Lue keskustelun säännöt.
Mikä asia parisuhteessa tai itsessäsi on johtanut pettämiseen, jopa pitkäaikaiseen sivusuhteeseen?
Tutkiskelen tässä itseäni, joten näkökulmia kaivataan. Takana on yksi avioero 25 vuotta sitten, jolloin vaihdoin exäni nykyiseen mieheeni. Nyt taas samassa tilanteessa, enkä oikein osaa eritellä mitkä asiat saivat minut täysin tietoisesti lähtemään tähän taas, vaikka tiesin että loppujen lopuksi sattuu. Useampaa ihmistä. Mieheni on ihan kunnollinen mies, ei hänen kanssaan huono ole olla ollenkaan. Miksi ihastuminen toiseen sai minut nyt rikkomaan kaiken. Miksi ei aiemmin tässä 25 vuoden aikana, miksi juuri nyt? Onkohan kyseessä jokin henkilökohtainen ikäkriisi enemmän. Varmasti tulee asiattomiakin vastauksia, kestän ne kyllä, mutta jos jotain ihan järkevääkin näkökulmaa niin olisin kiitollinen.
Kommentit (642)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomionkipeys, tunne siitä että on joku suurempi yhteys siihen toiseen (ja tämä ihan oman pään sisällä), kyllästyminen ja romantiikan nälkä ja kriisi siitä että kaikki jännitys ja romantiikka on itseltä ohi jo iänkin puolesta. Ei ole mitään jaloja ja hyviä syitä itselläni. Aika lapsellisia syitä jos niitä näin miettii. Toisaalta ajattelen että tämä on merkki siitä että liittoni on tulossa tiensä päähän. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, koko aikuisiän. Kisaväsymystä. Mietityttää jos olisi ollut jotain enemmän joltain tuntuvaa vielä tässä elämässä.
Vähän vastaavia tuntemuksia täällä ollut, ja samoja pohdintoja kuin ap:lla. Kuitenkin olen päättänyt jäädä tähän liittoon. Mun mies on oikeasti hyvä, mitään oikeita ongelmia ei ole. Suhde antaa vapautta itsen toteuttamiseen, kuitenkin tehdään asioita yhdessä. Arki sujuu, molemmat osallistuu. Arvot,ajanviettotavat,elämän rytmi, rahankäyttö on samanlaista. Suhteessa tärkeää rehellisyys, luottamus, saan huomiota mieheltäni. Ainoa miinus on,etten koe miestäni yhtä avoimeksi kuin toivoisin, mutta ymmärrän, että tämä on minun ongelmani.
Kuitenkin eropohdintoja on käyty. Nyt on 15v takana. Kyseessä on oma kyllästymiseen, vaikeus olla lähellä ja antautua hellyyteen.
En sinänsä haikaile uutta miestä, mutta jotain "yhteyttä" haluaisin, jos uutta miestä hakisin. Mutta en eroaisi toisen vuoksi, mietin eroa ihan muutenkin, että olisin yksin.
Tajuan silti, että katuisin sitä. Minulla on hyvä mies, minun itseni pitää tehdä työtä oman asenteeni kanssa, jotta saan asiat muuttumaan. Se onkin vaikeaa, mutta yritän silti.Onpa hämmentävän samaa kuin itselläni. Siinä toisessa viehätti/viehättää edelleen miten avoin hän on verrattuna omaan mieheen. Puhuu itsestään, haaveistaan, tunteistaan... omasta miehestä tulee mieleen ettei pysty jotenkin ehkä edes mielessään käsittelemään noita asioita, kun ei pysty niistä puhumaan. Silti, meillä on juuri tuollaista tasaisen hyvää arkea johon moni olisi varmasti tyytyväinen.
Itselläni seksi on vähemmän tärkeää tässä kuviossa. Seksi oman miehen kanssa on paljon parempaa. Se on se kaikki muu. Puhuminen tuo läheisyyttä jota minulla ei ole omaan mieheen.
9&14
Ymmärrän hyvin! Toisaalta, jos vain vaihtaa miehen toiseen, "parempaan", niin kyllä siitä uudestakin miehestä tulee esiin ne huonot puolet, joita ei nyt näe. On siis ehkä parempi ensin vain päättää edellinen liitto, jos näkee sen toivottomaksi ja alkaa sitten etsiä uutta kumppania,joka vastaa omiin tarpeisiin.
