Lue keskustelun säännöt.
Mikä asia parisuhteessa tai itsessäsi on johtanut pettämiseen, jopa pitkäaikaiseen sivusuhteeseen?
Tutkiskelen tässä itseäni, joten näkökulmia kaivataan. Takana on yksi avioero 25 vuotta sitten, jolloin vaihdoin exäni nykyiseen mieheeni. Nyt taas samassa tilanteessa, enkä oikein osaa eritellä mitkä asiat saivat minut täysin tietoisesti lähtemään tähän taas, vaikka tiesin että loppujen lopuksi sattuu. Useampaa ihmistä. Mieheni on ihan kunnollinen mies, ei hänen kanssaan huono ole olla ollenkaan. Miksi ihastuminen toiseen sai minut nyt rikkomaan kaiken. Miksi ei aiemmin tässä 25 vuoden aikana, miksi juuri nyt? Onkohan kyseessä jokin henkilökohtainen ikäkriisi enemmän. Varmasti tulee asiattomiakin vastauksia, kestän ne kyllä, mutta jos jotain ihan järkevääkin näkökulmaa niin olisin kiitollinen.
Kommentit (642)
Vain pelkuri ei ota ensin eroa. Pettämistä on turha puolustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheisyyden ja kumppanuuden puute. Yritin korjata asiaa puhumalla ja lopulta jopa sanoin eroavani, mutta jäin kuitenkin, kun toinen aina lupasi korjata asian. Mitään muutosta ei tapahtunut ja tilanne oli sietämätön. Petin ja sen jälkeen lähteminen oli helppoa. Ei tarvinnut katsella itkemistä eikä kuunnella katteettomia lupauksia.
Olen samaa mieltä kanssasi, pelkuri olen. Mutta miksi olen? Meillä on perhettä, joten ei sitä joka ihastuksen takia ihan lähtis eroa ottamaan. Ja joo, tottakai asiaa olisi pitänyt ajatella ennen kuin tälle tielle lähtee, varsinkin kun on jo kokemusta asiasta, eli tavallaan tietoisesti tein näin, en kuitenkaan tietenkään olettanut että jäisin kiinni. Elämä ei vaan ole niin mustavalkoista, enkä puolustele pettämistäni. Yritän vaan käsitellä asiaa ettei näin enää tapahtuisi. Kiitos, tästä ei ollut apua. :)
Miehen itsekeskeisyys (kiinnosti vaan omat harrastukset, perheen yhteiset jutut ei ollenkaan), jatkuva voinneistaan valitus (aina kun olisi omakotitalossa pitänyt tehdä jotain, oli "selkä jumissa"), lapsille raivoaminen, ei osallistunut mihinkään kotitöihin, sotki vaan jättämällä likapyykkejä ja roskia joka paikkaan jne. Ei kiinnostanut seksi pätkääkään kun miehen läsnäolo vaan otti päähän joka päivä. Meni monta vuotta erosta haaveillessa, ajattelin että sitten kun lapset muuttaa pois kotoa...
Harrastuksen kautta tapasin aivan ihanan kohteliaan, hyväsydämisen ja huomioivan miehen ja se oli menoa, avioero vireille ja nyt asun yhdessä tuon uuden miehen kanssa tässä samassa omakotitalossa, teini-ikäiset lapset joka toinen viikko. Ihanaa kun on mies jonka kanssa tehdään kaikkea yhdessä kotitöistä remonttihommiin ja on edelleen yhteinen harrastus. Ja seksikin kiinnostaa joka päivä :)
N53 kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi, pelkuri olen. Mutta miksi olen? Meillä on perhettä, joten ei sitä joka ihastuksen takia ihan lähtis eroa ottamaan. Ja joo, tottakai asiaa olisi pitänyt ajatella ennen kuin tälle tielle lähtee, varsinkin kun on jo kokemusta asiasta, eli tavallaan tietoisesti tein näin, en kuitenkaan tietenkään olettanut että jäisin kiinni. Elämä ei vaan ole niin mustavalkoista, enkä puolustele pettämistäni. Yritän vaan käsitellä asiaa ettei näin enää tapahtuisi. Kiitos, tästä ei ollut apua. :)
Ihmiset sallii yleensä enemmän itselleen kuin puolisolleen. Ihastuksen vuoksi olet valmis riskeeraamaan liittosi, vaikket erota haluakaan. Kuinka suureksi arvioit paljastumisen ja eron riskin? Varmaan melko pieneksi? Myös sivusuhteen lopettaminen sattuu. Ei tuosta ilman tuskaa kukaan osapuoli selviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mikään. Miksi olisin sellaisessa parisuhteessa, jossa tuntisin tarvetta pettää. Eihän se olisi silloin enää parisuhde.
