Roskishaamuista
Olen saanut nyt kaksi roskishaamua, toisen Early Detectionilla neljä päivää ennen kuukautisia ja toisen Pregent Stickillä tänään päivää ennen kuukautisia. Molemmat haamut ilmestyivät n. parissa tunnissa. Ja tiedän kyllä, ettei niitä saisi tulkita enää tietyn ajan kuluttua. :) Syön kuitenkin e-pillereitä, joten raskauden ei pitäisi olla edes mahdollinen. Mutta en ole koskaan ennen saanut edes roskishaamuja. Onko siis muita, jotka ovat saaneet roskishaamun vaikka ovatkin käyttäneet ehkäisyä?
Lisäyksenä vielä, että epäilin mahdollista raskautta oviksen jälkeen alkaneiden alavatsan nippailuiden, rintojen aristuksen ja pari päivää kestäneen kuvotuksen takia.
Kommentit (7)
E-pillerien käyttäjillä ei muuten tapahdu ovulaatiota (anteeksi, "ovista"), joten se niistä tuntemuksista.
2 raskautta on olleet näitä haamuja, jotka ovat ilmestyneet testiin vasta ajan kuluessa ja hyvin haaleina.
En tiedä mistä johtuu, sillä laskettu aikakaan ei ole juuri poikennut, eli raskaushormonia olisi pitänyt olla jo tarpeeksi.
Illalla tein testin, ei näkynyt mitään. Aamulla oli pakko vielä vilkaista, oli niin vahva olo raskaudesta ja kas, se olikin muuttunut haamuksi. Vata muutaman päivän päästä sain oikean haamun ja viikon päästä selvän plussan. Raskaus sujui normaalisti. Minä tosin en käyttänyt pillereitä.
Totta kai olen tietoinen, ettei e-pillereiden käyttäjillä _tavallisesti_ tule ovULAATIOTA.
Muille kiitos asiallisista vastauksista!
oli arvatenkin tarkoitettu (ID 1394810):lle.
Mutta se johtui ihan siitä, että kärsimättömänä testasin tosi ajoissa. Seuraavassa testissä oli jo ihan normaali viiva. Ja oltiin jo puoli vuotta lasta yritetty, eli ei ollut ehkäisyä.
Menisin labraan varmuuden vuoksi, jotta saa varmuuden. Eihän niitä pillereitäkään ole hyvä syödä jos raskaana on.