Itselläni kyse on ehkä ikäkriisistä (40v) ja siitä,että lapset kasvaa ja jättävät meidät kaksi pian tänne keskenämme elämään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vain pelkuri ei ota ensin eroa. Pettämistä on turha puolustella.
Olet absoluuttisen oikeassa. Pettäjät on alinta pohjasakkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomionkipeys, tunne siitä että on joku suurempi yhteys siihen toiseen (ja tämä ihan oman pään sisällä), kyllästyminen ja romantiikan nälkä ja kriisi siitä että kaikki jännitys ja romantiikka on itseltä ohi jo iänkin puolesta. Ei ole mitään jaloja ja hyviä syitä itselläni. Aika lapsellisia syitä jos niitä näin miettii. Toisaalta ajattelen että tämä on merkki siitä että liittoni on tulossa tiensä päähän. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, koko aikuisiän. Kisaväsymystä. Mietityttää jos olisi ollut jotain enemmän joltain tuntuvaa vielä tässä elämässä.
Vähän vastaavia tuntemuksia täällä ollut, ja samoja pohdintoja kuin ap:lla. Kuitenkin olen päättänyt jäädä tähän liittoon. Mun mies on oikeasti hyvä, mitään oikeita ongelmia ei ole. Suhde antaa vapautta itsen toteuttamiseen, kuitenkin tehdään asioita yhdessä. Arki sujuu, molemmat osallistuu. Arvot,ajanviettotavat,elämän rytmi, rahankäyttö on samanlaista. Suhteessa tärkeää rehellisyys, luottamus, saan huomiota mieheltäni. Ainoa miinus on,etten koe miestäni yhtä avoimeksi kuin toivoisin, mutta ymmärrän, että tämä on minun ongelmani.
Kuitenkin eropohdintoja on käyty. Nyt on 15v takana. Kyseessä on oma kyllästymiseen, vaikeus olla lähellä ja antautua hellyyteen.
En sinänsä haikaile uutta miestä, mutta jotain "yhteyttä" haluaisin, jos uutta miestä hakisin. Mutta en eroaisi toisen vuoksi, mietin eroa ihan muutenkin, että olisin yksin.
Tajuan silti, että katuisin sitä. Minulla on hyvä mies, minun itseni pitää tehdä työtä oman asenteeni kanssa, jotta saan asiat muuttumaan. Se onkin vaikeaa, mutta yritän silti.Onpa hämmentävän samaa kuin itselläni. Siinä toisessa viehätti/viehättää edelleen miten avoin hän on verrattuna omaan mieheen. Puhuu itsestään, haaveistaan, tunteistaan... omasta miehestä tulee mieleen ettei pysty jotenkin ehkä edes mielessään käsittelemään noita asioita, kun ei pysty niistä puhumaan. Silti, meillä on juuri tuollaista tasaisen hyvää arkea johon moni olisi varmasti tyytyväinen.
Itselläni seksi on vähemmän tärkeää tässä kuviossa. Seksi oman miehen kanssa on paljon parempaa. Se on se kaikki muu. Puhuminen tuo läheisyyttä jota minulla ei ole omaan mieheen.
9&14
Ymmärrän hyvin! Toisaalta, jos vain vaihtaa miehen toiseen, "parempaan", niin kyllä siitä uudestakin miehestä tulee esiin ne huonot puolet, joita ei nyt näe. On siis ehkä parempi ensin vain päättää edellinen liitto, jos näkee sen toivottomaksi ja alkaa sitten etsiä uutta kumppania,joka vastaa omiin tarpeisiin.
Itselläni kyse on ehkä ikäkriisistä (40v) ja siitä,että lapset kasvaa ja jättävät meidät kaksi pian tänne keskenämme elämään...
Totta varmasti, enkä ole mitenkään lennossa vaihtamassakaan. En ainakaan mihinkään yhteisasumiseen ja ihan oikeaan seurusteluun. Luulen että jos tästä ero tulee, oma itsenäisyys tulee näyttelemään merkittävää roolia loppu elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
” Millainen "oma elämä" sulla nyt on? Onko siis perheestä riippumatonta omaa aikaa, tekemistä, sosiaalista piiriä? Jos ei, niin jo tuota lisäämällä tietoisesti voi helpottaa tuo kuristava tunne. Aloita harrastus, jossa kohtaat uusia ihmisiä, tee matkoja itseksesi, panosta omaan hyvinvointiin ihan tietoisesti. Ehkä sekin antaa tilaa ajatuksille?!”
