Minkä ikäisenä elämä alkoi tuntua tasaisen rauhalliselta ja olo rauhallisen itsevarmalta?
Täällä miettii ailahteleva, stressaava ja muiden mielipiteistä liikaa välittävä 23v. Nyt olen alkanut eristäytyä, vaikka en ole ujo, mutta ihmissuhteet ja maailman hulina tuntuvat kuluttavalta. Haluan vain pelata ja syödä herkkuja ja olla lapsi taas.
Kommentit (28)
Ei ole vielä alkanut tuntumaan. Tai no toisten mielipiteistä en enää niin välitä.
N40
Olen 37-vuotias, ja nyt voin sanoa, että alan olla siinä pisteessä, että muiden mielipiteet itsestäni ja elämästäni eivät kiinnosta. Tiedän olevani riittävän hyvä. Tiedän myös mitä elämältäni haluan.
Elämäni 28-vuotiaana eli nyt on ihan yhtä sekopäistä tuskaa.
Äitini sanoi että hänellä olo alkoi rauhoittua siinä 45:na.
ETTÄ SITÄ ODOTELLESSA :"D
Vierailija kirjoitti:
Olen 37-vuotias, ja nyt voin sanoa, että alan olla siinä pisteessä, että muiden mielipiteet itsestäni ja elämästäni eivät kiinnosta. Tiedän olevani riittävän hyvä. Tiedän myös mitä elämältäni haluan.
Sama täällä, tosin olen 39.
Ei ole vieläkään vaikka olen yli 30 vuotias. Minulla on kyllä persoonallisuushäiriö ja muita psyykkisiä häiriöitä eli ei se tasoitukkaan ikinä. Lievittyy ehkä.
Olen 33, ei rauhaa sielussa kuin hetkittäin ja välitän muiden mielipiteistä. Mutta kyllä niistä kuuluukin välittää Esim. parisuhdemarkkinoilla ja muutenkin.
Siinä vaiheessa kun saat eläkkeen, haistatat paskat kaikille ihmisille ja alat elää itsellesi.
Ei ole vielä alkanut tuntua. T. 50v
Kun täytin neljäkymmentä. Samaan syssyyn tuli työpaikkakiusaamista ja uupumista, jotenkin kun noista selvisin niin ei ole hirveästi muiden mielipiteet hetkauttaneet. Olin nuorempana kauhean epävarma, mutta nyt on mukavaa kun osaan elää omannäköistäni elämää muista välittämättä.
Olen 48 ja elämä ei missään tapauksessa ole tasaisen rauhallista. Vähän epäilyttää, tuleeko koskaan olemaan. Itsevarmuus on minulla ollut aina kohdillaan, mutta noin 40-vuotiaasta täydessä kukoistuksessa.
AP, joka ikävaiheessa on omat kivat juttunsa, mutta kokonaisuudessaan elämä muuttuu koko ajan paremmaksi. Tsemppiä! <3
Itse olen nyt 27 ja viimeisen vuoden aikana on alkanut selkeästi tuntumaan enemmän aikuiselta kuin nuorelta. Vielä pari vuotta sitten olin ihan hukassa ja bailasin aivan liikaa. Toki tämä muutos johtuu varmasti eniten isosta elämäntilanteen muutoksesta eikä pelkästä iästä, mutta yhtäkkiä sellainen tasaisen rauhallinen elämäntilanne houkuttelee enemmän ja on alkanut vaikuttaa valintoihin. Olen nuoren aikuisuuteni ollut sellainen ääripääkokemuksien hakuinen ja nyt jälkeenpäin ajatellen olen parikymppisenä elänyt henkisesti rankkaa elämää ja aina ihaillut ikinuoria rokkareita jne. Sillä on välillä ollut aika kova hinta, vaikka toisaalta olen myös tyytyväinen siihen että olen oikeasti uskaltanut elää ja ottaa riskejäkin. Nyt kuitenkin tuntuu että olen ehkä sittenkin onnellisempi aika tavallisessa työssä, turvallisessa parisuhteessa, terveiden ihmisten ja harrastusten ympäröimänä eikä elämän tarvitse olla joka viikko jotain ihmeellistä satua ja niin draaman täyteistä. Vielä 5v sitten ajattelin että tämä tilanne ei olisi tarpeeksi ”jännittävä” mutta nyt osaan yhtäkkiä arvostaa enemmän ihan perus asioita. En vieläkään haaveile niistä perinteisimmistä asioista kuten lapsista ja asuntolainasta, mutta olen jotenkin enemmän sinut itseni ja elämäni kanssa ja kiitollisempi kaikesta mitä minulla on. Osaan arvostaa hyvinvointia ja arkisia ihmeitä, ehkä koska ne eivät ole olleet mitään itsestäänselvyyksiä ja olen nähnyt mikä sen ”epärealistisen” elämäntyylin hinta on. Tässä iässä parissa vuodessakin voi tapahtua pään sisällä isoja muutoksia, toki toiset ovat kovin tasaisissa tilanteissa jo hirmu nuorina. Perheen perustaminen varmasti pakottaa aikuistumaan nopeammin, mutta älä vertaa itseäsi muihin. Anna itsellesi aikaa, ei täällä ole tarkoituskaan olla ”valmis” tai täydellisen varma mistään.
No riippuu tietty ihan elämäntilanteesta ja ihmisestä ki? Aika tyhmä kysymys. Esim ite en oo koskaa välittänyt muiden mielipiteistä, mutta en tod oo mikään tasapaksu luonne enkä mä senmoseks koskaan muutukkaan.
Jossain 35 paikkeilla. Ei enää kiinnosta muiden mielipiteet, katkeruus ja kateus. Ulkonäköönkin oon vihdoin tyytyväinen. Ja töissä en enää stressaa, ei ne työt tekemällä lopu ja kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Vähän alle nelikymppisenä. Seestyminen alkoi tosin siitä kun päälle kolmikymppisenä sain lapset niin kiteytyi mistä välitän ja mistä en. Aloin luottaa siihen että tiedän kyllä itse mitä tehdä enkä kysele ja mieti miten muut. Lisäksi auttoi ammatillisen aseman vakiintuminen sinne mihin olen pyrkinyt.
Kokemukseni mukaan mielipiteen varmuus on useimmiten kääntäen verrannollinen perusteluiden laatuun.
Noh itse näin 28 vuotiaana elämä on jokseenkin seesteisempää jo. Tämä on varmasti yksilöllistä. Itselleni suurin mielenrauhan tuoja olisi se että pääsisin töihin, monessakin mielessä. Olet osa yhteiskuntaa mutta silti jotenkin sen ulkopuolella. Ihmiset kyselevät ja taivastelevat mutta harvassa on ne jotka auttavat. Ei ne kauniit puheet vaan teot. Jotenkin vaistoavinani sen että "hyvä kun sulla menee huonosti koska nyt minä tunnent itseni paremmaksi". Sitten kun menee hyvin niin johan on per*e naamassa..