Miten hyvin kaksikieliset lapsenne puhuvat isän kieltä (joku muu kuin suomi!)

Valitettavasti emme olleet tarpeeksi sinnikkäitä isänkielen puhumisessa (tai isä ei ollut), eikä lapsi osaa sitä juurikaan. Vakaat aikeet meillä oli kasvattaa lapsi kaksikieliseksi, mutta emme siinä onnistuneet. Muuten yritämme tukea myös isän kulttuurin tuntemusta ja lapsi on siitä myös kovasti kiinnostunut. Kielestäkin kiinnostuu aina, kun käymme isän kotimaassa, mutta sitten taas täällä Suomen arjessa kiinostus haihtuu ja komentaa isäänsä puhumaan suomea, jos tämä yrittää puhua omaa kieltään.



Itse koen perheen kaksi kulttuuria rikkautena.

Mieheni siis puhuu äidinkieltään lapsille, jotka kyllä yleensä ymmärtävät, mutta vastaavat suomeksi.



Mielestäni usein annetaan hieman liian positiivinen kuva siitä, kuinka helposti lapsista tulee kaksikielisiä ja yleensä näihin kyselyihin vastaavat vain ne, joilla se on onnistunut. Toivoisin tietysti, että meilläkin olisi niin, mutta sekä meillä että monessa meidän 2-kulttuurisissa ystäväperheissä on näitä " pasiivisesti kaksikielisiä" lapsia. Meillä mies on paljon töissä, ja kun muuta päivittäistä yhteyttä hänen äidinkieleensä ei ole, niin 2. kielen taito on jäänyt selvästi huonommaksi.



Kun olemme miehen kotimaassa lomalla, lastenkin kielitaito kohenee nopeasti + heidän mielestään myös isän kotimaa on hieno ja ovat kovasti ylpeitä siitä.

Ja tämä näkyy lapsen kielitaidossa. Puhuu turkkia sujuvasti. Nuorempi lapsi taas paljon heikommin, koska kuuli sitä pienempänä paljon vähemmän. Molemmat kuitenkin käyttävät kieltä tarvittaessa, yleensä aina isän kanssa puhuessaan. Nyt olen kuitenkin aistinut pientä tyytymättömyyttä siihen, että ovat erilaisia kuin kaverinsa. Eli joissakin tilanteissa vierastavat turkin puhumista, jos tilanteesta pääsee suomella.



Ja kuten muillakin, kielitaito kehittyy kovasti aina lomareissuilla. Tänäkin kesänä suuntaamme kahdeksi kuukaudeksi isien maille. Eiköhän se juniorikin pääse siellä käyttämään toista kotimaista serkkujen kanssa...

vastaa suurimmaksi osaksi suomeksi, englanniksi jos on pakko. käy englanninkielistä esikoulua, kotona puhutaan pääasiassa suomea.

5 ja 3 vuotiaat puhuvat ihan hyvin isänsä kieltä.

Pidempi oleskelu isän kotimaassa antoi potkua molemmille, vaikka virallisesti olemme asuneet aina suomessa.

Eivät ole erityisen " ylpeitä" taustastaan.. heille arkipäivää eivätkä ajattele olevansa jotenkin erilaisia kuin muut kaverit joista ei täällä pikkupaikalla (esim. kerhossa) kukaan muu ole monikulttuurisesta perheestä.

Isänsä kanssa ylensä aina yhteistä kieltään.. alusta asti vaikka isä puhuu myös suomea.

Elokuvat/tv ohjelmat ym. sekä kirjojen lukeminen isän kielellä on runsasta.

En lukenut kuin ap:n aloituksen..

Meilläkin on siis suomalis-hollantilainen perhe.

Meillä taitaa olla nuoremmat lapset kuin miehelläsi, mutta ei ole kyllä KOSKAAN käynyt mielessä että lapset edes voisivat suhtautua isäänsä tai hänen ystäviinsä tai sukulaisiinsa noin.

Kuulostaa aika hassulta.

Meillä kaksikielisyyden kehitystä on auttanut huomattavasti se, että minä puhun mieheni kanssa hänen kieltään (espanjaa). Lapset (pian 5 ja 3) puhuvat molemmat sujuvasti suomen lisäksi espanjaa, vaikka olemme aina asuneet Suomessa, eivätkä lapset käytä espanjaa muuta kuin kotona.



Muutenkin tilanne on ollut hyvä sikäli, että mieheni on (espanjan) opettaja, hänellä on paljon vapaa-aikaa ja pitkät lomat sekä kiinnostusta kielen kehityksen tukemiseen. Meillä luetaan paljon espanjaksi, elokuvia ja musiikkia on myös espanjaksi.