Ei ole paljon mitään. En käy missään, enkä tapaa juuri ketään. Teen töitäkin kotoa. Toivon että saisin tämän muutettua kun olemme piakkoin vaihtamassa paikkakuntaa ja siellä ehkä olisi uusia mahdollisuuksia.
Ok. Toivottavasti muutos tuo uutta elämään. Ehkä on aika normaalia kun, että tuo liitto ahdistaa, jos koko elämä pyörii siinä. Ei mikään hyväkään avioliitto pysty vastaamaan kaikkiin ihmisen tarpeisiin, hyviä asioita on usein haettava muualta ja muilta elämän osa-alueilta.
Kirjaa ylös,mitä asioita odotat parisuhteesta ( hyväksytyksi tulemisen tunne, luottamus, kumppanuus jne..) ja mieti toteutuuko ne. Kirjaa ylös, mitä sinä ihmisenä kaipaat ( innostus, kehittyminen, aktiivisuus..) ja mieti, mistä niitä voisit lähteä hakemaan.
Kaikkea hyvää sulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomionkipeys, tunne siitä että on joku suurempi yhteys siihen toiseen (ja tämä ihan oman pään sisällä), kyllästyminen ja romantiikan nälkä ja kriisi siitä että kaikki jännitys ja romantiikka on itseltä ohi jo iänkin puolesta. Ei ole mitään jaloja ja hyviä syitä itselläni. Aika lapsellisia syitä jos niitä näin miettii. Toisaalta ajattelen että tämä on merkki siitä että liittoni on tulossa tiensä päähän. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, koko aikuisiän. Kisaväsymystä. Mietityttää jos olisi ollut jotain enemmän joltain tuntuvaa vielä tässä elämässä.
Vähän vastaavia tuntemuksia täällä ollut, ja samoja pohdintoja kuin ap:lla. Kuitenkin olen päättänyt jäädä tähän liittoon. Mun mies on oikeasti hyvä, mitään oikeita ongelmia ei ole. Suhde antaa vapautta itsen toteuttamiseen, kuitenkin tehdään asioita yhdessä. Arki sujuu, molemmat osallistuu. Arvot,ajanviettotavat,elämän rytmi, rahankäyttö on samanlaista. Suhteessa tärkeää rehellisyys, luottamus, saan huomiota mieheltäni. Ainoa miinus on,etten koe miestäni yhtä avoimeksi kuin toivoisin, mutta ymmärrän, että tämä on minun ongelmani.
Kuitenkin eropohdintoja on käyty. Nyt on 15v takana. Kyseessä on oma kyllästymiseen, vaikeus olla lähellä ja antautua hellyyteen.
En sinänsä haikaile uutta miestä, mutta jotain "yhteyttä" haluaisin, jos uutta miestä hakisin. Mutta en eroaisi toisen vuoksi, mietin eroa ihan muutenkin, että olisin yksin.
Tajuan silti, että katuisin sitä. Minulla on hyvä mies, minun itseni pitää tehdä työtä oman asenteeni kanssa, jotta saan asiat muuttumaan. Se onkin vaikeaa, mutta yritän silti.Onpa hämmentävän samaa kuin itselläni. Siinä toisessa viehätti/viehättää edelleen miten avoin hän on verrattuna omaan mieheen. Puhuu itsestään, haaveistaan, tunteistaan... omasta miehestä tulee mieleen ettei pysty jotenkin ehkä edes mielessään käsittelemään noita asioita, kun ei pysty niistä puhumaan. Silti, meillä on juuri tuollaista tasaisen hyvää arkea johon moni olisi varmasti tyytyväinen.
Itselläni seksi on vähemmän tärkeää tässä kuviossa. Seksi oman miehen kanssa on paljon parempaa. Se on se kaikki muu. Puhuminen tuo läheisyyttä jota minulla ei ole omaan mieheen.
9&14
Ymmärrän hyvin! Toisaalta, jos vain vaihtaa miehen toiseen, "parempaan", niin kyllä siitä uudestakin miehestä tulee esiin ne huonot puolet, joita ei nyt näe. On siis ehkä parempi ensin vain päättää edellinen liitto, jos näkee sen toivottomaksi ja alkaa sitten etsiä uutta kumppania,joka vastaa omiin tarpeisiin.
