Onko muita jotka viettivät lapsena paljon aikaa yksin?

Jos kyllä, niin miksi? Onko ollut mitään vaikutusta sinuun nyt aikuisena? Minulla syynä oli isän reissutyö, sekä äidin vuorotyö. Veli oli paljon vanhempi, joten hän oli kotona milloin sattuu. Koulun jälkeen kun tulin kotia, oli pöydällä lappu että jääkaapissa on ruokaa, ota sieltä. Vanhemmat tekivät kyllä parhaansa, mutta välit ovat nykyään hieman etäiset ja olen miettinyt että johtuukohan se nimenomaan tuosta. Koulussa minulla meni ihan OK, ei mitään huippuarvosanoja mutta en ollut kyllä huonokaan, semmosta 7-8 väliä.

Pientä turvattomuuden tunnetta kyllä koin, kun välillä oli kavereista puutetta. En innostunut valtavirran lajeista urheilukentillä, niin olin vähän semmonen ulkopuolinen. Ja kun kotona ei sitten välttämättä ollut ketään kenelle puhua.. Ehkä se siihen aikaan (Ysärillä) oli vielä ihan normaali järjestely, mutta nyt en kyllä omien lapsien antaisi olla omineen iltamyöhään saakka toistuvasti.

Perustarpeista kyllä huolehdittiin, oli aina syötävää ja puhtaat vaatteet, mutta ehkä sellainen tunnepuolen juttu olisi ollut se mitä olisin kaivannut. Vietin lapsena paljon aikaa yksinäni kävellen pitkin metsiä ja leikkien mielikuvitusleikkejä, ja nykyään tykkään myös olla omissa oloissani. Rauhoitun työkiireiltä sekä lapsiperheen arjelta parhaiten hiljaisuudessa :)

Mietteitä?