Huomionkipeys, tunne siitä että on joku suurempi yhteys siihen toiseen (ja tämä ihan oman pään sisällä), kyllästyminen ja romantiikan nälkä ja kriisi siitä että kaikki jännitys ja romantiikka on itseltä ohi jo iänkin puolesta. Ei ole mitään jaloja ja hyviä syitä itselläni. Aika lapsellisia syitä jos niitä näin miettii. Toisaalta ajattelen että tämä on merkki siitä että liittoni on tulossa tiensä päähän. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, koko aikuisiän. Kisaväsymystä. Mietityttää jos olisi ollut jotain enemmän joltain tuntuvaa vielä tässä elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomionkipeys, tunne siitä että on joku suurempi yhteys siihen toiseen (ja tämä ihan oman pään sisällä), kyllästyminen ja romantiikan nälkä ja kriisi siitä että kaikki jännitys ja romantiikka on itseltä ohi jo iänkin puolesta. Ei ole mitään jaloja ja hyviä syitä itselläni. Aika lapsellisia syitä jos niitä näin miettii. Toisaalta ajattelen että tämä on merkki siitä että liittoni on tulossa tiensä päähän. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, koko aikuisiän. Kisaväsymystä. Mietityttää jos olisi ollut jotain enemmän joltain tuntuvaa vielä tässä elämässä.
Minusta tuntuu että mulla ihan nämä samat lapselliset syyt, mietin vaan onko pohjalla jotain syvempääkin syytä, uskoisin että on, eiväthän kaikki romantiikannälkäiset petä.
[:)[/quote]
Ihmiset sallii yleensä enemmän itselleen kuin puolisolleen. Ihastuksen vuoksi olet valmis riskeeraamaan liittosi, vaikket erota haluakaan. Kuinka suureksi arvioit paljastumisen ja eron riskin? Varmaan melko pieneksi? Myös sivusuhteen lopettaminen sattuu. Ei tuosta ilman tuskaa kukaan osapuoli selviä.[/quote]
No todellakin näin on. Olen jo riskeerannut, olen paljastunut. Ero on mahdollinen, tietysti. Mies yrittää antaa anteeksi, ja ymmärtää. Minun on vaan kauhean vaikea selittää kun en itsekään tiedä miksi. Ja kyllä, sivusuhteen lopettaminen sattui/sattuu myös. Mies haluaa jatkaa/yrittää, ainakin nyt, avioliittoa, minä mietin että mitkä mahdollisuudet meillä edes on tässäkään tapauksessa kun en itsekään tiedä mitä haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomionkipeys, tunne siitä että on joku suurempi yhteys siihen toiseen (ja tämä ihan oman pään sisällä), kyllästyminen ja romantiikan nälkä ja kriisi siitä että kaikki jännitys ja romantiikka on itseltä ohi jo iänkin puolesta. Ei ole mitään jaloja ja hyviä syitä itselläni. Aika lapsellisia syitä jos niitä näin miettii. Toisaalta ajattelen että tämä on merkki siitä että liittoni on tulossa tiensä päähän. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, koko aikuisiän. Kisaväsymystä. Mietityttää jos olisi ollut jotain enemmän joltain tuntuvaa vielä tässä elämässä.
Vähän vastaavia tuntemuksia täällä ollut, ja samoja pohdintoja kuin ap:lla. Kuitenkin olen päättänyt jäädä tähän liittoon. Mun mies on oikeasti hyvä, mitään oikeita ongelmia ei ole. Suhde antaa vapautta itsen toteuttamiseen, kuitenkin tehdään asioita yhdessä. Arki sujuu, molemmat osallistuu. Arvot,ajanviettotavat,elämän rytmi, rahankäyttö on samanlaista. Suhteessa tärkeää rehellisyys, luottamus, saan huomiota mieheltäni. Ainoa miinus on,etten koe miestäni yhtä avoimeksi kuin toivoisin, mutta ymmärrän, että tämä on minun ongelmani.
Kuitenkin eropohdintoja on käyty. Nyt on 15v takana. Kyseessä on oma kyllästymiseen, vaikeus olla lähellä ja antautua hellyyteen.
En sinänsä haikaile uutta miestä, mutta jotain "yhteyttä" haluaisin, jos uutta miestä hakisin. Mutta en eroaisi toisen vuoksi, mietin eroa ihan muutenkin, että olisin yksin.
Tajuan silti, että katuisin sitä. Minulla on hyvä mies, minun itseni pitää tehdä työtä oman asenteeni kanssa, jotta saan asiat muuttumaan. Se onkin vaikeaa, mutta yritän silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N53 kirjoitti:
[:)
Ihmiset sallii yleensä enemmän itselleen kuin puolisolleen. Ihastuksen vuoksi olet valmis riskeeraamaan liittosi, vaikket erota haluakaan. Kuinka suureksi arvioit paljastumisen ja eron riskin? Varmaan melko pieneksi? Myös sivusuhteen lopettaminen sattuu. Ei tuosta ilman tuskaa kukaan osapuoli selviä.