Itselläni kyse on ehkä ikäkriisistä (40v) ja siitä,että lapset kasvaa ja jättävät meidät kaksi pian tänne keskenämme elämään...
Niin, minä olen vaihtanut miehen "parempaan" silloin 25 vuotta sitten, ja sitä virhettä en enää tee että eroaisin toisen miehen takia. Mutta tämä on nyt saanut pohtimaan tätä liittoa, että oliko tämä vain poispääsy entisestä, tosin olemme olleet jo 25 vuotta yhdessä. Nyt pettämisen paljastuttua tunne valtavaa sääliä miestäni kohtaan, koska tein hänelle tämän, enkä uskaltanut sanoa että jotain on pielessä. Kun en tiedä mikä on pielessä, vai oliko mikään pielessä? Arki on ihan ok ollut, tosin sellaista avoimuutta välillämme ei ole vuosiin ollut, mutta en ole itsekään ollut avoin, miksi toisenkaan pitäisi olla. Meillä asuu enää yksi lapsi kotona, joten arki mennään pitkälti hänen harrastuksensa ehdoilla, ja ihan hyvin se sujuu. Seksiä on ollut vaihtelevasti, välillä enemmän, välillä vähemmän. Nyt vähemmän, koska minulla tietysti tuo sivusuhde oli, niin ei seksi oman miehen kanssa ollut kovin tärkeää, siitä hänen epäilyksensä sitten heräsivätkin. Pää on ihan pyörällään kaikesta, ja samalla olen hirveän pahoillani miehelle aiheuttamastani tuskasta, mutta silti en tiedä haluanko MINÄ jatkaa enää tätä liittoa, vaikka hän ehkä haluaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomionkipeys, tunne siitä että on joku suurempi yhteys siihen toiseen (ja tämä ihan oman pään sisällä), kyllästyminen ja romantiikan nälkä ja kriisi siitä että kaikki jännitys ja romantiikka on itseltä ohi jo iänkin puolesta. Ei ole mitään jaloja ja hyviä syitä itselläni. Aika lapsellisia syitä jos niitä näin miettii. Toisaalta ajattelen että tämä on merkki siitä että liittoni on tulossa tiensä päähän. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, koko aikuisiän. Kisaväsymystä. Mietityttää jos olisi ollut jotain enemmän joltain tuntuvaa vielä tässä elämässä.
Vähän vastaavia tuntemuksia täällä ollut, ja samoja pohdintoja kuin ap:lla. Kuitenkin olen päättänyt jäädä tähän liittoon. Mun mies on oikeasti hyvä, mitään oikeita ongelmia ei ole. Suhde antaa vapautta itsen toteuttamiseen, kuitenkin tehdään asioita yhdessä. Arki sujuu, molemmat osallistuu. Arvot,ajanviettotavat,elämän rytmi, rahankäyttö on samanlaista. Suhteessa tärkeää rehellisyys, luottamus, saan huomiota mieheltäni. Ainoa miinus on,etten koe miestäni yhtä avoimeksi kuin toivoisin, mutta ymmärrän, että tämä on minun ongelmani.
Kuitenkin eropohdintoja on käyty. Nyt on 15v takana. Kyseessä on oma kyllästymiseen, vaikeus olla lähellä ja antautua hellyyteen.
En sinänsä haikaile uutta miestä, mutta jotain "yhteyttä" haluaisin, jos uutta miestä hakisin. Mutta en eroaisi toisen vuoksi, mietin eroa ihan muutenkin, että olisin yksin.
Tajuan silti, että katuisin sitä. Minulla on hyvä mies, minun itseni pitää tehdä työtä oman asenteeni kanssa, jotta saan asiat muuttumaan. Se onkin vaikeaa, mutta yritän silti.Onpa hämmentävän samaa kuin itselläni. Siinä toisessa viehätti/viehättää edelleen miten avoin hän on verrattuna omaan mieheen. Puhuu itsestään, haaveistaan, tunteistaan... omasta miehestä tulee mieleen ettei pysty jotenkin ehkä edes mielessään käsittelemään noita asioita, kun ei pysty niistä puhumaan. Silti, meillä on juuri tuollaista tasaisen hyvää arkea johon moni olisi varmasti tyytyväinen.
Itselläni seksi on vähemmän tärkeää tässä kuviossa. Seksi oman miehen kanssa on paljon parempaa. Se on se kaikki muu. Puhuminen tuo läheisyyttä jota minulla ei ole omaan mieheen.
