Olen kokenut työttömyyden ja muita vaikeuksia ennen koronaa. Tuntuu jotenkin hassulta, miten jotkut ovat nyt ihan pulassa, kun itse on samassa tilanteessa, missä mä olin aikoinaan. Eikö osa ole ennen tajunnut, että elämä voi oikeasti yllättää?

Minulla ei tule mitenkään yllätyksenä se, että elämä tai maailmantilanne voi yllättää ja viedä sut todella ahtaalle. Tuntuu, että jotkut ovat tuudittautuneet liialliseen turvallisuuden tunteeseen ja siihen, että kaikki olisi aina vain omassa hallinnassa tai itse voisi vaikuttaa kaikkeen. Ja nyt osa heistä on ihan pulassa sen kanssa, kun tulee jokin yllätys kohdalle. En tarkoita tällä tietenkään kaikkia, vaan niitä, jotka ovat ennen olleet ehkä vähän ylimielisiä työttömiä tai muita vaikeuksia kokeneita kohtaan.

Minä olen kiitollinen, että nykyään olen töissä ja voin paremmin. Aina se ei ollut niin. Ja totta kai tunnen empatiaa kaikkia kohtaan, jotka ovat menettäneet työnsä nyt. Mutta se ei ole maailmanloppu eikä elämä kaadu siihen. Pienelläkin pärjää ja apua on mahdollista saada. Se ei ole aina helppoa, mutta silloin oppii myös arvostamaan elämän ja arjen perusasioita.