Lisäksi lomailemme Espanjassa noin puolen vuoden välein ja - kiitos äitiyslomien ja hoitovapaiden - olemme voineet olla myös pitkiä aikoja miehen kotimaassa. Lapset rakastavat Espanjan-matkoja, ja muutenkin tuomme espanjalaista kulttuuria, tapoja ym. paljon kotona esiin myönteisessä valossa. Samoin tosin tätä suomalaistakin, että oppisivat kunnioittamaan molempien vanhempiensa puolelta perimiään juuria :-)



Toistaiseksi tulokset ovat olleet hyviä, ja lasten kielitaito on mielestäni erinomainen. Silti saattaa olla kausia, että sanat tulevat helpommin/mieluummin jommalla kummalla kielellä. Kun näin on, parhaiten toimii meillä se, ettei kiinnitä asiaan kummempaa huomiota vaan jatkaa rauhallisesti omalla kielellään kuten ennenkin.

Tytär puhuu isänsä kieltä kuin vierasta kieltä, eli ei ollenkaan niin sujuvasti kuin alunperin toivoimme. Hänen sanavarastonsa on suppeaa ja puhuu lyhyillä lauseilla, käyttäen paljon samoja sanoja. Hän myös puhuu suomea, aina kun mahdollisuus aukeaa, myös isälleen.

Tämä on kuitenkin täysin meidän vanhempien omaa syytä. Alun alkaen tyttö oli paljon minun hoiteissa, kun isä teki pitkää päivää töissä & kuuli huomattavasti enemmän suomea & englantia kuin isänsä kieltä. Myöhemmin myös mies typerästi kyllästyi oman kielensä " tuputtamiseen" (miehen logiikalla, jos ei KELPAA, niin ei sitten) *pyörittelee päätään*. Pienestä lapsesta kyse! Pöh! Sanomattakin selvää, että meillä käytiin asiasta kovasanaisia sotia, kunnes minäkin lopulta kyllästyin opettamaan aikuista miestä...

Nyt lähinnä toivomme, että tytön kielitaito kehittyy ajan kanssa esim. yhtä vahvaksi kuin meidän englannin kielitaito - kyllä tälläkin taidolla hyvin pärjää, mutta ei se tietenkään ole sama juttu, kuin toinen kotikieli, joka tytöltä on jo riistetty. :o( Tyttö on nyt 8-vuotias.

Ja tyttö ei ole koskaan toivonut olevansa mitään muuta kuin on. Hän myös mielellään aina ihmisille kertoo, mistä maasta hänen isänsä on ja että hän on puoliksi jotain muuta kuin suomalainen.

Vierailija:

En lukenut kuin ap:n aloituksen..

Meilläkin on siis suomalis-hollantilainen perhe.

Meillä taitaa olla nuoremmat lapset kuin miehelläsi, mutta ei ole kyllä KOSKAAN käynyt mielessä että lapset edes voisivat suhtautua isäänsä tai hänen ystäviinsä tai sukulaisiinsa noin.

Kuulostaa aika hassulta.

t. ap

kuuntelemalla. Olen ajatellut kuitenkin käydä jonkun kielikurssin, koska itse en ole kovinkaan hyvä siinä, että alkaisin noin vain puhua kuulemaani kieltä - tarvitsen siihen vähän tukea ihan peruskieliopista, ja haluan tietää miten sanat esim. kirjoitetaan.



Ymmärrän kyllä suurimman osan siitä, mitä mieheni puhuu, varsinkin hänen puhuessaan lapsille (se on aika simppeliä sanastoa, mitä käytetään). Lapsille mies puhuu aina hollantia, keskenämme puhumme englantia tai suomea.



t. ap

Silloin kun olin kotona lapsen kanssa, tämä puhui huomattavasti enemmän suomea kuin ruotsia. Meni ruotsinkieliseen tarhaan, jolloin ruotsin puhuminen " räjähti" , parissa viikossa niin että puhui ihan saman tasoisesti kuin suomeakin. Nyt puhuu yhtä hyvin molempia, kielen kehitys on ollut keskimääräistä nopeampaa vaikka onkin kaksi kieltä.



Lapsi puhuu kumpaa kieltä vaan riippuen siitä kenelle puhuu. Enimmäkseen isälle ruotsia, minulle suomea, mutta joskus myös päinvastoin. Emme ole tehneet siitä numeroa, vaan vastaamme omalla äidnkielellämme emmekä vaihda kieltä. Isovanhemmille samalla tavalla.

Lapseni tarhassa on hollantilainen lapsi ja aina kun isä hakee lapsensa puhuvat hollantia ja minusta se kuulostaa kivalta.

Esikoiselle tehty testi paljasti, että sanavarasto on ikäisiään laajempi (äidinkielellä). Lapset puhuvat molempia kieliä yhtä hyvin ja molemmat kielet ovat päivittäisessä käytössä. Isovanhemmat (ja muut sukulaiset) ovat myös tärkeitä kielitaidon oppimisen ja ylläpitämisen kannalta. Minä ja mieheni puhumme myös molempia kieliä ja kotikielenä meillä on mieheni äidinkieli (lapsille kumpikin puhuu omaa äidinkieltään).

Itse tuossa tilanteessa hermostuisin kyllä pahasti jos joku alkaisi mollata mun kieltäni tai kotimaatani!