9&14
Ymmärrän hyvin! Toisaalta, jos vain vaihtaa miehen toiseen, "parempaan", niin kyllä siitä uudestakin miehestä tulee esiin ne huonot puolet, joita ei nyt näe. On siis ehkä parempi ensin vain päättää edellinen liitto, jos näkee sen toivottomaksi ja alkaa sitten etsiä uutta kumppania,joka vastaa omiin tarpeisiin.
Itselläni kyse on ehkä ikäkriisistä (40v) ja siitä,että lapset kasvaa ja jättävät meidät kaksi pian tänne keskenämme elämään...Totta varmasti, enkä ole mitenkään lennossa vaihtamassakaan. En ainakaan mihinkään yhteisasumiseen ja ihan oikeaan seurusteluun. Luulen että jos tästä ero tulee, oma itsenäisyys tulee näyttelemään merkittävää roolia loppu elämässäni.
Joskus haaveilen kahden asunnon liitosta. Että oltaisiin yhdessä, mutta asuttais erillään. Luulen,että oma itsenäistymiskaipuuni voisi aika pian myös haluta läheisyyttä. Tai sitten eroajatuskin voisi vahvistua.
Varmaankin se, että olen pettäjä ja sisältä mätä. En halua tunnustaa sitä itselleni vaan yritän keksiä syitä jotka oikeuttaisivat käytökseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kävi niin että mies vaan söi, joi kaljaa ja löhösi sohvalla. En enää saanut mukaani mihinkään. Piti laittaa omat ruoat jos en halunnut syödä samaa mättöä, hän ei muuta suostunut syömään. Edes kävelylle ei lähtenyt enää. Seksikin muuttui vastenmieliseksi kun miehen maha hukutti kaiken alleen. En vain jaksanut enää sellaista katsella ja tuhlata elämääni. Yritin aikani.
Se on ikävää jos puoliso lihoo ja maha hukuttaa kaiken alleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomionkipeys, tunne siitä että on joku suurempi yhteys siihen toiseen (ja tämä ihan oman pään sisällä), kyllästyminen ja romantiikan nälkä ja kriisi siitä että kaikki jännitys ja romantiikka on itseltä ohi jo iänkin puolesta. Ei ole mitään jaloja ja hyviä syitä itselläni. Aika lapsellisia syitä jos niitä näin miettii. Toisaalta ajattelen että tämä on merkki siitä että liittoni on tulossa tiensä päähän. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta, koko aikuisiän. Kisaväsymystä. Mietityttää jos olisi ollut jotain enemmän joltain tuntuvaa vielä tässä elämässä.
Vähän vastaavia tuntemuksia täällä ollut, ja samoja pohdintoja kuin ap:lla. Kuitenkin olen päättänyt jäädä tähän liittoon. Mun mies on oikeasti hyvä, mitään oikeita ongelmia ei ole. Suhde antaa vapautta itsen toteuttamiseen, kuitenkin tehdään asioita yhdessä. Arki sujuu, molemmat osallistuu. Arvot,ajanviettotavat,elämän rytmi, rahankäyttö on samanlaista. Suhteessa tärkeää rehellisyys, luottamus, saan huomiota mieheltäni. Ainoa miinus on,etten koe miestäni yhtä avoimeksi kuin toivoisin, mutta ymmärrän, että tämä on minun ongelmani.
Kuitenkin eropohdintoja on käyty. Nyt on 15v takana. Kyseessä on oma kyllästymiseen, vaikeus olla lähellä ja antautua hellyyteen.
En sinänsä haikaile uutta miestä, mutta jotain "yhteyttä" haluaisin, jos uutta miestä hakisin. Mutta en eroaisi toisen vuoksi, mietin eroa ihan muutenkin, että olisin yksin.
Tajuan silti, että katuisin sitä. Minulla on hyvä mies, minun itseni pitää tehdä työtä oman asenteeni kanssa, jotta saan asiat muuttumaan. Se onkin vaikeaa, mutta yritän silti.Onpa hämmentävän samaa kuin itselläni. Siinä toisessa viehätti/viehättää edelleen miten avoin hän on verrattuna omaan mieheen. Puhuu itsestään, haaveistaan, tunteistaan... omasta miehestä tulee mieleen ettei pysty jotenkin ehkä edes mielessään käsittelemään noita asioita, kun ei pysty niistä puhumaan. Silti, meillä on juuri tuollaista tasaisen hyvää arkea johon moni olisi varmasti tyytyväinen.