No todellakin näin on. Olen jo riskeerannut, olen paljastunut. Ero on mahdollinen, tietysti. Mies yrittää antaa anteeksi, ja ymmärtää. Minun on vaan kauhean vaikea selittää kun en itsekään tiedä miksi. Ja kyllä, sivusuhteen lopettaminen sattui/sattuu myös. Mies haluaa jatkaa/yrittää, ainakin nyt, avioliittoa, minä mietin että mitkä mahdollisuudet meillä edes on tässäkään tapauksessa kun en itsekään tiedä mitä haluan.
Aika samoja fiiliksiä. Ehkä itselläni on vielä jokin kaipuu itsenäisyyteen ja yksi oloon (tai ilman parisuhdetta olemiseen, ei yksin). Olen kyllästynyt täyttämään muiden tarpeita ja kaikkiin arkisiin pieniin konflikteihin. Haluaisin olla jotenkin enemmän minä ja elää minun elämää.
Vierailija kirjoitti:
Pettäjät pettää aina.
Kliseiden kirjoittajat kirjoittaa kliseitä aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun vieraissakäyminen ei ole sinulle ongelma, haluat todennäköisesti pohjattomasti ihailua, perustui se ihailu sitten todelliseen kuvaan sinusta tai ei. Voi olla että et ole niin sanotusti parisuhdeainesta.
Vierailija kirjoitti:
N53 kirjoitti:
[:)
Ihmiset sallii yleensä enemmän itselleen kuin puolisolleen. Ihastuksen vuoksi olet valmis riskeeraamaan liittosi, vaikket erota haluakaan. Kuinka suureksi arvioit paljastumisen ja eron riskin? Varmaan melko pieneksi? Myös sivusuhteen lopettaminen sattuu. Ei tuosta ilman tuskaa kukaan osapuoli selviä.
No todellakin näin on. Olen jo riskeerannut, olen paljastunut. Ero on mahdollinen, tietysti. Mies yrittää antaa anteeksi, ja ymmärtää. Minun on vaan kauhean vaikea selittää kun en itsekään tiedä miksi. Ja kyllä, sivusuhteen lopettaminen sattui/sattuu myös. Mies haluaa jatkaa/yrittää, ainakin nyt, avioliittoa, minä mietin että mitkä mahdollisuudet meillä edes on tässäkään tapauksessa kun en itsekään tiedä mitä haluan.
Aika samoja fiiliksiä. Ehkä itselläni on vielä jokin kaipuu itsenäisyyteen ja yksi oloon (tai ilman parisuhdetta olemiseen, ei yksin). Olen kyllästynyt täyttämään muiden tarpeita ja kaikkiin arkisiin pieniin konflikteihin. Haluaisin olla jotenkin enemmän minä ja elää minun elämää.
Millainen "oma elämä" sulla nyt on? Onko siis perheestä riippumatonta omaa aikaa, tekemistä, sosiaalista piiriä? Jos ei, niin jo tuota lisäämällä tietoisesti voi helpottaa tuo kuristava tunne. Aloita harrastus, jossa kohtaat uusia ihmisiä, tee matkoja itseksesi, panosta omaan hyvinvointiin ihan tietoisesti. Ehkä sekin antaa tilaa ajatuksille?!
Pettäjät pitäisi vetää vessasta alas. Eivät ansaitse parisuhdetta.
Mies on itsekäs, kaikki pyörii hänen halujensa ja tarpeidensa ympärillä. Hän ei huomioi minua, eikä taida olla edes kauhean kiinnostunut siitä, mitä mulle kuuluu. Kunhan saa puhua omista asioistaan.
Tekisi mieleni pettää ja mahdollisuuksia olisi, mutta en nyt tee sitä. Ero tästä kuitenkin tulee. Jatkossa olen yksin, jos ei löydy miestä, joka olisi kiinnostunut minusta, kuten minä olen hänestä (en pidätä hengitystäni).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomionkipeys, tunne siitä että on joku suurempi yhteys siihen toiseen (ja tämä ihan oman pään sisällä), kyllästyminen ja romantiikan nälkä ja kriisi siitä että kaikki jännitys ja romantiikka on itseltä ohi jo iänkin puolesta. Ei ole mitään jaloja ja hyviä syitä itselläni. Aika lapsellisia syitä jos niitä näin miettii. Toisaalta ajattelen että tämä on merkki siitä että liittoni on tulossa tiensä päähän. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, koko aikuisiän. Kisaväsymystä. Mietityttää jos olisi ollut jotain enemmän joltain tuntuvaa vielä tässä elämässä.
