käytöstä lapselta nykyään siedetään ennen kuin diagnosoidaan erityislapseksi.
Ei ole diagnooseja kenelläkään. Yksi lapsi on tutkimuksissa mutta hän ei ole edes pahimmasta päästä näitä riehujia.
Olen nyt jo aivan uupunut vaikka kautta ei ole kuin 2 kuukautta takana, en käsitä miten tätä jaksaa pidemmän aikaa.
Sairaslomakaan ei auta ,koska takaisin on joskus palattava ja kukaan pieniltä ei halua ymmärrettävästi halua ryhmää vaihtaa.
En olisi ikinä uskonut,että joudun miettimään alan vaihtoa alle 6 vuotiaiden lasten väkivallan takia .En vaan jaksa jatkuvaa haukkumista ja väkivallan pelkoa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muuta sano kuin että tervetuloa yläasteella töihin. Noi ei viel osaa sentään järjestää koulu-uhkauksia.
Tätähän tämä todellisuus päiväkodeissa on. "Laadukas varhaiskasvatus" on vain sanahelinää, arki on silkkaa selviytymistä.
Lapsilla on aiempaa enemmän ongelmia, rajattomuutta, tunne-elämän häiriöitä, levottomuutta, aggressiivisuutta jne. Perheillä on ongelmia elämänhallinnassa, mikä heijastuu välittömästi lapsiin.
Sitten kun ryhmät ovat ylisuuria, ryhmiin integroidaan erityislapset ja henkilökuntaa on liian vähän niin soppa on valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi kuukautta toimintakautta takana ja ainakin meidän päiväkodissa henkilökunta on aivan loppu. Suurin osa haluaisi tehdä työkseen jotain muuta, saisi saman kitupalkan paljon helpommallakin.
Tämän ketjun mukaan päiväkodeissa on vain ja ainoastaan täysin hulluja ja sekopäisiä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun mukaan päiväkodeissa on vain ja ainoastaan täysin hulluja ja sekopäisiä lapsia.
Ei aivan näinkään.. Ne muutamat vaan saavat koko homman sekaisin ja ne normaalit lapset yrittävät vain selvitä siellä. Ihan oikeasti ei niille normaali lapsille jää aikaa eikä voimia antaa mitään laadukasta varhaiskasvatusta,koska aika menee näiden väkivalta lapsien kaitsemiseen. Joka päivä vaan toivon, että saan koko porukan ilman suurempia vaurioita kotiin iltapäivällä.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun mukaan päiväkodeissa on vain ja ainoastaan täysin hulluja ja sekopäisiä lapsia.
Minä olen se, jota parikymppisenä lapsi raateli. Ja sanon, että väittämäsi ei ole totta. Suurin osa lapsista on ihan "normaaleja". Syytän järjestelmää, joka ei takaa jokaiselle lapselle ansaitsemaansa ja tarvitsemaansa hoitoa. Juuri tämä minua raapinut ja repinyt lapsi. Hänen ei olisi pitänyt olla siinä ryhmässä. Mutta kun varoja leikataan ym.. Hänen olisi pitänyt olla tarvitsemansa avun parissa.
Palasin päiväkotiin monen vuoden tauon jälkeen, ikää sitten 28. Kuntouttava työtoiminta. Masennusta, vaikeaa ahdistusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Mutta olin muistellut, että lasten kanssa oli kivaa, Huomasin todella, miten vähän resursseja oli. Iso osa perushoidosta sälytettiin harjoittelijoille, opiskelijoille ja minun tapauksessa kuntouttavassa työtoiminnassa oleville. Kun ei ollut aikaa. Tuli vaan mieleen, että mitenhän ihmeessä ryhmät toimii ilman tätä ilmaista työvoimaa.. Vahvatahtoisimmat lapset pyörittivät ryhmää ja heikoimmat jäivät sivuun. Kamalinta oli nukkumaanmeno, kun oli yksi lapsi, joka ei huolinut kuin yhden tietyn aikuisen ja jos joku toinen edes meni ohi, hän alkoi raivota. Huom, yli 3v... Huusi ja valitti niin, ettei muut voineet nukkua. Hänet kyllä kerran vietiin pois nukkarista rauhoittumaan. Olin hänen alapuolellaan (kerrossängyt) nukuttamassa lasta. Just nukahti ja olin puikahtamassa pois, kun tämä raivoaja tuotiin takaisiin ja hän alkoi ensitöikseen taas kirkumisen ja sitähän jatkui sinne asti, kun mun työaikani kuntouttavassa työtoiminnassa oli mennyt. Olin sinä päivänä 45min yli. Kun keskustelin psykiatrini kanssa hän oli sitä mieltä, että minun ei olisi pitänyt edes olla tuossa tilanteessa. Mutta hittoakos minä niille sanomaan. Kaikki meni sen yhden lapsen ehdoilla..
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kuukautta toimintakautta takana ja ainakin meidän päiväkodissa henkilökunta on aivan loppu. Suurin osa haluaisi tehdä työkseen jotain muuta, saisi saman kitupalkan paljon helpommallakin.
Sama. Ollaan työpaikalla mietitty että saman tai vähän enemmän palkkaa saisi esim. siivoojana ja olisi paljon turvallisempaa ja vähemmän vastuuta sisältävää työtä.
Tilanne on kyllä tulevaisuuden lasten kannalta surullinen,koska alalle ei haluta kouluttautua .
Voi tsiisus jos joku 3-5 vuotiaiden riehaaminen koetaan vakavana väkivaltana. Oikeasti nyt hei. Ette tiedä todellisesta työpaikkaväkivallasta mitään.
Up