Itselläni seksi on vähemmän tärkeää tässä kuviossa. Seksi oman miehen kanssa on paljon parempaa. Se on se kaikki muu. Puhuminen tuo läheisyyttä jota minulla ei ole omaan mieheen.
9&14
Ymmärrän hyvin! Toisaalta, jos vain vaihtaa miehen toiseen, "parempaan", niin kyllä siitä uudestakin miehestä tulee esiin ne huonot puolet, joita ei nyt näe. On siis ehkä parempi ensin vain päättää edellinen liitto, jos näkee sen toivottomaksi ja alkaa sitten etsiä uutta kumppania,joka vastaa omiin tarpeisiin.
Itselläni kyse on ehkä ikäkriisistä (40v) ja siitä,että lapset kasvaa ja jättävät meidät kaksi pian tänne keskenämme elämään...Totta varmasti, enkä ole mitenkään lennossa vaihtamassakaan. En ainakaan mihinkään yhteisasumiseen ja ihan oikeaan seurusteluun. Luulen että jos tästä ero tulee, oma itsenäisyys tulee näyttelemään merkittävää roolia loppu elämässäni.
Joskus haaveilen kahden asunnon liitosta. Että oltaisiin yhdessä, mutta asuttais erillään. Luulen,että oma itsenäistymiskaipuuni voisi aika pian myös haluta läheisyyttä. Tai sitten eroajatuskin voisi vahvistua.
Tätä olisi ihana kokeilla. Tuntuu vain ettei lasten takia voi tehdä mitään tällaisia kokeiluja. Pitäisi olla selkeä ero sitten. Lapsille on varmasti vaikeaa jos antaa toivoa että isä ja äiti ehkä vielä palaavat yhteen erilleen muuton jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on vastuuntunnoton ja itsekäs, minä olen aina pyörittänyt arjen lähes täysin yksin. Hänessä on myös narsistisia piirteitä, ei ole suostunut eroamaan, sanoo että lähtee kun itselleen sopii. Mulla on pian kolme vuotta ollut suhde mieheen jolla on omassa avioliitossaan sama tilanne. Tää mies on mulle todella suuri voimavara, voin puhua hänelle kaikesta ja hän ymmärtää ja tukee. Olisin varmaan jo köyden jatkona ilman häntä. Nykyään en jaksa pahastua oman miehen ilkeilyistä ja itsekkyydestä. Sisäisesti hymyilen, että mullapa on paljon sua parempi mies.
En haaveile yhteiselämästä sivusuhteeni kanssa. Kun pääsen tosta omasta eroon, en vilkaisekaan miehiin enää ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Läheisyyden ja kumppanuuden puute. Yritin korjata asiaa puhumalla ja lopulta jopa sanoin eroavani, mutta jäin kuitenkin, kun toinen aina lupasi korjata asian. Mitään muutosta ei tapahtunut ja tilanne oli sietämätön. Petin ja sen jälkeen lähteminen oli helppoa. Ei tarvinnut katsella itkemistä eikä kuunnella katteettomia lupauksia.
Eli suosittelet kaikille miehille sitä, että jos ei vaimo tunnu läheiseltä ja kumppanilta, lupailee muutosta muttei muutu niin voi käydä paneksimassa muita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi niitä syitä omiin ongelmiin on aina parisuhteesta etsittävä? Eroaminen vaan antaa vääristyneen kuvan, että on päässy ongelmistaan eroon.
Joskus haaveilen kahden asunnon liitosta. Että oltaisiin yhdessä, mutta asuttais erillään. Luulen,että oma itsenäistymiskaipuuni voisi aika pian myös haluta läheisyyttä. Tai sitten eroajatuskin voisi vahvistua.[/quote]
Tätä olisi ihana kokeilla. Tuntuu vain ettei lasten takia voi tehdä mitään tällaisia kokeiluja. Pitäisi olla selkeä ero sitten. Lapsille on varmasti vaikeaa jos antaa toivoa että isä ja äiti ehkä vielä palaavat yhteen erilleen muuton jälkeen.[/quote]
Tämäpä juuri, kun ei voi oikeen isoja ratkaisuja tehdä kokeillakseen, vaikka haluaisi, kun siinä muuttaa muidenkin ihmisten elämää samalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naiset pettävät lopulta aina
Tilastollisesti vain noin puolet naisista pettää joskus, loput eivät koskaan. Ja miehiä koskee täysin samat lukemat.