Meidän lapset ovat myös kaksikielisiä ja erittäin hyviä molemmissa. Minulle oli alun alkaen kieli-ihmisenä itsestäänselvää, että tässä asiassa ei anneta periksi, vaan lapset opetetaan kaksikielisiksi. Itse puhun siis lapsille suomea, mies ruotsia. Alussa suomi oli vahvempi, mutta nykyään kun ovat ruotsinkielisessä koulussa, ruotsi on ottanut etumatkaa kiinni.



Tärkeäähän tässä on se, ettei kumpikaan vanhempi koskaan " mene siitä mistä aita on matalin" eli ala puhumaan mitään muuta kieltä kuin sitä mistä on sovittu ja mikä on vanhemmalle se luontevin oma kieli.



Esim. sisareni ei onnistunut saamaan lapsiaan suomenkielisiksi, koska luopui suomen puhumisesta lapsille lopulta kokonaan lasten ollessa ehkä 5-6 -vuoden ikäisiä. Ihan vain siksi koska lasten ympäristö oli niin ruotsinkielinen, sisko itse puhui ruotsia miehensä kanssa ja asuvat todella ruotsinkielisellä paikkakunnalla ja laiskuudesta sisko alkoi vastata lapsille ruotsiksi..:(. Jos kerran menee siihen lankaan niin jo se voi riittää.



Mutta itse olen erittäin ylpeä siitä, että kaikki lapseni puhuvat suomeakin hyvin vaikka muuten minä olen melkein ainut, joka sitä heille puhun. Toki katsovat telkusta suomenkielisiä ohjelmia ja lukevat suomea jne.

Vierailija:

Tärkeäähän tässä on se, ettei kumpikaan vanhempi koskaan " mene siitä mistä aita on matalin" eli ala puhumaan mitään muuta kieltä kuin sitä mistä on sovittu ja mikä on vanhemmalle se luontevin oma kieli.

hän saattaa toisinaan kyllä sanoa joitakin asioita suomeksi, varsinkin silloin kun lapset eivät selvästi jotain sanaa tai lausetta ymmärrä.

Välillä minäkin käännän heille, mitä mies puhuu, koska hollantia on helppo korvakuulolta ymmärtää (jos ruotsi on kohtuuvahva), vaikka sitä ei osaisikaan tuottaa itse.

Mä olen itse ollut välillä tosi vihainen tästä tilanteesta. Se on jotenkin niin sääli, että koko isä jää vähän valjummaksi persoonaksi, kun keskinäinen ymmärrys ei pelaa niin hyvin kuin se voisi. Ja tällaisessa erotilanteessa se olisi mun mielestä ensiarvoisen tärkeää, kun muuten lasten on vähän ilkeä tulla aina " vieraisille" taloon - jossa on vasta tutustumisasteella oleva äitipuoli ja sitten tuttu isä, jonka puheesta puolet on täyttä hepreaa. Samaten isovanhempien rooli on ohut, koska lapset kieltäytyvät lähes täysin sanomasta edes yksittäisiä sanoja hollanniksi. Tyttökin sanoo välillä " nein" , mutta ei oikeastaan koskaan " nee" (" ei" , lausutaan " nei/nej" ).

ja olemme alusta asti olleet hyvin johdonmukaisia siinä, että isä puhuu lapselle vain ruotsia. Meillä se on toiminut hyvin, lapsi vaihtaa luontevasti suomesta ruotsiin ja takaisin riippuen siitä, että kenen kanssa puhuu. Lapsi on ruotsinkielisessä tarhassa, mikä selkeästi nopeutti ruotsinkehitystä, mutta jo ennen tarha-aikaakin kommunikoi isänsä kanssa ruotsiksi.

Olen vain näin etukäteen pohtinut sitä, että mun hollantilaisella miehelläni on 2 lasta, jotka eivät puhu juuri lainkaan hollantia. He vastaavat aina suomeksi ja joskus pilkkaavat isänsä puhetta " mongertamalla" vastauksen (tyyliin isä sanoo jotain ja he matkivat perässä " bäbläbläää" . Myöskin he suhtautuvat tosi negatiivisesti siihen, että heillä on Hollannin kansalaisuus tai että he käyvät Hollannissa tai tapaavat isän Hollantilaisia kavereita. Heille ehkä suurin loukkaus on sanoa, että he ovat myös hollantilaisia - koska he haluavat olla vain suomalaisia ja puhua vain suomea.



Olen miettinyt sitä, että kun me joskus yhteisiä lapsia ehkä saadaan, niin miten me voisimme puffata tätä isän kulttuuria vähän myönteisemmin. Mun mielestä olisi aivan kamalaa, jos meidän lapset ottaisivat saman " rasistisen" asenteen isäänsä kuin nämä isän lapset ovat nyt ottaneet. He ovat usein vähän sitä mieltä, että isä on jotenkin kehityksellisesti vajaa, kun ei puhu suomea täydellisesti eikä ole kuin jokainen suomi-mies. Isän ei kuulemma kuulu määrätä täällä, koska Suomi on suomalaisille tarkoitettu.