Vähän vastaavia tuntemuksia täällä ollut, ja samoja pohdintoja kuin ap:lla. Kuitenkin olen päättänyt jäädä tähän liittoon. Mun mies on oikeasti hyvä, mitään oikeita ongelmia ei ole. Suhde antaa vapautta itsen toteuttamiseen, kuitenkin tehdään asioita yhdessä. Arki sujuu, molemmat osallistuu. Arvot,ajanviettotavat,elämän rytmi, rahankäyttö on samanlaista. Suhteessa tärkeää rehellisyys, luottamus, saan huomiota mieheltäni. Ainoa miinus on,etten koe miestäni yhtä avoimeksi kuin toivoisin, mutta ymmärrän, että tämä on minun ongelmani.
Kuitenkin eropohdintoja on käyty. Nyt on 15v takana. Kyseessä on oma kyllästymiseen, vaikeus olla lähellä ja antautua hellyyteen.
En sinänsä haikaile uutta miestä, mutta jotain "yhteyttä" haluaisin, jos uutta miestä hakisin. Mutta en eroaisi toisen vuoksi, mietin eroa ihan muutenkin, että olisin yksin.
Tajuan silti, että katuisin sitä. Minulla on hyvä mies, minun itseni pitää tehdä työtä oman asenteeni kanssa, jotta saan asiat muuttumaan. Se onkin vaikeaa, mutta yritän silti.
Onpa hämmentävän samaa kuin itselläni. Siinä toisessa viehätti/viehättää edelleen miten avoin hän on verrattuna omaan mieheen. Puhuu itsestään, haaveistaan, tunteistaan... omasta miehestä tulee mieleen ettei pysty jotenkin ehkä edes mielessään käsittelemään noita asioita, kun ei pysty niistä puhumaan. Silti, meillä on juuri tuollaista tasaisen hyvää arkea johon moni olisi varmasti tyytyväinen.
Itselläni seksi on vähemmän tärkeää tässä kuviossa. Seksi oman miehen kanssa on paljon parempaa. Se on se kaikki muu. Puhuminen tuo läheisyyttä jota minulla ei ole omaan mieheen.
9&14
Vierailija kirjoitti:
N53 kirjoitti:
[:)
Ihmiset sallii yleensä enemmän itselleen kuin puolisolleen. Ihastuksen vuoksi olet valmis riskeeraamaan liittosi, vaikket erota haluakaan. Kuinka suureksi arvioit paljastumisen ja eron riskin? Varmaan melko pieneksi? Myös sivusuhteen lopettaminen sattuu. Ei tuosta ilman tuskaa kukaan osapuoli selviä.
No todellakin näin on. Olen jo riskeerannut, olen paljastunut. Ero on mahdollinen, tietysti. Mies yrittää antaa anteeksi, ja ymmärtää. Minun on vaan kauhean vaikea selittää kun en itsekään tiedä miksi. Ja kyllä, sivusuhteen lopettaminen sattui/sattuu myös. Mies haluaa jatkaa/yrittää, ainakin nyt, avioliittoa, minä mietin että mitkä mahdollisuudet meillä edes on tässäkään tapauksessa kun en itsekään tiedä mitä haluan.
Aika samoja fiiliksiä. Ehkä itselläni on vielä jokin kaipuu itsenäisyyteen ja yksi oloon (tai ilman parisuhdetta olemiseen, ei yksin). Olen kyllästynyt täyttämään muiden tarpeita ja kaikkiin arkisiin pieniin konflikteihin. Haluaisin olla jotenkin enemmän minä ja elää minun elämää.
Kuin minun suustani. Minusta tuntuu myös että haluaisin olla itsenäinen, enkä parisuhteessa, mutta sitten mietityttää että mitä jos se onkin ihan paskaa sitten, ikää kuitenkin jo tuo 53 v, niin ei ole uskallusta tehdä mitään noin isoa ratkaisua.. Sivusuhteen kanssa en näe mitään yhteistä tulevaisuutta kyllä, mutta oma vapaus kiinnostaa. Asuntovelallisena asumusero määräajaksi ei tule kyseeseen, vaan se on tehtävä ositus jos siihen päädytään, vaikka kuinka ajateltaisiin että harkinta-aika.
Itselläni kävi niin että mies vaan söi, joi kaljaa ja löhösi sohvalla. En enää saanut mukaani mihinkään. Piti laittaa omat ruoat jos en halunnut syödä samaa mättöä, hän ei muuta suostunut syömään. Edes kävelylle ei lähtenyt enää. Seksikin muuttui vastenmieliseksi kun miehen maha hukutti kaiken alleen. En vain jaksanut enää sellaista katsella ja tuhlata elämääni. Yritin aikani.