Vierailija kirjoitti:
Mies on vastuuntunnoton ja itsekäs, minä olen aina pyörittänyt arjen lähes täysin yksin. Hänessä on myös narsistisia piirteitä, ei ole suostunut eroamaan, sanoo että lähtee kun itselleen sopii. Mulla on pian kolme vuotta ollut suhde mieheen jolla on omassa avioliitossaan sama tilanne. Tää mies on mulle todella suuri voimavara, voin puhua hänelle kaikesta ja hän ymmärtää ja tukee. Olisin varmaan jo köyden jatkona ilman häntä. Nykyään en jaksa pahastua oman miehen ilkeilyistä ja itsekkyydestä. Sisäisesti hymyilen, että mullapa on paljon sua parempi mies.
En haaveile yhteiselämästä sivusuhteeni kanssa. Kun pääsen tosta omasta eroon, en vilkaisekaan miehiin enää ikinä.
Haittaako sinua pusutella tuota kenen kanssa käyt vieraissa kun tiedät että hän hoitelee samalla suulla myös sitä johon hän ei halua sinua vaihtaa?
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kävi niin että mies vaan söi, joi kaljaa ja löhösi sohvalla. En enää saanut mukaani mihinkään. Piti laittaa omat ruoat jos en halunnut syödä samaa mättöä, hän ei muuta suostunut syömään. Edes kävelylle ei lähtenyt enää. Seksikin muuttui vastenmieliseksi kun miehen maha hukutti kaiken alleen. En vain jaksanut enää sellaista katsella ja tuhlata elämääni. Yritin aikani.
Ymmärrettäviä syitä. Mutta miksi et vain eronnut asiallisesti?
Vierailija kirjoitti:
Miksi niitä syitä omiin ongelmiin on aina parisuhteesta etsittävä? Eroaminen vaan antaa vääristyneen kuvan, että on päässy ongelmistaan eroon.
Niin, tämäkin on yksi, ihan varteenotettava näkökulma, että jospa kysymys ei olekaan parisuhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Mies on vastuuntunnoton ja itsekäs, minä olen aina pyörittänyt arjen lähes täysin yksin. Hänessä on myös narsistisia piirteitä, ei ole suostunut eroamaan, sanoo että lähtee kun itselleen sopii. Mulla on pian kolme vuotta ollut suhde mieheen jolla on omassa avioliitossaan sama tilanne. Tää mies on mulle todella suuri voimavara, voin puhua hänelle kaikesta ja hän ymmärtää ja tukee. Olisin varmaan jo köyden jatkona ilman häntä. Nykyään en jaksa pahastua oman miehen ilkeilyistä ja itsekkyydestä. Sisäisesti hymyilen, että mullapa on paljon sua parempi mies.
En haaveile yhteiselämästä sivusuhteeni kanssa. Kun pääsen tosta omasta eroon, en vilkaisekaan miehiin enää ikinä.
Miten joku voi olla suostumatta eroamiseen?
Eksä kääntyi sisäänpäin, ei puhunut mistään. Oli aina kovin ärtynyt ja vihainen. Hän lakkasi haluamasta seksiä lasten syntymän jälkeen, siihen vaikutti varmaan hänen lihomisensa myös. Ei halunnut läheisyyttäkään. Kaikki oli aina pielessä ja rahat muka lopussa, vaikka rahaa oli käytössä enemmän kuin koskaan ja mukavasti säästöjäkin.
Mä elin viimeiset neljä vuotta ilman seksiä avioliitossa. Sitten riitti.
” Millainen "oma elämä" sulla nyt on? Onko siis perheestä riippumatonta omaa aikaa, tekemistä, sosiaalista piiriä? Jos ei, niin jo tuota lisäämällä tietoisesti voi helpottaa tuo kuristava tunne. Aloita harrastus, jossa kohtaat uusia ihmisiä, tee matkoja itseksesi, panosta omaan hyvinvointiin ihan tietoisesti. Ehkä sekin antaa tilaa ajatuksille?!”
Ei ole paljon mitään. En käy missään, enkä tapaa juuri ketään. Teen töitäkin kotoa. Toivon että saisin tämän muutettua kun olemme piakkoin vaihtamassa paikkakuntaa ja siellä ehkä olisi uusia mahdollisuuksia.